Maailmat kohtaavat – kompromissit ovat välttämättömiä

 

 

Viime aikoina on asetettu  kyseenalaiseksi valtion rooli taloudellisen kasvun dynamona. Viimeisimmässä T&Y -lehdessä 3/2025 on tarkasteltu talouden isoa kuvaa ja siinä vaikuttavia voimia. Angloamerikkalaisessa maailmassa instituutiot (pysyviksi tarkoitetut organisaatiot) alkoivat kehittyä 1600-luvulla.  Ne mahdollistivat pitkäjänteisen talouskasvun edellytykset. Lähtökohtana on luottamus keskeisten (valtiollisten) toimijoiden kesken. Tältä pohjalta syntynyt talouskasvu vahvistaa innovointia ja investointeja. Pohjoismaissa em. rakenteen perusta on hyvin vahva. Se on taannut niiden menestyksen talouden kilpailussa.

Luottamuksen rakoilu toisaalta saattaa edistää talouden romahtamista. Kokemus on osoittanut, että romahduksen ja säällisen kehityksen ero ei ole suuri, joten talouden vakauden puolesta on kannattanut taistella.

 T&Y-lehdessä 3/2025 annetaan runsaasti palstatilaa taloustieteen nobelisti Daron Acemoglulle. Syystäkin. Hän lienee eniten lainattuja taloustieteen guruja maailmassa. Poimin hänen haastattelustaan avainkohtia tähän kirjotukseen ja yritän avata niitä. Toisaalta hän edustaa valtavirrasta osin poikkeavaa taloustieteellistä ajattelua ja tarjoaa siten haasteen valtavirta-ajattelulle.

Yhdysvaltain talouden luvut ovat pesseet Euroopan vastaavat vuoden 2008 jälkeen. Aiemmin tämä ero perustui siihen, että amerikkalaiset tekivät enemmän töitä, mutta nyt Yhdysvallat on kirinyt ohi myös työn tuottavuudessa. Maailman viisi arvokkainta yritystä ovat kaikki yhdysvaltalaisia. Euroopan paras (SAP) löytyy sijalta 33. Yhdysvaltain vahvuutta voidaan Acemoglunkin mielestä todistella useilla eri mittareilla. Näitä ovat suuri yhtenäinen markkina-alue, nopea reagointi kriiseihin, korkean teknologian saama vahva asema, yrittäjämyönteisyys, sääntelyn keveys erityisesti teknologia-alalla ja tekoälyn potentiaaliset kasvumahdollisuudet. Acemoglu kuitenkin haastaa tämän melko suoraviivaisen ajattelun. Hän väittää, että Yhdysvalloilla ei mene tosiasiassa niin hyvin kuin luvut osoittavat.

Esimerkiksi tekoälyn näkymät ovat Acemoglun mielestä  odotuksiin nähden ylimitoitetut. Toinen merkittävä epävarmuus liittyy instituutioiden tilaan. Ne ovat ennennäkemättömän heikkouden tilassa. Tästä kehityksestä Donald Trump on keskeisesti vastuussa leikkaus- ja alasajopolitiikallaan. Pääsyynä on presidentin halu keskittää valtaa itselleen. Kaiken tämän seurauksena, toteaa Acemoglu, hallinnon valvontajärjestelmät (esim. korruption valvonta) ovat heikossa kunnossa.

Acemoglun kokonaisarvio on hyytävä: ”Yhdysvallat on kokonaisuutena menossa perustavanlaatuisesti väärään suuntaan”.

Eritellessään tarkemmin Donald Trumpin kaudella tapahtunutta, on hän yhtä ymmällä kuin minäkin. Mikä Yhdysvaltoihin  (Trumpiin) on mennyt? Acemogly pelkistää: Trumpin toisella kaudella ennenkuulumattomista asioista on tehty normaaleja. Acemogly toteaa kuivasti, että 2000-luvun alussa ei olisi voinut kuvitella, että tapahtuisi mitään tällaista. Siis että - esimerkinomaisesti - presidentti lähettää isoihin kaupunkeihin kansalliskaartin joukkoja ilman, että siihen on mitään erityistä syytä. Minusta näyttää siltä, että tarkoitus on saada asiat näyttämään siltä, että demokraattijohtoisissa kaupungeissa vallitsee sekasorto ja poikkeusolosuhteet. Tarvitaan poikkeusolojen presidentti Donald Trump palauttamaan kuri ja järjestys. Kun muut valtiot taistelevat ulkoisia vihollisia vastaan, rakentaa Trump sodanomaisen tilanteen Yhdysvaltain sisälle.

Samasta syystä kuin oligarkit tukevat Vladimir Putinia, Yhdysvaltain omat oligarkit tukevat Trumpia. Kummassakaan maassa rikkailla yritysjohtajilla ei ole varaa olla pois Trumpin (Putinin) luomilta poliittisilta markkinoilta. Valta turmelee ja iso valta turmelee nopeasti. Tullipolitiikka, vasemmistolaisiksi tulkittujen yliopistojen heikentäminen, tutkimusrahojen leikkaukset, keskuspankin itsenäisyyden haastaminen ja lukemattomat muut asiat ovat kaikki samaa suuren johtajan vallan kasvattamisen logiikkaa. Acemoglun mielestä - taloustieteen näkökulmasta - Trumpin temput ovat ”älyvapaita”. Mutta eihän Trumpin tarkoituksena olekaan kasvattaa taloutta, vaan luoda ”uudenlainen keisarillisen presidenttiyden järjestelmä”, toteaa Acemoglu. Trumpin ailahteleva luonteenlaatu ja herkkähipiäisyys tukevat mielivaltaisia ja hetken kuluttua peruttavia päätöksiä kerta toisensa jälkeen.

Acemoglu näkee Euroopan tilanteen monia muita asiantuntijoita lupaavampana. Erityisesti Pohjoismaiden roolin hän näkee monessa suhteessa toimivana: tasapaino valtion ja yhteiskunnan välillä on vakaa, mikä lupaa hyviä edellytyksiä talouskasvulle. Yksityiskohtiin mentäessä eroja  toki syntyy Pohjoismaiden ja muiden maiden välille suuntaan jos  toiseenkin. Tällaisena Acemoglu mainitsee digitekniikan, jossa Pohjoismailla ja koko Euroopalla  - saavutusten ohella – on melkoisesti kirittävää. Euroopan vahvuuksina Acemoglu näkee viestintäteknologian, avaruusteknologian ja terveysteknologian. Erikseen on sitten huomioitava sääntely, jossa vallitsee tasapainoa hakeva tilanne Euroopan ja erityisesti Yhdysvaltain suuryritysten välillä. Juuri digitaaliteknologian sääntelyero, Euroopan tiukemman ja Yhdysvaltain väljemmän sääntelyn välillä, toimii Yhdysvaltain eduksi tuloksia mitattaessa. Tästä johtuen yksityisen suojan sääntely on Yhdysvalloissa paljon löysempää. Digitaalisen sektorin ulkopuolella Acemoglu ei näe oleellisia sääntelyeroja vanhan ja uuden mantereen välillä.

Acemoglu näkee keskeisenä kehittämiskohteina Euroopan oman teknologiakeskuksen (tai teknologiakeskusten) rakentamisen ja toisena asiana sosiaalisen median haittavaikutusten torjunnan tehokkaan säätelyn avulla. Esimerkkinä voisi olla valtioyhteistyön avulla luotu ”piilaakso”.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Otan vielä esille joitakin nostoja Acemoglun haastattelusta:

Acemoglu liputtaa yhtenäisemmän talouspolitiikan puolesta Euroopassa. Hän haikailee liittovaltion perään.

Eurooppa on reagoinut hitaammin kriiseihin (finanssikriisi, koronapandemia), jotka ovat olleet sille kriittinen haaste. Juurisyy tähän on Euroopan jakautuminen kahteenkymmeneenseitsemään  talousalueeseen, kun Yhdysvallat muodostaa yhden alueen. 

Acemoglu ihailee Pohjoismaita. Niiltä hän vaatii hyvää tarkoittaen suurempia investointeja it-sektoriin ja tutkimukseen, kuten moni taloustieteilijä on suositellut aiemmin. Sen sijaan korkeaa verotusta hän ei pidä ongelmana. Maahanmuuttoa Acemoglu  pitää kannatettavana, mutta huomioi kansalaisten vastareaktion mahdollisuuden. On pidettävä huolta, etteivät maahanmuuttajat perusta omia kupliaan, kuten Ruotsissa on tapahtunut.

Acemoglu ihmettelee, miksei Yhdysvallat ole jo romahtanut, mutta pitää romahdusta  ilmeisesti kiveen hakattuna. Kirjassaan ”Kapea käytävä” Acemoglu toivoo kompromissia eri tavoitteiden välillä. Kiinalle ei voi sanoa kategorisesti EI tai Kyllä. Täytyy löytyä tapa, jossa länsimaat yhtä aikaa tunnustavat Kiinan valtiollisen itsemääräämisoikeuden, mutta eivät kuitenkaan sen tapaa sortaa omia kansalaisiaan.