Mikko Rantanen - yhden miehen show

 

Olen seurannut jääkiekkoa intensiivisesti kaudesta 1964 -65 lähtien. Tampereen maailmanmestaruuskisat 1965 olivat lajin varsinainen  läpimurto meikäläisen tietoisuuteen. Tampere tarjosi Suomen jääkiekkoilulle siihen saakka toteutumattoman haaveen, Ruotsin kanssa yllettiin tasapeliin. Odottavan aika näyttää käyneen pitkäksi. Jääkiekkohan on ollut laji, jossa maajoukkueen mitalisijaa odotettiin kuin kuuta nousevaa 1960-luvulta lähtien.  Se tarjosi kuitenkin myös MM-kisojen jännitysmomentin vuosikymmeniksi: eikö taaskaan mitalia?

Joskus kuulee vähäteltävän jääkiekkoilijoidemme viimeisten 30 vuoden aikana saavuttamia menestyksiä, koska laji on  maailmanlaajuisesti suurista joukkuelajeista pienimpiä. Toki jääkiekko häviää jalkapallolle hyvin monilla levinnäisyysmittarilla mitaten, mutta uskon jääkiekon kaikkein kovimpien huippujen kamppailevan tasapäisesti monien suurien lajien kanssa.

On hienoa, että Suomi  on juuri jääkiekossa saavuttanut  niin mahtavan jalansijan.

Kaikkien tiedossa ovat  suuret suomalaiset Jari Kurri ja Teemu Selänne. Juuri nämä pelaajat  ovat tuoneet suomalaisen jääkiekon  kaikkien lajifanien tietoisuuteen.

::::::::::::::::::::::::::::::

Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota suomalaisen jääkiekon kykyyn tuottaa huippukiekkoilijoita juniori-ikäisistä aina kestotähdiksi saakka - ainakin aika ajoin. Erityisen antelias oli 1990-luvun jälkipuolisko, jolloin huipulle pääsi hämmästyttävä määrä varsinkin hyökkäyspään pelaajia verrattuna sitä ennen syntyneisiin tai sen jälkeen syntyneisiin. Huipputasolle aikuisissa yltäneiden juuret ovat vuoden 2016 nuorten maailmanmestaruudessa. Mestaruuteen ylsivät tuolloin mm.  Patrik Laine. Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi, Mikko Rantanen ja Roope Hintz! 

Tuohon sukupolveen kuuluivat seuraavat jääkiekkotaiturit (rajaan käsittelyn hyökkääjiin, vuosiluku viittaa syntymäaikaan):

Mikko Rantanen, 1996

Aleksander Barkov, 1995

Roope Hintz, 1996

Sebastian Aho, 1996

Patrik Laine, 1998

Artturi Lehkonen, 1995

Kasperi Kapanen, 1996

Jesse Puljujärvi, 1998

Pahoittelen, jos joku tuon ajan ehdottomista huipuista jää mainitsematta. Kaiketi  mielenkiintoisin menestyjä maailman turuilla ja toreilla on juuri nyt Nousiaisten mies Mikko Rantanen, joka pelasi samassa ketjussa Roope Hintzin kanssa maailmanmestaruuden nuorissa vuonna 2016 voittaneessa joukkueessa. Ja nyt lähes10 vuotta maailmanmestaruuden voittamisen jälkeen herrat ovat jälleen samassa ketjussa Dallas Starsin huippupelaajia vilisevässä joukkueessa!

Osa suurista juniorilupauksista on tuottanut odotuksiin nähden pettymyksen. Huipulle pääsy  vaatii fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien yhdistelmän, joka harvassa yksilössä toteutuu. Jesse Puljujärvi ja Patrik Laine ovat esimerkkejä pelaajista, joilla tavoiteasetannat eivät toistaiseksi ole täyttyneet, niin lupaavia kuin he ovat olleetkin. Toki parhaimmillaan Laine on maalintekijöiden huippua NHl-tasollakin.

Ehdittiin jo tottua siihen, että Rantanen pelaa uransa loppuun asti Colorado Avalanchessa, mutta niin vain kävi, että kohtalo  - pienen välivaiheen jälkeen - heitti hänet Dallasiin pelaamaan elämänsä parasta jääkiekkoa. Niin, mitä tuo pieni välivaihe sisälsikään? Täydellisen turhautumisen Carolinan NHL-joukkueessa ja passituksen Dallasiin entiset krediitit menettäneenä.

Mistä oli kysymys? Rantanen, vanhan sopimuksen tultua päätökseen ja taustavoimien tukiessa, lähti mittauttamaan  arvoaan pelaajamarkkinoilla. Tässä ei ole mitään erikoista, niin tekevät ja ovat tehneet lukemattomat pelaajat edellisen sopimuksen päättyessä. Ihan  kaikki eivät olleet vakuuttuneita Rantasesta, ja niin ”the Moosesta” eli Rantasesta tuli pelimerkki, kova sellainen.

Kun Rantasen pelihuumori pätki, alkoivat monet epäillä, ettei hän enää yllä huipulle. Hänestä näytti tulevan ”Fading star”. Katin kontit. Turhautumista kesti parin ottelun verran Dallasissa, mutta sitten rupesi tapahtumaan. Ne, jotka luulivat, että Coloradossa Nathan McKinnon teki  Rantasesta hyvän, erehtyivät. Tuntui siltä, että kun NHL:n ehkä paras hyökkääjä McKinnon ei ollut enää vierellä, Rantanen otti vastuuta ja silmiinpistävästi ryhtyi pelin organisaattoriksi. Lisäksi Rantanen rupesi käyttämään luontaista  nopeuttaan paremmin hyväkseen. Ketjukavereiksi valikoituivat Mikael ”Magic Man” Granlund ja huippunopea Roope Hintz.

Rantanen siirtyi nopeasti playoffien pistepörssin kärkeen. Tätä kirjoitettaessa on pisteitä koossa viidessä  ottelussa 18, mukaan lukien kaksi perättäistä hat trickiä. Winnipeg-ottelusta (Winnipeg voitti runkosarjan) voisi sanoa, että ottelu Winnipeg – Rantanen päättyi 3-2 Rantasen hyväksi! Toisessa hat trickissä  onnistui kaikki: ”When you are good, you are lucky and when you are lucky, you are good”.

Jää nähtäväksi, miten kauan Rantasen ilmiömäinen peli jatkuu, mutta Rantaselle itselleen riittänee, että peli-ilo säilyy. Sitä samaa kannattaa toivoa koko suomalaiselle jääkiekolle. Muutoin saatamme joutua todistamaan, että kultaiset päivät ovat ohi.