torstai 10. maaliskuuta 2016

Viides Beatle George Martin – In memoriam

En todellakaan tiennyt George Martinin merkityksestä Beatleseille ennen kuin 1960-luvun jälkipuoliskolla. Vähitellen selvisi, että hän toimi kaikkien Beatlesien albumien tuottajana.

Kysymyksiä on kaksi. Miten Beatleseille olisi käynyt ilman George Martinia? Ja Miten George Martinille olisi käynyt ilman Beatleseita? On historian suuria sattumuksia, että nämä kaksi kohtasivat aivan Beatlesien levytysuran alkuvaiheessa. Tulevaisuutta ajatellen Beatlet ja Martin yhdessä kasvoivat korkoa korolle.

Sir George Martin oli enemmän kuin viides Beatle. Hän oli itsenäinen ilmiö nimeltä George Martin. Kuollessaan (8.3.2016) hän oli kunnioitettavat 90 vuotta vanha. Juuri muutamia päiviä sitten - sattumalta – olin miettinyt, miten kauan hän jaksaa. Valitettavasti en löytänyt netistä säveltäjä, kriitikko, musiikintutkija Erkki Salmenhaaran Hesarissa esittämää arviota Beatlesien Abbey Road -albumista vuodelta 1969 ( tokko sitä onkaan sähköisessä muodossa?). Osaan kyllä avainkohdat ulkoa, niin ikimuistettava tuo arvostelu oli. Oli hätkähdyttävää, että vakavan musiikin säveltäjä mainitsi Beatlet musiikin suurnimenä. Hän kävi albumin läpi miltei kappale kappaleelta ja huomioi tuoreeltaan hämmästyttävällä tarkkuudelle ne sävellykset, jotka jäivät elämään.

Tuossa arvostelussa Salmenhaara jäi miettimään, mikä mahtoi olla George Martinin rooli levyn tuottajana. Arveli sen kuitenkin olevan merkittävä.

Itse asiassa Salmenhaara ei ollut ensimmäinen vakavan musiikin kriitikko, joka kiinnostui Lennon-McCartneyn säveltäjälahjakkuudesta. The Timesin William Mann löysi heidät jo vuonna 1963, ja ennakoi heidän arvostuksensa kasvua. Hunter Davisin kirjoittama ja yhtyeen ainoaksi auktorisoiduksi elämäkerraksi mainittu The Beatles, The Authorised Biography tuo esille William Mannin ihailevan kritiikin. Satuin lukemaan tuon kirjan heti tuoreeltaan, kun se oli suomennettu 1968-69. Joka tapauksessa Mann kirjoitti jo vuonna 1963 yhtyeen musiikin ”aiolisista kadensseista”.

Ei kukaan tietenkään pystynyt arvaamaan, että Beatlesien levyjä myydään yli 1 000 000 000 kappaletta ja pelkästään yhtyeestä kirjoitettujen kirjojen määrä nousee tuhansiin.

Martinin rooli saattoi olla suurimmillaan Sgt. Pepper´s Lonely Hearts Club Band -albumin teossa. On mahdotonta kuvitella, että Beatlet olisivat saaneet aikaan mahtavia sovituksia kappaleista, kuten jännittävätunnelmainen ”A Day in the Life” tai karnevaalimainen (sirkusmainen) ”Being for the Benefit of Mr. Kite”. Jo tapa, jossa kappaleet oli miksattu kiinni toisiinsa oli ennenkuulumatonta.

Kuva kirjasta "The Complete Beatles Chronicle".

Kappaleiden sanoja ei myöskään ollut ennen painettu levyn kanteen. Instrumentit ja musiikilliset kokeilut Martin valitsi levylle, sillä perusteella minkälaisen äänen John Lennon halusi kuulla soitettuna.

Hienostuneen tuntuinen, hyvin hilpeä ja humoristinen herrasmies tuli tutuksi lukemattomista haastatteluista, joissa hän antoi arvokasta tietoa Beatlesien musiikin synnystä. Uskon, että yksi viisikkoa yhdistävä tekijä oli juuri heidän yhteisesti jakamansa huumori.

Minulle on jäänyt käsitys, että hän hienotunteisesti ohitti Beatleseiden huumausaine- ym. sekoilut ja keskittyi ammattimiehen tavoin musiikin tuottamiseen.

Annetaan viimeinen sana Sir Georgelle (1979): ”Ilman minun instrumenttivalintojani ja nuotinnostani monet (Beatlesien) levyt eivät olisi kuulostaneet siltä, miltä kuulostivat. Olisivatko ne olleet parempia (ilman minun panostani)? Ehkä. Tämä ei ole vaatimattomuutta puoleltani, vaan yritys antaa todellinen kuva suhteestamme”. Hyvin Martinin kuuloista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti