Mitä ihmiset hakevat tukiessaan Trumpia? He eivät halunneet
Movement Conservatismin standardeja, vaan jotain, joka pelastaisi heidät
kokemastaan ahdingosta.
He eivät halua korostetusti pientä hallitusta, vaan hallituksen
räätälöityä apua juuri heille. Keskiluokkaisilta kannattajilta on kadonnut
turvallisuudentunne. He kokevat, että amerikkalainen unelma ei ole toteutunut
heidän kohdallaan, ja elämä on ollut tavallaan hukkaan heitettyä. Se
yhteiskunta, jossa ihmiset ovat eläneet sodan jälkeen ja joka on tuonut
amerikkalaisille parhaat kokemukset, on kadonnut ja uusi ei ole tuonut tilalle
kuin heikentyneitä työpaikkoja.
Vapauskaan ei ole itsestään selvästi merkityksellinen asia, jos
sillä ei ole ihmisiä hyödyttävää vaikutusta. Tätä kautta on selitettävissä myös
Bernie Sandersin vasemmistolaisen ohjelman saama suosio
presidentinvaalikampanjassa – tarvitaan elinolosuhteiden parantamista.
Tähän umpikujaan tuli tarjoamaan pelastussanomaa Trump, ilman
että ainakaan minä voisin olla vakuuttunut hänen tarjoamansa avun
relevanttiudesta. Ihmiset tarttuivat kuitenkin Trumpiin kuin hukkuva
oljenkorteen.
Trump tuntuu huijaavan jo kerran Movement Conservatismin
pettämää keskiluokkaa. Jälleen luodaan katteettomia odotuksia paremmasta, mutta
keinot ovat toivottoman vanhanaikaisia.
Voisivatko presidentin äkkijyrkät päätökset ja autoritäärinen
ote johtaa lopulta presidentin valtaoikeuksien supistamiseen? Vai voisiko
Movement Conservatism vielä tarjota vaihtoehdon äärioikeistolle?
::::::::::::::::::::::::::::::::::
Mari Mannisen haastattelemat oikeiston tuntijat ovat Annastiina Kallius ja Joonas Timonen. Heidän mukaansa
uusoikeisto on hajanainen liike, mutta niin on oikeisto ollut ennenkin, kuten
edellä olevasta tekstistäni käy ilmi. Mihin uusi oikeisto pyrkii? Vastaus: pahan
liberalismin torjuntaan. Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa puhutaan liberaalista
demokratiasta. Uusi oikeisto näkee liberalismin yksilöä ”suojelevana” vapauksien
laajentajana ja ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kannattajana. Oikeiston
mielestä liberalismi on liikaa yksilön vapauksia korostava, jonka seurauksena
perheet ovat hapertuneet ja turvalliset yhteisöt ovat hajonneet. Sanalla sanoen
”liberalismi on epäonnistunut, koska se on onnistunut” toteaa Timonen
nokkelasti. Oikeisto toimii liberalismin vastavoimana puolustaessaan heteroja,
naapurustoja ja kansakuntien ohjaamista kristillisin arvoihin.
Edistys koetaan väärän suunnan näyttäjäksi. Oikeiston käsityksen
mukaan perinteiseltä puoluekentältä puuttu(i)vat oikeat konservatiivit.
Vaikuttaa siis siltä, että Movement Conservatismin tyyppistä yhteiskuntamallia
ruvettiin pitämään heikkona. Demokraatit ajoivat yhteiskunnallisen edistyksen
asiaa ja republikaanit talouden edistyksen asiaa. Tämä yhdistelmä (kompromissi)
koettiin rasitteena kansakunnalle. Siksi haluttiin Donald Trump vastavoimaksi. Konservatiivien
keskuudessa alettiin pitää edistystä yhteiskuntaa tuhoavana voimana.
Oikeiston uskonnollisuudessa korostuvat eri uskontokuntien
konservatiiviset piirteet, ei niinkään uskonnollisuus sinänsä.
Sitten tullaan tärkeään eliitin rooliin. Uusi oikeisto hyökkää
eliittejä vastaan. Eliiteissä kielteistä on erityisesti niiden kyky hallita
yliopistoja, kulttuurilaitoksia ja mediaa. Niiden tärkein tehtävä on pitää
kiinni omasta vallastaan.
Yhteiskunnan tavoitteena on luoda aristopopulistinen eliitti,
joka korvaisi liberaalin eliitin.Tämä ”hallitsisi kansaa kansan parhaaksi”.
Muodostuisi uuskonservatiivisen eliitin ja populistien liitto, joka olisi
”kansan puolella”.
Sitten tullaan varsinaiseen pihviin: pitäisi päättää, mikä elin
vastaa päätöksenteosta uudessa uljaassa yhteiskuntamallissa: ”aristopopulistinen
eliittikö” vai ”konservatiiviset arvot” vai kenties ”ihmiset yhdessä
keskustellen” vaiko ”yhteinen hyvä”? Entä ”autoritaarinen hallinto”? Tällaisia
on ehdotettu. Voisi sanoa melkoisella varmuudella, että tähän tämä kaatuu. Esitykset
jäävät roikkumaan ilmaan. Voisin lyödä vetoa, että vahva oikeistolainen parlamentaarinen
painostusryhmä nykyaikaisessa demokratiassa saa enemmän aikaan kuin uudet
utooppiset ilmapallot päätöksenteon pohjana. Lopputulos on - näin ennakoin –
jonkinasteinen heiveröinen diktatuuri, joka sekin kaatuu.
Pisimmälle uudessa autoritäärisen järjestelmän kehittelyssä on
edennyt Unkari, ja Yhdysvallat seuraa, jos Trump tai hänen hengenheimolaisensa
ovat vielä silloin päättämässä yhteiskunnan suunnasta. Toisaalta on sanottava,
ettei Unkarin nykyinen järjestelmä ole kiveen hakattu. Silti, kuten
kirjoittajat toteavat, uhka liberaalia demokratiaa kohtaan on olemassa.
HS:n haastattelema sosiologi Joonas Timonen on oikeassa, kun sanoo,
kuten minäkin näissä blogikirjoituksissa, että liberaalidemokratioiden ei tule
syyllistyä ylimielisyyteen. Niiden pitäisi kysyä, ”miksi uuden oikeiston
esittämä kritiikki puhuttelee monia. Onko liberaaleilla syytä itsekritiikkiin?”
Onko liberaalidemokratioissa korostettu liikaa yksilökeskeisyyttä? Viktor Orban
kehuskelee röyhkeästi ”antiliberaaliudellaan”. Siinä on monelle liberaalille ”sat
sapienti”. Orban on jo edennyt vastuullisten tahojen vaihtamisella pitkälle
Heritage Foundationin viitoittamalla tiellä. Sen kuuluisa ”Project 2025” on jopa
vastavuoroisesti ottanut mallia Unkarin käytännöistä. ”2025” tuntuu olevan myös
Trumpin ohjenuora, vaikka hän aluksi kielsikin yhteyden oman hallintonsa ja think
tankin välillä.
On merkille pantavaa, että Orbanin kunnianhimo ylettyy laajasti
ympäri Euroopan saaden aitoa vastakaikua vanhan mantereen oikeistopiireistä.
Edellä kuvattu Orbanin yhteiskunnallinen luomus ei ole mikään paperitiikeri,
vaan vakavasti otettava ilmiö, jolla on vilpittömät kannattajansa. Myös
hankkeen rahoitus näyttää olevan kunnossa.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Hieman itsekin epäröiden esitän kysymyksen onko Yhdysvalloilla
paluuta Movement Conservatismin päiviin, jolloin demokraattijohtoisen
edistyksellisen yhteiskuntakehityksen ja republikaanisen edistyksellisen
talouskehityksen välillä vallitsi jonkinasteinen kiistanalainen tasapaino?
Parempaan ei ehkä ole mahdollisuutta. Näyttää siltä, että radikaali
konservatiiviliike on päinvastoin saamasta kantopintaa vielä laajemmin kuin nyt
on nähty.
Yhdysvalloissa on
nähtävissä merkkejä pyrkimyksestä levittää äärioikeistolaista ideologiaa
vanhalle mantereelle. Radikaalioikeisto kohtaa Euroopassa liberaalidemokratian parhaat
voimat, mutta myös sen heikoimmat
lenkit. Liberaalidemokratian koetukselle asettamisessa on aina kysymys siitä,
kuinka maaperään juurtunut demokratia on. Myös väestön sivistystaso pannaan
silloin koetukselle, sillä liberaalidemokratia on haasteellinen ympäristö myös
siinä toimiville ihmisille. Autoritäärinen ympäristö tarjoaa vaihtoehtona aina
populismille liikkumatilaa.
Uudella oikeistolla ja Suomen oikeistolla on yhteiset juuret: Haastateltavat
Annastiina Kallius ja Joonas Timonen toteavat niitä olevan mm. kansallismielisyys,
maahanmuuttajapelko, vastenmielisyys universaaleja ihmisoikeuksia kohtaan ja rasismisyytteiden
kohteena oleminen. Myös eri oikeistoliikkeiden käyttämät asiantuntijat ovat
usein samoja tahoja. Uuden oikeiston kohderyhmä on myös yhteinen: liberaali
eliitti ja sen väitetysti harjoittama sananvapauden rajoittaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti