lauantai 11. maaliskuuta 2017

Valhe on vihan väline

Valheesta on tullut politiikan teon väline. Näin kai toistuu tietyin välein historiassa ilman, että syytä moiseen pystyy yksiselitteisesti ymmärtämään. Jos spekuloidaan syillä, tulevat mieleen ensimmäisenä yhteiskunnalliset muutokset esimerkiksi kansakuntien talouden suorituskyvyssä. Jos menee hyvin, on demokratialle tilaa. Mutta jos talous pettää, lisäävät populistiset ja autoritääriset tahot voimaansa. Asiaa edistää sopivan poliittisen agitaattorin ilmestyminen markkinoille, joka kiihottaa väestöryhmiä vihapuheisiin. Valhe on vihan väline.

Tänä päivänä on yhä helpompi sortua kyynisyyteen ja todeta, että poliitikot ovat aina valehdelleet. Eivät ole. On kerta kaikkiaan myönnettävä, että Donald Trumpin kohdalla kysymys jostain muusta kuin vaalilupausten syömisestä. Otetaan esimerkiksi Trumpin väite, että murhien määrä on korkeammalla tasolla 45 vuoteen. Tosiasia on, että murhien määrä on karkeasti puolittunut 1990-luvun puolivälin tasosta. Se, että murhien määrä hiukan nousi vuonna 2015 tehden pienen poikkeaman laskevaan käyrään, sai ilmeisesti Trumpin heittämään tosiasiat sivuun. Pahinta on, että asianomainen herra pyrkii totuuden paljastumisen jälkeen itsepintaisesti pitämään kiinni valheestaan. Vielä hämmentävämpää on, että kannattajat pysyvät presidentin takana valheista huolimatta, onhan hän luvannut heille yhden hyvän ja kaksi kaunista.

Olemme siis siirtyneet myös itsekkyyden aikaan. Itsekkyys on valehtelun hämymuurin takana. Tarkoitus pyhittää keinot ja valhe sopii hyvin itsekkyyden pariksi. Eikö solidaarisuus viime aikaisten puheiden valossa kuulostakin vanhanaikaiselta? ”Amerikka ensin” on nyt päivän sana. Se ei kuitenkaan riitä, vaan yhä useampi maa julistaa samaa sanomaa. Venäjä oli varmaan tämän ajattelun ensimmäisiä lanseeraajia. Sitten tulivat Unkari, Puola ja Turkki. Ehkä seuraavina tulevat Hollanti, Ranska…..

Yhdysvallat on ajautunut tilanteeseen, jossa Trumpin riittämättömyys presidenttinä yhtyy republikaanien asiakysymysten ymmärtämisen laiminlyönteihin. Republikaanit ovat liian kauan keskittyneet vain Obaman ja demokraattien vastustamiseen ilman omaa vaihtoehtoista ohjelmaa. Sen seitsemän vuoden aikana, jolloin Obamacare oli voimassa he eivät saaneet minkäänlaista vastaehdotusta aikaiseksi.

Olen muutamaan otteeseen pohtinut Trumpismin selkeän edeltäjän mccarthyismin sukulaisuussuhdetta. McCarthy solvasi demokraatista puoluetta ”kansainvälisen kommunismin sänkykaveriksi” muiden muassa. Kysymys oli vainoharhan myymisestä suurelle yleisölle ja monet tarttuivat täkyyn. Tapahtui uskomaton asia, kun - FBI:n agenttien läpisoluttama - 2000 jäsenen kommunistinen puolue muka uhkasi Yhdysvaltojen vapautta. Vainon liepeillä moni liberaali tai 1930-luvulla vasemmistoon kuulunut sai syytteen epäisänmaallisesta toiminnasta. Nyt kommunistien paikalla ovat terroristit ja jälleen moni ihminen terrorismin vastaisen taistelun nimissä saa kärsiä nahoissaan.

McCarthyn aikana vallitsi hysteerinen atomipommipelko. Lapsille opetettiin koulussa, miten pommin räjähtäessä piti syöksyä pulpetin alle. Ydinaseet ovat taustalla edelleen vaaratekijä, mutta ydinpommin pelotevaikutuksen on korvannut terroritekopelko. Suurin osa toteutuneista joukkomurhista on ollut Yhdysvaltain kansalaisten tekemiä.

Tässä on jokin asia, joka ei täsmää lainkaan. Yhdysvallat on millä mittapuulla tahansa suuri (jopa ennen kuin siitä ”tehdään” tosi suuri). Miten omanarvontunto voi olla niin heikko, että annetaan pienen terroristi/kommunistijoukon pitää otteessaan koko kansakuntaa? Asialla on selitys. Kysymys onkin vallanhimosta ja valtataistelusta, jossa terrorismin tai kommunismin pelko on ase poliittista vastustajaa vastaan.

Terroriongelma toki on olemassa, mutta sitä paisutetaan megalomaaniseksi. Osansa saavat kilpailevan puolueen poliitikot ja entinen presidentti. En ole koskaan läntisissä demokratioissa nähnyt virassa olevan presidentin panettelevan – ja niin valheellisin perustein – edellistä presidenttiä niin pahasti kuin nyt tapahtuu. Ex-presidentti on leimattu pahantekijäksi ja surkimukseksi. Barack Obaman suuruus kasvaa aivan silmissä. Huhut kertovat Obaman paluusta politiikkaan: on aika panna kova kovaa vastaan.

Protektionismin pystyttäminen on yksi osa valhetta tai paremminkin itsensä pettämistä. Se on kuin taistelu höyrykoneita tai tuulimyllyjä vastaan. Maailman kelloa käännetään taakse päin syystä, jolle ei löydy järkevää selitystä. Työvoima on osin muutoinkin palaamassa Yhdysvaltoihin vuoden 2010 jälkeen toteutuneiden teknologiaharppausten myötä. Ongelmana ovat vanhentuneen osaamisen työntekijät, mutta heidän työpaikkoihinsa ei merkittävästi Kiinaa aja Meksikoa vainoamalla vaikuteta.

Tästä on vain muutama vuosi kun teekutsuliikkeen höyrypäät leimasivat Yhdysvaltain kongressin demokraateista ”78 tai 81” kommunisteiksi. Ilmankos Bernie Sanders puhuu erehdyksestä: amerikkalainen unelma onkin painajainen. Mielenkiintoista on, että tänä päivänä taannoinen teekutsuliikkeen propaganda on muuttunut Trumpin arkikieleksi.

Kun Trump soimasi kannattajiaan muutama viikko sitten sanomalla, että olitte (vaalikampanjan aikana) ”aivan hulluja” ja että tällaiset puheet saavat loppua: olemme nyt vallassa. Seuraavana päivänä hän jatkoi itse hulluja twiittejään ja puheitaan.

Arthur Goldwag puhuu ”uudesta vihasta” tarkoittaen salaliitotteoreetikoiden synnyttämiä epäilyjä kohdistuen milloin mihinkin tahoon. Parasta lääkettä tällaisten ajatusten kannattajien pään kääntämiseksi on toimiva sosiaaliturva, mm. terveydenhoitojärjestelmä ja pidemmällä aikavälillä ihmisten sopeuttaminen uuteen tapaan tehdä työtä.

3 kommenttia:

  1. Paranoijan piirteitä osoitaa myös demkrattien kampanja Trumpin
    piirin venäjä kytkösten penkomisessa.

    VastaaPoista
  2. Trumpin osalta sanoisin, että ei savua ilman tulta. Jos demokraattien jäljiltä löytyy jotain pidän sitä yllätyksenä. Taas mennään kovaa vauhtia kohti "tasapuolisuuskulttia": jos toisen jäljiltä (republikaanit) löytyy jotain niin tasapuolisuuden vuoksi jotain pitää löytää myös demokraateilta.

    VastaaPoista
  3. Demokratit ja erityisesti <Clinton on erityisesti Saudien koukussa,heidän wahabistinen uskon ja maailman selitys on suorastaan ihmiskunnalle vaarallinen.

    VastaaPoista