Maailmanjärjestys sanellaan vahvimman oikeudella

 

 

Maailman geopoliittinen järjestelmä on koetteilla muutaman vuosikymmenen välein. Tarkoitus ei ole tässä kelata vuosisatoaja taaksepäin maailmanjärjestyksiä  selaten vaan keskittyä viimeisen vuosisadan aikajänteellä maailmanjärjestysteemaan ja Suomen asemaan siinä.

Toinen maailmansota jälkiseuraamuksineen hajotti brittiläisen imperiumin (tai kuten voidaan sanoa, brittiläisen maailmanjärjestyksen), mutta mitä tuli tilalle, kun brittien voimavarat loppuivat eikä se pystynyt enää ylläpitämään otettaan  maailmanlaajuisista siirtomaistaan kauneimpana  jalokivenään Intia?

Kun Saksa joutui luopumaan natsilaisen maailmanjärjestyksen pystyttämisestä toisen maailmansodan katastrofaalisena seurauksena, ryhtyivät  sodan voittajavaltiot Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia taistelemaan oikeudesta julistaa  oman yhteiskuntajärjestelmän voitokkuutta, aluksi liittolaisina, mutta sittemmin tiet erkaantuivat.

Ehkä kaikkein merkittävimmässä maailmansodan loppua ennakoivista neuvotteluista, Teheranin konferenssissa,1943 kolmen johtavan maan triumviraatti sopi sotatoimien pääsisällöistä  vuonna 1944. Yhdysvallat sitoutui maihinnousuun lännessä ja  Neuvostoliitto siihen, että sen joukot sitovat Saksan joukkoja idässä. Tämä oli ensimmäinen kokoussarjassa, jossa kolme valtionjohtajaa tapasivat toisensa. Jaltassa 1945 sitten sovittiin yksityiskohtaisista toimenpiteistä koskien natsi-Saksaa ja sodan lopettamista.

Iso-Britannia velkaantui pahasti Yhdysvalloille sodan aikana ja heti sen jälkeen. Brittien voimavarojen osoittautuessa yksinkertaisesti riittämättömiksi, jäivät johtavasta maailmanjärjestyksestä  kamppailemaan Neuvostoliitto  ja Yhdysvallat.

Yhdysvalloilla oli selvä  etulyöntiasema, koska toisen maailmansodan sotatoimet - lukuun ottamatta satamissa  tapahtuneita tihutöitä - eivät yltäneet missään vaiheessa Amerikan mantereelle. Se myös varusti runsaskätisesti liittoutuneiden armeijaa. Sen voimavarat olivat verrattomasti suuremmat kuin Britannian. Yhdysvallat haki  tulevaisuuden kehityssuuntaa kongressin asettaman ns. Nitzen komiteatyön (1950) antamien osviittojen mukaisesti USA pyrki hallitsemaan globaalia ympäristöä ”tukikohtaimperialismin” (oma käsitteeni) ja taloudellisen ylivoimansa avulla. Sillä oli 1960-luvulle tultaessa yli tuhat sotilastukikohtaa ympäri maailmaa. Voimiensa tunnossa se kävi leppymätöntä taistelua sosialismia vastaan. Ja kaikkeen tähän sillä oli varaa: em. Paul Nitzen komitea (1950) totesi, että Yhdysvalloilla oli resursseja pitää  yllä korkeaa ja koko ajan paranevaa elintasoa ja silti luoda maailman mahtavin sodankäyntikoneisto Neuvostoliiton asettamaa haastetta vastaan. Amerikkalainen maailmanjärjestys nousi selväksi ykköseksi suurvaltojen keskinäisessä kamppailussa.

:::::::::::::::::::::::::::::

Suomi ei ollut kolmen suuren neuvottelujen asialistalla mukana kuin vasta Teheranissa 1943 ja silloinkin vasta  viimeisenä päivänä. Suomen osalta päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin maan irrottamiseksi sodasta  ja Saksan vaikutusvallasta. Suomalaiset ilmoittivat, että Mannerheim ja Ryti olivat valmiit neuvotteluihin Moskovassa. Pohjaksi voitaisiin ottaa  vuoden1939 raja. Venäläiset taas olivat valmiit  ottamaan pohjaksi maaliskuun 1940 rajan. Molemmilla oli ymmärrettävät syynsä. Joka tapauksessa Suomen ehdotus ei käynyt neuvosto-osapuolelle. Stalin veti johtopäätöksen, että Suomi halusi jatkaa sotaa  Saksan rinnalla.

Mikä vaikutelma jäi Suomea koskevista mielipiteistä  Teheranissa  ? Churchill tunsi myötätuntoa suomalaisia kohtaan, joskin kritisoi voimakkaasti Saksan ja Suomen aseveljeyttä. Keskustelu aaltoili  Teheranissa ulottuen  useisiin teemoihin. Eri mieltä oltiin mm. Suomelta vaadittavista sotakorvauksista. Neuvostoliiton kantaa sellaisena kuin se Teheranissa ilmeni voidaan pitää de facto Suomen asemaa pitkällä aikavälillä säätelevänä järjestyksenä. Käytännössä Neuvostoliiton ”diktaatti” määräsi kehityksen suunnan eikä siihen sisältynyt maata uhkaavaa välitöntä miehityksen vaaraa. Stalin vahvisti tämän omalla kommentillaan. Asetelma kesti yöpakkaset 1958, Novosibirskin 1961 ja 1970-luvulla Neuvostoliiton pyrkimyksen kaventaa Suomen liikkumavaraa. Järjestys sinetöitiin YYA-sopimuksella vuonna 1948.

Teheranin konferenssia mm. ex-pääministeri Esko Aho pitää Suomen tulevaa asemaa ennakoivana ja suurvaltojen Suomen asemaa säätelevänä maailmanjärjestyksen osana. Suomen miehittämistä ei pidetty relevanttina vaan vain sen sitomista osaksi Neuvostoliiton etupiiriä ja vähitellen muodostunutta kaksinapaista maailmanjärjestystä.

Suomen asema säilyi 1990-luvun välivaiheen yksinapaisen USA-vetoinen maailmanjärjestyksen haasteissa Teheranin ja muiden sopimusten viitoittamalla tiellä lukuun ottamatta irtautumista tarpeettomaksi käyneestä YYA-sopimuksesta.

Vähitellen voimistui kotimainen kritiikki kohdistuen Suomen asemaan ”harmaalla vyöhykkeellä”. Tämä tarkoitti, että Suomi ei omasta tahdostaan käytä liikkumavaraansa täysimääräisesti hyväkseen ja irtaudu jäljellä olevista riippuvuuksista ja ”tasapuolisuuksista” Venäjää kohtaan. Liioin se ei sitoudu yksiselitteisesti ja konkreettisesti länteen.

Arvio Venäjän dramaattisesti vähenevästä ja vähenneestä omistushalusta Suomea kohtaan on osoittautumassa vääräksi. Se haluaa Jaltan 1945 etupiiriajattelun  ja Teheranin varhaisen maailmanjärjestyksen hengessä pitää Suomea otteessaan, vaikka Suomi liittyi Natoon.

Yhdeksänkymmentäluvun jälkeen Suomen  puolustus on ollut mahdollista järjestää useiden vaihtoehtojen välillä. Näitä ovat olleet esimerkiksi monipuolinen aselajiyhteistyö Ruotsin kanssa, painotetusti itsenäinen puolustus  (joka on ja olisi ollut ainoa todellinen ”turvatakuu”), sotilasliitto USA:n kanssa ja Natoon liittyminen. Puolueettomuus vaihtoehtona sinänsä putosi suurvaltojen väliin edellä mainitulle harmaalle vyöhykkeelle. Yhdysvaltain ulkoministeri 1950-luvulla John Foster Dulles leimasi puolueettomuuden ”moraalittomaksi”: piti siis   valita puolensa lännen ja idän välillä. Käsite ”moraaliton puolueettomuus” on rinnakkaiskäsite ”harmaalle vyöhykkeelle”. Niissä on vain vivahde-ero.

Kirjoituksen jatko-osa julkaistaan nimellä ”Suomi osana maailmanjärjestystä”.