Taistelupari Wienissä 1961: Kennedy ja Hrustsev

Tämä on 600. blogikirjoitukseni.

Kylmä sota on koulu, jota läpikäymällä voi ehkä ymmärtää paremmin tämän päivän vastakkainasettelua. Haluan puhua ymmärtämisestä, en opettamisesta tai oppimisesta. Otan tähän esimerkiksi Kennedyn ja Hrustsevin tapaaminen Wienissä 1961. Ennen tuota huippukokousta oli tapahtunut paljon sellaista, joka vaikutti tapaamisen luonteeseen ja tavoitteisiin.

Lyhyt kertaus on paikallaan.

Nikita Hrustsevin tavoitteena oli saada aikaan erillinen rauhansopimus Itä-Saksan kanssa ja länsivallat ulos jaetusta Berliinistä. Länsi vastusti jyrkästi tällaisia pyrkimyksiä. Berliinin kriisi kiehui vuodesta 1958 lähtien ja ”ratkesi” status quoksi , kun Berliinin muuri rakennettiin elokuussa 1961. Muita tärkeitä aiheita Wienissä olivat mm. aseistariisuntakysymykset, Laosin ja Kuuban tilanne amerikkalaisten vastikään Sikojen lahdelle tapahtuneen epäonnistuneen maihinnousun jälkeen.

Huippukokous piti saada aikaan jo Eisenhowerin presidenttikaudella eräänlaisena jatkokouksena Hrustsevin vierailuille Yhdysvalloissa vuonna 1959 (blogikirjoitukseni vierailusta: ”Nikita Hrustsev suuressa lännessä”), mutta se kaatui U2 vakoilukoneen alasampumiseen Siperian yllä vuonna 1960. Hrustsev raivostuneena peruutti tapaamisen. Neuvostoliitto oli nouseva mahti juuri tuolloin ja ehkä kaikkein iskukykyisimmillään koko kylmän sodan aikana. Neuvostoliitto oli lähettänyt ensimmäisen avaruusaluksen maata kiertävälle radalle, lähettänyt ensimmäisenä ihmisen avaruuteen, noussut ydinasevallaksi tuhoisine ohjuksineen ja nostanut elintasoaan nopeasti. Yhdysvallat oli kuitenkin kaikessa edellä ja siksi Hrustsev oli haastaja ja haasteena hän tilanteen myös otti.

Neuvostoliitto toisen maailmansodan menestyksineen oli aggressiivinen taho Hrustsevin persoonan kautta. Hänen perusdoktriininsa perustui siihen, että amerikkalaiset eivät käynnistä ydinsotaa Berliinin ja Euroopan takia, vaan Neuvostoliitolla on ylivoima Euroopassa käytävässä sodassa. Yhdysvallat oli Hrustsevin ulottumattomissa. Kaiken kaikkiaan Neuvostoliiton valmius ydinsotaan oli kuitenkin pahasti puutteellinen, joka paljastui oikeastaan vuonna 1962 Kuuban ohjuskriisissä.

Oleellista on, että Kennedy – päinvastoin kuin Hrustsev kuvitteli - oli perusteellisesti ja aidosti sitoutunut Länsi-Berliinin puolustamiseen.

Kennedyn rasitteena oli Sikojen lahden maihinnousun epäonnistuminen vähän ennen tapaamista Wienissä. Kennedy saattoi näyttää heikolta juuri tuolloin ja tähän Hrustsev perusti taktiikkansa Wienissä. Fyysinen terveyskin saattoi vaikuttaa : Kennedyn tuskalliset selkävaivat olivat pahimmillaan juuri Wienin neuvottelujen aikaan.

Kennedy teki aloitteen tapaamisesta heti, kun oli astunut virkaan. Wienin huippukokous 3-4.6. 1961 oli oikeastaan ensimmäinen TV-ajan huippukokous kameroiden pyöriessä neuvottelijoiden ympärillä. Jacqueline Kennedyn glamour loi hohtoa tilaisuudelle. Rouva Hrustsevilla ja rouva Kennedyllä oli oma ”huippukokous” leidien kesken.

On syytä panna merkille, että Wienin kokous oli ensimmäinen bilateraalinen huippukokous kylmän sodan aikana lännen ja idän välillä. Aiemmissa oli muitakin länsivaltoja mukana.

Schönbrunnin palatsi oli yksi kokouspaikoista

Aivan oleellinen seikka oli, että arkistojen avauduttua kävi ilmi, että Kennedy oli luvannut keskustelujen aikana, että Yhdysvallat ei kajoa Neuvostoliiton Itä-Euroopan etupiiriin. Kennedyn lupaukset olivat huippusalaisia tuolloin ja jäivät sellaisiksi 30 vuodeksi, kunnes arkistot avautuivat. Tämä on merkittävä – joskaan ei mitenkään yllättävä - asia kylmän sodan ymmärtämisen kannalta ja ulottaa vaikutuksensa tähän päivään saakka, johon myöhemmin palaan tässä kirjoituksessa. Neuvostoliiton pyrkimykset tunkeutua läntisellä pallonpuoliskolla USA:n etupiiriin Kuubassa torjuttiin aggressiivisesti Yhdysvalloissa vuonna 1962. ”Rajat” tunnustettiin ja valettiin betoniin. Kilpailua käytiin etupiirien ulkopuolisilla alueilla (Afrikka, Lähi-Itä, Kauko-Itä…..).

Iso ero miesten välillä oli jo se, että Kennedyn syntymäaika oli sama kuin Hrustsevin edesmenneellä pojalla. Kennedy opiskeli Harvardissa ja kuului varakkaaseen itärannikon perheeseen. Hrustsev oli karkea maatyöläisen poika, joskin sanavalmis ja juonikas poliitikko. Ero miesten välillä oli suuri.

Hrustsev valmistautui antamaan lahjoja presidentille ja hänen vaimolleen hrustsevilaiseen tyyliin: ”lahjat voidaan antaa, vaikka ennen sodan syttymistä”.

Ensimmäisten keskustelujen jälkeen Hrustsev piti Kennedyä ”heikkona” ja ”kypsymättömänä” verrattuna Eisenhoweriin. Kennedy taas kysyi Moskovan suurlähettiläältään Llewellyn ”Tommy” Thompsonilta lounastauolla, että ”onko hän aina tällainen?”. Kennedy yllättyi Hrustsevin aggressiivisesta ideologisesta propagandasta.

Varsinkin osapuolien jatkoneuvotteluissa Hrustsev toistuvasti syytti Kennedyä yrityksistä nöyryyttää Neuvostoliittoa. Hrustsev toisti vaatimuksensa erillisestä sopimuksesta Itä-Saksan kanssa, jos länsivallat eivät luovu suosiolla sektoreistaan Berliinissä. Hrustsev hänelle ominaiseen tyyliin kiivaili, että ”olisi parasta aloittaa sota heti eikä viivytellä, sillä tulevaisuudessa aseet olisivat vielä paljon tuhoisampia”. Hrustsevin oli oltava kova, sillä arkistot ovat paljastaneet, että hänen takanaan Moskovassa oli todella kovia haukkoja.

Neuvotteluissa Hrustsev piti aloitteen käsissään johdattaen keskustelun taisteluun ideologioiden paremmuudesta. Avustajat taas olivat varoittaneet Kennedyä alistumasta ideologiseen väittelyyn. Kuitenkin hän tempautui mukaan, mikä ei edesauttanut Kennedyn agendaa.

Kennedy ilmeisesti turhautui ja lisäyritykset saada jotain aikaiseksi neuvottelujen aikana eivät onnistuneet, sillä Hrustsev nokitti jatkuvasti: ”jos (Kennedy) välttämättä haluaa sodan, hän saa sen” tai ”voimaan vastataan voimalla”. Lopulta Hrustsev ilmoitti, että jos amerikkalaiset pitivät kiinni Berliinistä, hän allekirjoittaisi erillisen rauhansopimuksen Ulbrichtin hallituksen kanssa määräaikaan mennessä, joulukuussa 1961. Kennedy vastasi, että ”jos tuo pitää paikkansa, niin tulee kylmä talvi”. Keskustelut päättyivät hyödyttömään sodalla uhkailuun molemmin puolin.

Hrustsev poistui Wienistä voitonriemuisena osoitettuaan omilleen Moskovassa, että hän pystyy olemaan tiukka ja kova. Ulkoministeri Gromyko kuvasi tapaamisia Moskovassa ”kahden eri lähestymistavan omaavien eturintamien yhteenotoksi”.

Kennedy vastasi Hrustsevin retoriikkaan, mutta ei omasta mielestään onnistunut oikein muussa. Ja se muu oli jonkinlainen edistyminen edes jossain asiassa. Ulkoministeri Dean Rusk totesi, että ”Kennedy oli valmistautumaton Hrustsevin härkämäiseen brutaliteettiin”.

Moskovan ja Washingtonin raportoidut neuvotteluversiot poikkeavat toisistaan. Hrustsevin muistiinmerkitsijät kuvaavat suhteita paljon kunniottavimmiksi, kuin mitä Kennedy ja hänen tulkitsijansa ovat kirjanneet historiaan.

Epäonnistuiko Wienin huippukokous? Kyllä siltä osin, että siellä ei edetty oikeastaan missään oleellisessa asiassa. Wienistä tavallaan käynnistyivät eri suuntiin edenneet haarat kylmän sodan kulussa: Berliinin kriisin huipentuminen lokakuussa 1961 Checkpoint Charliella, jossa panssarit olivat muutaman sadan metrin päässä toisistaan Friedrichstrassella + muurin rakentaminen pari kuukautta Wienin jälkeen. Ja Wienistä johtavat polut myös Kuuban kriisiin, kuten edellä on käynyt ilmi sekä – ja tätä ei kannata unohtaa- osittaiseen ydinkieltosopimukseen vuonna 1963.

Wien oli kylmän sodan jatkumossa yksi etappi, joka betonoi häilyvää tilannetta. Sodan uhka jäi mutta ainakin kylmän sodan kahlitseminen hallituksi kokonaisuudeksi käynnistyi - parin hoipertelevan jälkinäytöksen jälkeen.

Hrustsevkin ”vaihtoi” Itä-Saksan rauhansopimuksen Berliinin muuriin. Lännen ja idän blokkiraja jähmettyi pitkäksi aikaa.

Oliko Hrustsev liian varma Kennedyn heikkoudesta ja käynnisti sen takia Kuuban operaation syksyllä 1962? Tässä voi olla perää. Lopputuloksena liiallisista riskinotoista Hrustsev syrjäytettiin vuonna 1964.

Kennedy saattoi päätyä juuri Wienin kokemusten seurauksena rajojen vetämiseen policy of containmentin hengessä Vietnamiin. Siitä haluttiin tehdä perälauta etupiirien ulkopuolella käytävälle ideologiselle taistelulle. Vaikka Kennedy huojuikin viimeisinä elinviikkoinaan Vietnamiin sitoutumisen ja vetäytymisen välillä, voidaan Kennedyn katsoa kiinnittäneen Yhdysvallat Vietnamiin.

Minulle jää vaikutelma, että Kennedy pyrki Wienissä pitämään länsimaisittain asiat asioina. Henkilöt - siis hän itse ja Hrustsev - olivat puhuvia päitä, jotka välittivät luotujen strategioiden mukaisia linjauksia, kun taas Hrustsev katsoi henkilöiden itsensä ja heidän edustamansa politiikan sulautuvat yhteen: oli kysymys henkien taistelusta. Tätä konfliktin ”henkilökohtaistamista” lännessä oli (ja on) vaikeaa tajuta. Ehkä tässä ilmenee – paitsi henkilöiden luonne-erot – niin myös autoritäärisyyden ja demokratian välinen ero. Jos ajatellaan jälkikäteen, mitä tapahtui pian Wienin jälkeen Checkpoint Charliella Berliinissä lokakuussa 1961 ja Kuubassa lokakuussa 1962, niin näyttää siltä, että Hrustsev oli valmis viemään kriisit uhkaamalleen äärimmäiselle rajalle, mutta sitten viime hetkellä antoi periksi.

Nyt - monien käsitysten mukaan - uuden kylmän sodan käynnistyttyä, käytetty retoriikka on hyvin samanlaista kuin vuonna 1961. Venäjä syyttää länttä pyrkimyksestä nöyryyttää itseään ja haluaa päinvastoin kunnioitusta. Ylpeällä Venäjällä on jälleen alemmuuskompleksi suhteessa lännen monitasoiseen ylivoimaan. Meneillään olevien konfliktien avulla halutaan ottaa niin paljon etuja kuin on otettavissa ja sitten – toiveikkaasti ajatellen – tyydytään saavutettuun.

Erojakin on. Neuvostoliiton taustana oli Wienissä maailmansodassa alistettu Itä-Eurooppa. Ja Neuvostoliitto halusi työntää aggressiivisesti lännen yhä kauemmas rajoiltaan. Tänään tilanne näyttää siltä, että länsi on ollut sosialismin romahduksen jälkeen aggressiivinen ja Venäjä on omasta mielestään joutunut puolustuskannalle yrittäen nyt viimeistään vetää rajaa lännen eskaloitumiselle.