Me too -kampanjan oheisilmiönä on noussut esille suvaitsevaisuuden tai pikemminkin suvaitsemattomuuden teema. Hyvin monet – mukaan lukien minä - ovat aiheellisesti iloinneet kampanjasta, sillä se on nostanut esille kauan kätketyn seksuaalisen häirinnän yleisyyden ilmiönä.
Kuten niin monesti aiemminkin tunteita pintaan nostattava keskustelu on rönsyillyt kauas alkuperäisestä tematiikasta. Yksi esille nousseista kysymyksistä on kosketellut ylilyöntejä, joita keskustelu on nostattanut esille. En siis käsittele tässä itse me too -kampanjan sisältöjä vaan aihepiiristä kummunnutta keskustelua.
Aina ajan tasalla olevat ruotsalaiset ovat myös hereillä ja Ruotsin lehdistökomitea PON antoi #metoo-uutisoinnista langettavia päätöksiä maan merkittävimmille sanomalehdille. Komitean mukaan median syytöksissä seksuaalisesta häirinnästä on liian hatarat perustelut.
Kirjailija Pirkko Saisio on tunnettuna toisinajattelijana asettunut mielipiteissään myös hieman vinoon asentoon valtavirran mielipiteisiin nähden. Hän on pyrkinyt ymmärtämään syytettyjen penkille asetettuja julkisuuden henkilöitä asettumatta silti millään tapaa me too -kampanjaa vastaan.
Debatin käynnistäneessä Nykypäivä-lehden haastattelussa Saisio korostaa, että kampanjan taustalla on tärkeä asia: ”Seksuaaliseen häirintään on puututtava ja eri yhteyksissä paljastuneen ilmiön laajuuden ei pitäisi yllättää ketään – paitsi ehkä miehiä”. Saisio kiinnittää myös huomiota siihen, että eri asioista syytettyjä ihmisiä ( kuten Törhönen ja Louhimies) niputetaan samaan yhteyteen. Molempia osapuolia ymmärtävillä kannanotoillaan Saisio tuli sohaisseeksi muurahaispesää.
Tästä hermostui vapaa toimittaja Leena Virtanen, joka HS:n kulttuurisivujen Näkökulma-palstalla (”Feminismin ja taistolaisuuden eroista”, 3.7.2018) asetti kyseenalaiseksi Saision näkemykset.
Virtanen laajentaa problematiikan ”Saision sukupolven” ongelmaksi. Virtasen mukaan Saision sukupolvi tekee toistuvasti saman virheen, ”jos se vertaa vertaa 2010-luvun ja some-ajan aktivismia omaan nuoruuteensa”. Tällä Virtanen viittaa Saision Nykypäivä-lehdessä esittämään väitteeseen, että feministisessä liikkeessä on samoja piirteitä kuin taistolaisuudessa.
Mielestäni perustavaa laatua oleva virhe on tehdä Saisiosta koko sukupolven edustaja. Muutoinkin Virtanen lyö kiveen hakatun leiman Saisioon taistolaisuuden muistomerkkinä. Näin tehdessään hän sortuu samaan virheeseen kuin ne, jotka lyövät elinikäisen leiman jonkun joskus nuoruudessa tekemille tai ajattelemille väärin/oikein arvioinneille.
Vastineessaan Saisio (HS 4.7.2018: ”Toteutuuko #metoossa yksilön oikeusturva?”) toteaa närkästyneenä, että ”Leena Virtanen muistaa mainita, etten vastusta #metoo -kampanjaa, mutta väittää minun silti valinneen puoleni ollessani huolissani Aku Louhimiehen kohtalosta”. Valita puolensa! Siinä se on. Vanha taistolainen prinsiippi: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan”.
Saisio perustelee näkemyksiään toteamalla, että hän on huolissaan ”toteutuuko kampanjassa yksilön oikeusturva ja inhimillinen kohtelu”. Saisio sanoo tuntevansa myötätuntoa ”samaan aikaan sekä julkisuudessa Louhimiehen metodeista avautuneita naisia kuin Louhimiestäkin kohtaan”.
Virtasta ärsyttää, että hänen yleväksi kokemansa me too -kampanja edes ajatuksellisesti yhdistetään hänen historian roskakoriin luokittelemaansa taistolaisuuteen.
::::::::::::::::
Omasta opiskeluajastani palautui mieleen muistot kiihkeästä poliittisen aktivismin ajasta 1970-luvun alusta. Torjuin ilman muuta taistolaisen jyrkkyyden ja suvaitsemattomuuden, mutta elin silti sovussa sattumalta valikoituneiden taistolaisten kämppäkavereideni kanssa. Kysyin kerran yhdeltä heistä, mistä hän juttelee erään oikeistolaiseksi mieltämäni kaverinsa kanssa, kun poliittiset näkemykset eivät käy yksiin. Hän vastasi fiksusti: ”puhumme muista asioista”.
Tätä metodia voisi suositella niille monille, jotka ovat hakanneet kiveen historiakäsityksensä. Muutoin meidän täytyy alistua Arvo Salon leukailevaan sloganiin ”kaikki suvaitsemattomat ihmiset pitäisi ampua”.
Tämän tyyppinen keskustelu on sinänsä tärkeää käydä, koska se luo uusia ulottuvuuksia usein yksioikoisiin julkisiin mielenilmaisuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti