Sata päivää yhden miehen sotaa

 

Yhdysvaltain presidentin vaiheita seurataan edelleen poikkeuksellisen  tarkasti. Niinpä 100 päivän aikana saavutetut tavoitteet ovat kaikkialla arvioinnin kohteena. On sanottava , että Donald Trump on omalta osaltaan tehnyt parhaansa kuvan hämärtämiseksi.

Reflektoin teemaa 30.4. 2025 A-studiossa käytyyn  keskusteluun pohjautuen. Mukana olivat juontaja  Seija Vaaherkummun  lisäksi Jussi  Halla-aho  ja Pekka Haavisto.

Tavoitteeni on eritellä em. parin suomalaisen poliitikon avulla jonkinlaista kokonaiskuvaa Trumpista niin haasteellista kuin se onkin.

Aloitetaan Suomen presidentistä, jonka  tehtävien hoidon kansalaisarviointi on juuri valmistunut. Suomalaiset arvioivat presidentin onnistuneen yksiselitteisesti hyvin. Stubb on osoittautunut vauhtiveikoksi, jonka esiintyminen niin kansallisilla kuin kansainvälisillä näyttämöillä on ollut onnistunutta. Sujuva ja monipuolinen englanninkielen ilmaisu ja esiintymisen luontevuus auttavat asiassa paljon.

Omaan arviooni Stubbista  liittyy joitakin kriittisiä elementtejä. En täysin ymmärrä presidentin  markkinoimaa Suomen aseistuksen erinomaisuutta. Sitä on toki pidetty hyvänä, ei kahta sanaa, mutta samalla korostuu hänen sotaisuutensa (”täältä pesee”) halusi hän sitä tai ei. Onko välttämätöntä korostaa toistuvasti Suomen hampaisiin saakka aseistautumista ikään kuin itselleen vakuuttaen, että asiat ovat puolustuksen osalta paremmin kuin hyvin. En usko hänen myöskään ajattelevan, että rajan takana Putin on kauhusta jäykkänä Suomen armeijan edessä.

Stubbin aikana Suomi on ajanut politiikkansa Yhdysvaltain kylkeen niin perusteellisesti, että vanhat suomettumisen päivät tulevat mieleen  Nyt puhutaan tosin lännettymisestä itään suuntautumisen sijasta. Ratkaisevana erona pidän sitä, että Neuvostoliitto painosti Suomea useaan otteeseen omien kantojensa taakse, kun taas lännettymisen takana on suomalaisten selkeä enemmistö, olkoonkin, että Natoon liittymisen aikojen huippusuosio  on mielipidemittausten näyttämänä  taittunut pienehköön, mutta selvästi havaittavaan laskuun. Kansalaiset ovat huomioineet Trumpin muunnellun totuuden ja suoranaisen valehtelun sekoituksen jatkuvaa vaalitaistelua käydessään. Onko Trump ansainnut Stubbin mielin kielin annetut suosionosoitukset?

Stubb on pitänyt selvänä, että Yhdysvallat ei irtoa Naton yhteisrintamasta. Halla-aho asettui A-studion keskustelussa Stubbin rinnalle nykyisen turvallisuuspoliittisen linjan taakse, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon hänen asemansa eduskunnan puhemiehenä. Mutta myös hänen taustapuolueensa perusuomalaiset on ehkä Suomen Yhdysvallat- ja Trump-myönteisin maa. Suhtautuminen näkyy Trumpin epäjohdonmukaisen politiikan paremmin päin selittelynä. Halla-ahon olemuksesta näkyy, että hän ei haluaisi selitellä Trumpin puolesta, koska se kuulostaa ulkokultaiselta ja teennäiseltä.

Pekka Haavisto on niin kiinni Suomen ulkopoliittisessa  linjassa, johtuen pitkäaikaisesta ulkoasiain parissa työskentelystä, että hänellä on myös vaikeuksia selitellä Trumpin toilailuja. Supliikilla hän selittää kaiken  parhain päin.

Ihmettelen hiukan tätä kohteliasta kritiikittömyyttä. Näen siinä vanhaa suomalaista herran pelkoa ja pidättyvyyttä välttää kannan ottamista. En oikein usko ylivarovaisuuteen sen enempää kuin  Stubbin yltiöpäiseen retoriikkaan, joka syntyy osin hienovaraisesta muille näyttämisen halusta.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::

Sitten joitakin huomioita käydystä keskustelusta:

Halla-aho varoitteli paniikista, joka voisi syntyä erilaisten Trumpin kohkaamisiin liittyvien  skenaarioiden ja spekulaatioiden seurauksena. Eikö tämäkin kerro Trumpin käytökseen kohdistuvasta  hätävarjelun liioittelusta? Halla-aho yrittää vaimentaa keskustelua Trumpin hullutuksista samalla yrittäen selittää niitä parhain päin. En oikein usko hyssyttelyn kaikkivoipaisuuteen tilanteessa, jossa Trumpille on annettu valta totuuden  muotoilemisen haluamakseen. Liberaali-demokratian ei pitäisi alistua tällaisen himphampun  edessä uskolliseksi myötäilijäksi.

Haaviston selitykset tapahtumille ovat lähellä Halla-ahon mielipiteitä. Kaunosieluisesti hän taikoo käänteisen selityksen Suomen menettelylle Natoon liittymisessä: Tällä hetkellä  Suomi ei pääsisi Haaviston mielestä Natoon. Siksi liittyminen  silloin, kun se tapahtui, kertoi oikeasta ajoituksesta.

Halla-aho muistutti Trumpin epäsovinnaisesta ilmaisutyylistä ja siitä, että hän lupaa enemmän kuin mitä toteuttaa, mutta palaa sitten Trumpin prioriteetteihin: hänelle sisäpolitiikka on kaiken toiminnan lähtökohta. Trump toimii läheis- ja itsekeskeisesti. Jopa hallinnossa perhepiirin dynastia näyttäytyy  itsevaltaisten kuninkaallisten toimintavalta.

Haavisto pitää Yhdysvaltain- suhteen ratkaisevana seikkana, että ajoitus Natoon-liittymisen  osalta oli täsmälleen oikea. Se avasi myös Ruotsille Nato-portit. Haavisto ei myöskään odota USA-Eurooppa (Nato) -suhteen osalta mitään dramaattista muutosta. Sekä Haavisto että Halla-aho pitivät keskustelussa tiukasti kiinni Suomen virallisesta kannasta, että USA ei poistu riveistä. Halla-aho on Trumpin mies siltä osin, että hän näkee Trumpin omalaatuisen käytöksen hyödyttävän länttä pakottamalla Länsi-Euroopan panostamaan omaan puolustukseen.

Keskustelussa mukana ollut Helsingin yliopiston apulaisprofessori Hanna Wass selvästi piristi läsnäolollaan keskustelua . Itse asiassa debatissa hieman pystyttiin rikkomaan vanhojen perinteiden  mukaista A-studioiden  samanmielisyysvimmaa.

Hanna Wass on ollut tekemässä tutkimusta, jossa on valotettu  Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden kehitystä Nato-aikana. Johtamassaan tutkimuksessa Wass osoitti, että vain 16 % kyselyyn vastanneista kansalaisista uskoi Yhdysvaltain tulevan Suomen avuksi, jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Wassin kanta on selvä: tässä on jotain periaatteellista virallisten kantojen ja kansalaiskantojen  synkronoimattomuutta. Wass ymmärtää poliitikkojen ja kansalaisten erilaiset näkökulmat siten, että poliitikot yhtäältä keskustelevat ensisijaisesti keskenään ja aktiiviset yhteiskunnallisten asioiden seuraajat toisaalta saavat tietonsa mediasta ja tutkimuksesta. Pitäisikö poliitikoilla olla jotain syytä huoleen?

Pekka Haavisto ja Halla-aho pyrkivät ohittamaan Wassin tutkimuksessa esiin tulleet haasteet vetoamalla asiaan kiertoilmausten kautta. Haaviston mukaan Ukraina vaikuttaa painotetusti  tutkimuksen tulokseen.  Mitä sitten? Tekeekö se tutkimuksen epärelevantiksi? Haavisto ei ota kantaa selkeästi ja Halla-aho aloittaa monipolvisen selittelyn, jonka sisältö on suurin piirtein se, että kansa ei ymmärrä, missä on  problematiikan ydin. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että kansalaisilla on syynsä huoleen, jos tutkimus niin osoittaa? Tilanne ei parane, jos tulosta kompromettoidaan erilaisilla verukkeilla.

Yksi tällainen itsestään selvyydeltä vaikuttava seikka – Halla-aho opasti  - on, että pitää tehdä itse enemmän. Rautaa rajalle? Kansalaiset ymmärtävät, että  panostaminen puolustusvoimiin syö panoksia muilta sektoreilta aivan liikaa.

Juontaja kysyi myös, miltä tuntui, kun heti presidenttikauden aluksi paljastui, että Trump näytti veljeilevän Putinin kanssa ja suhtautui samaan aikaan erittäin nuivasti Nato-liittolaisiin. Wass painotti, ettei Suomessa  uskallettu arvostella suurvaltojen teerenpeliä, jopa niin pitkälle, että tuli  suomettumisen ajat mieleen vaikenemisineen. Kun Halla-aho täräytti tähän, että vaikenemisen kulttuuri oli juuri oikeaa varovaisuutta, niin saatoin aavistella,  että kotikatsomossa monilla kulmakarvat nousivat: suomettuminen  elää ja voi hyvin.

Halla-aho näyttää kantavan huolta, että  reaktio Suomessa Trumpin kääntyilyyn ja Putin-mielistelyyn herättää voimakasta  ärsytystä amerikkalaisissa ja varsinkin Trumpin kannattajissa.  Suomettuminen voi edelleen hyvin.

Haavisto myönsi, että hänen kuppinsa meni siinä kohtaa nurin, kun Trump otti ohjelmaansa imperialistiset tavoitteet Kanadaa myöten.

Halla-aho tunnusti suoraan, että perussuomalaiset on lähellä Trumpia ja Halla-aho itse tuntuu suorastaan fanittavan loputtomassa ymmärtämisessään diilipresidenttiä,  ja joka tapauksessa pyrkii kääntämään Trumpin taivaanmerkeissä kuun pimeän puolen kohti valoa.

Hanna Wass vetää hyvin yhteen perinteisen Yhdysvallat orientoituneen maailmanjärjestyksen todeten, että Yhdysvallat (erehdyksiäkin on sattunut: Vietnam) on ollut monille globaalisti toimiva  moraalinen kompassi, suunnannäyttäjä,  ja nyt se pettää - Trumpin suulla - odotukset kelvottomilla lupauksilla ja huteralla pohjalla lepäävillä päätöksillä.