tiistai 3. heinäkuuta 2018

Pirua maalataan taas seinälle

Donald Trump ja Vladimir Putin kohtaavat kaupankäynnin merkeissä Helsingissä. Useat ns. asiantuntijat ovat jo ottaneet kantaa neuvottelujen lopputulemaan.

Joku ehti pelästyä sitä, että Suomi antaa itsestään kuvan puolueettomana maana, kun se on asettanut itsensä suurvaltojen puoleenväliin. Taisi olla UPIn Matti Pesu. Suomalainen kauhukuva: meidät julistetaan oman tahtomme vastaisesti puolueettomaksi. Hirvittävää! Eivätkö ne ymmärrä, että Suomi on Natoon päin kallellaan oleva sotilaallisesti liittoumaton maa?! Maailmankirjat ovat sekaisin.

Missä viipyvät Juhani Suomen ja Paavo Väyrysen kommentit?

Ulkopoliittiset analyytikot ovat jo lausuneet tuomion odottamistaan päätöksistä: Trump myy diilin osana Krimin venäläisille. Pidemmälle menee se analyytikko, jonka mukaan koko Eurooppa on kaupan. Eurooppa nimittäin suomettuu neuvottelujen tuloksena (tosi kivaa, että tätä sana ei ole unohdettu!). Suomettumisesta ei olekaan puhuttu aikoihin.

Tähän kannattaa kiinnittää enemmänkin huomiota. Amerikkalainen ”asiantuntija” Max Boot on sanonut Kauppalehden mukaan seuraavaa: "On täysin tilanteeseen sopivaa, että Trump-Putin-tapaaminen järjestetään Helsingissä. Sisukas Suomi, joka oli taistellut puna-armeijaa vastaan vuonna 1940, omaksui jälkeenpäin puolivasallin aseman. Maa säilyi markkinataloutena ja demokratiana, mutta solmi ystävyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa myöntyen sen vaatimuksiin ja jopa suvereniteetistaan, jottei ärsyttäisi naapurin karhua. Trump vaikuttaa alistaneen Yhdysvaltain ulkopolitiikan Kremlin käskyille".

Jälleen tuo sama alistuneen, kaiken menettäneen ”asioita tuntevan tahon” surkuttelu omasta kohtalosta. Samalla käytetään tilaisuutta hyväksi oikomalla historiaa surutta amerikkalaisella suurpiirteisyydellä.

Suomi kasvaa aivan silmissä näissä tapaamisissa Suomen maaperällä. Suomi joko hyötyy hyvässä tai pahassa. Samalla Suomi symboloi kurjaa kohtaloa, joka odottaa länttä: pahalle annetaan ensin pikkusormi ja lopulta viedään koko käsi.

Viimeinen naula vapaan lännen arkkuun on miehitysjoukkojen vetäminen Saksasta. Se sinetöi koko vanhan mantereen suomettumisen. Trump on ihmeellinen kapistus: hänen piti olla kunnon republikaani, mutta sen sijaan hän käyttäytyykin edesvastuuttomasti. Ja tällä miehellä on hallussaan iso nappi!

Amerikkalaiset konservatiivit ja mahdollisesti myös demokraattien haukat ovat turhautuneet, kun eivät saa päättää Yhdysvaltain politiikasta. Päättääkö siitä faktisesti kukaan? Trumpia pelätään, kummeksutaan, ihaillaan ja vierastetaan aina sen mukaan, kuka esittää arvion. Trump taas on jo etukäteen päättänyt, että tapaaminen on ”fantastinen” tai vaihtoehtoisesti ”ehdottoman fantastinen”.

Jukka Tarkka ja Carl Bildt puhkuvat voimatonta protestiaan, maalaten oikeistohenkisen pelon vallassa pirun seinälle. Trumpin edesvastuuton käytös luo edellytykset loppumattomalle spekulaatiolle. Jukka Tarkan kyyninen voimattomuus on tyypillistä tämän suunnan ajattelulle: ”Joudumme ehkä näkemään, miten kaiken kokenut ruhtinas nöyryyttää omahyväisen nousukkaan”.

Suo siellä, vetelä täällä. Kaikki sanat tuntuvat ylimitoitetuilta. Tärkeää on päästä sanomaan, jotta avautuisi edes pieni mahdollisuus sanoa jälkikäteen: mitä minä sanoin.

Ei siis auta muu kuin yrittää maalata piru pois seinältä, mitä olen tässä yrittänyt tehdäkin.

6 kommenttia:

  1. Viime vuosina olen tullut tietämään Yhdysvaltin ja Venäjän keskinäisestä vuorovaikutuksesta historian erivaiheissa.
    Ensiksikin Yhdysvaltain sisällisodasta,on pohjoisvaltioiden menestyksen taustalla on Tsaari Aleksanteri toisen päätös tukea pohjoisia valtioita,Britannian ja Ranskan kaavailemaa tukea etelävaltioille,asettumalla ja viemällä meksikonlahdelle itämeren laivaston ja Kalifornian edustalle tyynenmeren laivaston,estämään europpalaisten suurvaltojen avunviemistä.
    Tuosta asiasta ovat varsinkin paleokonservatiiviset rebublikaanit tietoisia.
    Venäjän vallankumouksen aikaan Yhdysvaltain armeija miehitti siperian radan,eikä luovuttaut sitä,ennen kuin Trotskin johtamat punaarmeijan joukot olivat valmiit ottamaan sen asteettain haltuunsa, tämän selittänee Trotskin toiminta yhteistyössä amerikkalaisten kanssa.
    Myöhempi presidentti Hoover,oli organisoimassa nimellisesti punaisen ristin avustuksia nälkää näkevälle venäjän kansalle,tosin henkilöstö Hooverilla koostui muista, kuin varsinaisista terveydenhoito henkilöstöstä.
    Kun Stalin pääsi voitolle valtataistelussa Trotskista,totesi Hoover,taisimme olla avittamassa hirviön pääsyä valtaan.

    Rooseveltin aikainen yhdysvaltain vasemmistolaisen hegemonian aikainen yhteistyö Neuvostoliiton kanssa oli laajaa,varsinkin toisen maailmansodan aikana.

    Ne kylmän sodan jälkipoltot,joiden riivaamana osa bublikaaneista,siis uuskonservatiivit ja demokrattien valtaosa ovat on oikeastaan pelkkää haamusärkyä, maailmasta jota ei enää ole olemassa.
    Trump,ilmeisenä southpark konservatiivina, on jättänyt kylmän sodan juoksuhaudat taakseen,vaikeaa se tosin on kun menneisyydessä elävät tahot pyrkivät lakaamatta vetämään häntä sinne.
    Meikäläiset menneisyyden miehet, kuten Tarkka tai ulkopolittisen instituutin väki, pitäisivät mielellään kiini menneisyyden haamusta,koska uusi ja tuntematon on tietenkin mukavuusalueella ,historian voittajana kukkoilemaan tottuneille, kauhun paikka.

    VastaaPoista
  2. Yksi näkemys voisi olla, että Trumpilla ei ole mitään todellista vaihtoehtoa tarjottavana. Hän on fiksoitunut diileihin ja joutunut vaihtoehdottomuuden tilassa turvautumaan lopulta republikaanien politiikkaan.

    VastaaPoista
  3. Mutta kun ei ole olemassa yhtä rebublikanista politikkaa,siellä toistaiseksi neokonservartiivit ovat voimakkain ulkopolittinen fraktio,se voimakaan venäjävihamielistä.
    Paleokonservatiivit,joihin kuuluu esimerkiksi uskonnollinen oikeisto,sen sisällä on joa Venäjän konservativismisaan kumppaniksi kokeva taho, esimerkkiksi Paul Greig Roberts edustaa ajattelussaan heitä.
    Kyyniset soutpark konservatiivir,viellä etsivät suhtautumistapaansa ulkomaailmaan,mutta Trumpin Irakin politikkaan esittämä kritiikki ja tarjoama vaihtoehto tarjoaa viitteitä siihen suuntaan,hän pitää virheenä Irakin öljyvaroijen luovuttamista kolmansille tahoille, hän olisi pitänyt öljyvarannot yhdysvaltalaisilla yrityksillä, korvauksena maan vapauttamisesta.

    VastaaPoista
  4. Amerikkalaisten on vaikeaa jättää kylmää sotaa taakse, kun Putin rakentaa omaa jaltalaista etupiirijakoa. Myös amerikkalaisten 700 sotilastukikohtaa pitävät yllä vanhaa ajattelua. On vaikeaa kuvitella, että republikaanien ja demokraattien enemmistö voisi luopua vanhasta Venäjä-politiikasta. Trumpilainen fraktio on huteralla pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys onkin,kykeneekö Yhdysvallat pitämään yllä noin mittavaa tukikohtaverkostoa, jotain kertoo Trumpin ja myös muiden yhdysvaltalaisten politikkojen halu saada europpalaiset nostamaan enemmän puolustusmenojaan.

      Poista
    2. Eisenhower sanoi kerran Hrustseville, että jos asia olisi meistä kahdesta kiinni, niin sovinto saataisiin aikaiseksi, mutta sotilasteollinen kompleksi on molemmissa maissa meitä kumpaakin mahtavampi.

      Poista