Amerikkalaisen ja suomalaisen unelman jäljillä: vanhat ja uudet haasteet

On mielenkiintoista verrata kahta Yhdysvaltain presidenttiehdokasta Bernie Sandersia ja Donald Trumpia toisiinsa. Ainakin pinnalta katsoen miehet eroavat kuin yö ja päivä: tiedemiehen oloinen Sanders vs. mahtavaeleinen liikemies Donald Trump.

Käsitykseni mukaan Trumpin kautta kanavoituu epä-älyllinen protesti Washingtonin eliittiä, Wall Streetin toisten rahoilla rikastuneita pohattoja ja ulkomaalaisia amerikkalaisten leivän syöjiä kohtaan. Epä-älyllisyys ei tarkoita tässä yhteydessä aiheetonta protestia. Tämä ei ole ”Rebel Without A Cause”. Kaikki tämä peittyy Trumpin iskulauseenomaisiin huudahduksiin, johon kannattajat vastaavat omilla huudahduksillaan. Protestoijien turhautuminen on todellista: poliitikot ovat pettäneet heidät maalatessaan kukoistavan näkymän heidän eteensä.

Sandersin kautta protesti on saanut älyllisen luonteen olkoonkin, että – Sandersin tavoitteiden mukaisen - skandinaavistyyppisen terveydenhoitouudistuksen läpivienti Yhdysvalloissa on utopiaa. Yhtä lailla Sandersin kannattajat ovat turhautuneita amerikkalaisia. Myös Sanders kritisoi ankarasti Wall Streetiä ja Washingtonin poliittista korruptiota, mukaan lukien vaalirahoitus.

Establishmentin ehdokkaat, Hillary Clinton ja hahmottumaton joukko republikaaneja etsii suuntaansa tässä mielipidesodan sumussa.

Väestöryhmittäin Sandersin ja Trumpin kannattajat eroavat, mutta molempien kannattajilla on sama ongelma: amerikkalainen unelma on pettänyt heidät (tai ehkä paremminkin unelman kuvitellut takaajat, poliitikot, ovat pettureita). Sanders saa kannatuksensa nuorilta, naisilta ja koulutetuilta, mutta pienituloisilta ihmisiltä, työttömiltä sekä osin myös työväestöltä. Trump saa kannatuksensa valkoiselta työväestöltä, työttömiltä ja osin myös republikaanien peruskannattajilta.

Sanders haluaisi kääntää koko yhteiskunnan ympäri luodakseen uudelleen unelman, joka on kadonnut historian hämäriin. Itse asiassa tuo unelma oli jo kerran täyttymässä, vaikka sitä ei ehkä silloin nähty niin. Tarkoitan 1950- ja 1960-lukuja, jolloin tavalliset amerikkalaiset vaurastuivat häkellyttävästi. Sen jälkeen on tapahtunut vähittäistä hiipumista kymmenien vuosien ajan.

Trumpin ohjelma on yksinkertaisempi: hän haluaisi nujertaa tietyt epäkohdiksi näkemänsä asiat, erityisesti amerikkalaisen työväestön kilpailijatahot. Juuri tämä tuottaa hänelle kannatusta tavallisen työväestön parissa. On epäselvää haluaisiko hän puuttua yhteiskunnan rakenteisiin, ja saisiko hän kongressin pyrintöihinsä mukaan.

Itse asiassa näkisin finanssikriisiä edeltäneen asuntokuplan amerikkalaisen unelman romahtamisen ensivaiheena. Omistusasuntoa markkinoitiin amerikkalaisena unelmana tuolloin miljoonille köyhille. Seurasi täydellinen epäonnistuminen. Tuli romahdus, jonka seurauksia vieläkin maksetaan. Tilanne on edelleen sama siltä osin, että miljoonat amerikkalaiset eivät ole saavuttaneet unelman sisältänyttä lupausta paremmasta elämästä. Vihdoinkin on irtauduttu ajattelusta, että menestymättömyys on pelkästään oma vika.

Lääkettä ongelmaan on etsitty poliittisen järjestelmän kautta, mutta seurauksena on ollut vain jyrkkä polarisaatio amerikkalaisen yhteiskunnan vasemman ja oikean puolen välillä.

Eurooppalaisittain katsottuna tuo unelma on ollut heiveröisellä pohjalla, mutta optimistiset amerikkalaiset ovat uskoneet siihen vuosikymmeniä. Mitta on täyttynyt oikeastaan vasta nyt, ja se näkyy meneillään olevassa vaalikamppailussa. Ukkosenjohdattimina ovat toimineet Bernie Sanders ja Donald Trump.

Yhdysvalloissa palkkataso on muotoutunut markkinoilla paljon enemmän kuin meillä Suomessa, jossa ammattiyhdistyksen painostusvoima on pehmentänyt luokkasuhteita ja -rajoja. Myös hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja rakenne ovat toimineet palkkaerojen tasaajina ja elinkustannusten minimin kattajina. Suomalaisen unelman keskiössä on ollut henkilökohtaisen vaurastumisen ohella juuri hyvinvointiyhteiskunnan kattavat palvelut.

Yhdysvalloissa palkat ovat joustaneet alaspäin globaalin kilpailun paineessa. Esimerkiksi autoteollisuuden tuntipalkka oli vuonna 1970 23.58 dollaria ja viime vuonna 13.63-14.55 dollaria. Suomessa palkat ovat joustaneet ylöspäin vahvan ammattiyhdistysliikkeen paimentamana. Paine on purkautunut Yhdysvaltoja korkeampina työttömyyslukuina.

Voitaneen sanoa, että nyt nämä kaksi toimeentulokäyrää – amerikkalainen ja skandinaavinen – ovat leikanneet toisensa. USA:ssa on kyllästytty monia ammattiryhmiä koskevaan elintason laahaavaan tai alenevaan kehitykseen ja Suomessa on haasteena sopeutua saavutettujen etujen purkamiseen.

Ehkä molemmin puolin rapakkoa on herätty realismiin. Omaa hyvinvointia ei amerikkalaisittain voi laskea pelkästään oman uutteruuden varaan, vaan tarvitaan myös yhteiskunnan panosta puolustamassa keski- ja pienituloista kansalaista ja Suomessa on pakko tottua siihen, ettei yhteiskunta riennä niin usein avuksi, kuin mihin aiemmin totuttiin.

Mutta onko kysymys vain kahden ideologian leikkauslinjojen risteyskohdasta? Meillä poliittinen oikeisto (oikeistofraktio kokoomuksen oikealla reunalla) on parhaillaan ajamassa amerikkalaismallista (uus)uusliberalistista hyvinvointirakenteiden purkamista. Välttämättömyydestä (saavutetusta edusta tinkimisestä) pyritään tekemään hyve: ideologinen oikeisto hakee aatteellista valintaa ahdistavaksi kokemansa ”sääntely-yhteiskunnan” ja ”vapaan markkinatalouden” välillä.

On vaikeaa perustella, miksi meidän pitäisi valita polku, jota on tallattu Yhdysvalloissa ja joka on johtanut suuriin tuloeroihin ja säällisestä toimeentulosta tinkimään joutuneiden ihmisten osalta syvään pettymykseen. Kapitalistinen amerikkalainen unelma on pettänyt lupauksensa.

::::::::::::::::::::::::::::

Trumpin ja Sandersin vaalitavoitteiden kohde ja sisältö ovat ainakin lopputulosta ajatellen lähellä toisiaan. Keinot ja menettelytavat sekä ulkoinen habitus poikkeavat räikeästi toisistaan. Trumpin kakofonian keskeltä on vaikea löytää asian ydintä. Se on liian slogan-keskeinen. Myös kysymys miehen selviytymisestä presidentin arjen kysymyksistä jää vastausta vaille ainakin tähän mennessä tapahtuneen kampanjoinnin perusteella.

Sanders on tarjonnut miesmuistiin poikkeavan ideologisen lähestymistavan amerikkalaiseen poliittiseen elämään, ja tehnyt jo tällä politiikallaan tehtävänsä. Hänen teemoillaan ei aiemmissa vaaleissa olisi ollut mitään menestymisen mahdollisuuksia. Hän on avannut aivan uuden ikkunan politiikan maisemaan.

Jokin perustavaa laatua oleva muutos on mahdollisesti tapahtumassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. On jännittävää nähdä jääkö jotain tästä presidentinvaalikampanjasta elämään ja vaikuttamaan arjen tasolla vai onko kyseessä vain kertakäyttönäytelmä.