tiistai 1. toukokuuta 2018

Onko heimokulttuuri taantumisen merkki?

Foreign Policy -lehdessä, artikkelissa A Liberal Defense of Tribalism (1/2018) antropologi Lawrence Rosen käsittelee politiikan heimottumista. Heimottuminen sinänsä on vanha asia, mutta nyt Rosen yrittää päivittää käsitteen vastaamaan tätä päivää. Testailen tässä kirjoituksessa heimottumista omien käsitysteni varassa enkä viittaa suuremmin tieteellisyyttä tavoittelevaan käsiteympäristöön. Kysymys on siis kyökkifilosofin pohdinnoista….

Heimottuminen on nähty eräänlaisena politiikan taantumisena primitiivisemmäksi. Sitä ilmentää poliittisen kentän polarisoituminen ja kompromissien puute: ”rule or die”. On luontevaa nähdä, että vihan ja väkivallan syynä on heimoutumisen rakenne, jossa usein usko on uskoa vastaan.

Rosen yrittää selvästi päästä eroon heimottumisen syvistä juoksuhaudoista yhteistyöhön kannustaviin rakenteisiin. Mutta löytyykö ratkaisu primitiivisten heimokulttuurien käytänteistä?

Yksi heimottumisen ilmenemismuodoista on autoritaarisuuden vahvistuminen. Samaan aikaan luottamus politiikkaan on heikentynyt. Tuoreessa Voima-lehdessä (3/2018) viitataan luottamusta luotaaviin tutkimuksiin, joita on tehty viime vuosina, ja joista ilmenee, että suomalaiset luottavat poliisiin, puolustusvoimiin ja oikeusjärjestelmään, siis julkisiin instituutioihin, mutta eivät poliittisiin puolueisiin. Puolueisiin luotti vuonna 2009 vain 15 prosenttia ja lehdistöönkin alle puolet vastaajista. Sen sijaan poliisiin luotti 92 prosenttia vastaajista. Viime aikaiset poliisiin kohdistuneet väärinkäytösepäilyt ovat saattaneet tosin laskea luottamusta lainvalvojaa kohtaan, mutta mihinkään romahdukseen en jaksa uskoa.

Poliittisin puolueisiin kohdistuva luottamuksen puute on kansanvallan kannalta vaarallista (joskaan ei yllättävää nykyisen populismin keskellä), koska edustuksellinen demokratia perustuu käytännössä poliittisiin puolueisiin. Politiikka on monelle sylkykuppi, jota käytetään oman pahoinvoinnin ulkoistamiseen. Siihen on luotu odotuksia, joihin kätkeytyy valmiiksi sisäänrakennettu pettymys.

Populismi on omalta osaltaan muokannut, ”heimottanut” poliittista kenttää. Samaan aikaan, kun poliittinen kenttä on saanut vaikutteista heimottumisesta, puoluekenttä on muotoutunut uudelleen. Poliittiset puolueet eivät siis ole häviämässä mihinkään, vaan heimottumisen myötä on muodostunut uusia puolueita tai vanhat puolueet ovat löytäneet toisensa, joskus jopa äärilaidoilta. Olemme siis siirtyneet - väitteen mukaisesti - aikakauteen, jossa sanokamme maahanmuuton vastustajat, feministit, rasistit, koulutuksellista statusta ylläpitävät jne. muodostavat uusia, lujasti omaan asiaansa uskovien kategorioita, nimettäköön ne vaikka heimoiksi.

Samaan aikaan viihteen päälle vyöryvä voima palastelee reaalimaailman osiin, joista sitten osaksi muodostamme maailmankuvamme. Sekaannus kansalaisten keskuudessa on ilmeinen eikä edustuksellisen demokratian puoluerakenteena ilmenevä järjestäytyminen ole ainakaan selkiintymään päin ihmisille. Sitähän osoittaa edellä mainittu politiikan heikko luottamusindeksi kansalaisten keskuudessa.

Rosen muodostaa kuvan, jossa tribalismi ei ole muinaisiin kulttuureihin perustuvaa, eikä se välttämättä ole edes ongelma, vaan parhaassa tapauksessa jopa ratkaisu haasteisiin. Rosen ottaa esille esimerkkejä, joissa heimot voivat olla vihollisia keskenään, mutta voivat myöhemmin liittoutua keskenään yhteisen asian puolesta.

Ymmärrän niin, että Rosen pyrkii löytämään kokemusperäistä oppia heimokulttuureista löytääkseen ratkaisuja nykyisen poliittisen vihapuheen torjumiseen. Mutta voidaanko esimerkiksi nykyisen Irakin alueen 150 heimoa verrata poliittisiin puolueisiin?

Joka tapauksessa teräväreunaiset jaot esimerkiksi rotujen ja maahanmuuttajaryhmien välillä sisältävät ahdasmielisiä rakenteita samalla, kun joustavuus eri ryhmien välillä katoaa.

Miksi sitten heimottuminen on saanut niin merkittävän aseman poliittisessa kentässä? Luottamus poliittisia toimijoita kohtaan on kärsinyt kovasti siitä huolimatta, että olemme itse edustajamme valinneet. Yksi osoitus on, että äänestysaktiivisuus laskee. Heimoutuminen johtaa Shania Määttälän (Määttälän artikkeli: ”Postmodernin kuluttajan mediakäytännöt”) mukaan odottamattomiin seuraamuksiin: ”Postmodernin yhteiskunnan yksilöllistyminen johtaakin.…(ihmisten kokemassa) turvattomuuden tunteessa paradoksaalisesti (heimottuvaan) yhteisöllistymiseen”.

Määttälä jatkaa:

”Heimon jäseniä yhdistää jaetut tunteet, elämäntyylit, uudet moraaliset uskomukset, kulutustottumukset tai epäoikeudenmukaisuuden tunteet. Jokainen postmoderni yksilö kuuluu useaan heimoon, joista jokaisessa hänellä voi olla erilainen rooli. Heimoihin kuuluminen on postmodernille yksilölle tärkeämpää kuin perinteisiin yhteiskuntaluokkiin kuuluminen ja postmoderni yksilö määritellään.……heimojen kautta.”

Sosiaalinen media on väline, jolla luotuja heimorakenteita pidetään yllä.

Antropologi Rosenin pyrkimys löytää heimokulttuurin sisältä ratkaisu heimottumisen kielteisinä ilmeneviin piirteisiin ei ehkä vakuuta kaikkia. Nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa heimottuminen päällerakennettuna tai sisäänupotettuna ilmiönä hämmentää monia ihmisiä ja on luomassa edellytyksiä autoritääristen vaihtoehtojen suosion kasvulle.

Näyttää siltä, että kansanvaltaa kannattavien keskuudessakin sananvapaudesta ja oikeusvaltion periaatteista ollaan ääritilanteessa valmiita tinkimään, jotta vastuu nyky-yhteiskunnan ymmärtämisestä siirtyisi toisaalle: ”Tulisi joku, joka sanoisi….” Eikö juuri Puolassa ja Unkarissa ole edetty tähän suuntaan?

Toki ympäröivä maailma sisältää runsaasti muitakin päätöksentekoketjuun vaikuttavia tahoja, kuten etujärjestöjä, ajatushautomoja, viestintätoimistoja. Ns. lobbaus on työtä, johon suhtaudutaan ristiriitaisesti. Se ei ole yksistään kielteistä, jos päättäjä säilyttää liikkumatilansa.

Joka tapauksessa politiikan sisällöt eivät enää läheskään aina tule puoluekoneistolta, vaan hyvin monilta toimijoilta läpi yhteiskunnan. Tämäkin on yksi osoitus yhtenäiskulttuurin murtumisesta.

Lähes ainoa lääke, mikä tehoaa erilaisten - toinen toistaan hylkivien - kuppikuntien torjumiseen/hyväksyntään on sivistysvaltion taistelu tiedon ja osaamisen puolesta, jotta (yhteis)ymmärrys kasvaisi.

1 kommentti:

  1. Olen saanut takaisin entisen poikaystäväni kanssa DR OKOSUNin avulla, joka on paras loitsujarru verkossa, ja suosittelen DR OKOSUNia kaikille, jotka tarvitsevat apua! .. Haluan todistaa, kuinka sain takaisin poikaystävänsä sen jälkeen kun hän murtautui minä olemme olleet yhdessä kolme vuotta, äskettäin sain selville, että poikaystäväni oli yhteydessä toiseen tyttöystävään, kun kohtasin häntä, se johti riitoja ja lopulta hajosi kanssani, yritin kaikki voisin saada hänet takaisin mutta kaikki turhaan, kunnes näin viestin suhteellisuusfoorumissa, jossa kerrottiin oikeinkirjoituskoneesta, joka auttaa ihmisiä saamaan takaisin kadonneen rakkautensa rakkauden oikeinkirjoituksen kautta, aluksi epäilen sitä, mutta päätin kokeilla sitä, kun otin yhteyttä tähän loitsuan ja hän kertoi minulle, mitä tehdä, ja tein sen, Sitten hän teki rakkauden oikeinkirjoituksen minulle. 28 tuntia myöhemmin poikaystäväni kutsui minua minulle ja kertoi minulle, että hän menettää minut niin paljon, niin hämmästyttävä! Niinpä hän palasi samana päivänä, ja hänellä oli paljon rakkautta ja iloa, ja hän pyysi anteeksi hänen vikaansa ja hänen aiheuttamastaan ​​kivusta. Sitten siitä päivästä lähtien suhde oli nyt voimakkaampi kuin ennen, kaikki kiitosDR OKOSUNille. hän on niin voimakas, ja päätin jakaa tarinani internetissä, että DR OKOSUNreal ja voimakas oikeinkirjoitin, jota minä aina rukoilen elää pitkään auttamaan lapsiaan vaikeuksissa, jos olet täällä ja tarvitset Ex-taaksepäin tai miehesi muutti toiseen nainen, älä itke enää, ota yhteyttä tähän voimakkaaseen oikeinkirjoittajaan. Seuraavassa hänen yhteystietonsa: Lähetä hänelle sähköpostia osoitteeseen: okosunhomeofsolution@gmail.com tai soita tai soita 2348052523829

    VastaaPoista