Keskustelu Natosta polarisoituu ja osittain kärjistyy. Pääministerin puheenvuorot, joissa hän korostaa, että Suomi harjoittaa Venäjä-yhteistyötä lähinnä olosuhteiden pakosta (ts. sen takia, että Venäjä on naapurimme) ovat kohottaneet kulmakarvoja. Samoin hän on toistuvasti korostanut, että Suomen olisi hänen mielestään pitänyt liittyä Natoon jo vuonna 1995.
On kiusallista, kun pääministeri ja ulkoministeri kertovat olevansa samaa mieltä ja käytännössä ovat eri mieltä asioista. Hankalaa tämä on mielestäni erityisesti pääministeri Stubbin osalta, koska hallitusohjelma ei mitenkään tue hänen Nato-mielisiä puheenvuorojaan.
Meillä on luotu eräänlainen painostusverkosto, jossa Nato-kannattajat harjoittavat käännytystyötä. Viimeksi tämä tuli esille, kun ulkoministeriön virkamiehet tulevaisuuskatsauksessa toivat selvän Natoa puoltavan kannan julki. Virkamiehet ovat voineet muodostaa kantansa ilman poliittista ohjausta. On kiistan- alainen asia, miten lojaalia tällainen toiminta on ulkoministeriä kohtaan.
Pääministeri Stubb peruskantansa mukaisesti ilmoitti heti, että hän kannattaa vapaata keskustelua virkamiespohjalta. Mikäpä siinä, kunhan toisenkin suuntaiset mielipiteet saavat sijaa. Oleellista on, että ulkoministeri sanoutui irti virkamiestensä ”pohdiskeluista”.
Onneksi Naton vastustajat ovat vihdoinkin nostaneet profiiliaan, niin että Suomen Nato-vastainen kanta ei jää pelkästään kansalaismielipiteen varaan. Kyllä poliitikkojen on rohkeasti kannettava vastuunsa, eikä piilouduttava spekuloivan hallituskipeyden taakse.
Stubbin mielipiteet ovat herättäneet myös oppositiossa keskustelua linjakysymyksistä. Ja kyllä ulkoministeriön virkamiesten irtiotto on sekin ollut opposition hampaissa. Mielenkiintoinen veto tuli tässä yhteydessä Juha Sipilältä, kun hän yllättäen ilmoitti, että seuraavassa hallitusohjelmassa ei tarvitse olla viittausta Natoon. Suomen linja on Sipilän mukaan liittoutumattomuus: ”Minusta siellä ei tarvitse olla mitään kirjausta. Kansallinen liikkumavara täytyy säilyttää. Itse en näe tällä hetkellä mitään syytä luopua liittoutumattomuudesta”. Tästä tärkeästä mielipiteenilmauksesta on oltu kummallisen hiljaa.
Näin selvää kantaa Sipilällä ei missään tapauksessa ole ollut tähän mennessä. Näköjään Sipilän mielipide on kiteytynyt Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa korostavaksi. Samalla hän on ottanut etäisyyttä Nato-intoilijoihin ja kokoomukseen.
Sattumalta otin itse hyvin samantyyppisen kannan blogikirjoituksessani 27.9.2014 ”Virheinformaatiota ja hyödyllisiä hölmöjä”, jossa myös puollan liikkumatilan saamista ja hankkimista omien toimenpiteidemme avulla: ”Pidemmällä aikavälillä – ja tästä olen varma – Suomi tarvitsee henkistä ja poliittista tilaa liikkua valtaryhmittymien välissä. Sen täytyy tehdä tuo tila itselleen. Pyrin käyttämään vähäisiä voimavarojani informaatiosodassa vapaan liikkumatilan vahvistamiseen”.
Tämä tuo mielenkiintoisen näkökulman seuraaviin hallitusneuvotteluihin, sillä meillä Nato-mielisiä puolueita ovat olleet lähinnä vain kokoomus ja RKP. Sen sijaan sosiaalidemokraatit liputtavat Tuomiojan ja Rinteen johdolla liittoutumattomuuden puolesta. Perussuomalaisista ei voida sanoa aivan varmasti mitään, sillä hallitushinku on nyt niin suuri, että melkein mikä tahansa käy. Mutta ei puoluejohto voi olla irti kannattajien enemmistön Nato-vastaisista mielipiteistä.
Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä ovat olleet mielipidejohtajia ulkoministeriön tulevaisuuskatsauksessa. Ulkopoliittisen instituutin Nato-miehet saavat hengenheimolaisia UM:n virkamiesvalmistelusta.
Oleellista on, että näihin keskusteluihin ei sotketa suomettumista. Sille ei löydy mitään järkiperustetta tässä debatissa, vain propaganda-arvo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti