sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Naton tuolla puolen

On väitetty, että Suomen liikkumatila kasvaa sotilaallisen liittoutumisen kautta. Minusta se kapenee, koska Venäjä katsoo Naton vihollisekseen ja Naton rajamaana Suomi altistaisi itsensä ensi-iskun kohteeksi. Suomi ei enää rauhankaan aikana ole se luotettava kumppani, mitä se on ollut tähän saakka.

Liittotumista perustellaan aivan liian lyhyen ajan tai perspektiivin tavoitteilla. Pitkällä aikavälillä Suomi ei ole ulkona kansainvälisistä konflikteista ja silloin asemamme määräytyy liittolaissuhteiden pohjalta. Olemme ”vihollinen” jollekin osapuolelle, kun olemme sotilaallisesti liittoutunut.

Tässä kohden pitäisi ajatella Suomen historiaa pitkällä aikavälillä. Ytimessä on Venäjä-suhde sanotaan mitä sanotaan. Mitä Venäjä on historiansa aikana eniten pelännyt Suomen taholta? Sitä, että Venäjän vihollinen käyttää Suomen aluetta hyökätäkseen sen kimppuun. Naton jäsenenä Suomi altistaa itsensä vihollismaaksi.

Meillä on ruusunpunainen haavekuva sotilaallisesta liittoutumisesta ikään kuin lopullisena ratkaisuna. Meillä ei ajatella, mitä on Naton ”tuolla puolen”. Ajattelu lopetetaan liittoutumispäätökseen. Ilmeisesti sen jälkeen hypätään lintukotomaiseen rauhantilaan Naton suojissa.

Tästä sadunomaisesta ajattelusta on esimerkkinä Francis Fukujaman aikanaan lanseeraama liberaaliin demokratiaan lopullisena ratkaisuna nojaava maailmanjärjestys. On väitetty, että Suomessa ja lännessä olisi laskettu sen varaan, että Venäjä demokratisoituu. Kuka on, kuka ei ole! Muistan ärtyneeni luettuani Fukujaman ”Historian lopun”: ei meillä ole ollut liberaalin demokratian voittokulkua tuolloin eikä ole ollut sen jälkeen; meillä olivat autoritääriset valtiot, joiksi jo tuolloin voitiin lukea Venäjä, Kiina ja arabimaat. Fukujama sortui samaan harhakäsitykseen kuin suuri esikuvansa Friedrich Hegel, kun tämä kuvitteli historian loppuvan Napoleonin sotiin. Nato ei edusta fukujamalaista levollista historian päämäärää. Historia ei ole loppunut. Näistä syistä blogini otsake on ”historia jatkuu”.

Kun olen seurannut kansainvälisiä kriisejä, eivät Nato-maat ole läheskään niin solidaarisia toisilleen kuin minkälainen kuva annetaan. Ei Turkki esimerkiksi automaattisesti tule Nato-rintamaan, vaikka eräät muut Nato-maat puolustavat sitä itseään (!) yhteistä vihollista eli islamilaista ääriliikettä vastaan! Turkki pitää painostamalla painostaa mukaan.

Annetaan kuva, että Nato-maat osallistuvat ulkopoliittisista tai humanitäärisistä lähtökohdista kriisien (pakko)sovitteluun. Tosiasiassa sisäpolitiikka jyrää monessa maassa ulkopoliittiset aspektit. Oma - usein räikeä - itsekäs etu on Naton etua painavampi.

Nato on suuri ja repaleinen järjestö. Se on niin laaja, että yhteisten tavoitteiden taakse on mahdotonta saada koko Nato-yhteisöä. Kuitenkin sitä kuvataan liberaalin demokratian tyyssijaksi. Ei puutu kuin että meiltä vaadittaisiin liittoutumista Natoon ollaksemme täysivaltainen liberaali demokratia ja todistaaksemme, ettemme ole suomettuneita. Meidän olisi siis reagoitava ulkomailla esitettyihin suomettumispuheisiin liittoutumalla sotilaallisesti.

Liberaaleja demokratioita parhaassa mielessä ovat lännen sitoutumattomat maat, sellaiset kuin Ruotsi, Itävalta, Sveitsi, Suomi ja Irlanti. Niitä ei ole uhattu sodalla toisen maailmansodan jälkeen.

Nato-maat eivät ole liberaalin demokratian tyyssijoja edes lähialueillamme: Turkki, Unkari, Bulgaria, Romania… Autoritääriset, oikeistolaiset liikkeet tuntuvat vahvistavan otettaan liberaalien demokratioiden sisälläkin. Tarvitaan jotain aivan muuta demokratian vahvistamiseksi kuin sotilaallista liittoutumista, tarvitaan taistelua yleissivistyksen ja suvaitsevaisuuden puolesta, ettemme sorru jälleen jyrkkiin vastakkainasetteluihin.

Suomi tarvitsee ennen kaikkea itseluottamusta. Me pyrimme rakentamaan historian ja tulevaisuudenkäsityksemme jostakin syystä aina jonkun suuremman varaan. Meillä on pyritty luomaan käsitys omasta (puolustuksellisesta) mitättömyydestä. Vain kiltteys toteuttaa muiden tahtoa lyö mitättömyyteen perustuvan omakuvamme.

Kuitenkin kaikessa toiminnassamme olemme osoittaneet voivamme olla suuria, taloudessa ja hyvinvoinnissa jopa esimerkkinä muille. Eikä sotilaallinen menestyskään itsenäisenä valtiona ole ollut vähäteltävää, pikemminkin päinvastoin.

9 kommenttia:

  1. Kummastelen miten näinkin laadukas blogi on jäänyt kommentoimatta,korjaan sen virheen nyt.Historia eitodellakaan ole loppunut.Se mikä nyt taitaa loppua on liberalismin erilaiset ääri muodot. Konservativismi eri muodoissan yhdessä anarkismin eri muotojen kanssa tulee kamppailemaan tulevaisuuden hegemonisesta asemasta. Koomista on katsoa meillä erkon dynastian rippeiden epätoivista ryssävihan elvyttämis operaatiota,päivittäin löytyyy jokin inha ominaisuus idästä. Putin on osa nousevaa illliberaalin järjestyksen voimistumista. Meillä Kekkonen oli varsinainen esiputinisti.Odotan jopa yhdysvalloissakin jossain vaiheessa löytyvän uuden Rooseveltin.

    VastaaPoista
  2. Demokratia on hiukan huonossa hapessa. Olen tästä paljon kirjoittanut. Demokratia vaatii osaamista ja monet korvaavat yleisivistyken laajentamisen yksinkertaisilla iskulauseilla ja ideologioilla.

    VastaaPoista
  3. Ikivanhan alueiden valtauksen doktriinin kolmesta vaiheesta suomen natottamisen pyrkimys on brojektin viimeinen. Ensin aloitetiin viisikymmen luvulla kultuurillinen sulauttaminen jota seurasi parikymmentä vuotta sitten kiihtynyt taloudellinen globalisointi, nyt olemme ulkoista uhkaa vipuna käyttäen joutumassa natotuksen kohteeksi.Todellinen tarve uusilla valtiaillamme on turvata omistustensa ,meidän mahdollisesti aiheuttamilta vatimuksilta. Eurovaalien alla tapasin ehdokas Pentokäisen jolle piruuttani esitin yleisön kuullen suomalaisten russoobian hoidoksi Kontiorantaan perustettavaa jenkkitukikohtaa. Mys rodullisesti sen väitin olevan alueelle suotuisaa. Totesin myös natoon pääsemisen vaikeaksi, joten helpompi olisi saada turvatakuut suoraan maailman kaikkivaltiaalta. Tilaisuus päättyi yleiseen naurun hyrskeeseen.

    VastaaPoista
  4. Demokratian edellytykset myös roomanvaltakunan aikana muuttuivat,amerikassa sen huomaa selvästi kun he ovat matkineet melko systemaattisesti ja eläneet uudeksi kuvitellun rooman impperiumin suuruuden.Ulkoiselta ominaisuuksiltaan johtava kasti näytääkin pukeutumisen eroista huolimatta toisiltaan. Spenglerin kirjoitukset nuoruudessani luettuna voin mielessäni kuvitella amerikalaisen kultuurin syksyn saapuneen, barbaarit he ovat luoneet ihan itse ahneudesaan.

    VastaaPoista
  5. ei pidä naapuria pelästyä, ei suututtaa haha;) ollaan kavereita kun se kerta haluaa, en minä nyt ymmärrä, mikä mättä. tarvitaan ennen kaikkeea kaikkeea sitä taloutta,mikä naapurin toimesta on nin paljon toimiva.

    VastaaPoista
  6. demokratisoituu tai ei, asioista päätettävä.tuollaisia kannatuslukuja harvoilla on koskaan ollut kun nyt idässä.

    VastaaPoista
  7. mitä eroa on liberaalilla demkoratialla tällaisissa pakotetilanteissa, ei kansalta ainaskaan kukaan kysynyt mitään

    VastaaPoista
  8. en tiedä onko itseluottamus ainoa ulkopoliittinen metodi..: kauppaa on käytävä. ja kaverit valitaan valitettavasti. minä näen tässä jopa mahdollisuuden vastakkaisasetteluun kuin jossin kansalaissodassa, muttei kuiteskaan, eihän meillä kommareita enää ole,vai onko. varamaa on että ystävyys idässä on kestävämpää ja luotettavampaa kuin lännessä, kuten snoitkin, nato-maat keskenään eivät aia aja samaa asiaa

    VastaaPoista
  9. miten janukovytsjn hallinto saattoi ola niin rappeutunut ja toiselta aikakaudelta, olko se sitä...

    VastaaPoista