Hätä ei lue lakia

 

 Yksi toisen maailmansodan järisyttävimmistä kirjallisista dokumenteista on Mannerheimin kirje  Hitlerille 2.9.1944. Kysymys oli siitä, miten pieni valtio voi irtaantua suurten valtioiden johtamasta sodasta ehjin nahoin tai ainakin mahdollisimman pienillä vaurioilla. Tähän tavoitteeseen pääsy on kaikkea muuta kuin itsestään selvää nyt meneillään olevassa Ukrainan sodassa.

Näin kirjoitti C.G.E.Mannerheim Adolf Hitlerille (lainattu osaa kirjeestä):

”Tahdon erityisesti korostaa sitä, että Saksa tulee kyllä jatkuvasti säiIymään elossa, vaikka kohtalo ei soisikaan Teidän aseillenne voittoa. Vastaavaa ei voida väittää Suomen tapauksesta. Jos tämä nelimiljoonainen kansa on sotilaallisesti nujerrettu, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se nääntyisi. Tällaista mahdollisuutta en voi kansalleni valmistaa.

Vaikkakaan en uskalla toivoa, että Te hyväksytte tai pidätte edes oikeina näkökantojani tai perusteluitani, olen kuitenkin tahtonut lähettää Teille nämä rivit ennen ratkaisun tekoa.

Tiemme erkanevat ilmeisesti hyvinkin pian. Mutta saksalaisten aseveljiemme muisto tulee täällä elämään. Suomessahan saksalaiset eivät olleet vieraan väkivallan edustajia, vaan auttajia ja aseveljiä. Mutta sellaisenakin on ulkomaalaisten asema aina vaikea ja paljon vaativa. Voin vakuuttaa Teille, että kaikkien kuluneiden vuosien aikana Suomessa ei ole tapahtunut mitään, mikä olisi saanut meidät suhtautumaan saksalaisiin joukkoihin kuin maahantunkeutujiin tai sortajiin. Uskon, että Pohjois-Suomessa olevan saksalaisen armeijan suhtautuminen paikalliseen väestöön ja kotimaisiin viranomaisiin tulee siirtymään historiaamme kenties ainoana esimerkkinä vastaavanlaisissa oloissa tavattavasta korrektista ja sydämellisestä suhtautumisesta.

Velvollisuuteni on johtaa kansani pois sodasta. Omasta tahdostani en voi enkä tahdo kääntää aseitamme, joita meille on niin runsain käsin toimitettu, saksalaisia vastaan. Minä toivon, että Te, vaikkakaan ette voisi hyväksyä kirjettäni, kuitenkin samalla tavoin kuin minä ja kaikki suomalaiset toivotte ja yritätte toimia siten, että nykyisten olojen purkaminen voisi tapahtua ilman kaikkia mahdollisia kärjistämisiä” (lainaus päättyy).

::::::::::::::::::::::::::::::

Kirjettä  on pidetty esimerkkinä siitä, kuinka pieni valtio pystyy taitavasti menetellen  selviytymään umpikujamaisesta  tilanteesta, johon se oli joutunut juuri käymänsä sodan aikana ja varsinkin sen loppuvaiheessa.

Toki kirjeessä on käytetty hyväksi valkoisia valheita, tyhjiksi jääneitä  kohteliaisuuksia ja hurskaita toiveita. Kirjeen osalta  joku voi tuntea jopa myötähäpeää, mutta mitäpä ei voitaisi yrittää hädän hetkellä. Kamppailua käytiin selviytymisen ja uhriksi joutumisen välillä.

Historia ei toista useimmiten itseään sellaisenaan, mutta em. kirje tuo mieleen ukrainalaisten taistelun suvereniteettinsa puolesta. Aina voi osoittaa virheitä ja ylilyöntejä myös puolustautuvan puolelta, mutta kyllä sivistynyt myötätunto on ollut ukrainalaisten puolella. Suomi, kuten nyt Ukraina, oli suurvaltojen lukitsemassa pakkoraossa. Eri osapuolet kohtaavat aseleponeuvotteluissa, joissa vastakkain ovat trumpilainen toiveajattelu,  venäläinen kyynisyys, ukrainalainen pessimismi ja eurooppalainen eripuran sävyttämä päättämättömyys.

Varsinkin kauemmaksi kriisipesäkkeestä asemoituneet historioitsijat ovat pyrkineet löytämään melko suorasukaisia ratkaisuja Ukrainan onnettomuuteen. Ukrainalaisille on ehdotettu ”suomalaista” (tai sellaiseksi kuviteltua) ratkaisua  suomettumisineen, YYA-sopimuksineen sekä puolueettomana puskurivaltiona toimimisineen.

Selvältä näyttää, että sodan joskus päättyessä ei päästä samaan alueelliseen jakoon, joka vallitsi  ennen vihollisuuksien alkamista.  Alueluovutukset hyökkääjän hyväksi näyttävät väistämättömiltä. Ukrainan vastuulle jäävät silloin minimiin puristettujen aluemenetysten johtaminen  sekä tietyt politiikan rajoitteet, kuten Ukrainan alistaminen  puolueettomuusvaatimuksen täyttämiseen ja Ukrainan alueella asuviin  venäläisiin kohdistuvien (tai väitettyjen) sortotoimenpiteiden lopettaminen.

Meneillään olevat aseleponeuvottelut osoittavat, että Venäjällä ei ole halua  luopua mistään vaatimuksestaan. Näin ollen konkreettiset alkuperäiset vaatimukset ovat toistaiseksi voimassa. Näitä ovat 1) Alueliitosten tunnustaminen, so. Venäjän miehittämien alueiden eli Luhanskin, Donetskin, Hersonin ja Zaporizhzhian  palauttaminen kiinteäksi osaksi Venäjää (alun perin kansantasavalloiksi alistaminen Venäjän sateenvarjon alla). Myös Krimin niemimaan  liittäminen Ukrainaan, joka tapahtui  Nikita Hrustsevin  toimesta 1950-luvun alussa, halutaan peruuttaa. Alue halutaan liittää kiinteästi  Venäjän yhteyteen.  2) Naton jäsenvaltioiden lukumäärän palauttaminen  vuoden 1997  tilanteeseen, ts. tilaan ennen Naton laajentumista. 3) Demilitarisaation (aseistariisumisen) toteuttaminen  Ukrainassa. 4) Denatsifikaation (natsimielisten puhdistamisen) toteuttaminen. 5) Liittoutumattomuuden vahvistaminen.  6) Väitetyn venäläisenemmistön kulttuurisen ja poliittisen  sortamisen  lopettaminen.

On vaara, että käynnistymisvaiheessa  olevissa aseleponeuvotteluissa trumpilainen  kiire muodostaa täyden ristiriidan Putinin määrittämälle diktaatille, jonka tavoitteena on koko ajan pitää mielessä, mikä on  Venäjän lopullinen pitkän aikavälin tavoite, so. pureutuminen sodan juurisyihin ja miehitettyjen alueiden liittäminen Venäjän valtioon.

Kaikissa em. ongelmissa on kysymys Ukrainan suvereniteetin kaventamisesta ellei peräti menettämisestä, johon Euroopan ja USA:n ei tulisi suostua. Tämä peruskanta ei sulje pois valikoituja kohtuullisia sopimisia erillisasioissa, joissa muita mahdollisuuksia rauhan säilyttämiseksi ei ole. Suurisuinen Trump on luvannut niin paljon kaikenlaista eri osapuolille, että hänellä on sanansyöjän markkinat edessään. Diilintekijä on pannut päänsä pölkylle.

Suhteet eri osapuolien välillä ovat niin ristissä, että tarvittaisiin Mannerheimin kaltaisen sovittelijan taitoja suurten ja pienten asioiden erottelemiseksi toisistaan. Olisi otettava huomioon, missä voidaan antaa periksi, ja missä kohden kysymys on kansallisista luovuttamattomista arvoista.