tiistai 23. helmikuuta 2016

Suomen ja Venäjän kauppa - sopeutumisen hinta

Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen kirjotti jokin aika sitten, että nyt hänelle on selvinnyt Venäjän pyrkimysten juoni: se yrittää saada nurin talouspakotteet. No, havainto ei ehkä ole aivan kekseliäimmästä päästä, mutta kyllä minä voin tunnistaa ”juonen”.

Tämä ”juoni” rakentuu sillä tavalla, että Venäjä on ottanut Paanasen mukaan täsmäkohteekseen EU:n ”heikoimman lenkin” eli Suomen. Se kohdistaa ”pakolaispainostuksen” Suomeen ja haluaa ensin Suomen ja sitten muut EU-maat irti pakotepolitiikasta. Jätän itse kunkin harkintaan, kuinka pätevä tämä väite on. Keskityn tässä siihen, miten meidän tulisi reagoida tilanteeseen.

Päämääriinsä päästäkseen Venäjä käyttää ”kiristämistä, palkitsemista ja uhkailua”. Inhorealisti voi sanoa, että me olemme saaneet hyvin vahvan koulutuksen kaikissa näissä ”lajeissa” muutamien vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana. Välillä on menty pidemmällekin – molemmin puolin.

Mitä pitäisi tehdä? Jos noudatetaan Gerhard Schröderin ohjetta, niin pakotteet pitäisi purkaa pikimmiten. Haiskahtaa hiukan korruptoituneelta mielipiteeltä.

Paljon on Volgassa virrannut vettä sen jälkeen, kun näissä blogi-kirjoituksissa vaadin inhorealistista suhtautumista Venäjään. Tämä sisältää ajatuksen, että vikaa on sysissä ja sepissä. Oli aivan ymmärrettävää, että monet hyökkäsivät (ja hyökkäävät edelleen) aiheellisesti Venäjän brutaaleja toimia vastaan Itä-Ukrainassa ja varsinkin Krimillä. Sain osani syytöksistä, koska yritin nähdä myös lännen osin harkitsemattoman edunvalvonnan Ukrainassa. Sittemmin monien länsimaiden johtajat ovat kyllästyneet Ukrainan korruptoituneeseen venkoiluun.

Mitä länsi oikein puolustaa? Ukrainan läpeensä korruptoitunutta hallintoa? Liberaalia demokratiaa ei Ukrainassa ole nähty kuuna päivänä, ei ennen Maidania, eikä sen jälkeen. Jopa IMF on pikku hiljaa menettämässä uskonsa tähän maahan. Ärtymyksen Ukrainaa kohtaan voittaa vain vielä suurempi ärtymys Venäjää kohtaan. Ja tämä ei tarkoita, että Venäjän toimet Ukrainassa pitäisi painaa villaisella.

Viesti Paanasella tuntuu olevan – vaikka hän ei sano sitä – että koko Eurooppa voi suomettua, ja mistäpä suomettuminen alkaisi muualta kuin Suomesta.

Oma ajatteluni koskien Venäjää on sellainen, ettei oikein mistään kannata hätkähtää. Meillä nyt sattuu olemaan sellainen naapuri. Välillä ollaan oikein hyvissä väleissä (maantieteellä on meille paljon annettavaa) ja välillä taas - kuten nyt - vain kohtuullisissa väleissä. Pitää lisätä kiireesti, että huonomminkin on mennyt.

Jos mennään muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen, niin Venäjällä meni taloudellisesti varsin hyvin. Me saimme nauttia siitä, kun venäläinen keskiluokka tuli tänne ruoka- ja vaateostoksille. Kaukana takana päin olivat ne ajat, kun kaupan oveen piti laittaa kyltti, jossa rajoitettiin venäläisten sisäänpääsyä.

Venäjän keskiluokka koki todellisen elintasohyppäyksen.

Lievästi olen hämmästellyt, miksi Venäjän piti hypätä pois tästä suotuisasta kehityksestä, ja ruveta ottamaan poliittisia ja taloudellisia riskejä. Jälleen kerran tuon esille selityksen, jonka minä ja moni muu on ottanut ohjenuorakseen selittelyjen markkinoilla: Venäjä tunsi jäävänsä poliittisesti syrjään globaalista päätöksenteosta. Se halusi oman osansa makeasta vallasta. Jyrki Katainen ja Jyri Häkämies olivat oikeassa (vaikka olivatkin väärässä), kun he vertasivat Venäjän taloudellista voimaa Hollantiin: he todella sanoivat sen, minkä venäläiset projisoivat läntiseksi käsitykseksi itsestään: meitä aliarvioidaan törkeästi. Venäjä halusi korjata moisen vääryyden.

Venäjällä oli ristiriitainen asema: se oli jättimäinen sotilaallinen voimatekijä, mutta taloutensa puolesta se tunsi alemmuuskompleksia. Ja poliittisesti tilanne oli vielä mahdottomampi. Se ei päässyt vallan kammareihin globaaleissa yhteyksissä. Vanha venäläinen ylpeys ei voinut sietää tällaista pitkään. Kukapa Venäjän päämies haluaisi tulla muistetuksi heikkona tsaarina. Ja Venäjällä, jos missä on esimerkkejä sekä heikoista että vahvoista hallitsijoista. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli hajonnut osiin epäonnistuneen sosialistisen kokeilun seurauksena.

Niinpä Venäjä ryhtyi korjaamaan asioita. Se on selvästi laskenut sen varaan, ettei sille mahdeta sotilaallisesti mitään ydinarsenaalinsa takia. Sillä oli ja on tästä syystä mahdollisuus operoida monellakin eri tavalla.

Kaiken pahan päälle länsi oli käyttänyt hyväkseen Venäjän heikkouden tilaa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa ja laajeni natoineen aivan sen ydinalueiden tuntumaan. Venäläiset ihmettelivät ymmällä ja voimattomina, kuinka länsi levittäytyi sotilaallisesti Itä-Eurooppaan, mutta kun alettiin puhua entisten neuvostotasavaltojen liittymisestä Natoon ja ohjuspuolustusjärjestelmän ulottamisesta Tsekkiin alkoivat varoituskellot soida.

Venäjän vauraus ja itsetietoisuus olivat kasvaneet ja se halusi julistaa heikkouden kauden loppuneeksi.

Ei ollut lainkaan sattuma, että Ukrainassa asiat riitautettiin perusteellisesti. Länsi oli venäläisten mielestä siirtänyt etulinjansa sen valtapiiriin ydinalueelle tai sen välittömään läheisyyteen. Lännellä oli selvästi halua vaikutuspiirinsä laajentamiseen Ukrainaan. Sokea ja kuuro George Bush suuressa ristiretki-innossaan halusi Ukrainan Naton jäseneksi, jonka - onneksi – Ranska ja Saksa torpedoivat.

Jotain peruuttamatonta oli kuitenkin päässyt tapahtumaan. Venäjän tulkinnan mukaan se koki asemansa uhatuksi, ja sehän riitti: ajauduttiin kiristyviin kansainvälisiin suhteisiin.

Kun Itä-Ukrainan ja Krimin tapahtumien jälkeen päädyttiin kauppapakotteisiin, ollaan jouduttu suurin piirtein tilanteeseen, jota Paananen pyrkii kuvaamaan. Poliittinen asetelma on jäykistynyt, vai pitäisikö modernisti sanoa, että jäätynyt. Pakotepolitiikan peruminen olisi lännen näkökulmasta nöyryyttävää, vaikka purkamisella on puolustajansa (Unkari, Länsi-Euroopan oikeistoryhmittymät….). Nyt siis Venäjä yrittää vyöryttämällä saada pakotteet nurin. Venäjän ja Suomen välillä onkin neuvotteluja meneillään, miten kauppaa maiden välillä voitaisiin kehittää pakotteista huolimatta. Onnea ja menestystä!

Suomen olisi siis tehtävä varsinainen temppu: samaan aikaan, kun julkisesti esitetään, että pakotteista pidetään kiinni, pitäisi käytännössä nostaa kaupan tasoa ripeästi. Vielä kerran onnea ja menestystä!

Paanasen mukaan Venäjä käyttää painostuksena Suomea vastaan tekosyytä, ettei se voi pysäyttää kansainvälisten sitoumustensa vuoksi pakolaisvirtaa Suomeen, mutta jos kauppapakotteiden purussa onnistutaan voitaisiin pakolaisvirran (ei siis tulvan) torjumisessa ”yhtäkkiä” onnistua.

Ei tätä logiikkaa tarvitse torpedoida, mutta voisihan sen ottaa tapahtuneena tosiasiana, joka on niin sanotusti neuvottelukysymys. Eikä tässä voi olla kysymys pakolaisvirran hyväksymisestä.

Suomen olisi välttämättä päästävä eteenpäin kauppaneuvotteluissa venäläisten kanssa. Onko nyt suomettumisen vaara olemassa? Ei mielestäni. Ollaan vielä kaukana siitä, kun Neuvostoliitto ei hyväksynyt Suomen hallitukseen tiettyjä ”neuvostovastaisia” voimia. Ei tässä ole sisäisiin asioihin puuttumisesta kysymys. Nyt puututaan ulkoisiin asioihin. Tilanne on vain sellainen, että EU:sta on tullut Suomelle ”sisäinen asia”. Se joutuu ottamaan muiden mielipiteet huomioon. Olisin silti sitä mieltä, että ripaus kyynisyyttä ja reaalipolitiikkaa tekisi hyvää Suomen Venäjän kaupalle ja Venäjä-suhteille.

Puhtaita pulmusia ei eurooppalaisten valtioiden Venäjän kaupassa ole. Monet etsivät kiertoteitä tavarakauppaansa, mutta Suomi voisi avata keskusteluväyliä avoimempaan kaupankäyntiin.

Euroopan suurvaltojen on helppoa vetää kovaa linjaa, sillä isokaan kauppa ei epäonnistuessaan heilauta niiden kaupan kokonaismenestystä, mutta Suomi tarvitsee paljon pieniä ja suuria kaupan virtoja.

Moraalikysymykset? Toimittaja Paananen näyttää tyytyväiseltä löydettyään ”juonen”, jolla länttä painostetaan ja huijataan Suomen avulla, mutta pikemminkin tässä on kysymys elämän realiteeteista.

Ilmeisesti meillä pitäisi olla huono omatunto, koska meidän avullamme yritetään murtaa kauppasaarto. Siihen ei pitäisi olla mitään aihetta. Harkitsisin moraalisen - itseen tai muihin kohdistuvan - paheksunnan siirtämistä kylmästi sivuun.

11 kommenttia:

  1. Hienoa ja rohkeaa Pekka, eilen illalla muuten Taanilalta tivatiin, miksi tämä vanhana vasemmistolaisena, maineltaan tukee oikeistolaisen Putinin venäjää. Vastaus oli ,johon voin yhtyä, geopolitikalle emme voi mitään, meille aina venäjä on suurvalta, meille tärkeintä ja oikeastaan koko kansallisen olemassaolon edellytys on henkisten ja aineillisten resurssien sekä ennenkaikkea yrittämisen tarjoaminen naapurimaamme modernisaation toteuttamiseen. Myös venäjällä on alkanut ukrainan kriisin jälkeen identiteetin uudeleenrakennus,sen saatanallistamisen ansiosta emme kuitenkaan kykene moista kehitystä huomaamaan, koska ainoastaan huono uutinen ,sieltä on meidän liberaalilehdistömme ei muuta huomaa. Europpalainen ylimielisyys yhdistettynä balttien postsosialistiseen traumaan on vakava tautimuoto. Myös siihen Taanilan teesiin on hyvä sitoutua, Paasikiven ja Kekkosen mielestä täytyy naapuria kuunella, olipa tuo vaikka pääpiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä todeta, että Putin ei saa minun sympatioitani. En siis tue häntä millään muotoa. Reaalipolitiikka vain johtaa siihen, että asioihin ei voi suhtautua kliinisesti, vaan kompromisseja tehden ilman mitään mielistelyulottuvutta. Tämä pitää vain ymmärtää.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Realistinen koulukunta on muualla maailmassa voimistumassa, moralismi ei johda muuhun, kuin kasoistandardeihin. On muuten mielenkiintoista, kuinka läntisiä kumppaneitamme myös toisissa yhteyksissä pidetään kilpailijoina. Luulen, että seuraava venäläisten siirto maatamme kohtaan voi olla vaikkapa yksipuolinen viisumivapauden myöntäminen esimerkiksi Karjalaan ja Pietariin suuntautuville matkoille, se olisi oikeastaan aika ovela veto euronpanttivangiksi jääneen kansantaloutemme kehitykselle, jopa kohtalokas.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Yritän vielä muodostaa reaalipolitiikan "säännöt" Suomen suhteelle Venäjään. Ilmestynee lähipäivinä.....

    VastaaPoista
  6. Päivän radiouutisissa kerrotiin ,varmaan joidenkin russofobikkojen korville sulosointuja, kun venäläiset ovat vetäytymässä suomen kiinteistömarkkinoilta. Heikentynyt rupla tekee meikäläisen kustannustason heille kohtuuttomaksi, kuitenkin taas euron suhteellinen vahvuus tuo heille hyvääkin tuottoa, vaikka euroissa kiinteistöjen arvot ovat laskeneet ja laskevat tällämenolla edeleen. Seuraava askel kehityksessä normalisoida talous-suhteet, olisi vaikkapa suomalaisten käydä lääkärissä , hammashoidossa tai vaikkapa huollataa autonsa Petroskoissa,kuten eräät pojois-karjalaiset tuttuni tekevät. Tilanne on maamme kannalta tietenkin onneton, sen meille yliarvostetun euro rahapolitikan vuoksi.

    VastaaPoista
  7. Huomio :::::
    Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas,
    dynaaminen ja nopeasti luotettava, YHTEISTYÖHÖN rahoittaja kiinteistöjen ja kaikenlaisia yritysrahoituksesta
    Myönnettäisiinkö pitkäaikaisen lainan
    Suurin lainamäärä on 500 miljoonaa me lainata.
    Tarjoamme Tämäntyyppiset lainat ja paljon muuta:
    Personal Lainat (vakuudettoman lainan)
    Business lainat (vakuudettomat lainat)
    vakauttamislainat
    Yhdistelmä luotto
    Home Improvement
    Ole hyvä, jos rakastat ja kiinnostusta rahoitustarjouksen,
    Ota yhteyttä
    sähköpostitse zenithloanlimited@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Dear lainan hakijoita !!!

    Sinä missään taloudellisissa vaikeuksissa? Haluatko oman yrityksen? Tämä laina Yritys perustettiin ihmisoikeusjärjestöt ympäri maailmaa, jonka ainoana tarkoituksena on auttaa köyhiä ja ihmiset taloudellisia vaikeuksia elämän. Jos haluat hakea lainaa, saada takaisin meille alla olevat tiedot sähköposti: g.marius95@hotmail.com

    Nimi:
    Lainamäärä tarvitaan:
    Laina Kesto:
    Puhelinnumero:

    Kiitos ja Jumalan siunausta
    CONFIDENCE
    Herra. Marius

    VastaaPoista
  9. Hello Everybody,
    My name is Mrs Sharon Sim. I live in Singapore and i am a happy woman today? and i told my self that any lender that rescue my family from our poor situation, i will refer any person that is looking for loan to him, he gave me happiness to me and my family, i was in need of a loan of S$250,000.00 to start my life all over as i am a single mother with 3 kids I met this honest and GOD fearing man loan lender that help me with a loan of S$250,000.00 SG. Dollar, he is a GOD fearing man, if you are in need of loan and you will pay back the loan please contact him tell him that is Mrs Sharon, that refer you to him. contact Dr Purva Pius,via email:(urgentloan22@gmail.com) Thank you.

    BORROWERS APPLICATION DETAILS


    1. Name Of Applicant in Full:……..
    2. Telephone Numbers:……….
    3. Address and Location:…….
    4. Amount in request………..
    5. Repayment Period:………..
    6. Purpose Of Loan………….
    7. country…………………
    8. phone…………………..
    9. occupation………………
    10.age/sex…………………
    11.Monthly Income…………..
    12.Email……………..

    Regards.
    Managements
    Email Kindly Contact: urgentloan22@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Hyvä lainahakijat

    Onko sinulla mitään taloudellisia vaikeuksia? Haluatko aloittaa oman yrityksenne? Tämä laina yritys perustettiin ihmisoikeusjärjestöihin ympäri maailmaa, jonka tarkoituksena oli vain auttaa köyhiä ja ihmisiä, joilla on taloudellisia vaikeuksia elämästä. Jos haluat hakea lainaa, palaa meille alla olevaan sähköpostiosoitteeseen: elenanino0007@gmail.com

    Nimi:
    Vaadittava laina:
    Lainan kesto:
    Matkapuhelinnumero:

    Kiitos ja Jumala siunatkoon
    LUOTTAMUS
    Elena

    VastaaPoista