Euroopan arvoja väheksytään

 

Erittäin ajankohtaisessa Helsingin Sanomien esseessään ”Eurooppa tulee jäämään arvoineen yksin”  18.4.2025 Kaisa Rautaheimo harmittelee eurooppalaisen liberaalin demokratian jääneen ilman selvää tukea jaloksi ymmärretyssä pyrkimyksessään viedä niitä arvoja eteenpäin, joille Länsi-Euroopassa on annettu luottoa. Autoritääriset arvot vyöryvät haastamaan ja ottamaan jopa ylivallan liberaalidemokraattisista arvoista.

Itä-Euroopan vallankumous ja Neuvostoliiton romahtaminen  enteilivät kokonaan uuden aikakauden alkua. Arviot myötäilivät 1990-luvun vaihteen optimismia. Länsi-Euroopassa tuskin huomattiin, että arviot tapahtuneesta ja tuleva kehitys omittiin läntisessä maailmassa  ilman kyseenalaistavaa  keskustelua. Hieno sattumusten kirjo oikeassa olemisen saagaan!

Rautaheimo päätyy tarkemmin kehitystä analysoidessaan varsin karuun ja illuusiottomaan johtopäätökseen: ”Läntinen maailma uskoi omaan erinomaisuuteensa usein muiden maiden kustannuksella”. Hän toteaa 1990-luvun positiiviseksi käsitetyn murroksen osoittautuneen myöhemmässä tarkastelussa pintapuoliseksi näkemykseksi.

Entä omat varttumisen vuosien muistikuvani vastaavalla tavalla eriteltynä? Itse elin nuoruuteni 1960-luvulla silloin vallinneen optimismin vallassa. Se oli suuren odotuksen vuosikymmen. Tieteellinen maailmankatsomus voitti alaa, elintaso parani, samoin elämänlatu. Silloin todellakin arvioitiin hyväuskoisen luottavaisesti, että huomio on jatkossa suunnattava enenevässä määrin elämänlaatuun elintason kasvattamisen sijasta. Kova oli kilpailijakin: sosialismi tarjosi haasteen, joka arkailematta otettiin vastaan yhteiskuntajärjestelmien välinen voitto tavoitteena.

::::::::::::::::::::::::::::::::

Missä vaiheessa pystyisimme hyppäämään historian maailmanpyörään niin, että edes raapaisisimme reaalimaailman paradigman muutoksia viime vuosikymmeninä?

Ehkä lähimmäksi monenvälisiä kulttuurien rinnastuksia  pääsemme vertaamalla arabimaailman ylpeitä kulttuureja ja niistä nousseita sotia vaikkapa Vietnamin viidakkosotaan. Vietnamissakin sivuutettiin oikeudelliset säännöt täysin piittaamattomasti, mutta rangaistukset olivat keveitä. Sodalla nyt Ukrainassa ja menneisyydessä tahtoo olla voimassa sodan lait.

Eräänlaisena aikakauden ajattelutavan mittarina pidettiin Yhdysvaltojen johtaman koalition itselleen asettamaa tehtävää vuosina 1990-1991: irakilaiset piti ajaa ulos valtaamastaan Kuwaitista, jonka kimppuun Saddam Hussein oli hyökännyt Irakin-Iranin sodan 1980-88 yhtenä jälkiseurauksena  ja osin virheellisten  tiedustelutietojen varassa. Sodan lopputuloksena Kuwait liitettiin hetkeksi yhtenä maakuntana Irakiin. Lännessä Persianlahden sodan mörköinä nousivat esille Vietnamin sotaan juuttumisen historia (”uusi Vietnamin sota”) sekä yleinen sodanvastainen henki,  joka oli vahvoilla 1970-1980-luvuilla ehkä ranskalaiset aktiivisimpina. Myös Amerikka-vastaisuus yltyi.

Yhdysvallat palautti nopeasti mieliin, miksi se oli ainoa supervalta. Yhdysvaltojen johtamat  liittoutuneiden joukot käänsivät  - toki YK:n mandaatilla - nopeasti ensimmäisen Persialahden sodan kulun lännelle suotuisaksi.  Saddam Hussein syrjäytettiin vallasta. Harvoin olen nähnyt niin tasapainoista ja analyyttistä sodanjohtoa kuin saimme todistaa presidentti George Bush vanhemman toimesta. Bush kieltäytyi  - kenraaliensa päinvastaisista toiveista huolimatta  - jatkamasta sotaa voiton hetkellä. Operaatio ”Desert Storm” (Aavikkomyrsky) oli saatettu päätökseen. Husseinin syrjäyttämistä ei katsottu tarpeelliseksi viedä loppuun.

Tyypillisesti sota - tässä tapauksessa Persianlahden sota -  johtaa kostamismielessä  jälkiseuraamuksiin. Yhdysvalloissa epäiltiin, että Irak oli valmistelemassa joukkotuhoaseohjelmaa länsivaltoja vastaan. Vähintään yhtä suuri argumentti oli syyskuun 11. päivän  WTC- torneihin ja Pentagoniin törmäytetyt liikennelentokoneet terroristisessa tarkoituksessa. Perusteellisissa tutkimuksissa ei paljastunut joukkotuhoaseita, mikä ei poistanut vainoharhaisia epäilyjä.

Yhdysvallat käynnisti vuonna 2003 toisen Persianlahden sodan eli toisen Irakin sodan, jolla pyrittiin viemään ensimmäisen sodan toimenpiteet loppuun, jotta annettu tehtävä saataisiin suoritetuksi. Joukkotuhoaseita, joiden piti olla sodan syy,  ei löydetty.  Luultavasti siksi, ettei niitä ollut.

Mutta sota jatkui…

 Jo varhaisessa vaiheessa George Bush nuorempi julisti, että ”meidän pojat ajavat irakilaiset pois asemistaan, tuhoavat ne  ja palaavat kotiin”. Miten tympeää! Bush nuorempi piti vapautta täysin absoluuttisena lännessä ylläpidettynä käsitteenä. Tämä sopi sen kanssa yhteen, että  tuolloin Yhdysvallat omaksui  ylemmyydentuntoisen roolin maailmanpolitiikassa. Pienessä virkamiesporukassa Suomessa totesimme, että sota on helpompi aloittaa kuin lopettaa. Niin myös kävi. Myös isä-Bush varoitti tarpeettomien riskien otosta, mutta sanat kaikuivat kuuroille  korville. Amerikkalaiset joukot jäivät Irakiin paljon pidemmäksi aikaa kuin oli suunniteltu. Yksi sodan häviäjistä oli kulttuuriperinnöntuhoaminen muistomerkkeineen. Arvokkaita ikivanhoja kohteita hävitettiin  suuressa ymmärtämättömyydessä. Samalla aiheutettiin vamma arabisydämiin.

:::::::::::::::::::::::::::::.

 Ehkä kaikkein merkittävin seuraamus Lähi-idän sodista olivat terroriteot, jotka levisivät kulovalkean tavoin ympäri maailmaa. Kysymyksessä oli sota läntistä sivilisaatiota vastaan, mikä ei ollut mitään muuta kuin uusi tapa käydä sotaa. Menettely osoittautui tuloksekkaaksi. Siviilien keskuuteen tehdyt pommi- ym. iskut herättivät laajaa kauhua samoin kuin jengien väliset yhteenotot jota eivät rajoittuneet kiinteästi määritettyihin osapuoliin.

Järjestäytynyt rikollisuus saa hyvän kasvualustan jengirikoksista. Jo Amerikan mafian kymmenien vuosien historiasta tunnetaan ilmiö, jossa rikollisuus tunkeutuu laillisen liike-elämän puolelle esimerkiksi korruption tai kiristyksen avulla.

Pahinta on varmaan turvattomuuden lisääntyminen tilanteissa, joissa alun perin on hakeuduttu rauhallisena pidettyyn  kaupunginosaan asumaan ja on sittemmin jouduttu pettymään.

Tasalaatuisen, hyvinvoivan lähiön, kaupunginosan tai taajaman maine heikkenee  ajankulussa, jos rikollisuus pääsee  rehottamaan. Tehokkaat toimet tulevat kalliiksi, koska sisältävät esim. maahanmuuttajakoulutuksen ja etabloitumisen vanhastaan homogeeniseen asujaimistoon.

:::::::::::::::::::::::::::

Laajassa kuvassa meitä uhkaa tilanne, jossa ”Eurooppa tulee jäämään arvoineen yksin”. Ykslysti miten arvokkaita nuo arvot ovat. Puhutaan sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä ja  siitä, miten siitä poiketaan yhä yleisemmin. Tälle läheistä sukua on Donald Trumpin röyhkeä diilipolitiikka: kaikki on myytävissä  tai ostettavissa. Sääntöpohjaisuuden katoaminen yhteisen toiminnan perusteista aiheuttaa suuria ongelmia: :esiintyy painostusta, kiristystä, kähmintää ja kumppanin valintaa aina sen mukaan kenen kanssa linssiin sahaaminen sujuu parhaiten. Terrorisminvastainen sota aiheutti sinällään uhkan sääntöpohjaiselle järjestelmälle. Monissa asioissa oikaistiin ohi sääntöjen tehokkuuden nimissä (esim. vankien kiduttaminen). Se, jolla on valta, on voima.

Eurooppa on kykenemätön käymään sotaa autoritääristen valtojen ”säännöillä”, joissa ihmisiä uhrataan kasapäin taistelutilanteessa. Tämän rinnalla kylmä sota oli sotaa vain etupiirien rajoilla, muualla oli kysymys status quon ylläpidosta.  

Onko länsimainen sääntösidonnaisuus lopullisesti kadotettu hyve? Nyt syödään omia liittolaisia.

Mielessä käy kysymys, oliko Pax Europa vain kuvitelma pysyvästä rauhasta, jonka seurauksena Euroopan valtioiden omat armeijat riisutaan aseista vapaaehtoisesti niin kuin nyt näyttää tapahtuneen. Samalla autoritääriset valtiot naureskelevat eurooppalaiselle naiiviudelle.

Täyskäännös militarismiin?

 Vai pitäisikö Euroopan luopua omista erinomaisista piirteistään vain sen takia, kun muut eivät seuraa enää.