Kostotullien maailmasta

 

Donald Trump on kehitellyt mielessään uuden menestysreseptin kilpailijamaiden kampittamiseksi sen tavara- ja palvelumarkkinoilla. Improvisoivasti toimiva presidentti on pannut töpinäksi ja muotoillut maailmanlaajuista kauppapolitiikkaa uusiksi. Kaikkien huulilla on avainkäsite ”tulli”. Aion seuraavassa hakea osasyitä tapahtuneeseen historian ”tapahtumien taivaanrannasta”. On vastattava kysymykseen, miksi maailman rikkaimman kasakunnan yksi rikkaimmista kansalaisista haluaa kostaa  muille maille  niiden yritysten saavuttamasta menestyksestä Yhdysvaltain markkinoilla asettamalla tullimuureja ja  samalla pyrkien saamaan selvyyden, miksi ne ovat onnistuneet ”huijaamaan” amerikkalaisia menestyksellään.

Donald Trumpin ”Let´s  Make America Great Again” -kansakunnan on osoitettava koko maailmalle, että sen tullipolitiikka on oikeutettua. Minun velvollisuutenani on taas löytää tosiasia-aineistoa, että Yhdysvaltain omassa kilpailukyvyssä on parantamisen varaa sen sijaan, että moititaan muiden maiden tuotteita hinnasta, laadusta ja siitä, miksi ne pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa monesti paremmin kuin amerikkalaiset tuotteet.  Amerikkalaisten yksipuolisesti asettamien tullien on tarkoitus korjata tilanne…. paitsi, jos syytetty osapuoli turvautuu vastatulleihin….

Eurooppalaisten tavoitteena – näin arvioin – on osoittaa, että asetetut uudet tullit ovat epäoikeudenmukaisia  tai sitten vain kärsiä nahoissaan tullien aiheuttamat seuraamukset viennille ja työllisyydelle. Eurooppa on pyrkinyt väistämään syytökset sillä, että vaikka tavaravienti on ylijäämäistä Euroopalle  palvelujen vienti puolestaan on ylijäämäistä amerikkalaisille.

Tulleilla on taipumus osua omaan nilkkaan, esimerkiksi siten että ulkomaisten tuotteiden loppuhinnat so. kuluttajahinnat  nousevat tullien korotusten myötä sietämättömiksi, näin varsinkin hintatietoisten amerikkalaisten keskuudessa.

Oma lukunsa on valtioiden harrastama omien tuotteiden tukipolitiikka, johon molemmat tukeutuvat, mutta eipä syöksytä siihen problematiikkaan tällä kertaa. Vaikutus tullipolitiikkaan on kuitenkin ilmeinen ja epäreiluksi koettu.

 

Kolmen presidentin tullit

Vertaan oheisessa kirjoituksessa Yhdysvaltain  kolmen eri presidentin tullipolitiikkaa toisiinsa. Kaikkien tavoitteena oli oman kansallisen teollisuus- ja muun tuotannon suojaaminen ulkopuoliselta epäreiluksi väitetyltä kilpailulta. Nämä kolme presidenttiä ovat William McKinley (1897-1901), Herbert Hoover (1929-1933) ja Donald Trump (2016-2020  ja 2024-2028). Kaikkien politiikka poikkesi sekä heidän edeltäjiensä että seuraajiensa kilpailukyky-  ja siihen liittyen tullipolitiikasta, joskin Donald Trumpin osalta voidaan puhua, toisen presidenttikauden ollessa kesken, vain toistaiseksi voimassa olevasta politiikasta.

Trump julisti virkaanastujaispuheessaan aikakauden muutostrendin alkaneen: ”Yhdysvaltojen kultainen aika (jonka sloganin hän on napannut McKinleyltä) alkaa nyt”. Maailmalla - totesi Trump puheessaan - Yhdysvaltoja tullaan taas kunnioittamaan eivätkä muut maat enää ”käytä sitä hyväkseen”. Edelliset hallitukset eivät Trumpin mukaan torjuneet Yhdysvaltain taloudellista hyväksikäyttöä ja syyllistyivät sen takia ”hirvittävään petokseen”. Kuten edeltä käy ilmi, oma arvioni on, että enemmänkin kysymys on amerikkalaisten tuotteiden kilpailukykypuutteista kuin siitä, että Yhdysvaltoja yritetään käyttää hyväksi.

 Presidenttien Donald Trumpin ja William McKinleyn edellä kuvatut tullipolitiikan täyskäännökset eivät jääneet ainoiksi reilut 100 vuotta kestäneellä kaudella. 1930-luvun alussa Smoot-Hawleyn kongressilähtöiset tullilajt (ehdotuksen tekijöiden mukaan) saivat osalta  talouspoliittisia päättäjiä myönteisen vastaanoton,  mutta eivät niinkään taloustieteilijöiltä, jotka varoittivat synkeästi esityksen läpimenon seuraamuksista. Presidentti Hoover hyväksyi epäröiden tullien asettamisen. Kahdenkymmenen prosentin tullit asetettiin ja kohdemaat  vastasivat vastatulleilla mitätöidäkseen aggressiivisesti asetettujen kaupan esteiden  vaikutuksen.

Kun on ollut nähtävissä, että tullipolitiikka näin radikaalisti toteutettuna luo pääosin rasitteita tullimuurin molemmin puolin, niin miksi ”muisti” ei riitä estämään epäonnistuneiksi osoittautuvia virityksiä? Ollaan taipuvaisia tarjoamaan kuuluisaa talouspoliittista selitystä: menneiden muistelijoita tikulla silmään, sillä ”tällä kertaa on toisin”.

Niin, miten reagoitiin 1930-luvun tullipolitiikkaan? Johtavat yksittäiset, mutta vaikutusvaltaiset yritykset vetosivat Hooveriin tullien poistamiseksi. Turhaan. Seurauksena oli kauppasota: Ongelmat lisääntyivät vuodesta 1931 lähtien. Lama  ja tullit yhdessä heikensivät talouden näkymiä ja olivat omiaan syöksemään taloutta yhä syvempään lamaan.  Talousongelmat olivat kaiken kattavia koskien tuontia, vientiä , palkkoja, työn määrää ja sitä kautta laajenevia irtisanomisia. Useat sinänsä ymmärrettävät toimenpiteet kääntyivät itseään vastaan.

Talouden huonon tilan takia Hoover hävisi vuoden 1932 presidentinvaalit maanvyörymällä Franklin Rooseveltille. Smoot-Hawleyn tullilait kaatuivat kongressissa. Yhtenä seurauksena Valkoisen talon päätäntävaltaa kauppapolitiikassa lisättiin kongressin kustannuksella. Seuraus: lamasta huolimatta kauppa alkoi toipua.

Loppuarvio oli, että tullit sinällään eivät aiheuttaneet lamaa, mutta syvensivät sitä. Hyödyt jäivät saamatta. Smoot-Hawleyn epäonnistuminen  rokotti republikaanit vuosikymmeniksi suojatulleja vastaan.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

On vaikeata määrittää yhtä yksittäistä syytä, jonka seurauksena kaikki edellä kuvattu ikävä kehitys tapahtui. Niinpä keskityn seuraavassa  blogikirjoituksessani yhteen mielestäni aivan oleelliseen seikkaan, jonka avulla pystytään muuttamaan ajattelutapaa, nimittäin oppimisen ja koulutuksen organisointiin tiedon ja toimeliaisuuden hyödyntämiseksi kansakunnan hyväksi. Yritän seuraavassa eritellä koulutuksen merkitystä tarvittavan osaamispääoman luojana ja miten panostukset tunnetussa maailmassa ovat vaihdelleet. Koulutuksen menestyksen kytkeytyminen kilpailupolitiikkaan on siis ilmeinen.