Rauhansuunnitelma vai rauhaan pakottaminen

 

”Sotaa ei syty mutta sen sijaan syttyy niin kova taistelu rauhasta, ettei jää kiveä kiven päälle”. Kai se radio Jerevanin neuvostokasku meni jotenkin näin. Syntynyttä rauhan tavoittelun aiheuttamaa tuhoa voidaan katsoa Ukrainassa ja Gazassa tuoreeltaan.

Toki Ukraina ja Gaza täyttävät sodan vanhat tutut tunnusmerkitkin. Silti olen näkevinäni  - ehkä uudenaikaisen aseistuksen myötä  - tilanteita, joihin ei automatiikka ennen pystynyt. Pommit osuivat vanhassa maailmassa kohdalle, jos olivat osuakseen, mutta nyt dronien automatiikka löytää vihollisen hämmentävällä tarkkuudella. Vanhana Sergei-miehenä muistan, että ohjuksen piti suuntautua tarpeeksi eteen osuakseen. Jotenkin tämän päivän sota kostonhimoisuudessaan tulee koskettaneeksi nykyihmistä sotilaana raadollisemmalla tavalla, samoin siviilejä ja infrastruktuuria.

Yhtälailla rauhan epätoivoinen tavoittelu näyttää saavuttavan turhauttavimmat piirteensä vaikkapa Ukrainassa. Valtava  määrä sotaa tai rauhaa julistavaa puhetta täyttää ilmanalan. Haluan seuraavassa nostaa irralleen muusta aineksesta sen, mikä on ärsyttänyt eniten Ukrainasta käydyssä kaupankäynnissä – puhutaanpa sitten sodasta tai rauhasta.

Minua,  kuten useimpia muitakin on ärsyttänyt välillä Donald Trumpin ja välillä Vladimir Putinin vedätykset muka rauhan aikaansaamiseksi ilman että on pienintäkään toivoa todellisesta rauhasta.

Ukrainalle nyt esitettyjä Venäjän ja Yhdysvaltain yhteisiä rauhanehtoja ei voida pitää relevantteina. Ne perustuvat Ukrainan käytännössä täydelliseen antautumiseen. Vanhassa maailmassa saattoi sentään luottaa länsiliittoutuneiden väliseen liimaan, joka piti ne riittävässä määrin samanmielisinä, mitä nyt ylpeä Ranska  suoritti muutamia ohareita. Toki muistan historiasta, kuinka USA paheksui koko maailman ”vapauden ylläpitäjänä”  Britannian kolonialismia vielä 1900-luvulla.

Venäjä sitoutuu nyt esitellyssä rauhansuunnitelmassa olemaan hyökkäämättä naapurimaiden kimppuun. Tämä kohdan vaatimuksen täyttymistä uhkaa lähes läpäisemätön luottamuspula. Tässä kohtaa tulee mieleen Stalinin periaate toisessa maailmansodassa, jossa jokainen valtio saa pitää ne alueet, jotka se on ehtinyt miehittää ennen sodan päättymistä.

Sitten suunnitelmassa tulee pari kohtaa, jotka suoraan uhkaavat Ukrainan suvereniteettia: itäisten ja eteläisten maakuntien  luovuttaminen Venäjälle sekä asevoimien koon leikkaaminen.

Tähän asiayhteyteen kuuluu ”jonkinlaisten” turvatakuiden saaminen Yhdysvalloilta. Turvatakuiden realisoiminen tulee olemaan todellinen haaste. Pahimmillaan se on lekkeripeliä.

Kaikkein viheliäisintä on Donald Trumpin käytös, jolla hän hajottaa länsivaltojen yhtenäisyyttä ja mitätöi Naton roolia. Menikö Suomi Natoon kohdatakseen näin eripuraisen sotilasliiton? Ei tietenkään, sanat ja sopimiset kolisevat onttouttaan. 

Rauhansuunnitelman ensimmäinen tavoite kuuluu: Ukrainan suvereniteettia vahvistetaan. Sen jälkeen kirjoitettu teksti mitätöi alussa asetetun tavoitteen!

Oma lukunsa on diilimies  Trumpin kaupankäynnin metodit, joissa hän näyttää hyväksyvän Putinin alueelliset tavoitteet lähes maksimissaan. Trump on pompottanut liittolaisia mennen tullen luvaten sitä tai tätä ilman minkäänlaisia vakuuksia. Trumpista voidaan sanoa, että hän pettänyt liittolaisensa.

Professori Tuomas Forsbergin taivastelu siitä, kuinka tilanne on johtanut siihen, että Trumpin Yhdysvallat  on junaillut asiat niin, että se on pääsyt ulkopuoliseksi sovittelijaksi Venäjän ja Euroopan välillä on mennyt täydestä politiikan markkinoilla!  Pukki on päässyt kaalimaan vartijaksi.

Rauhansopimus muuttuu kiristyssopimukseksi, kun siihen liietään Yhdysvaltain laskutus hyvistä palveluisia, joita se tarjoaa intressitahoille. Nämä koskevat mm. Venäjän ja Yhdysvaltain yhteisiä investointivaroja ja mineraalivaroja.

 Rauhanprosessi siinä muodossa kuin se on ollut julkisuudessa on Forsbergin mielestä ”katastrofi”. Tähän on helppo yhtyä.

Mitä tulee rauhan aikaansaamisen aikatauluihin koko prosessia kuvastaa älytön ja epärealistinen kiire. Tavoitteena tuntuu olevan, että  hosumisen avulla saadaan nimet paperiin ennen liikoja harkintoja. Kannattaa toki muistaa, että Nobelin rauhanpalkinto jaetaan  ensi vuonnakin! Ehtiihän tässä laakerit ansaita  vaikka rauhaan pakottamisella.

Ns. rauhansuunnitelman perusheikkous on, että siinä kävellään kevyesti tanssahdellen Ukrainan suvereniteetin ylitse. Trumpista vahvistuu jälleen kerran kuva ailahtelevana valtionpäämiehenä, johon ei voi luottaa.

Liittosuhteet menevät uudelleen harkintaan, joka johtaa Yhdysvaltain ja Venäjän kumppanuuteen. Taloudellinen ja poliittinen yhteistyö näiden valtioiden välillä kasvaa ennenkuulumattomiin mittoihin. Pisimmillään Venäjän ja Yhdysvaltain kumppanuus muistuttaa liittosopimusta. Naton ja USA:n side vastaavasti haurastuu  ratkaisevasti. Tässä yhtälössä Euroopalle lankeaa maksajan rooli ellei se löydä selvää etenemisväylää ja yhteistyön punaista lankaa.

Kestääkö tällainen kvasimaailma vai pettääkö pohja sen alta?

Missä risteilee meidän oma valtiomiehemme, Alexander Stubb? Hän on viihtynyt Donald Trumpin taikapiirissä ja kokenut kansainvälisen arvonnousun, mutta miten Stubb sopii samoihin yhteyksiin, missä  Trump ja Putin kelluvat? Stubbin ottama kanta Putinin ja Trumpin ”rauhansuunnitelmaan” on kuin haaleaa voikukkateetä verrattuna länsimaiden eliksiiriin.

::::::::::::::::::::::::::::

Lopuksi on vielä syytä korostaa, että rauhansopimusluonnoksessa kysymyksessä on toisen osapuolen kiistelty luonnos rauhanprosessiksi. Tämä muistuttaa Suomen ja Neuvostoliiton välisiä kommunikeoita, joissa päätettiin toisen osapuolen liikkumavarasta ja se osapuoli ei ollut Neuvostoliitto.

Sosialismin ja kapitalismin keskinäinen ideologinen taistelu - siis se, mitä siitä on jäljellä - väljähtyy nyt lopullisesti.  Jatkossa rahan mahti ja kaupankäynti vaikka itse pirun kanssa ovat bisneksen ytimessä.

::::::::::::::::::::::::::::

PS

Tätä kirjoitettaessa on meneillään vaihe, jossa puolin ja toisin tiivistetään rivejä. Rauhansuunnitelmasta (tai rauhansuunnitelmista) käytetään nimeä ”luonnos”. Lännellä on oma ehdotuksensa. Tavan mukaan yksi ratkaiseva lenkki  – Venäjä – ei osallistu neuvotteluihin. Yhdysvallat on ilmoittanut, että se ei kajoa yksityiskohtiin, joka ei lupaa hyvää jatkoneuvotteluille. Niinhän se on tälläkin kertaa, että piru piilee yksityiskohdissa. Hyvää on se, että Ukrainaa ei pudoteta pois neuvottelujen seuraavasta vaiheesta. Hyvältä eivät sen sijaan kuulosta USA:n sanelemat  kiritysluontoiset takarajat neuvotteluiden deadlinelle.