Politiikan arvaajilla on nyt isot markkinat. Mitä
epäjohdonmukaisemmalla tavalla elämä ajautuu perinteisistä uomistaan ulos, sitä
herkemmin esitetään arvauksia kristallipallosta katsottuna.
:::::::::::::::::::::::::::::::
Hesarissa lehden Pekingin kirjeenvaihtaja Matilda Jokinen esitti
minun mielipidekuosiini sopivan arvion maailmanpolitiikan tilasta. Kolumnissaan
”Kiinalla olisi hetki iskeä, mutta se ei voi” (29.7.2025) Jokinen esittää
laajan kirjon eri lähteistä kerättyjä tietoja,
jotka kumulatiivisesti saattavat olla paras lähestymistapa
nykyarvioiden pohjaksi.
Lähestymistapa on oikea, jos sillä ymmärretään suurvaltojen
keskinäisriippuvuutta. Eri suurvalloilla on erilaisia tarkoitusperiä, mutta ne
joutuvat ottamaan muiden suurvaltojen mielipiteet
huomioon voidakseen operoida. Tähän sisältyy vaikeatulkintaisuus , joka tekee kolumnin
otsakkeen perustelluksi. Tässä suurvalloiksi luetaan USA, Kiina, Venäjä ja EU.
Heti toisen maailmansodan jälkeen korostui Yhdysvaltojen ylivoimainen asema maailmanpolitiikassa.
Vasta pikku hiljaa pystyttiin puhumaan bipolaarisesta Venäjän so. Neuvostoliiton
huomioivasta maailmanpolitiikasta. Amerikkalainen kenraali saattoi 1950-luvulla
ylemmyydentuntoisesti sanoa, että jos Neuvostoliito aloittaa sodan, se tuhoutuu
itse ennen kuin yö vaihtuu päiväksi.
Nyt aletaan olla sellaisessa tilanteessa, joka valitsi ensimmäisen
maailmansodan aattona, ei ollut yhtä tai kahta suurvaltaa, jotka olisivat voineet hallita, ”johtaa” maailmaa,
vaan useita valtioiden muodostamia voimaryhmittymiä.
::::::::::::::::::::::::::::
Olen aiemmin kuvannut toisen maailmansodan jälkeistä
tilannetta argumenteilla, joihin viittaan seuraavassa. Yhdysvaltain kongressin
asettamassa ns. Paul Nitzen komiteatyössä vuodelta 1950 arvioidaan Yhdysvaltain
asemaa silloiseen maailmanpoliittiseen ja strategiseen tilanteeseen peilaten,
mutta samalla tulevaisuuteen suuntautuen.
Paul Nitzen mukaan Yhdysvallat tulisi pyrkiä hallitsemaan
globaalia ympäristöä ”tukikohtaimperialismin” (oma käsitteeni) ja taloudellisen
ylivoimansa avulla. Se rakensikin suunnitelmansa mukaisesti 1960-luvulle
tultaessa yli tuhat sotilastukikohtaa ympäri maailmaa (nykyisin sillä on noin 750 sotilastukikohtaa). Voimansa
tunnossa se kävi leppymätöntä taistelua sosialismia vastaan. Ja kaikkeen tähän
sillä oli varaa. Nitzen komitea tarjosi hyvän vastineen sijoitetuille dollareille:
sen mukaan Yhdysvalloilla oli varaa pitää yllä korkeaa ja koko ajan
paranevaa elintasoa ja silti luoda maailman mahtavin sodankäyntikoneisto
Neuvostoliiton asettamaa haastetta vastaan.
Yhdysvaltain edellä kuvattu panostus
sotilaallisen voiman lisäämiseen vapautti Länsi-Euroopan voimavarat
hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaamiseen. Nyt on todettu, että
panostukset puolustukseen ovat olleet liian vähäiset ja Eurooppaa uhkaa
sotilaallisen voiman vuosia jatkuneen alimitoittamisen seuraukset.
Jo tuolloin siis ratkaistiin Länsi-Euroopan rooli
hyvinvoivien kansalaisten maanosana mm. Marshall-avun (so. amerikkalaisten)
ansiosta. Siitä myös käynnistyi Euroopan sotilaallinen
riippuvuus Yhdysvalloista, joka nyt on kovasti esillä USA:n halutessa
vähentää tukea ja Euroopan rimpuillessa puolustuksensa – nyt jo unholaan
painuvan - ”kahden prosentin säännön” kanssa. Toisaalta olen nähnyt USA:n
rahoittaman varustautumisen siten, että Yhdysvallat rakensi tietoisesti oman puolustuksensa eturintaman Eurooppaan. Sitä ei siihen pakottanut
mikään ulkoinen voima.
Vuosikymmenien kuluessa Yhdysvaltain
mahti on pikku hiljaa murentunut eikä Yhdysvalloilla ole enää varaa
asetettuun nitzeläiseen tehtävään. Yhdysvallat on velkaantunut
kymmenien vuosien ajan. Se painostaa Natoa sisäisesti lisäämään puolustuksensa rahoituksen
vähintään kaksinkertaiseksi. Saman aikaan suurvaltojen voimasuhteiden muutokset
ovat asettaneet uusia haasteita. On edetty kaksinapaisesta maailmankuvasta
yksinapaisuuden kautta moninapaisuuteen.
Yhdysvaltojen sisäisessä resurssikilpailussa
tilanne on johtanut republikaanien hallituskaudella budjettien repeämiseen ja
demokraattien kaudella valtion velkaantumisen
maltillistumiseen päinvastoin kuin puolueiden tavoiteohjelmissa sanotaan. Donald
Trumpin kaudella republikaanien velkavetoisuus jatkuu entiseen malliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti