sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Hjallis Harkimon kesälämpimät

Heinäkuisessa iltalehden kolumnissa Hjallis Harkimo ihmettelee politiikan kummallisuuksia ärtyneeseen sävyyn: ”Ei ymmärrä äänestäjä, enkä ymmärrä minäkään”. Syy purkaukselle taitaa olla monitahoinen. Ehkä Harkimo haluaisi olla ministeri ja pistää asiat poikki ja pinoon. Viimeisin ”ministerikierrätys” oli sellainen, että kukaan ei kiertänyt, kaikki jäivät paikoilleen. Siinä meni tilaisuus. Tai ehkä hänellä on ajanpuutetta. Tylsä heinäkuu! Tai ehkä hän on liikemies, josta koskaan ei tule poliitikkoa. Oman firman johtaminen on aina jotain ihan muuta kuin politiikan johtaminen. Politiikassa kun joutuu ottamaan ison määrän muita tasavertaisia poliitikkoja huomioon.

Miten voisin auttaa Harkimoa, miestä, joka on turhautunut politiikan tekemiseen, kun mitään ei voi oikein yksin päättää? Sitä paitsi hän on eduskunnassa takapenkin miehiä, jolle asioita ei kerrota ensimmäisten joukossa. Harkimosta kyllä näkee, että idearikkautta on, mutta ideat ovat vähän kuin ampuisi summittaisesti haulikolla, harvat niistä lähtevät realisoitumaan.

Kaiken järkevän sotkija on byrokratia. Sääntöyhteiskunta estää ihmisiä ajattelemasta omilla aivoillaan. Harkimolla olisi tarjolla vaihtoehto, hänen omat aivonsa.

Harkimo ottaa kantaa perussuomalaisten ja hallituksen liepeillä vastikään ilmenneiden salaliittoteorioiden todenmukaisuuteen. Ihmiset kyselevät häneltä, mitä ”siellä” oikein tapahtuu. Asioissa on salattuja totuuksia sanovat sekä Harkimo että hänen äänestäjänsä. Minä taas olen sanonut, että prosessissa ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Siinä vain tapahtumien aukkokohdat täytettiin salaliittoteorioilla. Monista näytti, että hallitus yritti pysyä pystyssä hinnalla millä hyvänsä, mikä lienee luonnollista, koska luottoa puolueiden välillä vielä on. Hallitusta ei ole 1980-luvun alun jälkeen kaadettu heppoisin perustein, eikä muutenkaan.

Oppositio taas yritti osoittaa menettelyt epäkelvoiksi, saivathan ”siniset” säilytettyä poliittiseen voimaansa nähden ylisuuren ministeriryhmän. Niin minäkin ajattelen, mutta tuskin mahdan asialle mitään. Oikeuskansleri on asettunut hallituksen puolelle. Juridisesti asia meni oikein, mutta poliittisesti jää jotain hampaankoloon. Autoinko Harkimoa? Tuskin.

Kärsimättömänä luonteena Harkimo ei ymmärrä, miksi sotea siirrettiin vuodella eteenpäin. Kyllä hän ymmärtää, jos vähän yrittää: hanke oli menossa kiville. Harkimoa harmittaa selvästi, kun hän ei ole vallan kammareissa – siis etulinjassa – päättämässä asioista. Hän vain kuulee päätöksistä. Harkimo on huutavan ääni korvessa (tai keskellä kaupunkia), mutta huuto ei kanna vallan palatseihin.

Edustuksellinen demokratia siis toimii periaatteella, jossa tasan eivät käy päätöksenteon edellytykset. Näin se valitettavasti on: muodostuu esimerkiksi hallitustriumviraatti, jossa kärkikolmikko keskenään sopii asioista. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja vihitään päätöksille ja hänen tehtäväkseen jätetään junailla asia läpi omassa ryhmässä. Jotkut purnaavat, useimmat jupisevat itsekseen: ”näin ei ainakaan olisi saanut tehdä”.

Kiertäessään maata Harkimolta kysytään kaatuuko hallitus. Vastaus kuuluu: en tiedä. En tiedä minäkään. Tuskin kuitenkaan.

Alkoholilain käsittelytapaa Harkimo vierastaa, koska siitä ollaan tekemässä omantunnonkysymys. Eikö tämä pitäisi viedä eteenpäin hallituksen diktaatilla? Minusta omatunto on hyvä olla mukana alkoholista päätettäessä. Mutta Harkimo ei moista ymmärrä: omantunnon pitäisi olla kahlittu.

Kaikki edellä kuvattu liittyy Harkimon mielessä politiikan uskottavuuteen tai pikemminkin sen puutteeseen. Hänen jakamansa moitteen saavat kuulla yhtälailla hallitus ja oppositio.

”Hallituksen tehtävä on harkita päätöksensä paremmin, tiedottaa yhtenäisemmin ja pitää huolta, että se puhuu yhtenäisellä äänellä. Nyt vaaditaan johtajuutta. Muuten kukaan ei pian jaksa ottaa tätä touhua vakavasti”, toteaa Harkimo närkästyneenä.

Tulkitsen, että Harkimo haluaa selvästi autoritaarisempaa otetta maan johtoon. Ehkäpä mallia pitäisi ottaa Unkarista tai Puolasta, kävihän Trumpkin kehumassa puolalaisia.

Hallituksen oikealla reunalla, jossa Harkimokin viihtyy, haluttaisiin kokoomuksesta uudenlaista versiota. Ongelmana on, että puolueen kannatus on nyt vakaimpien joukossa kaikista puolueista. Oikealle horjahteluun ei ole oikein varaa. Nyt perussuomalaiset on liittynyt kilpailemaan oikeistolaisesti ajattelevien äänistä. Erona on että kokoomus edustaa liberaalia oikeistoa ja persut konservatiivista oikeistoa. Orpon sosiaaliliberaalilinja ei käy Lepomäelle, Koskelle ja Harkimolle, ehkei myöskään Rydmanille. Mutta Häkkänen on menetetty vallan kammareihin.

Veikkaan, että jos Harkimo ei saa näkyvämpää asemaa omassa puolueessaan ja politiikassa yleensä, hän ei asetu enää ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa, siksi turhautuneen oloinen hän on puheissaan.

3 kommenttia:

  1. Harkimo ja Sipilä asustavat

    samassa sipoolaisessa napurustossa, kuin Medvedevin neuvonantaja Pekka Viljakainen,joten roskapusssia viedesään heillä on valmis keskustelyhteys Venäjän hallintoon.

    On vain ajankysymys, koska tuo yhteys muodostuu painolastiksi ,kun yhdysvalloista myös meille leviää tuo kaikenlaisten venäjä yhteyksien muodostuminen miltei rikolliseksi,ainakin uuskonservatiiveja lähelläolevien tahojen mielestä.
    Harkimo on oiva osoitus uusliberaalin maailmankatsomuksen autoritäärisestä käänteestä

    Elina Lepomäestä en ole viellä pääsyt perille, onko hän enemmän uusliberaali , vai uuskonservatiivi, näet nuo kaksi aatevirtausta ovat tavoiteeltaan moniltaosin vastakkaiset, uuslonservativi pyrkii demokratian laajentamiseen, ensin koko maalmaa kattavaksi, sitten sen syventämiseen ,myös työ ja elinkeinoelämä kattavaksi.
    Uus liberalismi puolestaan pitää perusdoktriinisaan sisälään rajoitetun demokratian, eli oikeat ,vaikuttavat asiat ja ilmiöt jätetään siinä mieluusti asiantuntioiden ratkaistavaksi.

    VastaaPoista
  2. Mitä uuskonservatismista on jäänyt jäljelle? Bushilainen uuskonservatismi yritti levitää demokratiaa amerikkalaisella ylemmyydentuntoisella asenteella, mihin ehkä viittaatkin. Seuraukset ovat olleet kammottavat. Uuskonservatismi on tässä mielessä seurausta vanhasta ekseptionalisesta ajattelusta, joka korostaa USA:n ainutlaatuisuutta (se on siis eräänlainen lähetystehtävä).
    Toisaalta uuskonservatiivien epäily demokratian (perinteisen kansanvallan) kykyyn toteuttaa demokratiaa on silmiinpistävää. Lääke on väärä ja johdettu liberaalin demokratian vastoinkäymisistä.
    Lepomäen oikeistokonservatismi on sukua ylemmyyden tuntoiselle köyhien avulle. Siitä puuttuu usko, että kansalaiset omalla järjellään ratkaisevat ongelmansa.Yhteys uuskonservatismiin on olemassa.Voi olla, että tässä on oireita asiantuntijavallan painottamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uus konservativismi on suora johdannnainen Trotskin ajattelulle,Levi Straus idean eräs alullepania oli alkujaan juuri Trotskilaisuuteen kallelaan. Uus konservativisuus sai muotonsa pelkästä polittisesta tarkoituksenmukaisuudesta,kun kuusikymmenluvulla,varsinkin vasemistoradikalismi yhdysvalloissa ajautui varsinaiseen polittiseen umpiperään.
      Demokratian laajentaminen kaikkialle ja myös etenkin sen syventäminen kaikkia elämänaloja ja ilmiöitä koskevaksi kuuluu juuri tuohon agendan ideaaliin.

      Poista