Osa 2 (kahden itsenäisen blogikirjoituksen
kokonaisuus, jolla kuvataan muutosta suurvaltapolitiikassa)
Hesarin Matilda Jokisen kolumnissa kuvataan Kiinaa (varsinkin kehittyvien
valtioiden näkökulmasta ) ihailun kohteena, mutta länsimaiden näkökulmasta usein
”uhkana”. Aiheellisesti kysytään, että entäpä, jos kysymys ei ole kummastakaan.
Kiina on edennyt – ainakin kiinalaisen mittapuun mukaan - tavoitteissaan varsin
johdonmukaisesti. Maon sulkeutuneisuudesta ja kauhistuttavista
ihmiskokeista vapautumista seurasi Deng
Xiaopingin maltillinen, mutta järjestelmällisesti ohjattu vaihe (”kun aika on
kypsä”), jota puolestaan seurasi Xi:n ratkaisukeskeinen globaali
toimintaperiaate (halpa- ja huipputuotteet sekä maailmankaupan läpimurto).
Kumpaa Kiina edustaa, vielä lopullista koestamista vailla olevaa
uutta maailmanjärjestystä vai nykyistä eli vanhaa maailmanjärjestystä? Miksi
luopua vanhasta koetellusta ja menestyksekkäästä mallista? Kiina ei ehkä sittenkään
ole niin muutosorientoitunut kuin siltä on odotettu. Kiinalaisille tärkeää on
kunkin oma vaurastuminen, ei niinkään yhteinen yltäkylläisyys. Kiina ei rakenna
vallankumouksellista uutta maailmaa, vaan pikemminkin tukeutuu vanhan vallan kulttuurisiin
kerrostumiin.
Taiwanista on saattanut jäädä kuva, että Kiina on
sotilaallisesti aktiivinen maailmanvalta,
mutta se tuskin toteutuu laajamittaisesti. Kiina on pätevöitynyt muilla
markkinoilla. Kiinan teknologia ja monipuolinen tietotekninen osaaminen näkyi Pekingin
olympialaissa (2008). Kisoja seuratessa tuli mieleen, että mitä ihmettä seuraava
kisapaikka, Lontoo (2012) voisi enää tarjota
vastineeksi Kiinan korkealle tekniselle osaamiselle? Sitten valaistuin: vastaus
oli Jimmy Pagen kitarointi tietenkin,
joka symboloi länsimaisen kulttuurin laaja-alaista levinneisyyttä. Kiinalla ei
ollut tarjota mitään vastaavaa ilmiötä ja se oli varmaan lontoolaisten isäntien
tarkoituskin.
Kiinalaisen imperialismin ytimessä on
vaikutusvallan laajentaminen
kauppapolitiikan avulla, johon sisältyy – rihkaman ohella - yhä useammin tuotteiden korkea tekninen
taso vaikkapa robotiikassa ja tekoälyn
hyödyntämisessä. Kiina seurailee Japanin jo aiemmin keksimää tietä kohti maailman viennin huipputasoa. Kaiken
lisäksi Kiinalle avautui mahdollisuus
hyötyä aukoista, joita syntyi, kun Trump komensi amerikkalaiset pois kansainvälisestä
järjestötoiminnasta suureellisessa MAGA-hengessä.
Kiinan ja USA:n antipatiat toisiaan kohtaan
purkautuvat Taivanin kautta, jota Kiina pitää omana maakuntanaan. Jokisen
kolumniin sisältyvä kansainvälisten asiantuntijoiden joukko tuntuu olevan sitä mieltä,
ettei Kiina pyri tavoitteisiinsa väkivallan avulla, poikkeuksena ehkä juuri
Taivan.
Oma lukunsa on Venäjän ja Kiinan monitahoinen
suhde, jossa Kiinalla on nykyisin johtava rooli Venäjän ollessa lähinnä
jälkeenjäänyt partneri. Venäjä on kyllä aktiivisesti tarjonnut omaa (Putinin)
maailmanjärjestystä, mutta sen menestys on tyrehtynyt Ukrainan sotaan. Jäljelle on jäänyt lähinnä venäläinen
ydinasevalta.
Kiinaa ja Venäjää sitoo yhteen yhteinen
vihollinen, Yhdysvallat. Venäjän ja Kiinan jalona tavoitteena oli aikanaan
moninapainen maailmanjärjestys yhdysvaltalaisen yksinapaisuuden vastapainona,
mutta se ei ole lyönyt läpi odotetulla tavalla. Ainakin näennäisesti yhteistä
tavoitetta edustaa kiinnostus arktista aluetta kohtaan.
Yhtenäistä tavoitetta edustavat nykyisin lähinnä
kiinalaisten valmistamat aseet Ukrainan sotaan. Lopulta paljastune, että
kunnianhimoisten maailmanjärjestysten takana on itsekkäät pyrkimykset ja oman
edun tavoittelu.
Kiinan vaikutus kasvaa lähinnä maapallon eteläisissä
osissa, joissa se on paikoin saanut vahvan jalansijan. Ei hyvää, ettei jotain
pahaa. Kiina käyttää painostuksensa välineenä lainanantoa köyhille valtioille,
jotka lopulta joutuvat pahaan riippuvuussuhteeseen velkojensa takia, joita
eivät pysty maksamaan säädetyssä ajassa takaisin. Kiinan polku kohti etelää on
kohdannut vastoinkäymisiä, kun on paljastunut, että Kiina pelaa lähinnä omaan
pussiin.
Kiina on muutoinkin – mm. diplomatian avulla –
koukuttanut köyhiä/hädässä olevia valtioita puolelleen samaan aikaan, kun
Yhdysvallat on pyrkinyt irtaantumaan vanhoista velvoitteistaan.
Yhdysvaltoja on vaadittu muuttamaan asennettaan, koska muutoin
”kiinalainen maailmanjärjestys” kerää voittoja, jotka pitkällä aikajänteellä
heikentävät Yhdysvaltojen asemaa globaalisti. Kiina pyrkii antamaan itsestään
kuvan pyyteettömänä maailmanvaltana, johon kannattaa luottaa, ja jolla on
resursseja vastata huutoonsa.
