Georgia On My Mind

 

 

”Georgia On My Mind” (Hoagy Carmichael, 1930) on ehkä Ray Charlesin hienoin kappale ja paras versio tästä klassikosta.  Georgia voi olla tytön tai paikan nimi. Raukea ääni tulee jostain hyvin syvältä, ”syvältä etelästä”. Toinen vanha suosikkini oli ja on Brook Benton. Hän teki yhden suurimmista hiteistään uransa ”toisessa aallossa” levytettyään 1960-luvun lopulla Tony Joe Whiten kirjoittaman kappaleen ”Rainy Night in Georgia”, jossa sataa niin paljon,  että ”tuntuu kuin koko maailma kastuisi”. Myös tässä kappaleessa on ikimuistettava silkinpehmeä tunnelma.  Jotain erityistä täytyy Georgia-nimisessä Yhdysvaltain osavaltiossa olla, koska sen tunnelmiin niin eläydytään. Ehkä se on kostean kuuma ilmanala……

Tämän aasinsillan kautta pääsemme päivän teemaan…..

Elämme juuri nyt ajankohtaa,  jossa Georgia on ajankohtaisempi tai erityisempi kuin pitkiin aikoihin. Nyt ratkotaan Yhdysvaltain kohtaloita seuraaviksi vuosiksi politiikan saralla.

Presidentinvaaleissa tilanne on selkiytynyt liittovaltiotasolla, koska Joe Biden on jo varmistanut presidenttiytensä. Ero äänissä oli 14 000 äänen luokkaa Bidenin hyväksi. Georgiassa jouduttiin osavaltion sääntöjen mukaan jo kertaalleen laskettujen äänten uusintalaskentaan ehdokkaiden välisen  pienen eron takia. Biden voitti tarkistuslaskennan jälkeenkin. Eroa kertyi 12 000 ääntä.  Vaalin tulos on vahvistettu.

Tiukka kisa on poikkeuksellista, sillä viime vuosikymmeninä Georgiaa on pidetty varmana pottina republikaaneille, eivätkä presidenttiehdokkaat ole juuri edes vaivautuneet kampanjoimaan osavaltiossa.

Toinenkin tärkeä jännitysnäytelmä on edessä tammikuussa (5.1.2021), sillä silloin Georgian osavaltio  ratkaisee uusintavaaleissa, meneekö Yhdysvaltojen senaatin enemmistö republikaaneille (vai päädytäänkö tasapeliin). Tämä johtuu siitä, että presidentinvaalien yhteydessä pidetyissä senaatin vaaleissa Georgiasta tuli  vaa´ankieliosavaltio. Kukaan  ehdolla olleista ei ylittänyt 50 prosentin kannatusrajaa, joka Georgiassa on vaatimuksena paikkojen suoralle jaolle. Senaatin vaalin kokonaistilanne on nyt 50-48 republikaaneille. Jakoon jäi siis kaksi paikkaa Georgiassa.  Demokraatit voivat siis edelleen päästä tasatilanteeseen 50-50 tammikuun uusintavaaleissa. Jos puolue voittaa jäljellä olevat kaksi paikkaa, varapresidentti Kamala Harrisin  ääni ratkaisisi tulevat senaatissa toimitettavat äänestykset demokraateille (edellyttäen,  tietenkin, että molemmat puolueet pitävät rivit suorana).  Mahdollisuus demokraattien värisuoraan (presidentin tehtävät, edustajainhuone ja senaatti  saman puolueen  hallussa) on siis mutkan kautta olemassa. Mutta eipä jaeta paikkoja  ennen kuin vaalit  on pidetty.

Georgian kahden paikan äänestyksestä tulee molemmille puolueille äärimmäisen tärkeä koitos kongressin veitsen terällä olevien voimasuhteiden takia. 

Voidaan olettaa, että demokraatit saavat  jo presidentinvaalien menestyksen takia  lisää buustia Georgian tammikuiseen senaattorivaaliin. Republikaanien menestystä puoltaa puolueen vahvat perinteet osavaltiossa.

Koko maan huomio kohdistuu muutamaksi viikoksi  Georgiaan ja luvassa on valtavat molempien puolueiden kampanjapanostukset. Senaatin kokoonpano vaikuttaa Yhdysvalloissa vahvasti  presidentin uudistusten läpimenomahdollisuuksiin. Niinpä senaatin voimasuhteiden muutos  (nykyisin 53-47 republikaaneille) kohti tasapeliä  on ehdoton vaatimus Bidenin toiveille saada merkittäviä edistysaskelia terveydenhuoltoon sekä maahanmuutto- ja ilmastopolitiikkaan.

Monet pitävät senaatin vaalia tärkeämpänä kuin presidentinvaaleja johtuen juuri siitä, että enemmistönä   oleva puolue  pääsee estämään tai  hidastamaan hallituksen  tärkeiden lakihankkeiden etenemistä.

:::::::::::::::::::::::::::

Näkymät Georgian tilanteeseen tätä kirjoitettaessa eivät ole lohdulliset. Näyttää siltä, että Donald Trump pyrkii häiriköinnillään kolmanneksi vaikuttavaksi tekijäksi Georgian senaatin vaaleissa. Tämän Trump tekee demokraattista prosessia sabotoimalla.

Voiko tilanne johtaa mellakoihin? Kyllä, ensimmäistä kertaa tämän vaalikierroksen aikana uhka on olemassa.

Kaiken kaikkiaankin Trump pyrkinee kolmanneksi voimatekijäksi Yhdysvaltain  politiikan markkinoilla joko yksin tai republikaanien kanssa liittoutumalla.

 

 

Trumpin vaalilupaukset vuosille 2016-2020

 

 

Politiikassa on totuttu lupausten antamiseen vaalien yhteydessä. Harva kieltäytyy, koska niillä markkinoidaan omia tavoitteita ja tavallaan omaa osaamista. Jörn Donner taisi olla poikkeus,  kun hän eräiden vaalien yhteydessä ”lupasi,  ettei lupaa mitään”. Tavallaan hänkin lupasi, hän lupasi nimittäin ilmiön tai persoonan nimeltä Jörn Donner ihmisten vaikuttamisväyläksi.

Donald Trumpin antamiin lupauksiin presidenttiehdokkaana vuonna 2016 suhtauduttiin skeptisesti tai hiukan ambivalentisti: kysymys oli paitsi normaaleista poliittisista tavoitteista myös sellaisista lupauksista, joita osa äänestäjistä vierasti. Myös lupausten määrä – pienien ja isojen – oli tuntuva. Trump on lausuntoautomaatti, jolle mielipiteen muutos ei ole ollut kovin suuri pahe.

Myös presidenttikaudella Trump lupasi toteuttaa (ja vieläkin lupaa) yhtä ja toista, joita hän sitten muuttaa mielivaltaisesti poliittisten tarpeiden mukaan. Sanalla sanoen hän näki koko lupausrakenteen ikiomalla tavallaan oman persoonansa osana.

Trumpin suhtautuminen kulminoituu asenteessa koronaepidemiaan. Siitä hän ei kampanjassaan luvannut tietenkään mitään, koska epidemiaa ei vielä ollut vaalikampanjan aikana. Koko aihe oli kiusallinen Trumpille, koska koronassa hän ei päässyt tekemään kuviteltuja ihmetöitä. Niinpä hän vähätteli koko pandemiaa mitättömänä influenssana. Hänen ainoa valttinsa oli rokotus, jonka lanseeraukseen hänellä ei ole ollut tosiasiallista vaikutusta.  Johtopäätös kaiken jälkeen on,  että Trump laiminlöi tehtävänsä koronan unilukkarina.

Trump on antanut lupauksensa korostetusti kannattajiaan varten, ei niinkään koko kansakunnan mielipidettä huomioivasti. Peruskannattajia ovat erityisesti muiden yläpuolelle asettuvat arvokonservatiivit kristityt eli hän noudatti  hyvin pitkälle identiteettipolitiikkaa. Keskityn seuraavassa muutamiin keskeisimpiin lupauksiin.

 

1)      Obamacaren kaataminen

Barack Obaman aikanaan läpiajaman terveydenhoitojärjestelmän kaataminen oli yksi presidentti Trumpin tärkeimmistä vaalilupauksista. Obaman järjestelmä takasi sairausvakuutuksen 20 miljoonalle köyhälle amerikkalaiselle, jotka aiemmin ovat olleet järjestelmän ulkopuolella. Trumpin ja yhtä lailla republikaanien ajama korvaava järjestelmä ei mennyt kongressissa läpi. Republikaanien ajama vaihtoehto ei olisi kumonnut koko Obamacarea, mutta olisi vesittänyt tärkeitä osia siitä.

Trump on sittemmin pyrkinyt viemään Obamacaren korvaavaa järjestelmää läpi konservatiivien korkeimmassa oikeudessa vahvistuneen  aseman kautta. Obamacaren kaataminen ei ole onnistunut senkään takia,  että järjestelmän suosio on kasvanut kansalaisten keskuudessa.

 

2)      Muurin pystytys

Varsinkin Trumpin presidenttikauden alussa kohistiin ”muurista”,  jolla oli tarkoitus estää pakolaisten ja laittomien siirtolaisten vyöry etelärajan yli Yhdysvaltoihin. Rajaesteitä onkin vahvistettu, mutta työ on pahasti kesken. Tavoitteena oli rakentaa 1600 kilometriä pitkä muuri. Siitä vain osa on rakennettu Rajaesteet ovat  sinänsä Trumpin lupauksen suuntaisia ja ilmeisesti  tyydyttävät hänen kannattajiaan. Erikseen ovat sitten vastustajat,  jotka periaatteessa vastustavat rajaesteitä. ”Muuria” vastustetaan myös sen takia,  ettei sen uskota patoavan muuttoliikettä. Meksiko ei ole maksanut muuria Trumpin vaatimuksen mukaisesti.

 

3)      Maahanmuuttovastaisuus

 

Aluksi Trump vaati ehdotonta maahantulokieltoa muslimeille, mutta löysensi sitten linjaansa. Republikaaneissa on paljon  maahanmuuttoon epäilevästi tai kriittisesti suhtautuvia. Heitä Trump halusi erityisesti palvella. Epäilemättä hän lietsoi vastakkainasettelua politiikallaan, jota Trumpin kannattajatkaan eivät kaikin ajoin tukeneet. Trumpin keinona  tavoitteeseen pääsemiseksi oli maahanmuuton vaikeuttaminen. Presidentin onnistumissarakkeeseen tulee tässä kohden rasti varauksin. Eri asia on että,  maahanmuuttovastaisuus aiheutti paljon ristivetoa. Lupaukset ovat olleet kansalaisia jakavia.

 

4)      Konservatiivituomareiden nimittäminen

Trump on nimittänyt pilvin pimein konservatiivituomareita alempiin oikeusasteisiin, mutta myös suurella hälyllä kaksi korkeimman oikeuden tuomaria, joista viimeksi Amy Comey Barrettin. Nimitykset ovat voitto Trumpille ja konservatiiveille. Elinikäiset tuomarinimitykset ovat pahimmillaan yhteiskunnallista ilmapiiriä yksisuuntaisesti muokkaavia riippumatta siitä ovatko tuomarit kallellaan liberaaleihin vai konservatiiveihin. On vaikea uskoa, että tuomarit säilyttäisivät kaikissa olosuhteissa ideologioista vapaan puolueettomuuden.

 

5)      lsisin tuhoaminen

Al-Qaidasta vuonna 2014  irtautunut lsis herätti kauhua kaikkialla maailmassa julmuudellaan. Se piti  hallussaan lrakissa ja Syyriassa  suuria maa-alueita 2014-2019.  Trump uhosi tuhoavansa lsisin presidenttikautensa alussa. lsisin vaikutusvallan romahtaminen tapahtui kansainvälisenä yhteistyönä, jossa Yhdysvalloilla oli johtava rooli. Trumpille kuuluu osa-ansio lsisin vaikutusvallan tuhoamisesta. Trumpin viime aikoina tapahtunut itsetarkoituksellinen joukkojen kotiuttaminen kriisialueilta -  antamiensa lupausten lunastamiseksi -  uhkaa haurastuttaa  terrorin vastaisen taistelun vastarinnan.

 

6)      Veroleikkausten toteuttaminen

Trump lupasi veroleikkauksia työssäkäyville ja aiempaa matalampaa yritysverotasoa. Trump laski yritysveron 35 prosentista 21 prosenttiin, joskin tavoite oli 15 prosentissa.

Veronalennukset toteutettiin  kaikissa tuloluokissa, mutta pitkän aikavälin lopputulos on,  että verotuksen muutokset hyödyttävät suurituloisia, ei pieni- ja keskituloisia.

 

7)      Kauppasopimusten uusiminen

Trump on pyrkinyt purkamaan voimassaolleita kauppasopimuksia sekä Amerikan mantereella   (Yhdysvallat, Kanada, Meksiko) että Kiinassa. Trump on pitänyt vanhoja sopimuksia Yhdysvalloille epäedullisina. Uudet sopimukset pyrkivät vastaamaan Trumpin ”Amerikka ensin” -sloganiin. Uuden sopimusmaailman hyödyllisyys ratkeaa vasta,  kun kaikki vaikutukset ovat astuneet voimaan. Kiinan osalta on kysymys kauppasodasta,  jossa osapuolten nokittelu jatkuu määräämättömän ajan.

Trumpin tarkoitus lienee parantaa kauppatasetta sopimuksillaan, mutta näin ei ole käynyt. Liittovaltion kauppataseen alijäämä oli ennätykselliset 67,1 miljardia dollaria elokuussa 2020, joka on korkein lukema sitten vuoden 2006 elokuun.

Liittovaltion velka on kiivennyt Trumpin kaudella ennätyskorkealle. Elokuuhun 2020 mennessä velkaa oli kertynyt 20 830 miljardia dollaria. Kun tähän lisätään hallituksen sisäinen (intragovernmental) velka 5 880 miljardia dollaria päädytään 26 700  miljardiin dollariin. Mukana ovat toki elvytyksen nimissä otetut koronavelat kaiken muun päälle.

 

8)      Suurlähetystön siirto

Yhdysvaltain lsraelin suurlähetystö siirrettiin Tel Avivista Jerusalemiin Trumpin vaalilupauksen mukaisesti  toukokuussa 2018. Spontaanisti syttyneiden levottomuuksien mentyä ohi siirto tapahtui yllättävän rauhallisesti. Uusi presidentti Joe Biden vastusti alun perin  siirtoa, mutta on todennut,  että kun siirto on tehty, sitä ei peruta. Biden kylläkin ajaa edelleen kahden valtion politiikkaa.

Kummallisen vähän on kiinnitetty huomiota palestiinalaisten tuntemuksiin, jotka nyt tungettiin Trumpin rauhansuunnitelmassa ”pieniin irrallisiin taskuihin”. Palestiinalaisvaltiosta muodostuu  sirpalemainen kokonaisuus, ”reikäjuusto”. lsrael saa pitää siirtokuntansa. Laihan sovun kanssa eletään toistaiseksi ja Trump sai sulan hattuunsa.

 

 

9)      Hillary Clintonin tutkinta

Trump masinoi Hillary Clintonin vastaisen noitavainon, jota voidaan verrata nyt jo hiipumassa olevaan vaalivilppihoureeseen, niin törkeää oli hyökkäily poliittisen vastustajan kimppuun. ”Sulkekaa hänet lukkojen taakse” oli paljon toistettu ilkeämielisyys, tosin monet ottivat sen tosissaan. Ei kuitenkaan Trump, joka vaalien jälkeisessä kiitostilaisuudessa pani merkille, kuinka iskulause oli jäänyt massoille ”päälle”. Trump hiljensi väen toteamalla armeliaasti, mutta  kyynisesti yleisölleen, että  ”ei enää, vaalit ovat ohitse”.

 

10)   lnfrasruktuurin kehittäminen

 

Molemmin puolin ideologisen vastakkainasettelun rajan haluttiin panostaa infrastruktuuriin. Kävi kuitenkin niin, että puolueet eivät päässeet yksimielisyyteen panostuksen suuruudesta ja niin tämä elintärkeä ja ennen vaaleja suitsutettu suurohjelma jäi toteutumatta.

 

 

 

 

 

 

Väinö Linna yhteiskunnallisena vaikuttajana

 

 

Väinö Linnan syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 100 vuotta. Tämä vuosi on siis juhlavuosi. On jälleen aika muistella Urjalan suurta poikaa. 

Kun Linnasta tuli kuuluisa kirjailija, kaikki halusivat kuulla hänen mielipiteitään. Hänestä oli tulossa nykymallin mukaisesti kaikkien alojen asiantuntija. Tähän rooliin hän ei kuitenkaan suostunut,  vaan piti punnittuja puheenvuoroja itselleen tärkeistä asioista.

Oheinen teksti perustuu vaikutelmiin Yrjö Varpion ”Väinö Linnan elämä” -teoksen (WSOY, 2006) synnyttämistä ajatuksista  sekä omiin muistikuviini Väinö Linnan elämästä. Demokratia, työ ja sen muuttuminen, sota ja rauha sekä elintasokilpailu ja elinympäristö olivat Linnalle tärkeitä aiheita, joista hän piti esitelmiä tai kirjoitti esseitään.

Linnan mielipideympäristössä erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla korostui ajan yhteiskunnallinen murros. Murtauduttiin ulos 1950-luvun suhteellisesta niukkuudesta ja yhteiskunta avautui aivan uudella tavalla. Vaikka Linna suhtautui kriittisesti äärivasemmiston nousun synnyttämiin ilmiöihin, ei hän ollut konservatiivinen, vaan pikemminkin yhteiskunnallisten uudistusvoimien airut. Linna ei  hyväksynyt ”militanttia julkilausumapolitiikkaa”, vaan säilytti taiteilijan vapauden.

Koko Linnan kirjallinen tuotanto oli asettumista vanhojen luutuneiden ajatustottumusten kriitikoksi. Samalla linjalla hän jatkoi lopetettuaan kirjailijan uransa.

Oli suuri vaara antautua ajan virran vietäväksi ja sitoutua ajankohdan poliittisiin ja ideologisiin virtauksiin. Linna vältti vaaran asettumalla  yhteiskunnallisia sisältöjä tavoittelevan taiteen puolelle pientä ihmistä puolustaen.

Lähimmäksi itseään hän koki työväenluokkaisen ajatusmaailman. Siinäkin hän näki ensisijaisena vanhan työväenluokkaisen tietopainotteisuuden: työväenluokalla oli kunnioittava suhde tietoon. Hän varoitti viihteellistymisen voittavan alaa ihmisten mielissä.

Varpion sanoin Linnan määritti kirjallisuuden funktion seuraavasti: ”Kirjallisuus oli tärkeä elementti, koska ihmisen suhde maailmaan tarkentuu,  kun hän voi kirjallisuuden välityksellä saada toisten kokemuksista vertailukohtia omille kokemuksilleen elämästä”. 

Ulkopolitiikassa hän tunnusti väriä ja oli painotetusti paasikiveläinen, mutta tunnusti silloisista vaihtoehdoista  Kekkosen omakseen.

Aikakauden ”yhteiskunnallistuminen”  näkyi siinä,  että Linnan isänmaallisuus oli yhtä kuin arkitodellisuus. Sanalla sanoen Linna koki isänmaallistumisen arkipäiväistyneen. Hän piti pelkästään hyvänä,  että isänmaallisuus oli menettänyt hohdettaan.

Linna ei ollut kokemassa sittemmin tapahtuneen ”vanhan” isänmaallisuuden uutta nousua.

Seitsemänkymmentälukua symboloi Linnan ajatuksissa ETYKin myötä rauhan teema. Myös ympäristökysymykset silloin,  kun puhuttiin vanhan rakennuskannan purkamisesta tai säilyttämisestä olivat Linnalle ykköskategorian asioita. Hän oli vanhan säilyttämisen puolella, vaikka ymmärsikin uuden ajan vääjäämättömyyden.

Linnan tunteet työväenliikettä kohtaan vaihtelivat, mutta lämpenivät Pohjantähden jälkeen muuttumatta kuitenkaan läheisiksi. Lähestyttäessä 1980-luvun vaihdetta yleiset yhteiskunnalliset asenteet kiristyivät - ja kuten Varpio sen näki -  solidaarisuus ”oli häipymässä  juhlapuheistakin”. Linna suhtautui  kuitenkin maltillisesti kovenevaan yhteiskunnalliseen ajatteluun rakentaen optimisminsa tieteellisen ja teknologisen kehityksen varaan.

Paljon odotuksia sisältäneen kuusikymmentäluvun kauhuskenaario oli ydinsodan puhkeamisen mahdollisuus. Turvallisuus ja rauha nousivat kattaviksi teemoiksi 1970-luvulla. Linna yhtyi niihin,  joiden mukaan ydinsota oli ”kaiken loppu”. Väinö Linna oivalsi,  että rauha perustui sodan pelkoon. Linna suhtautui oman sotakokemuksensa perusteella ironisesti joulun merkitykseen rauhan juhlana, olihan hänellä takana viisi sodan joulua.

Uskonnolliselta kannaltaan hän lukeutui agnostikkoihin ja toi sen myös julkisuudessa esille.

Linna torjui 1980-luvun vaihteessa esillä olleen Samuel T. Cohenin teesin,  jonka mukaan ”sotiminen kuuluu ihmisluontoon”.  Kirjailijan mielestä sodan hirviömäisyys ei sisältynyt ihmisen sisimpään mitenkään kohtalonomaisesti. Linna viittasi  tässä ensimmäisen maailmansodan alla vallinneeseen nuorison sotakiihkoon, joka katosi,  kun sodan julmuus pääsi tekemään tuhojaan ihmisen sisimmässä. Sodan julma logiikka toimii  vain  siten,  että tappamista on vaikea lopettaa ennen kuin koko sota oli sodittu loppuun.

Kaiken sodan lietsonnan keskellä Linnan pohdinnan synteesinä oli kuitenkin perustyytymättömyyden ja toivottomuuden torjuminen. Mieluimmin myönteinen, elämänuskoinen asenne kuin pessimismiin taipuvainen kohtalonusko!  Huomaan omaksuneeni jotain Linnan ajattelusta. Ehkä Väinö Linnan ajattelu tuli lähelle Mauno Koiviston ajattelua: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.

Linnan maine näytti kasvavan hänen elämänsä loppuun saakka muuttuen joiltakin osin palvonnaksi. Kirjailija sinänsä ei omaksunut etäisen Ukko-ylijumalan roolia vaan oli  hyvinkin sosiaalinen ja otti vieraita vastaan kotiinsa säilyttäen näin intensiivisen kosketuksen ihailijoihinsa. Ajan kulttuuriseminaareissa Linnalla oli oma sijansa ja se ei ollut ihan vähäinen. Perustettiin Väinö Linnan seura ja käynnistettiin Pentinkulman päivät Linnan elämäntyön säilyttämiseksi ja elävöittämiseksi. Vuosi 2018 oli  ajankohtaisen kansalaissotateeman vuoksi valtava menestys useine aiheineen ja asiantuntijavieraineen. Linna on yhtä ajankohtainen kuin kirjailijan aktiivivuosina.

 

Kuka yrittikään varastaa presidentinvaalit?

 

 

Donald Trump keksi, että  presidentinvaalit on varastettu häneltä.  Tästä hän on liioitellun katkera seuraaviin vaaleihin saakka. Anna-Sofia Berner totesi  aivan oikein HS:n Näkökulma-palstalla, että ”jos joku yrittää varastaa vaalit , se on Trump”. Ei tarvitse olla edes epäkohtelias todetakseen tämän. Minä niin kuin monet muutkin on seurannut enemmän kuin hämmentyneenä, mitä oikein on tapahtumassa.

Jokin aika sitten Trumpin lakimiehet Rudy Giulianin johdolla pitivät eriskummallisimman lehdistötilaisuuden, minkä olen koskaan nähnyt. Tuntui siltä, että järjen häiväkin on hävinnyt Trumpin ja hänen avustajiensa toimista. Rahalla voi näköjään ostaa, miten makaaberin pressinäytöksen tahansa. Lehdistötilaisuus oli sekoitus salaliittoteorioita, vainoharhaisia väitteitä ja  törkeitä valheita. Vanha kunnon kommunismikin sai ”vaalien junailijana” nostetta pitkästä aikaa: kommunistisen ideologian rippeet koottiin maailmalta sillä ajatuksella, että kaikki vieraat tahot saatiin paljastettua. Epäilen kyllä, että nyt alkaa olla vaikeaa pitää mukana enää muita kuin kaikkein uskollisimpia Trumpin kannattajia. Mikään Reality Show ei vedä vertoja nähdylle mediaeliksiirille.

Kaiken jälkeen, eikö tämä pressiperformanssi ollut kuitenkin ”vain” johdonmukainen jatke Trumpin ja hänen avustajiensa aiemmille toilailuille? Kyllä, paitsi,  että nyt mopo on karannut kokonaan Trumpin poppoolta.

Donald Trump aloitti vaalien jälkeisen elämän kanteiden nostamisella äänestysten organisoijia ja äänten laskijoita vastaan väitteellä, että vaalien tulos erottaa todellisesta sadoilla tuhansilla, ellei peräti miljoonilla äänillä. Avainsanaksi nousi ”vaalivilppi” osoituksena siitä, että mukana oli tahallisuutta.  Silmämääräisestikin saattoi vetää johtopäätöksen, että väitetyt heitot äänissä olivat epärealistisen suuria. Ääntenlaskun organisoineet vaalivirkailijat pystyivät helposti torjumaan esitetyt valheelliset väitteet vilpistä. Juridisesti väitteiltä puuttui pohja eikä mikään oikeusistuin ole ottanut syytöksiä käsittelyyn.

Seuraavassa vaiheessa Trump ryhtyi painostamaan ääntenlaskijoita ja valitsijamiehiä: annettuja ääniä piti tulkita tahallaan väärin ja valitsijamiehiltä vaadittiin poikkeamista siitä säädöksestä,  että osavaltiossa eniten ääniä saanut saa hyväkseen kaikkien valitsijamiesten äänet. Painostuksen törkeyttä lisää se,  että Trump oli itse yhteydessä vaalivirkailijoihin.

Kun välittömät vaikutuskeinot kärsivät haaksirikon, on väitetty, että Trump ryhtyi valmistelemaan tulevaisuuden operaatioita: jospa nyt tapahtuneita ”epäselvyyksiä” voitaisiin hyväksikäyttää tulevissa vaaleissa kostonhimoisessa ”kyllä kansa muistaa” -hengessä. Jos Trumpin maineesta jotain on jäljellä neljän vuoden päästä, hän voi pyrkiä keräämään vaalivilpin avulla huijatuiksi itsensä kokeneiden republikaanien äänet puolelleen (tai osoittamansa henkilön puolelle) seuraavissa presidentinvaaleissa.

Kaikki edellä esitelty on aiheuttanut pahoja murtumia demokratian uskottavuuteen, josta raskaan vastuun Trump saa kantaa. Sekavassa tilanteessa, jossa  mielipiteet sinkoilevat ja sotkevat ihmisten  ajatukset, voi  seurauksena olla koko kansanvaltaisen järjestelmän valumurtumat pitkälle tulevaisuuteen.

Demokratiaa kovertavat voimat kuten identiteetti-  ja arvokysymykset, jotka toimivat demokratiaa haurastuttavina elementteinä aiheuttavat lisäongelmia. Näitä lähestymistapoja Trump ja muut populistit ovat tehokkaasti käyttäneet hyväksi kansanvaltaa horjuttavalla tavalla.

Trump laskee väärin, jos hän kuvittelee,  että ”omille” kelpaavat sadut toimivat myös muiden kohdalla. Eivät toimi, sen verran on vielä häpyä jäljellä kansan syvissä riveissä.

Vihdoin myös Hillary Clinton,  jolla saattaisi olla eniten sanottavaa Trumpin ökysupliikeista, avasi suunsa ja syytti presidenttiä  kannattajiensa kietomisesta oman egonsa ympärille. Siitähän on kysymys, ”Kiero-Hillary” sen sanoi.

Tästä tullaankin vallansiirron kipupisteeseen: Trump suuttui niin perusteellisesti  häviöstään, ettei ole sulattanut vieläkään tappiotaan. Presidentin  lapsellinen ja edesvastuuton käytös on nyt koko kansakunnan ongelma.

Jättimäinen vaiva ja vastus Joe Bidenin hallinnolle on koronapandemia, johon Trump on suhtautunut välinpitämättömästi. Joidenkin tietojen mukaan nyt on koronan kolmas aalto päällä Yhdysvalloissa. Tilanne uhkaa karata käsistä, ellei rokote pelasta tilannetta.

Kontrasti on melkoinen,  kun vertaa Trumpin käytöstä George W. Bushin kattavaan siirtymäpalveluun Barack Obamalle ja Obamalta edelleen Trumpille.

Paitsi, että Trump on muodostanut oman valtakeskittymän  republikaanien sisälle,  on – Barack Obaman tulkinnan mukaan -  poliittisen ilmapiirin äärilaita sijoittunut republikaanipuolueen keskelle, ei enää laidalle.

:::::::::::::::::::::::::::::

On mielenkiintoista verrata aiemmissa kirjoituksissani luotua kuvaa Trumpista tähän päivään. Mikä on muuttunut, mikä ei? Entä onko oma asenteeni Trumpia kohtaan muuttunut muutaman vuoden aikana.

Vertailuun  tarvitaan lainauksia jostakin vanhemmasta kirjoituksestani. Seuraavassa esitetyt katkelmat ovat blogikirjoituksesta ”Populismin tuolla puolen”, joka on julkaistu Trumpin ensimmäisen presidenttiehdokkuuden aikaan 30.9.2015.

Kas näin:

Mitä on populismin tuolla puolen? Siellä on republikaanien presidenttiehdokkuudesta taisteleva Donald Trump! Katsoin CBS-kanavan ”60-minuuttia” -ohjelman haastattelun Trumpista. Hänen gallup-kannatuksensa on hieman notkahtanut, mutta vauhti on edelleen kova, kuten TV-show osoitti.

On mielenkiintoista pohtia, mihin Trumpin vastaukset perustuvat. Ne tuntuvat siltä, että hänen päässään on muutama ranskalainen viiva, joiden pohjalta hän silmänräpäyksessä laukoo viisauksiaan. Jos hänen puheensa asetetaan kyseenalaiseksi, hän keksii perustelut extempore ”päästään”.

::::::::::::::::::::::::::::::

Tänä päivänä on muotia tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Tuntuu, että politiikan pyörä on keksitty uudelleen, mutta totta kai uusi pyörä on aivan erilainen ja parempi kuin vanha pyörä. Siis vaikka se ei olisikaan.

Donald Trump on ohittanut jo kauan aikaa sitten sen vaiheen, jossa keskustellaan asioista asiallisesti. Koko presidenttiehdokaskamppailu on suurta showta. Kun CBS:n haastattelija Scott Pelley yritti kytkeä Trumpin todellisuuteen, hän viittasi kintaalla moiselle. Hän on varustaututunut siihen, että puheet ovat viihdettä ja presidentiksi pääsyn jälkeen tehdään asiat omalla tavallaan: ei oteta tätä niin vakavasti!

Pelley yritti pitää Trumpin aisoissa, mutta vaikutelmaksi jäi, että haastattelija ja haastateltava puhuivat eri kieltä.

:::::::::::::::::::::::::::::

Ei voi välttyä ajatukselta, että tässä liikemiesvetoisuudessa on kysymys epäluottamuksesta demokratiaa kohtaan. Liikemiehen yksinkertaistukset ja pelkistykset tehoavat ainakin jonkin aikaa – mutta vain jonkin aikaa. Puheisiin tulee ylimääräistä bisneskuorrutusta, joka saa ihmiset kokemaan valheellisin perustein, että tässä on jotain uutta ja luovaa.

Trumpin kampanjan myötä olemme siirtyneet vahvasti viihteen puolelle. Vertauskohteita voitaneen etsiä nimenomaan TV:n show-ohjelmista. Otsaryppyiset älkööt vaivautuko! Silti on syytä vaivautua. Miksi? Koska kysymys on kuitenkin kansakunnan menestyksen kannalta tärkeistä valinnoista.

Miljardööri voi aina sanoa jälkeenpäin, että kokeilin presidenttibisnestä, mutta ”ei se ollut minun lajini”. Miljardööri voi vielä todeta omahyväisesti, että valitettavaa tässä on vain se, että ”minun johdollani Yhdysvalloista olisi tullut jälleen suurenmoisin kansakunta maan päällä”.

Minne menet Amerikka?

 

 

Yksi jos toinenkin on ymmällä Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen. Minkä suunnan liittovaltio ottaa? Onko  Trumpin  epävakaa varjo vaikuttamassa tulevaisuudennäkymiin vai voidaanko lähteä jotensakin puhtaalta pöydältä? Mihin suuntaan demokraatit haluavat kehitystä luotsata, entä republikaanit?

Helsingin Sanomissa pohdittiin artikkelissa ”Trumpin jälkeen” (12.11.2020), miten valtasuhteet järjestyvät raastavan presidenttitaistelun jälkeen. Artikkelin on laatinut Anna-Sofia Berner. Hän lainaa Columbian yliopiston professori Nicholas Lemannia, joka käsittelee New York Timesin artikkelissa republikaanipuolueen tulevaisuudennäkymiä. Lemann näkee kolme vaihtoehtoista tulevaisuuskuvaa (omat kommenttini Lemannin otsikon jälkeen):

1)      Republikaanit jatkavat Trumpin viholliskuvia korostavalla linjalla ilman Trumpia

Tämä epäterve vaihtoehto on houkutteleva, koska republikaanit menestyivät loppujen lopuksi hyvin kongressivaaleissa eikä kauaksi jääty presidentinvaaleissakaan. Kuitenkin Trump toimi vaalien yhteydessä käsittääkseni tehokkaana varoittavana esimerkkinä eikä puolueen enemmistö  lähde kulkemaan Trumpin jalanjäljillä. Trump sen sijaan taistelee luonteelleen ominaisesti asemastaan puolueessa loppuun saakka. Tiedotusvälineet ovat täynnä spekulointia siitä,  mikä on Donald Trumpin  rooli tulevaisuudessa. Oman puolueen/TV-kanavan perustaminen on teoriassa mahdollista.  Onko hänellä ote puolueesta vai keskittyykö hän  vaikuttamiseen omien itsekkäiden poliittisten ambitioidensa toteuttamiseksi?

Jatkumoon perustuen puolue säilyy ohjelmiensa takana: maahanmuuttokielteisyys, maailmankaupan rajoittaminen, muusta maailmasta eristäytyminen, eliitin omaksuman maailmankatsomuksen hylkääminen.

Yllä kuvattu vaihtoehto yksi on riski, mutta vielä vaalien aikaan sillä oli kannatusta varteenotettavassa määrin. Onko suosio kuitenkin taantumassa Trumpin vaalien jälkeisten toilailujen takia?  

2)      Puolue palaa takaisin perinteiseksi pientä valtionvelkaa kannattavaksi konservatiivioikeistoksi

Tämä on toiseksi todennäköisin vaihtoehto, sillä puolueiden kannatusjakauma suosii edelleen vanhaa jakoa perinteisiin konservatiiveihin ja liberaaleihin. Republikaanien kannatuspohja tukeutuu varsin vahvasti maaseudun vanhoilliseen väestöön ja etnisten väestönosien työväenluokkaisiin äänestäjiin. Puolue pohtii keinoja saada vastakaikua vähemmistöjen parista. Tämä on välttämätöntä, koska vähemmistöt muuttuvat ajan kanssa enemmistöiksi.  Puolueen agendalla pysyvät alhaiset verot, abortin vastustus ja aseenkanto-oikeuden puolustus.

3)      Puolueet vaihtavat paikkoja ja republikaaneista tulee aito työväenpuolue, joka kerää ääniä myös työväenluokkaisilta latinoilta ja muilta etnisiltä ryhmiltä.

Houkutteleva ajatusleikki, koska puolueet ovat aiemminkin ”vaihtaneet paikkaa”. Historiallisena lähtökohtana 1800-luvun puolessa välissä demokraatit kannattivat orjuutta ja republikaanit Lincolnin johdolla orjuuden lakkauttamista. Republikaanit nousivat pohjoisen suurimmaksi puolueeksi  vuoteen 1860 mennessä. Orjuuden  lakkauttaminen sinetöitiin sisällissodassa 1860-65,  mutta rotusorto ei päättynyt.  Tilanne muuttui  sata vuotta myöhemmin 1960-luvun puolessa välissä,  kun demokraatti Lyndon B. Johnson ajoi läpi oman Great Society -ohjelman kansalaisoikeuslakeineen.  Johnson: ”Taidettiin menettää etelä”. Ja niinhän siinä kävi: demokraatit voittivat taistelun rotusortoa vastaan, mutta menettivät etelävaltioiden väestön kannatuksen. Republikaanit ovat säilyttäneet vanhoillisten  etelävaltioiden ja keskilännen enemmistöjen kannatuksen.

”Vaihda paikkaa” -malli 1800-luvun ja 1960-luvun puolenvälin tapaan ei ehkä ole luonteva lopputulos näinä aikoina ja lähitulevaisuudessa. Pikemminkin etnisten  väestönosien äänestyskäyttäytymiset sekoittuvat  toisiinsa  ja puolueille annettu kannatus jakautuu esimerkiksi eri ryhmien saavuttaman taloudellisen menestyksen perusteella.  Ei ole nähtävissä tilannetta,  jossa republikaanit saavat merkittävää jalansijaa vasemmalla, vaikka siitä saatetaan republikaanien edistyksellisten joukossa haaveilla.

Vastaavasti demokraattien suuntavaihtoehdot lähitulevaisuudessa voisivat olla seuraavat (oma näkemykseni):

1)      Puolue jatkaa nyt menestysreseptiksi muodostuneella (amerikkalaisittain) vasemmistoon kallellaan olevalla linjalla

Kannatusta haetaan koulutetuista sukupuoleen katsomatta, naisista, opiskelijoista, vähemmistöistä, kaupunkien keskustoissa ja  esikaupunkialueilla asuvista ja ammattiyhdistysten jäsenistä.

Kannatus jakautuu nyt siis hyvin moniin eri ryhmiin.

Vaarana on,  että hajautuminen ei suosi yhden ja saman puolueen (demokraatit)  kannattamista. Kannatuspohja voi pirstaloitua ja heterogenisoitua. Toisaalta demokraatit eivät hevillä luovu ripeästi  kasvavista vähemmistöväestönosien kannatuksesta.

Demokraatit säilyvät liberaalidemokratian kannattajina,  joiden periaatteena  pysyy tiedepohjainen  maailmankuva.

2)      Puolue pyrkii palaamaan juurilleen tavoittelemalla työväestön ääniä em. kohdassa yksi esitettyjen kannatusryhmien lisäksi.

Työväestön vaikutusvalta ja määrä pienevät, työväestö on vanhoillistunut. Demokraatit hakevat kannatuksen lisäystä ensi sijaisesti uusista  liberaaleista amerikkalaisittain vasemmistoa edustavista piireistä.

Demokraatit eivät voi kuitenkaan hylätä konservatiivista työväestöä vuoden 2016 malliin, vaan joutuvat taistelemaan siitä perusaatteen (liberaalin demokratian) kannalta vähemmän otollisissa  olosuhteissa.

Pikemminkin kuin pyrkimyksestä työntyä pysyvästi kilpailijan alueelle, näen yhtenä mahdollisuutena strategiset ja taktiset interventiot kilpailijan  herkästi haavoittuville kannatusalueille.

 

 

 

Luvattu maa, jakautunut maa

 

 

Barack Obama näytti tuoreessa omaelämäkerrassaan (”Luvattu maa”) pohtivan, mikä rooli hänellä oli polarisaation, kansakunnan kahtiajakautumisen  synnyttämisessä. Osalle  (republikaanisista ) amerikkalaisista oli mahdotonta hyväksyä, että heitä johtaa musta mies.  Jo valmiiksi muotoutunut oikeistosuuntaus ja rasismiin taipuvainen yhteiskunnallinen trendi kasvoivat kerroksittain toistensa päälle. Niin kuin monet ilmiöt,  tämäkään ei syntynyt yhtäkkiä. On mentävä useita presidenttikausia taaksepäin,  että päädytään nykykehityksen alkulähteille, ehkä aina Lyndon B. Johnsoniin ja kansalaisoikeusliikkeen maineen päiviin saakka. ltse olen hahmottanut lähtökohdaksi Bill Clintonin moraalittomiksi katsotut elämäntavat. Varmaankaan nekään eivät olleet todellinen syy Clintonin vainoon,  vaan republikaanien joukossa muhinut henki käryttää suosittu Clinton hinnalla millä hyvänsä. Kaksi kehityskulkua tapahtui taustalla samaan aikaan,  sillä 1990-luvulla rinnan hyvin liberaalin politiikan kanssa myöskin ”Movement Conservatism”, konservatiiviliike  saavutti kliimaksin.  Liberaali Clinton pelastautui kahden kauden presidentiksi ryhtymällä noudattamaan hyvin pitkälle vietyjä kompromisseja ja konsensuspolitiikkaa republikaanien kanssa. Niinpä pari viime vuotta Clintonin kauden lopulla oli kohtalaisen seesteistä aikaa, mutta vain sillä varauksella, että demokraatit tinkivät omista tavoitteistaan.

Se oli tyyntä myrskyn edellä. Obaman kaudella – George Bushin kauden jälkeen - syntyi teekutsuliike, joka asettui raivokkaasti puolustamaan konservatiivista Amerikkaa liberaalien tavoitteita vastaan. Se asetti jopa kyseenalaiseksi Obaman kiistattoman amerikkalaisen syntyperän. Teekutsuliike vaikutti ulospäin moukkamaiselta, suorastaan sivistymättömältä eikä vähiten sen takia, että johdossa oli Sarah Palinin kaltaisia anti-intellektuelleja. Ristiriita demokraattien kanssa syveni entisestään teekutsuliikkeen aikana.

Niin,  mikä (tahaton) rooli Obamalla oli syntyneessä haaksirikossa? Hän aiheutti ristiriitoja pelkällä ihonvärillään? Republikaanit selvästi yliarvioijat Obaman mahdollisuuksia muuttaa Amerikkaa ja siksi pelkäsivät häntä. Obama tunsi puukot selässään. Obama kuitenkin kahlasi läpi finanssikriisin jonka selvittelyn  hän sai raskaana perintönä edeltäjältään George W. Bushilta.  Myös vuosikymmenien ajan yritetty terveydenhoidon uudistus oli yksi briljantti onnistuminen Obaman menestyksien joukossa. Senkin Trump on yrittänyt eliminoida presidenttikaudellaan.

Kun sitten Donald Trump löi obamalaisen Hillary Clintonin vuonna 2016, otti uusi presidentti tavoitteekseen kaataa kaikki Obaman uudistukset.  Obaman pyrkimys löytää yhteinen sävel republikaanien kanssa omalla presidenttikaudellaan valuivat hukkaan.  Trump presidenttinä  kuittasi edeltäjänsä  yhteistyöhalun  päättäen mitätöidä kaikki merkittävät Obaman päätökset!

Tässä ympäristössä republikaanien presidenttiehdokas (ja Obaman vastaehdokas) John McCain tuntui virkistävältä poikkeukselta: hän todella pyrki löytämään yhteisen juonen pääpuolueiden kesken.  Mutta muu republikaanien johto ei halunnut minkäänlaista yhteistyötä. McCain ajautui sivuraiteelle.

Donald Trumpin presidenttikaudella polarisoituminen kiihtyi pitkälti presidentin toimenpiteiden johdosta. Tästä on lukemattomia esimerkkejä.  Sama jatkuu nyt,  kun presidentti on jälleen vaihtumassa: perinne, jossa seuraajaa opastetaan presidentin tehtävässä  näyttää katkeavan. Suunta  on huono ja huononeva. Donald Trump on jatkanut siitä, mihin teekutsuliike päätyi. Kaikki vastakkainasettelu on vain lisääntynyt ja kahtiajakautuneisuus kiihtynyt. Obaman sanoin: ”Demokratiamme vaikuttaa horjuvan kriisin partaalla”.

Mitä rivirepublikaanit ajattelevat tuoreen vaalin tuloksesta? Suuri osa heistä on hiljaa ja odottaa mihin suuntaan tuuli kääntyy. Näin he eivät kompromettoidu, jos (kun)Trump häviää vaalit virallisestikin, kuten rehellisyyden nimissä tulisi tapahtua. Tällä ei näytä olevan yhteyttä siihen, että jopa 80 prosenttia republikaaneista hyväksyy väitteen, että Joe Biden avustajineen ”varasti presidentinvaalit”.

Koko tämän tarinan ytimessä ovat pinttyneet Trumpin kannattajat.  Heidän uskollisuutensa on uskonnollisen kultin luokkaa. Siksi Trump voi laskea kannattajien tuen varaan esittämilleen usein päättömille aloitteille. Jos ja kun Trump joutuu muuttamaan sanomisiaan (mikä tapahtuu usein), hänen ei tarvitse pelätä ikävää vastareaktioita  -  uskolliset pysyvät mukana melkein missä tahansa viritelmässä.

Voisiko Trump kaapata vallan? Jos hän tähän sortuisi, hän kehittelisi esimerkiksi jonkin sellaisen keinon, jolla osavaltion valitsijamiehet, sen sijaan, että äänestävät vaaleissa presidenttiä saamansa mandaatin mukaisesti,  poikkeaisivat siitä Trumpin hyväksi.

Epäilemättä Trump voisi aiheuttaa paljon päänvaivaa tulevalle presidentille, jos hänelle ei löydy ”kunnollista tekemistä”.  Eikä Trumpilla ole näköjään mitään motivaatiota vaihtaa töitä.

Trump sai vaaleissa 73 miljoonaa ääntä Bidenin 79 miljoonaa ääntä vastaan: ne antavat hänen puheilleen kaikupohjaa, vaikka tappio tulikin. Suuri osa kannattajista  tekee,  mitä herransa käskee. Tällainen joukko painostusvoimana voi tehdä paljon hallaa tulevalle presidentille. Kuvaavaa on,  että yli 80 prosenttia republikaaneista katsoo Trumpin hoitaneen koronapandemiaa hyvin! Trump muodostaa tavallaan oman syvästi uskovaisen seurakunnan, jossa kukin tulee onnelliseksi oman autuutensa varassa. Pappi avustajiensa kanssa pitää huolta sielunhoidollisista asioista.

Tarkemmin mieleen palautettuna Trump on asettanut kyseenalaiseksi lähes kaikkien 2010-luvun vaalien tulokset. Kysymys on ollut Trumpin mielestä huijauksesta, vilpistä tai ääniryöstöstä.  Siis ainakin 10 vuoden ajalta!

Mikä on suurin ongelma,  minkä Trump voisi aiheuttaa? Mielestäni se,  että häneen luottavat miehet ja naiset syrjäyttävät tieteelliseen maailmankatsomukseen perustuvat  tulokset ja sitoutuvat Trumpin luomaan  kvasitodellisuuteen. Silloin valitaan mieluisia totuuksia vaihtoehtoisten totuuksien joukosta, mitä Trump on itsekin harrastanut.

Toiseksi suurin ongelma voisi olla  Trumpin kääntyminen äärioikeiston puoleen, jolta hän nytkin saa suuren kannatuksen mielenosoituksissa. Yhdysvaltain yhteiskunnallinen rauha on hauras ja jonkin ääriryhmän   ottaessa etäisyyttä lailliseen hallitukseen syntyy riskitilanteita. Itsenäisesti ääriryhmät eivät pärjää. Ne tarvitsevat tuekseen Trumpin kaltaisen johdattelijan.

Kolmanneksi suuri ongelma  voisi olla se, että Trump joukkoineen saa aikaiseksi niin suuren hässäkän, että äänten uudelleen laskenta venyttää vaalien tulosten saamista kohtuuttomasti. Toistaiseksi tämä taktiikka ei ole menestynyt, joka antaa toivoa amerikkalaisen demokratian sisäisestä voimasta.

Olisiko mahdollista, että trumpilainen totuuskäsitys leviäisi Eurooppaan?  Mikä  ettei, jos populismi  esimerkiksi koronan aiheuttamien ongelmien vaikutuksesta saisi nykyistä enemmän jalansijaa. Toisaalta trumpilaisuus on nimensä mukaisesti sidoksissa päähenkilön persoonaan. Saattaa olla, että Europasta ei löydy tarpeeksi valovoimaista tähteä, vaan tasapäinen porukka kilpailee repivästi johtavista asemista.

::::::::::::::::::::::::::::::::

Tätä kirjoittaessani Trumpin ykkösavustaja Rudy Giuliani ja avustavat lakimiehet pitivät tiedotustilaisuuden (19.11.2020) vaalien tuloksesta. Siinä he Trumpin puolesta maalasivat pirun seinälle. Piru oli kansainvälinen kommunismi eli Venezuela, Kuuba ja kaikki muut maailman kommunistimaat. Tämä kommunistien salaliitto, jonka kumppaneina toimivat ”Amerikan omat kommunistit” (eli demokraatit) oli muka äänestyslaitteen avulla manipuloinut valtakunnallisesti satojen tuhansien virheelliset äänet presidentinvaalien ääntenlaskentaan, jolloin koko vaalitoimitus menettää  merkityksensä. Katselin näytelmää silmät pyöreinä epäuskosta. Nämä demokratian haudankaivajat sen sijaan olivat aurinkoisia kuin muropaketin mainostajat.

On esitetty spekulaatio,  että tarkoituksena on luoda kuva vaaliryöstöstä 2020, jotta löytyisi perusteluja kostolle vuonna 2024. Demokratian alennustilan korjaamiseen tarvittava todistustaakka sen kun kasvaa!

Koko tiedotusshow oli makaaberi näytelmä demokratian rappiosta. Kaikkialta Trumpin lähipiiristä heijastuu suunnaton vallanhimo, jonka tyydyttämiseksi kaikki keinot ovat käytössä. Joku kysyi tiedotustilaisuudessa ,  missä on FBI,  jos kerran kyseessä on ääntenlaskentaan liittyvä rikos. Hiestä märkä Giuliani oli kyllin tyhmä yrittäessään muka etsiä FBI:ta nurkan takaa tai pöydän alta, antaen ymmärtää pilkallisesti,  että ei tässä lainvalvojia tarvita!

Trump tuskin koskaan on ollut demokraatti muutoin kuin muodollisesti. Hän on pikemminkin spontaanisti tarjonnut demokratialle itseriittoista ja itsevaltaista vastavoimaa (itseään). Hän on manipuloinut suuria ihmisryhmiä kannattajikseen kehua retostelemalla  vaalilupauksillaan ja kumoamalla edeltäjiensä aikaansaannoksia. Valitettavasti kukaan ei ole perusteellisesti analysoinut Trumpin  vaalilupausten kokonaisvaltaista vaikutusta esimerkiksi kauppapolitiikkaa koskien, ehkei se ole vielä mahdollistakaan. Minulla on hytinä, että Trumpin strategia perustuu rusinat pullasta -metodiin. Hinta lupauksista maksetaan myöhemmin.

::::::::::::::::::::::::::

Joe Bidenin tärkeäksi tehtäväksi jää presidentin viran normalisoiminen Trumpin sekoilujen jäljiltä.  Viimeiset neljä vuotta ovatkin olleet presidentin itsevaltaisuuden korostamista interventioilla, joiden jatkamisessa ei ole mieltä.

Iso haaste on kääntää Trumpin harrastama arvo- ja identiteettipohjainen poliittinen ajattelu taas mahdollisimman pelkistetyksi demokratiapohjaiseksi tavoiteasetannaksi,  jos se enää on mahdollista.

 

 

Let´s Make Democracy Great Again!

 

Yhdysvalloissa on meneillään valtakunnallisella tasolla omituinen tapahtumasarja, jossa näytetään loukattavan kansanvaltaisia arvoja  ja niiden ohessa vakiintuneita hyviä tapoja. Kysymys on tietenkin Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkiseuraamuksista, jossa istuva presidentti ei myönnä tappiotaan. Sen sijaan hän on nostanut huonosti menestyneitä kanteita vaalien ja tuloslaskennan organisoijia vastaan.

Ei muistu mieleen, että läntisissä liberaaleissa demokratioissa olisi koettu vastaavaa: istuva presidentti ei suostu siirtymään syrjään vastavalitun uuden presidentin tieltä.

Marraskuun puolessa välissä järjestettiin MAGA-mielenosoitusmarssi/joukkokokoontuminen Washingtonissa, johon osallistui ilmeisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka julistivat, että  vaalitulos ”varastettiin” Donald Trumpilta Joe Bidenin hyväksi. Tällä he tarkoittavat,  että voitto on viety vilpillä Donald Trumpilta. Kapuloita rattaisiin heittävät mielenosoittajat aiheuttavat tarkoituksella sekaannusta ja  vaikeuttavat uuden presidentin tehtäviinsä valmistautumista. Kerta kaikkiaan viheliäinen tilanne!

Perimmältään kysymys on siitä, että Donald Trump on huono häviäjä. Tappioita kestämätön luonteenlaatu yhdistyneenä räikeään narsismiin täydentää luonnekuvan miehestä. Konkreettisina syinä vaikeuteen irtautua presidentin tehtävistä voivat olla esimerkiksi vaara menettää syytesuoja veroepäselvyyksien tai muiden rikkomusten takia.

Tosiasiaksi jää, että Joe Biden keräsi 5,4 miljoonaa ääntä (oman  laskelmani mukaan) enemmän kuin Donald Trump. Eroa voidaan pitää merkittävänä.

Trumpin kannattajat ovat oma lukunsa. Osaan heistä ei tehoa mikään järjellä perusteltavissa oleva fakta, ei sekään, että väitteet vaalivilpeistä osoitetaan kerta toisensa jälkeen tekaistuiksi. Väitettyjen vaalivilppien omaksuminen totena on panssaroitu sellaisten iskulauseiden taakse, kuten ”Stop the Steal”. Epäilemättä ainakin osa mieltään osoittavista trumpilaisista uskoo itse kylteissä esitettyhiin valheisiin. Itsepintainen usko  syötettyihin epätotuuksiin tekee näistä aikuisista hyväuskoisten keskenkasvuisten  kaltaisia.

Mitä tekee Donald Trump? Houkutteleeko hän kannattajansa barrikadeille, jolloin yhteenottojen vaara kasvaa ennakoimattomasti?  lhan tähän vaihtoehtoon en usko. Ennen kaikkea  on kysymys siitä, mitä hän on suunnitellut itsensä varalle. On spekuloitu, että hän perustaa  oman TV-kanavan tai oman puolueen.  Ja on spekuloitu, että hän armahtaa itsensä häntä vastaan suunnattujen oikeudellisten toimien varalta.

Trump tulee lopulta vääjäämättä hyväksymään faktat, vaikka toista väittääkin. Sitä ennen hän yrittää suojata selustansa syytöksiltä ja virkavirheiltä. Tosiasia on, että siirtymäprosessi vanhasta hallinnosta uuteen ei  etene normaalilla tavalla johtuen Trumpin kiusaamishalusta.

Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi haastetta, niin koronapandemian vastainen taistelu vaatii kohtuuttomasti aikaa uuden hallinnon käynnistämisajankohtana. Donald Trump ei todellakaan ole tehnyt uuden hallinnon valmistautumista koronan vastaiseen taisteluun edes siedettäväksi. Joe Biden saa maksaa kalliisti edeltäjänsä koronalaiminlyöntien takia.

::::::::::::::::::::::::::

Demokratian kyky vastustaa itsevaltaisia  ilmiöitä ei Yhdysvaltain esimerkin valossa näytä  todellakaan kaksiselta. Siltä puuttuu rakentavaa voimaa. Läntinen maailma on enemmän kuin polarisoitunut, se  on pirstoutunut pieniin voimakkaasti reagoiviin ryhmiin, joilla on usein korkeintaan yksi yhteinen nimittäjä.

Demokratian näkökulmasta tarkasteltuna kansanvallalla itsellään on päivittämisen paikka. Se kohtaa maailmalla mm. digitalisaation, teknologisen murroksen, ilmastonmuutoksen  ja globalisaation läpäistävinä vastuksina. Tämä kaikki haurastuttaa demokratiaa (jos toki saattaa joiltakin osin vahvistaakin). Globaalia demokratiaa pirstovan muutoksen vääjäämättömyyteen verrattuna Trumpin itsekäs demokratian halveksunta näyttää pieneltä vaivalta, mutta on kaikkea muuta. Toki samanlaisia autoritaarisuuden ihailun ja demokratian halveksunnan ilmentymiä on nähtävissä eri puolilla maailmaa.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 17.11.2020 analysoidaan,  että toisiin ihmisiin kohdistuva viha piileskelee demokratiaa heikentävän kehityksen kätköissä. Sieltä se pulpahtelee näkyviin säännöllisin välein  kansallismielisyyden, salaliittoteorioiden ja rasististen vastakkainasettelujen kaavussa. Donald Trump on ollut elementissään tässä demokratiaa vääristävässä kehyksessä.

Eikö kuitenkin Yhdysvaltain presidentinvaalien suuri äänestysvilkkaus ollut osoitus demokratian toimivuudesta? Kyllä, voittopuolisesti. Pieneltä osin se heijasti myös demokratian kriisiä: tuli tunne, että monen oli pakko äänestää saadakseen sanotuksi sen, mitä halusi sanoa. Sinetti demokratian työläälle voitolle voidaan julistaa,  kun uusi presidentti astuu tehtäväänsä.

Hesari nostaa aivan aiheesta esille oikeusvaltioperiaatteen. Siirtymävaiheen vitkuttelullaan Trump nolaa  Yhdysvaltojen perinteitä täynnä olevan  demokratian. Jostakin syystä mieleeni muistuu 1970-luku,  jolloin – mielikuvani mukaan - oikeusvaltioperiaatteista pidettiin kiinni viimeiseen saakka Yhdysvaltojen näyttäessä esimerkkiä. Tuumaakaan ei annettu periksi.

Entäpä demokratian päivittämisen paikka?  Eikö se ole juuri nyt? Voitaneen aloittaa uusi aika Trumpin liehittelyn lopettamisella ja jatkaa asettamalla tavoitteeksi polarisaation lopettaminen molempien suurpuolueiden johdolla.