Länsimaiden romahdus – kulttuurit nousevat, kukoistavat ja sortuvat ajan paineessa

 

Olen sitä sukupolvea joka odotti kehityksen kehittyvän ja edistyksen edistyvän pääosin tasapainoisissa oloissa kehittyneissä maissa. Vauraus toki edelleen jakautui epätasaisesti, mutta myös maailman köyhien on nähty vaurastuvan.

Toisin on käynyt. länsimaissa  kasvu on tökkinyt pahemman kerran joidenkin edistyneimpien ja autoritaarisimpien valtioien ottaessa jättiharppauksia. Tässä ei sinänsä ole mitään ennenkuulumatonta. Ovathan esimerkiksi demokratioista Argentiina 1930-luvulla ja Japani  1980- ja 1990-luvulla sekä ns. ”idän tiikerit” vaurastuneet huomiota herättävällä tavalla oman työnsä tuloksen avulla. Ihmiskunnan  historia on täynnä menestystarinoita antiikin ajoista saakka. Toisaalta menestyksellä on myös ollut kääntöpuolensa. Ikuisia menestyjiä ei ole syntynyt t eikä kai synnykään. Ajanvirta ja teknologinen kehitys ovat luoneet oikean ympäristön juuri tietylle maalla, maaryhmälle tai kokonaisille kulttuureille.

Nämä historian poiminnat tulivat mieleeni, kun luin   Helsingin Sanomista Michael Saugan alun perin Der Spiegelissä ilmestyneen kolumnin, joka Hesarissa  (28.9.2025)  kääntyi muotoon ”Diktaattorit demokratian vaatteissa”.

Referoin ja kommentoin seuraavassa Saugan kirjoitusta soveltuvin osin.

:::::::::::::::::::::::::::::

Lännessä ajateltiin, että odotettavissa on jatkuvaa vaurastumista länsimaiden näyttäessä suuntaa  kohti entistä parempaa tulevaisuutta.

Tienanmenin aukiolle kesällä 2025 kokoontuneet diktaattorit  osoittivat tulevaisuuden  osoittavan muuta. Tämän ryhmittymän ehdoton johtohahmo oli Kiinan johtaja Xi. Tämän mahtimiehen puheenvuoron julistusosuudessa tuli esille jotain tuttua. Hän  nimittäin julisti ”rauhaa” ja  ”vuoropuhelun tärkeyttä” win-win-yhteistyön osoittamaan suuntaan. Eivätkö nämä olleet juuri niitä iskulauseita ja huudahduksia, joita kehittyneessä lännessä oli totuttu kuulemaan!

Samaan aikaan lännessä taisteltiin nyky-yhteiskunnissa yhä merkittävämmän roolin saaneita sosiaalisia ja muita yhteiskunnallisia ongelmia vastaan. Diktaattorijoukko pystyi osoittamaan selviä muutostarpeita ja halua purkaa jo sementoituneeksi luultua länsi-itä vastakkainasettelua ja kehittyvät maat – kehittyneet maat  jakoa vastaan. Muutosasetelma on väistämätön.

Edistys ja rinnakkainelo saivat uuden sisällön ja toteuttajat. Niitä vietiin eteenpäin juuri niiden johtajien toimesta, jotka kokoontuivat Tienanmenin aukiolla Xin johdolla.

Sauga toteaa, että aikanaan länsimaiden etevyyden syynä oli, että itä-länsi konfliktissa vallitsi lännen  talouden ylivoimaisuus verrattuna kommunismin suunnittelutalouden jäykkyyksiin. Kommunismin romahtaessa tilanne muuttui.

Käänne tapahtui vuoden 2008 finanssikriisin olosuhteissa ja seurauksena. Vuodesta 2008 G7maiden osuus maailman bruttokansantuotteesta on supistunut 52 prosentista 45 prosenttiin, kun taas neljä taloudellisesti vahvinta autoritaarisesti johdettua maata ovat kasvattaneet osuuttaan vajaasta 12 prosentista 21 prosenttiin. Oltiin edetty kauas vuoden1989 tapahtumista Tiananmenin aukiolla.

Autokratioiden menestys ei ole syntynyt tyhjästä. Useimmissa tapauksissa taustalta löytyvät runsaat luonnonvarat. Teknologiajätti Kiina sen sijan taistelee kärkisijoista Yhdysvaltain kanssa korkealaatuisissa tuotteissa, kuten autoissa, kvanttitietokoneissa  ja tekoälyn sovelluksissa. Myös Etelä- Korea, Taivan ja monet muut teknologiaan panostaneet valtiot ovat vahvoilla. Uusia talouden tiikereiksi muotoutuneita valtioita syntyy kaiken  aikaa, kuten esimerkiksi uusherätyksen saanut Intia. Muutoksella täytyy olla tietyt edellytykset. Tarvittaessa tingitään esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteista.

Myös liberaalidemokratiat ovat saavuttaneet asemansa kovalla työllä panostaen koulutukseen, jonka hedelmistä ne nyt nauttivat. Ne ovat säilyttäneet oikeusvaltioperiaatteet. Tärkeää on myös, että hallitsijat ja päätöksentekijät voidaan vaihtaa vaaleilla epäluottamuksen ylittäessä kansalaisten sietokyvyn

Autoritääristen hallitsijoiden päätehtäväksi jää vallassa pysyminen. Siihen niillä on keinonsa. Diktaattoreilta puuttuvat riippumattomat toiminnan arvioijat. Diktaattorit sensuroivat mediaa ja tukahduttavat kritiikin. Alaiset, jotka on usein valittu tehtäviinsä tunnettuina myötäpelaajina eivät kyseenalaista diktaattorin toimintaa.

Taitavat diktatuurit eivät laiminlyö kansalaisia, he huolehtivat päinvastoin kansalaisten hyvinvoinnista, kuten Adolf Hitler teki 1930-luvulla. Diktaattorin hyvinvointitavoitteet asetetiin liberaalidemokratian tavoitteiden vastavoimaksi.

Suunnitelmatalous ei kuulu enää itsevaltiaan tavoitteistoon, vaan turvallisuuden  ja järjestyksen takaamisen ohella kasvutarinan luominen. Parhaimmillaan diktaattorit he ovat ”kasvutaikureita” kapitalismin keinoin….

Monet diktatuurit ovat seuranneet demokratian taloudellista epäonnistumista (vrt. Boris Jeltsin vaihtuminen Vladimir Putiniin, Viktor Orbanin valtaanpääsy). Unkarissa Orban kehitti liberalismin vastakohdan vallitsevaksi opiksi, eli nosti illiberalismin johtoajatukseksi ja ideologiaksi.

Kaikkein vakaimman, vahvimman ja taloudellisesti iskukykyisimmän autoritaarisen järjestelmän kehitti Kiina. Kiinan järjestelmä perustui yksipuoluejärjestelmään, ”kommunismiin ja markkinatalouden  kilpailuperiaatteisiin. Tehtävät jaettiin talouden ja valtion kesken. Kaiken rinnalla kulki teknologiastrategia.

Kiinassa on voimassa hyvin hajautettu järjestelmä, joka jakautuu alueisiin ja alueilla toimiviin (suur)yrityksiin. Kuitenkin puoluejohtajilla on järjestelmässä suuri autonomia.

Lienee myönnettävä, että parhaissa kasvuoloissa autoritäärisessä järjestelmässä voidaan luoda yhtä hedelmällinen kasvu kuin liberaaleissa järjestelmissä, jopa parempi. Mutta pystytäänkö samalla luomaan yhtä merkittävät oikeusvaltio- ym. perizaatteet kuin lännen perinteisissä kasvuympäristöissä, joissa huolehditaan sananvapaudesta ja muista liberaalien yhteiskuntien vapauksista.

Toisaalta Michael Sauga huomauttaa, että Yhdysvalloissa kesti 150 vuotta, ennen kuin syntyi ostovoimainen keskiluokka. Kiinan kansantasavalta sai vastaavan aikaiseksi 40 vuodessa.

Autoritaaristen järjestelmien puolustajat puhuvat järjestelmän ”itsensä korjaavuudesta”. Hyvinkin voi olla niin, että nykyiset autoritaariset järjestelmät ovat oppirahansa maksaneet ja ovat tehokkaampia kuin kymmenien vuosien takaiset edeltäjänsä.

Tarvitaanko Saugan peräämää läntisen maailman uudelleenajattelua, jotta ne pärjäisivät? Länsi voitti 1900-luvulla käydyn järjestelmien välisen kilpailun. Entä tästä eteenpäin, sanokaamme 2050- luvulle tultaessa?

Yksi selvä esimerkki kertoo välttämättömistä muutostarpeista. Kysymys on läntisen järjestelmän kaikkinaisesta puolustamisesta, ml. sotilaallinen puolustautuminen. On selvästi nähtävissä, että läntisen järjestelmän mukavuudenhaluun tuudittautuneet ihmiset ovat kärsimässä vakavan tappion.

 Muutamaa vastausta vielä hakisin. Pystyykö autoritaarinen järjestelmä luomaan aidon mielipideympäristön, jota voisi  sanoa vilpittömästi vapaaksi?

Entä nykyajan hyvinvointiyhteiskunnat, ovatko ne edenneet hyvinvoinnin kattavuudessa niin pitkälle, että järjestelmä ei enää kestä taloudellisesti , vaan  joutuu toistuville rankoille kulukuureille?

Kovaa ydintä yhteiskuntakehityksen kannalta edustavat aneemiset työn tuottavuusluvut. Kaikkialla lännessä työn tuottavuus on haasteiden edessä. Ne eivät suo hengähdysaikaa toteuttaa vakaata taloutta ja säällistä yhteiskuntakehitystä.

Onko  moderni maailma hallitsemattomuudessaan tallonut läntisen liberaalidemokraattisen järjestelmän jalkoihinsa?   Onko meidän tyydyttävä sanomaan: aika aikaansa kutakin - kulttuurit nousevat, kukoistavat  ja sortuvat?