Netissä on käyty keskustelua siitä, milloin elämänolosuhteet ja onnellisuus olivat korkeimmillaan Suomessa. Oletus näyttää olevan, että huippu on ohitettu. Tällaisia asioita voidaan tutkia joltisellakin luotettavuudella kymmenien vuosien aikajänteellä, joskin varauksille on syytä jättää sija.
Evan asenteita ja arvoja mitanneen tutkimuksen (Taloustutkimuksen internetpaneeli 14.-30.1. 2014) mukaan 80 prosenttia on sitä mieltä, että on edelleen onni ja etuoikeus olla suomalainen. Vuonna 1984 peräti 90 prosenttia piti suomalaisuutta onnena ja etuoikeutena. Vuosi 1984 oli se Orwellin vuosi…..
Ylen Taloustutkimuksella teettämässä tutkimuksessa vertailtiin viime vuosikymmeniä keskenään. Mikä oli suosituin vuosikymmen ihmisten mielestä? Vastaus: 1980-luku. On tietysti mielenkiintoista ajatella, että jos aikakelloa voitaisiin kääntää ja siirtää Orwellin aikalaiset 1940-luvun lopulta tähän päivään, niin mitä he tuumisivat. Järkyttyisivätkö he vai ihastuisivatko he? Todennäköisesti tapahtuisi molemmat.
Pankkien ekonomistit ja muut ns. asiantuntijat ovat jo pitkään ennustaneet Suomen talouden romahtamista. Kilpaa käydään siitä, kuka on eniten oikeassa tuhoennustuksissa ja kuka onnistui ensimmäisenä kertomaan kaikkia koskevan totuuden: romahdus tästä tulee eikä kestä kauan.
Nyt ehdotetaan palkkojen ja verojen kilpajuoksua - mutta alaspäin.
Onnellisuutta on siis etsittävä menneistä ajoista…..
Olimmeko siis onnellisimmillamme Orwellin vuonna 1984? Tuohon mennessä hyvinvointiyhteiskunta oli saavuttanut tason joka tämänkin päivän näkökulmasta oli korkea. Tuolloin ei myöskään julkisten palvelujen keskittäminen ollut vielä juurikaan käynnistynyt: kela, verotoimisto, poliisi ja posti olivat vielä ”joka kylän” palveluja. Kaksi suurta öljykriisiä oli juuri sivuutettu ja elintasollaan suomalaiset pystyivät keskimäärin elämään turvatusti.
Totuus on kuitenkin se, että 1980-luvun alkuvuosina ja varsinkin puolivälistä eteenpäin valmisteltiin 1980-luvun lopun hurlumhei-vuosia. Aikojen muuttumista ei vain tuolloin havaittu. Jaakko Kianderin ja Pentti Vartian kirjassa ”Suuri lama” todettiin, että vain yksi talouden asiantuntija käytti jo tuolloin 1980-luvun puolivälissä uhkakuvissaan käsitettä ”velkadeflaatio”. Siitä tuli monen kotitalouden ja yrityksen nujertanut ruma sana 1990-luvun alussa.
Blogikirjoituksessani ”Yhden totuuden 1980-luku” (30.3.2013) kirjoitan seuraavasti:
”1980-luvun taustalla on rahamarkkinoiden vapauttaminen. Erityisesti luottojen hankinnan mahdollisuus ulkomailta hullaannutti osan kansalaisista. Muistan kuinka ajan henki oli jotenkin sellainen, että ”kunpa saisin osoittaa todelliset kykyni, niin näyttäisin mihin pystyn”. Tuolla vuosikymmenellä siihen avautui mahdollisuus, koska monet ihmiset kokivat 1980-luvun vapautumisen vuosikymmenenä. Vasta silloin vapauduttiin oikeasti sääntelystä (huom. rahamarkkinoiden sääntelystä). Ja ensin vapautettiin luottojen korot ja vasta sitten talletusten korot. Pankkien antolainauksen ja ottolainauksen vapauttaminen tapahtui väärässä järjestyksessä.”
Ja edelleen….
”Ihmiset rakastavat menestystä, ja 1980-luku oli pinnalta tarkasteltuna mainio menestystarina. Kahdeksankymmentäluku oli – sellaisena kuin ihmiset sen mieluusti muistavat – eräänlainen tynkävuosikymmen: muistellaan mielellään sen loppuosaa. Se oli kuitenkin vuosikymmen, jolloin mopo karkasi käsistä. Suuri osa elintason noususta oli toki realistisella pohjalla, mutta osa siitä tapahtui kaikkea muuta kuin kestävissä olosuhteissa. Boolimalja kannettiin kahdeksankymmentäluvun juhliin eikä kukaan oikein malttanut riistää sitä pois, kun juhlat olivat parhaimmillaan vuosina 1987-1989. Joku johtavista talouden ammattilaisistamme kertoi varoittaneensa erästä yritysjohtajaa siitä, että nyt mennään liian kovaa. Vastaus oli hyvin tyypillinen: `mitä sinä ilonpilaaja… annetaan mennä, kun kerrankin menee!´.”
Loppujen lopuksi voisi esittää rohkean johtopäätöksen: 1980-luvun alku oli menneen maailman viimeinen ”vuosikymmen”. Hyvinvointipalvelut ja yritysten palvelut olivat kehittyneet toisiaan täydentäen, niin että silloinen maailma oli saavuttanut lakipisteeseen.
Sitten tuli 1980-luvun loppupuoli, joka näennäisesti jatkoi siitä, mihin oli 1980-luvun alkupuolella päästy. Ei vain havaittu, että kehitykseen tunkeutui epäterveitä talouden ylikuumenemisen piirteitä, jotka toki tuolloin eivät vielä tulleet näkyviin. Lasku boolimaljasta kaatui päälle vasta 1990-luvun alussa – silloin sitäkin raskaammin.
Hyvät ajat eivät kuitenkaan olleet vielä ohi, sillä bkt:n nopea kasvu vuosina 1994-2007 johti siihen, että em. Ylen tutkimuksessa toiseksi suosituimmaksi vuosikymmeneksi nousi 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen. Jos 1980-luvun alku oli menneen maailman viimeinen ”vuosikymmen”, niin olemmeko nyt hakemassa vauhtia pysyvästi alemmalta tasolta?
On aivan oikein todettu, että taantuminen 1980-luvulle ei johda hyvän paluuseen, vaan saavutetun hyvinvoinnin rapautumiseen, sillä yksi yhteen menneen maailman palauttaminen ei ole mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti