Meillä suomalaisilla on tapana maalata piru seinälle milloin mistäkin asiasta. Olemme aina liemessä.
Ja jos emme ole liemessä, niin sitten kuvittelemme, että olemme. Otetaan esimerkiksi luottoluokittajien arviot Suomen taloudesta. Jotkut asiantuntijamme ovat olleet likipitäen loukkaantuneita, kun luottoluokittajat eivät suostu laskemaan Suomen luottoluokitusta. Omassa keskuudessa asia on todistettu jo monta kertaa: luottoluokituksen pitää laskea. Syynä ei ehkä ole luottoluokittajien salaliitto, mutta vähintäänkin armopala, jonka ne tarjoavat ansaitsemattomasti Suomelle.
Taloudella menee huonosti. No, ei sillä objektiivisesti ottaen hyvinkään mene, mutta silti ihmettelen tätä vaikerrusta. Mauno Koivistolle valitettiin aikanaan, että työttömyys on noussut järkyttävästi 5 prosenttiin. Koivisto totesi viileästi: ”mutta 95 prosentilla on töitä”.
Nyt sanotaan, että bruttokansantuote on laskenut tai laskee vuositasolla 0,2 prosenttia. Minä vastaan nyt Koiviston hengessä: ”mutta bkt:stä on jäljellä 99,8 prosenttia”. Entä meidän valtionvelkamme? Se on 100 miljardia euroa. Se on käsittämätön summa rahaa. Se on niin suuri summa rahaa, että olemme tuhon tiellä. Sivumennen voi kai todeta, että Suomi on yksi vähävelkaisimmista maista EU:ssa, velkasuhteen ollessa edelleen alle 60 prosentin. Edellä oleva ei tarkoita, etteikö olisi syytä tuntea huolta lisävelkaantumisesta. Itse laittaisin rahat edelleen likoon sen puolesta, että lopulta viennin nousu ja talouskasvu tappavat velanoton. Muistan takavuosina, kun ihmeteltiin, kuinka Yhdysvaltain liittovaltion velka oli 16 000 miljardia dollaria. Sitä ei enää järki käsitä. Sitten tulee joku Paul Krugman ja sanoo Nobel-voittajan auktoriteetilla, että ”mitäs tuosta”. No velkapelot ovat nyttemmin hiukan hiljenneet. Ehkä se johtuu siitä, että velan määrä on edelleen jatkanut nousua ja on vielä enemmän yli järjen käsityskyvyn ja on nyt lähes 18 000 miljardia dollaria. Suuret luvut ovat rasite, mutta vielä silmiinpistävämpää on suurilla luvuilla pelottelu.
Jos Suomen velat jaetaan yksityisten, kuntien, yritysten ja valtion velkaan, niin vähiten olisin huolestunut valtionvelasta.
Meillä on puheiden mukaan jäljellä enää rappeutuva hyvinvointiyhteiskunta. Olemme rikkinäinen valtio. Tosin tunnettu yhdysvaltalainen tutkimuslaitos pisti keväällä maailman 178 maata järjestykseen sen mukaan, miten ”hauraita” ne ovat. Kärkeen sijoittuivat odotetusti sellaiset valtiot kuin Somalia ja Etelä-Sudan. Hännänhuippuna oli Suomi, joka ainoana maailman maana saavutti kategorian ”Very Sustainable”, erittäin ehyt (tai onnistunut) maa.
Mutta nehän ovat näitä tilastoja, joita on julkaistu aivan liian kanssa. Niiden täytyy olla summittaisia, koska Suomi viihtyy kärkipaikoilla useimmissa rankingeissa. Parempi olisi, jos niitä ei seurattaisi, koska hyviä sijoituksia lukiessa vain pahoittaa mielensä. Vain me itse tiedämme, kuinka surkeassa jamassa olemme.
Meitä uhkaa EK:n mukaan 600 000 työpaikan menetys. Sattumoisin Suomessa on 600 000 työpaikkaa, jotka ”välillisesti tai suoraan kytkeytyvät suomalaiseen valmistukseen”. EK:n tekstin perusteella voisi olettaa, että olemme menettämässä ne kaikki!
Mutta emme ole uhattuna ainoastaan sisäisesti, vaan myös ulkoisesti.
Meidän olisi pitänyt liittyä Natoon jo vuonna 1995. Se olisi pelastanut meidät. Taas annettiin onnen valua ohitsemme. Joudumme olosuhteiden pakosta olemaan Venäjän naapureina ja kaiken lisäksi olemme velipoikia keskenämme, mutta niinhän se on - kuten pääministerimme on sanonut – että sukulaisia ei voi valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti