Ensisilmäyksellä Abraxas kuulosti olevan viidakon
syvyyksistä pintaan ponnistava mysteeri. Levykannen taide houkutteli tunkeutumaan
viidakon jännittäviin salaisuuksiin. Kannen taideteoksesta vastaa salaperäinen
”MATI”, jonka takaa paljastuu saksalainen psykedelinen taitelija Mati Klarwein
(1932-2002). Hänet muistetaan yleensäkin surrealistista, hallusinatiivisista levykansitöistään, joista tunnetuimmat ovat Miles Davisin ”Bitches Brew” ja ”Abraxas”. Yllätyksellisesti ”MATI” teki Abraxasin
levykannessa olevan Annunication-maalauksen jo vuonna 1961.
Kansi on niin kuusikymmentälukulainen kuin voi vain olla. Kaikki
hippiehenkiset, psykedelian keinot ovat
käytössä aina Hermann Hessen Demian-lainausta myöten: ”We stood before it and
began to freeze inside …”
:::::::::::::::::::::::::::::
Abraxas yhdisti omaperäisellä tavalla rockia latinorytmiin
tai ainakin musiikki mukaili latinorytmejä. Ei Abraxas ole silti mikään latinomusiikin tyyliesimerkki,
se on latinorockia. Santana yhdellä tavalla ajateltuna jatkoi siitä, mihin 1960-luvun latinorytmeillä päästiin: Sergio Mendes
yhtyeineen menestyi hienosti bossa nova -kappaleillaan ja sovituksillaan
(mm. ”Mas que Nada” ja Beatles-cover
”The Fool on the Hill”). Herb Albert
saavutti Tijuana Brass -yhtyeensä kanssa
suuren sukseen latinovaikutteisilla kappaleillaan ”The Lonely Bull”, ”Spanish Flea”, ”A Taste of Honey”, ”This Guy´s in
Love with You” (Albert yksin), vain muutaman mainitakseni. En kuitenkaan väitä,
että Santana oli suora seuraus
kuusikymmentäluvun aiemmista musiikin suunnista, pikemminkin Santanan rumpujen rytmi
oli irtiotto pehmeän hyväilevistä bossa nova -rytmeistä rosoisen rockin
suuntaan. Sergio Mendes ja Herb Albert olivat selvästi viihteen puolella
musiikin luokittelussa.
Santanan kolmella ensimmäisellä albumilla (”Santana”, ”Abraxas”
ja ”III”) oli mukana peruskokoonpano Carlos Santana, soolokitara, laulu, Gregg
Rolie, kosketinsoittimet, laulu, Dave Brown, bassokitara, Mike Shrieve, rummut,
Jose Areas, timbaalit, congarummut, Mike Carabello, congarummut. Jokainen heistä
on osa rock-musiikin historiaa. Sen jälkeen kymmenet soittajat ovat virranneet
yhtyeen läpi. Vain johtotähti Carlos Santana on pysynyt kuin kiveen hakattuna
kokoonpanossa. Alkuperäinen kokoonpano oli monikulttuurinen ja -rodullinen,
mikä varmaan lisäsi musiikin varioimisen mahdollisuuksia.
Santanan läpimurto tapahtui Woodstockin festivaaleilla
kesällä 1969. Melko tuntematon bändi murtautui esiintyjien sankkaan joukkoon
paljolti promoottori Billy Grahamin ansiosta. Erityisesti päälle vyöryvä ”Soul
Sacrifice” toimi tajunnanräjäyttäjänä (kts. youtube-video!) ja eräänlaisena
yhtyeen tunnuskappaleena.
Muutamaa viikkoa myöhemmin ilmestyi ensimmäinen albumi,
jolta voidaan poimia Soul Sacrificen ohella singlehitti ”Evil Ways”, joka on
mielestäni saanut vahvasti vaikutteita englantilaiselta Zombies-yhtyeeltä, mikä
on pelkästään hyvä asia. Yhtyeen ensimmäinen LP oli kestomenestyjä nousten
parhaimmillaan Billboardin listoilla sijalle neljä ja pysytellen listoilla kahden
vuoden ajan. Soul Sacrificesta tuli yhtyeen konserttien bravuurinumero. Sillä
yhtye aloitti myös Hartwall-areenan konserttinsa, kun olin paikalla vuonna 2006.
Abraxas ilmestyi syyskuussa 1970 (nauhoitettiin jo keväällä
1970) ja oli välitön menestys. Se poikkesi kaikesta aiemmin koetusta. Jo heti ykköspuolen avausraita Singing Winds,
Crying Beasts (Carabello) saa meikäläisen täysin vastustuskyvyttömään kuntoon,
se johdattelee albumin jännittävään
tunnelmaan koukuttavalla tavalla. Sitä seuraava ”Black Magic Woman/Gypsy Queen”
on mielestäni kaikkien aikojen parhaita cover-versioista yhdessä Jimi Hendrixin
Dylan-kappaleen ”All Along the Watchtowerin” kanssa. Santanan versio poikkeaa
perusteellisesti Peter Greenin
alkuperäisestä perinteisestä blueskappaleesta luoden aivan omaperäisen, alakuloisen,
”crying sound” -tunnelman. Gregg Rolien hieman hengästynyt laulutyyli sopii
kappaleeseen erinomaisesti. Piisi on yksi Santanan uran kivijaloista
latino/rock/blues -fuusioineen.
Myös Tito Puenten ”Oye Como Va” (”Mitä tapahtuu?”) on
Santanan perusrepertuaarissa ja yksi Abraxasin menestyksen avaimista.
Incident at Neshabur on taas aivan erilainen kappale (Alberto
Gianquinto & Carlos Santana). Kappale on kunnianhimoinen sekoitus
progressiivista rockia ja jazzia.
Gregg Rolien ”Mother´s Daughter” on albumin rokkaavin
kappale ja yksi suosikeistani. Pehmeästi
hyväilevä Carlos Santana -sävellys Samba Pa Ti (”Samba sinulle”) taas on koko
Santanan legendan kulmakiviä. Konserttiyleisö odottaa sitä kiihkeästi
esitettiinpä se tai ei. Hartwall-areenalla 2006 sitä ei harmikseni esitetty.
Abraxas levytettiin Wally Heiderin studiolla San
Franciscossa Fred Cateron tuottamana. Levyn menestyksellä oli hintansa.
Santanalta katosi ote pitkäksi aikaa Abraxasin jälkeen, eikä yhtye – minun mielestäni - enää palannut musiikin uudisraivaajan tielle,
vaikka menestys jatkuikin III-albumilla.
::::::::::::::::::::::::::::::
Carlos Santana on yksi rockin puolijumalista paitsi kitaristina, niin myös koko ajan vellovien kokoonpanojen yhteennitojana
ja menestyksen takuumiehenä. Yhtye on pystynyt riittävässä määrin uusiutumaan
ja siksi pysynyt parrasvaloissa yli 50 vuotta. Santana on kymmenkertainen
Grammy-voittaja ja Rock and Roll Hall of Fame -kitaristi.
Santana menestyi loistavasti läpimurtonsa aikaan 1970-luvun
vaihteessa. Hiipumisen vuosia on ollut välissä, mutta myöhemmin 2000-luvun
vaihteessa yhtyeestä tuli uudelleen aivan säkenöivä megaluokan tähti (Supernatural-pitkäsoittolevy).
”Maria Maria”, ”Smooth” ja ”Corazon
Espinado” ovat loistavia kappaleita, mutta itse olen - niin kuin olen monissa aiemmissa
kirjoituksissani todennut - ensisijaisesti kiinnostunut historiallisten
ilmiöiden synty- ja kehitysvaiheista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti