lauantai 5. maaliskuuta 2016

Suomen malli ja Irlannin malli

Tätä kirjoitettaessa käydään työmarkkinaosapuolien ja hallituksen välillä varsinaista nokittelua. Kilpasilla ovat yhtäältä saavutetun työmarkkinasovun hyväksyminen liittotasolla ja toisaalta hallituksen lupaamien leikkauslistojen poisto ja verokevennyksien ottaminen käyttöön.

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen aivan oikein varoitti kulutuskysynnän heikkenemisestä, jos verokompensaatiota ei oteta käyttöön. Hallituksen ohjelmassa ilmoitetaan, että verotus ei kiristy (koskenee myös veroluontoisia maksuja). Niinpä verokevennykset ovat sekä hallitusohjelman että työmarkkinasovun kannalta aivan oleellisia. Liitot ärsyttävät monia aivan suuttumukseen saakka, mutta silti avaimet ovat hallituksella. Sen on saatava omat rivit kuntoon. Näin tärkeässä asiassa ei voida sortua sisäiseen vääntöön.

Fiksumpi antakoon periksi. Hallituksella on varaa hyväksyä verokevennysten toteuttaminen ilman paikalliseen sopimiseen kohdistuvia lisävaateita.

Tarvitaan siis Suomen mallia, jossa pitkäjänteisinä osina ovat, vientiliittojen palkankorotustaso jatkossa, työmarkkinasovun mukainen paikallinen sopiminen ja kompromissi verojen alennuksesta, jossa komponentteina ovat kulutuskysynnän varmistaminen ja julkisen sektorin iskukyisenä säilyttäminen. Veroale voitaneen jakaa pidemmälle aikavälille, kuten työttömyys- ja eläkevakuutusmaksujen siirrot työntekijöiltä työnantajille.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::

Katsotaanpa löytyykö talouden nousuun lääkkeitä Suomen rajojen ulkopuolelta.

Viime aikoina on käyty keskustelua Irlannin selviytymistarinasta: bkt kasvaa ja työttömyys väistyy. Velka vähenee pikkuhiljaa. HS:n mukaan ratkaisuna oli talouden matokuuri, joka muodostui 2/3 osalta julkisen talouden leikkauksista ja 1/3 osalta veronkorotuksista. HS:n viesti oli, että rohkea säästö/leikkausohjelma täydennettynä veronkorotuksilla on paras tapa selvitä ongelmista. Sanoma on selvä: finanssipoliittinen elvytys ei tuo tulosta.

Meillä Suomessa on valittu melko selkeä leikkauspolitiikan tie. Veronkorotukset on suljettu keinovalikoimasta. Nyt rimpuillaan melko yksioikoisen leikkauspolitiikan kanssa. Hallituksen kärkihankkeilla on tarkoitus piristää taloutta. Ajatellaan, että annetaan räätälöityjä kasvusysäyksiä spesifiin kohteisiin ja tulokset näkyvät ajan kanssa. Epäilen, että tällainen projektikeskeinen elvytys ei tuo odotettuja tuloksia.

Väitöstutkija Sanna Salo esittää vastaväitteen HS:n esittämän Irlannin ihmeen syille (HS 1.3.2016: ”Suomi voi ottaa oppia Irlannista”). Hän korostaa, että Irlannin leikkaus/veronkorotusohjelma, yhteensä 30 miljardia euroa, oli suunnattu pankkisektorin pelastamiseen, joka oli finanssikriisin aikana ajautunut tuhon tielle. Salo väittää, että pelastuspaketilla oli vain vähän tekemistä Irlannin kokonaistalouden toipumisen kanssa.

Salon mukaan Irlannin nousun takana on mahdollisimman edulliseksi ulkomaisille suuryrityksille petattu bisnessympäristö (yritysverotuksen alhaisuus, nuori koulutettu työvoima). Irlannin menestys johtui ja johtuu ylikansallisten yritysten dominoimasta vientisektorista, joka ei kurjistunut edes kriisin aikana. Kysymys ei siis ollut ensisijassa kilpailukykyongelmasta.

Tulkitsen, että Irlannin kriisi oli ikään kuin erillinen asuntokuplan ympärille rakentunut tuhoisa kierre. Tämä on ehkä yksinkertaistus, mutta antaa kuitenkin mahdollisuuden spekuloida, miksi talous toipui niin nopeasti.

Irlannin opetus on, että kannattaa panostaa teollisuuden ja kaupan palvelujen modernisointiin ja työpaikkojen luontiin aloille, jotka eivät ole kovimmassa yksikkötyökustannuspaineissa. Painopisteen tulisi olla meilläkin panostuksissa uuteen (tai vanhan modernisointiin) eikä leikkauspolitiikkaan. On melko yhdentekevää käytetäänkö Irlannin mallista nimeä finanssipoliittinen elvytys vai jotakin muuta kuvaavaa nimeä. Tuloksia on alkanut kuitenkin näkyä.

Mitä johtopäätöksiä pitäisi vetää? Syytä on olla varovainen, sillä kahden vertailumaan taloudet rakentuvat eri elementeille. Meillä on varmasti kilpailukykyongelma ja se johtuu siitä, että tuotanto on ainakin osin liian kallista palkkarakenteista johtuen. Yhtä merkittävä on mielestäni johtopäätös, että panostuksia on tehtävä nimenomaan uuteen (tai vanhaa parantavaan) tuotantoon.

Pitäisikö meidän rakentaa oma mallimme Irlantia matkien? Tuskin se onnistuu. Irlannin talous oli jonkinlainen EU:n lellikki aikoinaan. Siitä tehtiin EU-tuen koelaboratorio ja sinne suorastaan syydettiin rahaa. Onpa mielessä käynyt sellainenkin ajatus, että EU:n apu oli yksi syy Irlannin kriisiin: raha valui asuntojen hintoihin aiheuttaen jättikriisin.

Meillä on Suomessa enemmän pettua leivässä. On pärjättävä omillamme. Niinpä näen osittaisen leikkausohjelman välttämättömänä, mutta enemmän kysymyksessä pitäisi olla kustannuskyvyn heikkenemisen pysäyttämisestä kuin leikkausten avulla tapahtuvasta pakkokorjauksesta. Kyllä meidän kilpailijamme palkankorotuksillaan hoitelevat kilpailukykyämme parempaan suuntaan.

Irlannin mallista nappaisin kaikki ne pohdinnat, joiden avulla teollisuutta ja palveluja on edistetty. Meidän mallimme simuloi osittain Irlannin mallia silloin, kun meillä oli kännykkä-Nokia. Vastaavasti ongelmamme alkoivat, kun vanha Nokia tuhoutui (jota täydensi Venäjän kaupan romahtaminen + liian suuret palkankotukset 2007-2009 ym.). Räikeä ulkomaisten yritysten etabloitumista suosiva veropolitiikka ei kuitenkaan saa olla meillä niin tärkeässä asemassa kuin se on Irlannissa. Irlannin ratkaisuissa on mielestäni kylvetty myös uusien kriisien siemen. Irlanti käyttää vanhaa ”kannetaan vettä kaivoon” -menetelmää.

Kasvu edellyttää paitsi koulutusleikkausten peruttamista niin myös uuden koulutusajattelun luomista Suomeen. Vanhat perinteet eivät nyt auta. Voi olla, että uuden koulutusajattelun luominen on vähintään yhtä vaikeaa kuin leikkausten toteuttaminen. Ohjelman nimenä pitäisi olla ”koulutuksen käytännöllistäminen ja tuotantoa hyödyttävien tutkimuspanosten lisääminen”.

3 kommenttia:

  1. Kummallista, miten heikosti nykyisin uutisoidaan maailman tapahtumista,esimerkiksi Irlannin vaalien julkinen seuranta on ollut onnetonta. Käsitääkseni Sinn Fein voitti vaalit,eli jäleen yksi maa kääntyi euroopassa vasemmalle. Meillä ei olisi mitään tantumaa, päivastoin kasvumme olisi vauhdissa jos Venäjän talous olisi nyt paremmassa vedossa ja ruplan arvo vahvempi, jotta itäturistit tulisivat tänne runsain joukoin. Nyt ,kun Venäjän ruplan arvo seuraa öljyn hintaa, alkaa meidän olla edullista aloitaa uudeleen vodkaturismi.

    VastaaPoista
  2. Minulla on aavistus, että Niinistön vierailu on jonkin uuden alku Suomen ja Venäjän välillä. Mitään dramaattista ei toki tapahdu.
    Mielenkiintoista on ollut seurata ahdistusta, joka on seurannut rajan ylittävien pakolaisten tulosta. Nyt kun virta on tyrehtynyt Hesari otsikoi: "Venäjä sammutti Suomeen tahtovien toiveet". Erikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transatlantisteiksi itsensä nimenneille,lähinnä liberaalisti suuntautuneille, venäjä ei koskaan ja misään olosuhteissa tee oikein , on siis absoluuttisen pahan edustaja maanpäällä. Olisi mielenkiintoista tehdä sielullinen ruumiinavaus näille illusionisteille,sekä nähdä heidän kalvakuutensa jos ja kun Trump nousee vapaan maailman johtoon.

      Poista