EVA on tehnyt vastikään kannatuskyselyn koskien suomalaisten arvoja ja asenteita. Näyttää siltä,
että muutamassa vuodessa on tapahtunut muutamia merkittäviä muutoksia, joita
ohessa referoin tutkimuksen pohjalta. Mielenkiintoista on, että moni
määrittelee itsensä sekä poliittisesti oikeistolaiseksi että liberaaliksi.
Liberaaliksi?
Enpä usko, että haaveksitaan liberaalin puolueen perään.
Kysymyksessä täytyy olla kaipuu liberaaliin ajatteluun vapaamielisyyden
nimissä. Tähänkin on jätettävä varaus:
hyvin moni tuntee vierautta käsitettä ”liberaali demokratia” kohtaan. On ikään
kuin helppo olla liberaali, koska se on
niin yleisesti hyväksytty – siis hajuton ja mauton. Siksi EVAn
tutkimuksessa peräti 53 prosenttia suomalaisista määrittele itsensä
liberaaleiksi. Konservatiivisesti ajattelevia on selvästi vähemmän eli 24
prosenttia.
Suuri muutos on tapahtunut perusuomalaisissa, joka on muuntunut Timo Soinin työväenpuolueesta ilman
sosialismia selvästi oikealle suuntautuneeksi puolueeksi.
Turvallisuuspoliittisten teemojen noustua politiikan keskiöön on suunta vain
vahvistunut.
Käsittelen seuraavassa tutkimusta referoiden poliittisen
ilmapiirin muutoksia painottaen tärkeimmiksi kokemieni asioiden merkitystä.
EVAN arvo- ja asennetutkimuksen tuloksen mukana 49
prosenttia suomalaisista sijoittaa itsensä poliittiseen oikeistoon. Vasemmalle
sijoittaa itsensä 31 prosenttia vastaajista ja keskustaan vain 19 prosenttia.
Viime mainittu on kutistumaan päin. Suurin muutos oikealle on tapahtunut yhden
puolueen eli perussuomalaisten sisällä.
Oikeistolaistuminen saa mittaushistorian korkeimman prosenttiluvun.
Mielipiteet ovat saman aikaan jyrkentyneet (muuttuneet radikaalisti tiedostavimmiksi),
josta ainakin osa on luettavissa netin vaikutukseksi. Poliittisen keskustan
kutistumisen voidaan osin laskea johtuvaksi vastakkainasettelun
jyrkentymisestä.
Äärioikeistolaisuuden kasvun taas voidaan arvioida johtuvan
yleisestä oikeistolaistumisen ja tunnustuksellisuuden voimistumisesta.
Tuloksia tarkasteltaessa voidaan nähdä arvo-asetelmat omana ylätasonaan,
joka on irrallaan konkreettisesta puoluekannatuksesta. Mm. siksi perussuomalaisten
oikeistopainotteinen kannatuksen lisäys
ei näy puoluekannatuksessa, ei vaikka maassa vallitsee oikeistosuuntaus.
EVAN tutkimuksen mukaan suomalaiset jakautuvat
aatteellisesti neljään ryhmään: vasemmistoliberaalit (24 prosenttia),
oikeistoliberaalit (22 prosenttia), oikeistokonservatiivit (18 prosenttia),
sekä välityypit (32 prosenttia) ja vasemmistokonservatiivit (5 prosenttia). Tässäkin
näkyy monisävyinen oikeistopainotteisuus, mutta toisaalta 24 prosenttia
vasemmistoliberaaleja on vahva lukema eikä ennusta mitään romahdusta näin
ajatteleville. Vasemmiston puolella jyrkän linjan kommunistit (lähinnä vasemmistokonservatiivit)
ovat menettäneet vanhasta kannatuksestaan suurimman osan.
Oikeistokonservatiivit ja oikeistoliberaalit edustavat siis yhdessä
40 prosentin kannatusta kansalaisten keskuudessa, joka on vaikuttava lukema ja
kuvaa mm. markkinatalouden vahvaa asemaa.
Kuvastaako liberaalien vahva asema sitä, että
suvaitsevaisuudella on edelleen tuntuva painoarvo Suomen kansan keskuudessa? Ennustettu
polarisaation kasvu ei ehkä olekaan niin selvää kuin on odotettu.
EVAn tutkimusta arvioineet ovat pitäneet matalaa äänestysprosenttia suurempana ongelmana kuin politiikan epäonnistumista. Politiikan
suurimpana ongelmana on ehkä sen merkityksen vähättely ja tai suorastaan
arvon mitätöinti.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Hesarissa oli11.7.2025 vieraskynäpalstalla professori Maciej
Kisilowskin kolumni ”Länsimaisen demokratian umpikujasta on vaikea löytää
ulospääsyä”, jossa hän avaa kompromissihengessä liberaalien ja konservatiivien
(radikaalien liberaalien ja oikeistopopulistien) välistä problematiikkaa. Ensin hän erittelee
liberaalien ja konservatiivien vastakkainasettelua konservatiivisestä
näkökulmasta: Puola, Unkari, Serbia, Slovakia.… vain muutaman mainitakseni.
Liberaalit väittävät tilanteen lukkiutuneen, kun oikeistopopulistit
ovat päässeet valtaan niin monissa maissa. Kisilowski tyrmää liberaalien maalaamat
kauhukuvat ja totea, että historian kaari ei ole taipumassa mihinkään, vaan
pikemminkin kahden vahvan suuntauksen välillä on jumiuduttu paikalleen.
Kisilowski: tarvitaan kompromisseja. Selkävoitoista ei
kannata haaveilla.
Kisilowskia täydentäen: emmekö me Skandinaviassa ole kehittäneet
aikojen kuluessa mallin (malleja), jossa liberaalit ja konservatiivit hallitsevat
pääsääntöisesti vuoron perään? Sitä paitsi EVAn tutkimus osoittaa, että raja
kahden pääsuuntauksen välillä on liikkuva ja hallitusvaihdos on usein melko kivuton.
Tätä täydentää veteen piirretty viiva ihmisten liberaalien ja konservatiivisten
ajatusten välillä. Ihmiset ajatteluineen liikkuvat ajan saatossa helposti
rajojen ja kuviteltujen rajojen yli. Perussuomalaiset on järisyttävin esimerkki
tästä, sanottakoon sen politiikan muutoksista mitä tahansa.
Skandinaviassa on kokeiltu liki kaikkia variaatioita
hallitusvaihtoehdoissa. Tietenkin joku voi lisätä tähän faktan, että
Skandinavian maissa yhteiskunnallisella kompromissilla on pitkä historia takanaan ja
kansandemokratioilla historian jäljet ovat vastaavasti myös pitkät, mutta ohentuneet
vuosikymmenien kuluessa.
Tällä hetkellä varsinkin Skandinaviassa kaksi todellisuutta etenee
rinta rinnan: toisaalta mielipiteiden radikalisoitumista on ilmassa, mutta samaan
aikaan vanha suvaitsevaisuuden politiikka nostaa päätään.
Kompromissin lähtökohdaksi Kisilowski tarjoaa
laitaoikeistolle ”kevytversiota” sen jyrkistä tavoitteista. Ehkä
ääriliberaalien tulisi vastaavasti hyväksyä kritiikki, jonka mukaan identiteettipolitiikassa
on menty liian pitkälle. Käsittääkseni tämän suuntainen kehitys on muhinut
pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti