Lännettymisen vastavoima

Taisi olla Juha Sipilä, joka sanoi, ettei ulkopolitiikka ole mitään rakettitiedettä. En tiedä olivatko Suomen ja Neuvostoliiton suhteet ja YYA-sopimus Kekkosen ja Koiviston aikaan rakettitiedettä, mutta ainakin ne Juhani Suomen kertomana olivat pikkutarkkaa sanamuotojen syynäämistä, jossa Venäjä liturgisiin muotoiluihin takertuen yritti hallita suhteita ja Suomi vastaavasti omilla sanamuodoillaan suojeli asemaansa.

Juhani Suomi ottaa eräänlaisen saivartelevan tuomarin roolin ja tuomitsee ja päästää ajan toimijat sen mukaan kuin hän alan auktoriteettina arvioi.

Minua on kiinnostanut Juhani Suomen kanta YYA-sopimuksen jälkeiseen aikaan. Yhdessä Paavo Väyrysen kanssa hän on ollut jyrkimpiä Suomen lännettymisen historian kriitikoita. Ja vastaavasti hänestä on muodostunut kuva Suomen ja Neuvostoliiton YYA-suhteiden eräänlaisena symbolina. Vastustajat leimaavat hänet suomettuneista suomettuneimmaksi.

Olen lukenut Suomen teoksia kursorisesti, olenpa jonkun teoksen jättänyt keskenkin hänen asenteellisuutensa takia. Erityisesti Mauno Koivisto on joutunut hänen painamakseen syistä, joita en pidä perusteltuina.

Taisi olla Erkki Tuomioja, joka sanoi, että Juhani Suomen tutkimustyyli on perinpohjainen (mitä se todellakin on), mutta lukija saattaa vetää Suomen kirjoissa esitetyistä faktoista täysin erilaiset johtopäätökset kuin Suomi itse.

Juhani Suomen suuri sankari on Urho Kekkonen. Hän ei jätä käyttämättä mitään tilaisuutta, jossa hän saa korottaa Kekkosta ja painaa alas muita Kekkoseen verrattavia Paasikiveä ehkä lukuun ottamatta.

Juhani Suomen Venäjä-analyysin seikkaperäisyyttä ei voida kieltää. Samaan tarkkuuteen hän pystyy analysoidessaan Suomen ja Venäjän suhteita YYA-sopimuksen päättymisen jälkeen. Mutta tämä ei tarkoita, että hänellä olisi  runsaasti samanmielisiä kannattajia vaan ainoastaan sitä, että asiat kirjataan pilkun tarkkuudella.  Kaiken kaikkiaan Suomi on ollut tärkeä Nato-intoilijoiden vastavoima.

::::::::::::::::::::::::::

Ikääntymisen myötä Suomen kommentit maailmanmenosta ovat harventuneet, mutta eivät missään tapauksessa loppuneet. Itse seuraan mm. Kanava-lehdestä  hänen kriittisiä puheenvuorojaan, ja kas, Juhani Suomi on lähentynyt meikäläisen analyysiä maamme lännettymisestä.

Suomen tuorein kirjoitus Kanava-lehden numerossa 3/2025 ”Uuden suvereniteetin poluilla” on ehtaa Juhani Suomea. Hän käsittelee siinä maamme liukumista - Natoon liittymisen myötä - yhä syvemmälle läntiseen vaikutuspiiriin. Kylmän sodan aikojen Venäjä  muuntui 2000-luvulla yhä vihamielisempään - mutta samalla monikerroksisempaan suuntaan. Venäjä ei tahdo millään sopeutua nahkoihinsa ja hinku ennen kylmän sodan päätymistä vallinneisiin suurvaltojen voimasuhteisin etupiireineen on kaikenkattavaa ja esim. Ukrainan osalta säälimätöntä valtion raiskausta - puhumattakaan taivaita hipovasta pyrkimyksestä uuteen ”maailmanjärjestykseen”.

Kanava-lehden kirjoituksen eräänlainen motto on sanottu sen johdannossa: Juhani Suomi: ”Miltei hyveeksi kohotettu kaiken Venäjään kohdistuvan kiinnostuksen paheksuminen ei palvele Suomen etua.”

Itse kirjoitus alkaa Suomen ärhäkällä kommentilla presidentti Stubbin suhteellisen tuoreeseen kannanottoon, jossa Stubb totesi Suomen menettäneen talvi- ja jatkosodassa ”de facto suvereniteettinsa” (johtuen siitä, että Neuvostoliitto pystyi sotien jälkeen painostamaan Suomea vapaaehtoisesti suvereniteettinsa rajaamiseen). Nyt, toteaa Stubb ylpeänä, että  Suomi ei ole (enää) suomettunut maa”. Juhani Suomi  suuttuu  Stubbia edeltäneiden presidenttien puolesta ja  katsoo Stubbin edeltäjien turvallisuuspolitiikan tulleen aiheettomasti leimatuksi taitamattomaksi.                                                                                                                                                                                                                                                         

Puuttumatta tässä tarkemmin  Stubbin aika ajoin suorasukaisen yksinkertaistaviin puheenvuoroihin Suomen asemasta ja aikojen muuttumisesta, kiinnittäisin huomiota Juhani Suomen herkkähipiäisen sensitiiviseen reagointiin. Määriteltyään ensin suvereniteetin käsitteen, hän oikaisee Stubbin käsityksiä. Hän väittää kiivaasti  Suomen suvereniteetin olleen kiistaton aiempien  presidenttien aikana eli Suomen valtiovalta on hallinnut  täydellisesti omaa aluettaan. Todisteeksi Suomi esittää seuraavia argumentteja: sodan jälkeen maata hallitsivat omat viranomaiset, Suomessa ei ole Pariisin rauhansopimuksen jälkeen ollut vieraita joukkoja, Suomella oli oma rahayksikkö, ja budjettivalta, vallitsi uskonnonvapaus…..

No, kaikki historiaa kevyestikin seuraavat tietävät, että  Neuvostoliito pelkällä ominaispainollaan sai tahtonsa läpi monissa asioissa Suomessakin.  Suomettuneen Suomen yksi piirre oli kuitenkin juuri se, että menettämättä suvereniteettiaan ja itsekunnioitustaan Suomi pystyi torjumaan välillä aggressiivisenkin retoriikan naapurin puolelta.

Suomi kysyy provosoivan haastavasti, että minkälainen asema Suomella mahtaa olla nyt, kun ”Suomi ei enää ole suomettunut maa”. Juhani Suomi vyöryttää vailla suvereenisuutta toimivasta Suomesta pitkän litanian hänen mielestään ikäviä faktoja: Suomessa on lähes pysyvästi vieraiden valtojen yksiköitä, Suomi toimii ulkovaltojen tiedustelun alustana, vieraat lentokoneet  operoivat ilmatilassamme, lainsäädäntöä sopeutetaan yhteistyöympäristöön ja oma rahayksikkö on hävinnyt jo kauan sitten….

Sen Suomi jättää kertomatta, että 2020-luvulla vieraita elementtejä (mm. läntistä aseistusta ja joukko-osatoja) on kutsuttu tänne sopimuksenvaraisesti. Toisaalta ne voivat myös kriisin sattuessa jäädä tänne toistaiseksi tai pysyvästi. Tietenkin Juhani Suomi tietää tämän, mutta hän tarkoittaneekin, että jokainen merkittävä ulkomainen siviili- tai sotilasyksikkö maassamme tai puumerkin jättäminen suomalaiseen päätöksentekoon  kaventaa suvereniteettiamme.

Stubb harrastaa rentoja heittoja välillä huolimattomastikin. Hän on tähdentänyt kaikissa yhteyksissä transatlanttista yhteistyötä. Stubb jopa sanoi vaalikampanjansa yhteydessä, että Suomen tasavallan presidentti on ”kansainvälinen Nato-presidentti”, joka ei ole enää samalla tavalla riippuvainen Venäjä-suhteestaan kuin edeltäjänsä ovat joskus olleet”.

Millaisen vaikutuksen Juhani Suomi on jättänyt ja jättää Suomen ulkopolitiikkaan ja idänsuhteisiin ?

Juhani Suomi on yksiselitteisesti Suomen nykyisen turvallisuuspolitiikan johtavia kriitikkoja. Lännelle annetaan hänen mielestään aivan liian suuri jalansija Suomen kokonaispuolustuksesta