Koulutus kilpailukyvyn ytimessä
(teollisuus, palvelut)
Miksi Yhdysvallat sai niin mahtavan aseman 1800- ja
1900-luvulla maailmantaloudessa? Yhdysvallat panosti aivan eri tavalla
koulutukseen itsenäistymisensä jälkeen kuin Euroopan maat. Paitsi, että
perusopetus toimi jo 1800-luvun alussa, käynnistettiin maassa toisen asteen
koulutus jo 1900-luvun alussa (pl. mustat). Lukio tarjosi maksuttoman
jatkokoulutuksen, josta nousi kansakunnalle varsinainen kilpailuvaltti.
Lukio oli välttämätön silta korkeakouluopintoihin.
Ratkaisevat päätökset tehtiin toisen teollisen vallankumouksen yhteydessä:
amerikkalaisten kouluvuosien määrä lisääntyi keskimäärin 8 vuodesta 14 vuoteen!
Vuoden 1950 tienoilla miltei 80 prosenttia
15-19-vuotiaista amerikkalaista nuorista oli täysipäiväisesti mukana yleisessä
toisen asteen koulutuksessa. Euroopassa oltiin paljon alemmalla tasolla. Jopa
Skandinavian maissa vain reilut 30 prosenttia ikäluokasta kävi toisen asteen
koulua täysipäiväisesti (muualla Euroopassa oltiin vain 10-20 prosentin
tasolla). Skandinavian maiden tilannetta kohensivat hieman tekniset koulut,
joissa kävi 10 prosenttia ikäluokasta. Luvut paljastavat sen, että
hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä, Skandinavian maissa, oltiin varsin myöhään
liikkeellä koulutuksen kehittämisessä.
Joka tapauksessa Yhdysvalloissa tarjottiin laajempi ja
pidempi yleissivistävä koulutus, kun taas Euroopassa keskityttiin ammatilliseen
koulutukseen. Ero on selvä: amerikkalaisille tarjoutui mahdollisuus erittäin
laajaan kirjoon erilaisia ammatteja ilman varhaista sitoutumista spesifiin
työhön.
Koulutuserot kahden mantereen välillä kasvoivat suuriksi: ”Yhdysvalloissa
yleisellä koulutuksella pyrittiin tasa-arvoon. Euroopassa taas koulutettiin
eliittejä”.
Mutta mitä tapahtui tämän jälkeen? Eurooppa on kuronut muutamien
vuosikymmenien aikana amerikkalaisten etumatkan kiinni ja mennyt osittain ohi.
Ratkaiseva vuosikymmen oli 1970-luku: Yhdysvalloissa koulutuksen laajeneminen
pysähtyi, kun taas muualla kehittyneessä maailmassa päästiin vasta vauhtiin.
Yhdysvalloissa on tapahtunut polarisoitumisilmiö, jossa tähtiluokan
yliopisto-opetuksen ja muun koulutuksen välillä on syvä juopa.
Omakohtaisena kokemuksena Suomesta voin kertoa, että menin
aikanaan kannatusyhdistyksen varaiseen yksityiseen oppikouluun, joka muuttui
koulunkäynnin aikana kuntaomisteiseksi ”yhteiskouluksi” ja sen jälkeen
osallistuin valtavaan suurten ikäluokkien rynnäkköön yliopistoihin 1970-luvun
vaihteessa. Nämäkin kokemukset vahvistavat, kuinka lyhyessä ajassa (vajaat 15
vuotta) koulutus tehostui Suomessa.
2000-luvun taitteeseen tultaessa tilanne muuttui siten,
että Yhdysvalloissa viimeksi työmarkkinoille tullut sukupolvi on heikommin
koulutettu kuin edellinen. Suomessa olemme liukuneet samaan suuntaan.
Länsimainen koulutusjärjestelmä on haasteiden edessä. Idän tiikerien (Japani,
Korea) menestys on luonut paineita kehittää koulujärjestelmää. Monissa
Länsi-Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa kannetaan huolta opetuksen tasosta,
syystäkin.
Eteläkorealaisille, taiwanilaisille ja kiinalaisille (ja
jo aiemmin japanilaisille) koulutus on ollut motivaation ja korkeamman
elintason lähde. Jotkin Kauko-Idän maat ovat menneet pisa-menestyjä Suomen ohi,
vaikkei Suomessakaan olla varsinaisesti taannuttu.
Ehkä länsimaissa koulutus on muuttunut liiaksi
itsestäänselvyydeksi, eräänlaiseksi rutiininomaiseksi pakkopullaksi. Näin
Suomessakin. Koulutuksen metodeihin tulisi löytää uusi draivi, muutoin jäämme
polkemaan paikoillemme eikä kestävyysvajeista selvitä kunnialla.
Miksi pitäisi tehdä muutoksia, kun kerran menee kohtuullisen
hyvin? Juuri siitä syystä, on onnistuttava paremmin. On parasta aloittaa
muutokset vahvalta pohjalta eikä jäädä odottelemaan järjestelmän murentumista.
Jos oppilaat ovat ahdistuneita, johtuuko se kodista, vanhemmista vai
oppilaista? Entä, jos se johtuu koulusta itsestään?
Tämä on teoriaa. Kun itse aikoinani menin
sivistysjohtajana lukion opettajien eteen puhumaan tulevista, käynnistinkö
vallankumouksen? Minulla oli täysin päinvastainen ongelma: piti rauhoittaa
loistavia pedagogeja (tämä ei ole vinoilua), että ei tässä mitään dramaattista
ole tapahtumassa....
Kysymys on käsittääkseni yleissivistävän ja
erikoiskoulutuksen välisestä suhteesta. Niitä optimaalisesti lomittamalla
päästään nykyistä parempaan tulokseen. Koulutus on hirvittävän haasteen edessä,
kun osa ympärillä olevasta maailmasta on kukon askeleen edellä omaa koulutusympäristöämme!
Saatamme joutua oikeasti – joidenkin jo ennakoimaan - tilanteeseen, että
oppilaitoksissa vietetty aika on osalle porukkaa jonninjoutavaa ajanhukkaa.
Yhdysvallat on esimerkki koulutuksen taantumisesta tietyin
osin, jolloin teollinen työ on jäänyt ilman osaavaa henkilökuntaa.
Laiminlyöntejä ei oikeaoppisesti korjata panostamalla koulutukseen niin kuin
pitäisi, vaan rankaisemalla kilpailijoita tulleilla muka epäreilusta
kilpailusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti