Virheistä ei opita

 

 Vertaan oheisessa kirjoituksessa Yhdysvaltain  kolmen eri presidentin tullipolitiikkaa toisiinsa. Kaikkien tavoitteena oli oman kansallisen teollisuus- ja muun tuotannon suojaaminen ulkopuoliselta ”epäreiluksi” väitetyltä kilpailulta. Nämä kolme presidenttiä ovat William McKinley (1897-1901), Herbert Hoover (1929-1933) ja Donald Trump (2016-2020,  ja toiseksi kaudeksi valittuna 2024-2028). Kaikkien politiikka poikkesi sekä heidän edeltäjiensä että seuraajiensa kilpailukyky-  ja siihen liittyen tullipolitiikasta, joskin Donald Trumpin osalta voidaan puhua, toisen presidenttikauden ollessa kesken, vain toistaiseksi voimassa olevasta politiikasta.

Trump julisti virkaanastujaispuheessaan aikakauden muutostrendin alkaneen: ”Yhdysvaltojen kultainen aika alkaa nyt”. Maailmalla - totesi Trump puheessaan - Yhdysvaltoja tullaan taas kunnioittamaan eivätkä muut maat enää ”käytä sitä hyväkseen”. Edelliset hallitukset eivät Trumpin mukaan torjuneet Yhdysvaltain taloudellista hyväksikäyttöä ja syyllistyivät sen takia ”hirvittävään petokseen”. Oma arvioni on, että enemmänkin kysymys on amerikkalaisten tuotteiden kilpailukyvyn puutteista kuin siitä, että Yhdysvaltoja yritetään käyttää hyväksi.

Trumpin periaatteet noudattavat presidentin äkkiväärää ”ohjelmaa” esim. koskien ”aluevaltauksia”, hätätilojen julistamista, vakiintuneiden maantieteellisten nimien uudelleennimeämistä, ilmastosopimusten laajaa vastustamista…. ja tullipolitiikkaa. Olen ollut järkyttynyt, miten naiivisti  amerikkalainen osapuoli  uskoo Venäjän propagandaa. Edes avustajat eivät pysty oikaisemaan politiikan selviä virheitä johtuen siitä, että Trump on tavannut heidät matkallaan Valkoiseen taloon, ja  että he  ovat mukavia heppuja (vrt .

Trump kävi taisteluun tapahtunutta vastaan, jota hän siis nimitti petokseksi. Trump haluaa tulla leimallisesti kutsutuksi Yhdysvaltain ”kultakauden” presidentin,  William McKinleyn seuraajaksi, koska on ottanut McKinleyn ulko- ja tullipolitiikan ohjenuorakseen.

:::::::::::::::::::::::::::

Kaikkein selvimmin kahden presidentin - McKinleyn ja Trumpin - politiikkaohjelmien yhtäläisyydet löytyvät tullipolitiikasta, jossa molemmat ovat kannattaneet suojatulleja oman maan kilpailukyvyn parantamiseksi ja valloitushenkisestä ulkopolitiikasta.

 McKinleyn ensimmäisen presidenttikauden aikana suojatullit nostettiin ennätyskorkealle tasolle. Toisen kautensa alkuun mennessä McKinley oli kuitenkin luopunut korkeiden suojatullien kannattamisesta ja puhui juuri ennen kuolemaansa kansainvälisen kaupankäynnin puolesta! Vahinko ehti kuitenkin vaikuttaa seuraavissa kongressivaaleissa,  joissa McKinley menetti huomattavan joukon kannattajistaan. Poliittinen ura hiipui. Ihmekös tuo, kun lukuisien arjen tavaroiden hinnat nousivat tullien takia. Ja siitähän amerikkalaiset  eivät pitäneet. Viisas oppii virheistä: tullipolitiikan liberalisointi käänsi suhdanteet uudelleen edullisiksi McKinleylle.

Ulkopolitiikassa McKinley hylkäsi eristäytymispolitiikan ja ryhtyi aktiivisesti puuttumaan muiden valtioiden sisäpolitiikkaan. Hän osallistui useisiin konflikteihin eri asteisesti (Kuuba, Filippiinit, Puerto Rico, Guam, Havaiji…..) Päinvastoin kuin Suomessa on joskus väitetty, kysymys ei ollut monroelaisesta eristäytymispolitiikasta vaan imperialistisesta ekspansiopolitiikasta sekä McKinleyn että Trumpin (Panama, Grönlanti, Kanada, Gaza (!) osalta. Mark Twainin johdolla Yhdysvalloissa vastustettiin laajalti  Yhdysvaltojen ryhtymistä siirtomaaisännäksi, jota se itse oli  Englannin harjoittamana vastustanut  jyrkästi. Yhdysvallat otti opikseen, mutta korvasi perinteisen kolonialistisen politiikan toisen maailmansodan jälkeen tukikohtaimperialismilla, kunnes Donald Trump jälleen käänsi kolonialismivaiheen päälle.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Edellä kuvatut tullipolitiikan täyskäännökset eivät jääneen ainoiksi. 1930-luvun alussa Smoot- Hawleyn tullilajt (ehdotuksen tekijöiden mukaan) saivat osalta  talouspoliittisia päättäjiä myönteisen vastaanoton,  mutta eivät niinkään taloustieteilijöiltä, jotka varoittivat synkeästi esityksen läpimenon seuraamuksista. Presidentti Hoover hyväksyi epäröiden tullien asettamisen. Kahdenkymmenen prosentin tullit asetettiin ja kohdemaat  vastasivat vastatulleilla mitätöidäkseen aggressiivisesti asetettujen kaupan esteiden  vaikutuksen.

Oli kulunut noin 30 vuotta McKinleyn epäonnistuneesta tullimuurista, ja kului reilut 90 vuotta Trumpin rankaisutulleihin ryhtymisestä. Kun on nähtävissä, että tullipolitiikka näin radikaalisti toteutettuna luo pelkkiä rasitteita tullimuurin molemmin puolin, niin miksi ”muisti” ei riitä kattamaan epäonnistuneiksi osoittautuvia virityksiä. Ollaan taipuvaisia tarjoamaan kuuluisa talouspoliitikon selitys: menneiden muistelijoita tikulla silmään, sillä ”tällä kertaa on toisin”.

Ehkä vertailukohdaksi voidaan ottaa Irving Fisherin 1930-luvun laman alla kehittelemä velkadeflaatioteoria (kiinteistöjen arvon romahtaessa velat jäävät voimaan),  joka yllätti monet talouspäättäjät  vielä 1980-luvulla ylikuumenneiden markkinoiden ja niitä seuranneiden 1990-luvun laman vuosien iskiessä päälle. Talouspoliittinen muisti ei vain kestänyt 60 vuotta ennen kuin uusi tuho uhkasi.

Tullit sotivat kaupan esteiden luontaista purkua vastaan olivat katastrofaalisia lopputulokseltaan. 1930-luvun lama luonteensa mukaisesti alensi kaupan tasoa, mutta tullit voimistivat negatiivista kehitystä. Taloustieteilijät vetosivat kirjeellä, että Hoover käyttäisi vetoaan, mutta presidentti toimi puolueensa, republikaanien tavoin protektionistisesti.

Yhdysvaltain taloudessa maataloudella oli suuri merkitys vielä 1930-luvulla. Eurooppalainen kehitys oli hidasta, mutta vauhtiin päästyään siitä muodostui kilpailija amerikkalaisille maataloustuotteille. Hoover  pyrki kaikille tuotteille langetetuilla tuontitulleilla patoamaan eurooppalaisen tuonnin, mutta  kehitys johti vain  amerikkalaisten tuotteiden ylituotantoon ja aleneviin hintoihin. Vienti Eurooppaan takkusi pahasti.

Johtavat yksittäiset, mutta vaikutusvaltaiset yritykset vetosivat Hooveriin tullien poistamiseksi. Turhaan. Seurauksena oli kauppasota: Ongelmat lisääntyivät vuodesta 1931 lähtien. Lama  ja tullit yhdessä heikensivät talouden näkymiä ja olivat omiaan syöksemään taloutta yhä syvempään lamaan.  Talousongelmat olivat kaiken kattavia koskien tuontia, vientiä , palkkoja, työn määrää ja sitä kautta laajenevia irtisanomisia. Useat sinänsä ymmärrettävät toimenpiteet kääntyivät itseään vastaan.

Talouden huonon tilan takia Hoover hävisi vuoden 1932 presidentinvaalit maanvyörymällä Franklin Rooseveltille. Smoot-Hawleyn tullilait kaatuivat. Yhtenä seurauksena Valkoisen talon päätäntävaltaa kauppapolitiikassa lisättiin kongressin kustannuksella. Lamasta huolimatta kauppa alkoi toipua.

Loppuarvio on ollut, että tullit eivät aiheuttaneet lamaa, mutta syvensivät sitä. Hyödyt jäivät saamatta. Smoot-Hawleyn epäonnistuminen  rokotti republikaanit vuosikymmeniksi suojatulleja vastaan.

::::::::::::::::::::::::::::

Välillä tuntuu, että historia eletään uudelleen.  Nytkin taloustieteilijät ovat vedonneet Donald Trumpiin, että hän ei asettaisi tullimuureja ja käynnistäisi kauppasotaa. Kaupan ympäristö ja muut olosuhteet eivät ole muuttuneet niin paljon, että kehitys poikkeaisi 30-luvusta dramaattisesti, jos ja kun tullimuureja pystytetään. On täysin mahdollista, että kongressi vähentää presidentin toimivaltaa  kauppapolitiikassa, kun nähdään Trumpin politiikan seuraukset.

Nykyinen talouden tuotteiden vaihdanta on niin paljon tehokkaampaa ja monimutkaisempaa kuin aiemmin, että suojatullipolitiikalle tuskin voi taata menestystä.

Donald Trump perustaa nykyiset suojatullit sen varaan, että ulkomaisia yrityksiä etabloituu tullien vaikutuksesta Yhdysvaltoihin, ja aiemmin ulkomaille muuttaneet amerikkalaiset yritykset palaavat Kiinasta , Euroopasta ym. takaisin Yhdysvaltoihin.

Ilmeisesti Trump uskoo lausahdukseen aikojen muutoksesta : This time is different (Tällä kertaa on toisin!).