Tätä vastakkainasetteluahan ei pitänyt enää olla kilpailumielessä. Kapitalismi on moneen kertaan todistetusti lyönyt sosialismin. Nyt kuitenkin Harvardin yliopisto (Harvard´s Institute of Politics: Harvard Youth Poll) on asettanut nämä kaksi ideologiaa vastakkain ja kysynyt 18-29-vuotiailta amerikkalaisilta kumpaa he suosivat.
Tulos on kaiken koetun jälkeen yllättävä: 42 prosenttia kannattaa toki kapitalismia, mutta sosialismi saa peräti 33 prosentin kannatuksen. Mistä moinen tulos johtuu? Ovatko amerikkalaiset vihdoinkin saaneet tarpeekseen räikeistä tuloeroista, ja minkä sortin sosialismia amerikkalaiset oikein haluavat? Nämä ja monet muut kysymykset risteilevät mielessä.
Onko sosialismi-innossa kysymys Occupy Wall Streetin kaltaisesta kertakäyttöilmiöstä? Jotkut ovat jo ennakoineet, että kysymys on syvemmästä sukupolvi-ilmiöstä ja olen heidän kanssaan jossain määrin samaa mieltä.
Avainkysymys on tietenkin, mitä sosialismilla kyselyssä tarkoitettiin. Kun sitä ei määritellä, otan oikeudekseni itse kuvitella, miten vastaajat käsitettä tulkitsevat. Kysymys ei tietenkään ole Itä-Euroopan maiden kommunismin tai sosialismin soveltamisesta, vaan todennäköisesti yhteiskunnan ottamasta suuremmasta roolista amerikkalaisten elämästä. Usein tähän liitetään hyvinvointiyhteiskunnan piirteitä, joiden kannatus on nousussa nuorten keskuudessa. Oletan myös, että osa ”sosialismin” kannatuksesta liittyy voimakkaaseen protestiin, joka kohdistuu ison rahan valtaan sen eri muodoissa. Tuloerojen kaventaminen lienee aivan kärkipään aiheita sosialismin kannattajien tavoitteissa.
Teoreettisesti on mielenkiintoista pohtia skandinaavisen mallin viime aikaista loitontumista hyvinvointiyhteiskunnan alkuperäisistä tavoitteista ja verrata sitä amerikkalaisten vasemmistonuorten lähestymiskulmaan, joka kertoo kapitalismiin tympääntymisestä. Käytännössä uskon enemmistön heistä tarkoittavan siirtymistä kohti sosiaalista markkinataloutta. Vaikka joukossa on sosialistisia haihattelijoita, niin en usko todellisen sandersilaisen demokraattisen sosialismin menevän pidemmälle.
Ehkä oleellisinta Harvardin ”pollin” tuloksessa on, että kumpikaan ”pääideologioista” ei saanut enemmistöä. Kapitalismin kannalta tulosta voidaan jopa pitää yllättävänä.
Olen lukuisissa blogikirjoituksissa korostanut Bernie Sandersin merkittävää roolia sellaisen yhteiskunnallisen ilmapiirin luojana ja heijastajana, joka johtaa pitkälle presidentinvaalien play offs -kierroksen tuolle puolen: kysymys on Sanders-ilmiöstä, joka ei perustu normaaliin voittaja-häviäjä -kilpaan. Muutoinhan Sanders olisi jo luopumassa ehdokkuudestaan demokraattien presidenttikandidaatiksi. Nyt on kerta kaikkiaan kysymys koeasetelmasta, mikä kannatus vaihtoehtoisella poliittisella kulttuurilla on erityisesti nuorison keskuudessa, jonka kannatuksesta Sanders tuloksekkaasti kilpailee. Sandersin kannatuksen ytimessä ovat nuoret miehet. Tämä ei ole mitenkään vähäinen havainto, kun muistetaan, että nuorten miesten rooli finanssikriisiä edeltäneen kuplan luomisessa oli huomattavan suuri.
Monet amerikkalaiset ovat vakuuttuneita Sandersin merkityksestä Harvardin gallupin tulokseen. He lienevät oikeassa. Samalla hiipii epäily mieleen, että suosio on liiaksi Sandersin persoonan varassa. Miten pitkälle Sandersin suosio kantaa? Presidentinvaalit ovat kohta ohi, ja silloin joudutaan tosi testiin. Mikä on Sandersin ajatusten kantavuus, kun hän ajaa skandinaavista, glorioimaansa hyvinvointiyhteiskuntamallia? Kuka tai ketkä jatkavat hänen työtään? Vai kehittääkö hän jatkuvan kampanjan, jonka rahoitus perustuu kansalaisilta saatuun kolehtiin, kuten tähän saakka? Tuskinpa, sanoo moni skeptikko. Päinvastoin kyynikot varmaankin ennustavat koko väännölle pikaista loppua, kun vaalit ovat ohi. Minulla on kuitenkin epäily, että tässä on kysymys jonkin siemenen kylvämisestä, jolla on saattaa olla kauaskantoisia seuraamuksia.
Harvardin mielipidetiedustelussa ainoastaan Sanders yltää ”nettopositiiviseen” (positiiviset puollot miinus negatiiviset puollot) kannatukseen (+23 prosenttia), kun pääehdokkaista Trump saa tylyt miinus 57 prosenttia nettopuolloksi.
Sandersin ”sosialismin” suuri koetinkivi on kongressissa. Sen miljonäärien pitäisi siis ymmärtää Sandersin lanseeraaman yhteiskunnallisen analyysin luonne. Näinköhän onnistuu? Torjujia ja epäilijöitä riittää, se on varma.
Mitä Harvardin yliopiston kannatuskysely tarkemmin ottaen kertoo?
Nuorten keskuudessa Clintonilla on 61 prosentin kannatus, kun Trumpin kannatus jää 25 prosenttiin. Nuorten toiveiden ja vaatimusten keskiössä ovat opiskelemaan pääsymahdollisuudet, naisten tasa-arvo ja talouden kysymykset.
Tärkeä havainto Harvardin tutkimuksessa on, että nuorilla on luottavainen odotus, että heidän äänillään on merkitystä. He todella kantavat huolta politiikan instituutioiden kyvystä vastata kansakunnan haasteisiin. Peräti 47 prosenttia on sitä mieltä, että ”asiat ovat menossa yleisesti ottaen väärään suuntaan”.
Nuorten toiveet kohdistuvat demokraatteihin. Peräti 61 prosenttia pitää demokraattien ehdokasta (kuka hän sitten onkin) vahvempana presidentinvaaleissa, kun taas republikaanien ehdokas saa 33 prosentin kannatuksen. Ero demokraattien hyväksi on vuodessa tuplaantunut.
Yhdysvallat ei pääse ainakaan nuorten mielestä kehuskelemaan luottamusyhteiskunnan vahvuuksilla. Niinpä johtavat instituutiot hallitus ja kongressi saavat mielipidetiedustelussa vain noin 20 prosentin luottamuksen toimilleen. Wall Street ja media jäävät noin 10 prosenttiin.
Luottamus presidentti Obaman kykyyn hoitaa tehtäviään on parantunut viime vuosina huomattavasti nuorten keskuudessa. Meneillään olevasta korkeimman oikeuden jäsenen nimittämisestä vastaajilla on selvä kanta: Obaman ehdokas pitäisi nimetä jäseneksi (72 prosentin kannatus), kun taas 23 prosentin mielestä tehtävä pitäisi siirtää seuraavalle presidentille.
Enemmän kuin yksittäisiin teemoihin ja niihin liittyviin prosenttilukuihin kiinnittäisin huomiota Harvardin kyselyn paljastamaan yleiseen ilmapiiriin. Kansakunnan tulevaisuuden toivot haluavat muutosta establishmenttien valta-asemaan. Jälleen Sandersin mielipidevaikuttaminen on huomionarvoinen: hänen kampanjansa ei perustu suuren rahan vaikuttamismekanismeihin, vaan tavallisten kansalaisten pikkulahjoituksiin. Sanders torjuu kannatuksen osto- ja myyntitoiminnan (lobbauksen), joka on tervehdyttävä piirre vaaleissa.
Olen monesti ihmetellyt näissä kirjoituksissani tavallisten amerikkalaisten haluttomuutta ja kyvyttömyyttä puuttua räikeän epätasaiseen tulonjakoon. Ikään kuin ihmiset laidasta laitaan kuvittelisivat olevansa joskus miljonäärejä. Tulo- ja omaisuusrikkaat ovat kannustaneet ja painostaneet alhaisen verotuksen politiikkaan, ei sen takia, että olisivat halunneet auttaa tavallisia tahvoja, vaan pitääkseen saavutetut edut itsellään.
Ovatko muutoksen merkit nyt vihdoin ilmassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti