keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Miten fasismi syntyi?

Mies seisoo kädet kyynärpäitä myöten ristissä rinnalla, huulet törröttävät itsevarmuutta uhkuen, tiukka katse vaatii ja saa hullaantuneita suosionosoituksia. Tämä on lapsuuden kuva jostain TV-dokumentista, jossa kerrottiin Benito Mussolinista. Mussolinin uran alkuvaiheet olivat kuitenkin varsin ristiriitaiset. Miksi hänestä tuli diktaattori?

Poliittisen uransa alkuaikoina Mussolini oli sosialisti. Hän vastusti Italian ensimmäiseen maailmansotaan osallistumista, mutta muutti yhtäkkiä kantansa, jonka seurauksena hänet erotettiin sosialisteista.

Vähitellen Mussolini muokkasi poliittista ohjelmaansa meidän tuntemaksemme fasismiksi. Ilman uskollista kannattajajoukkoa, fasistista puoluetta hän ei olisi päässyt valtaan. Fasisteissa oli joukko entisiä vasemmistolaisia, demokraatteja ja talonpoikia, ketä tahansa, jotka olivat kyllästyneet entiseen menoon.

Mutta mitä yhteiskunnallisia syitä fasismin takana oli? Niitä on syytä kerrata jo senkin vuoksi, jotta ymmärrettäisiin nykyisten äärioikeistolaisten toimintaperiaatteita ja mahdollisen nousun syitä.

Italian suuri ongelma oli ollut satoja vuosia hajanaisuus. Saksan tapaan tarve yhtenäistää valtakunta oli kasvava. Garibaldia on juhlittu yhtenäisyyden vertauskuvana, mutta hänen työnsa oli vasta alkua. Mussolini halusi työstää suuren projektin loppuun.

Saksalaisten tapaan italialaisille oli jäänyt frustraatio ensimmäisestä maailmansodasta. Tappion kärsineitä joukkoja suorastaan rangaistiin. Tarve jollekin kohottavalle oli olemassa. Mutta ehkä juuri italialaisille ominaiseen tapaan yhtenäisyyden tavoittelusta tehtiin hyvin suurellinen asia. Jokin kulttuurissa oli (tai on) yliampuvaa. Tätä fasistit käyttivät hyväkseen kerätessään kannattajia. Harhainen kuva yhtenäisyydstä laajennettiin myöhemmin maailmanvaltahoureiksi.

Fasismin läpimurto tapahtui vuonna 1922. Rooman marssi oli eräänlainen triumfi. Jo sitä ennen valta oli väkivallan avulla, uhkailulla ja röyhkedellä tosiasiassa anastettu heikolta demokratialta. Tässä Mussolini käytti hyväkseen perustamaansa mustapaidat-järjestöä, joka vainosi demokraatteja ja sosialisteja.

Ainakin yksi tärkeä syy Mussolinin onnistumiseen oli kuningas Viktor Emmanuel III, joka halusi säilyttää valtansa mihin tahansa hintaan ja liittoutui Mussolinin kanssa. Hän sopi fasisteille eräänlaiseksi nukkehallitsijaksi.

Fasistisen terrorin avulla Mussolini otti käyttöönsä diktaattorin valtuudet vuonna 1925. Seuraavana vuonna hän lakkautti Italian parlamentin ja kilpailevat puolueet.

Mussolinissa oli jokin erikoinen piirre, jolla hän toisaalta aliarvioi italialaisia. Hänen mahtipontisuutensa näkökulmasta italialaiset olivat muita kansakuntia alhaisempia! Ehkä tässä on syy hänen raivopäiseen fasistiseen ”kasvatusprosessiinsa”. Kansasta piti ”tehdä” ylvään fasimin etujoukko.

Mussolinin ei olisi ollut mahdollista edetä ilman sopua kirkon kanssa (1929). Paavilta saatu siunaus pyhitti Mussolinin vallan.

Jo tuolloin Italialla oli ”etelän ongelma”. Italia oli jakautunut teolliseen Pohjois-Italiaan ja agraariseen, köyhään Etelä-Italiaan. Mussolini yksinkertaisesti kielsi etelän ongelman, sillä ”kansakunta on yhtä perhettä”, kuten hän julisti. Tärkeän yhtenäisyysviestin välttämätön komponentti oli liitto mafian kanssa aluksi. Kaikki poliittiset liikkeet varsinkin Etelä-Italiassa tukeutuivat mafiaan.

Kun vaaleista ei tarvinnut enää välittää, käynnisti Mussolini mafian kaatamisyrityksen ja onnistuikin, ainakin näennäisesti. Epäpyhässä kolmiyhteydssä paavi – valtiovalta – mafia Mussolini saavutti tärkeän voiton liittoutumalla paavin kanssa mafiaa vastaan. Mafian vallan kumoamista pidettiin Mussolinin suurena voittona. Voitto oli kuitenkin väliaikainen. Tosiasiassa mafialla oli jo 1930-luvulla merkittävä asema uudelleen!

Saksa otti myöhemmin mallia monista Italian fasistien ”keksinnöistä”: lehdistösensuuri, yksisuuntaistettu tiedotusmonopoli, propagandavyörytys ja mahtipontiset puheet, joilla pyrittiin ratkaisemaan yhteiskunnalliset ongelmat. Eikä savua ilman tulta: kuten Saksassa fasistit onnistuivat taittamaan työttömyyden, nostamaan elintasoa ja edistämään teollisuutta.

Sekä Italian fasisteilla, että Saksan natseilla äitimyytillä oli tärkeä rooli fasistisen yhteiskunnan muodostamisessa. Mussolini oli tavallaan miltei kansakunnan äitihahmo, synnyttäminen toki varattiin naisille. Saksan kulttuuri oli patriarkaalisempi, mutta kysymys on vain vivahde-erosta. Sekä Saksassa että Italiassa naisten tehtävä oli synnyttää lapsia ja kasvattaa seuraava aatteelle uskollinen sukupolvi.

Rotukysymys on myös mielenkiintoinen. Ketä italialaiset oikein ovat? Afrikasta tulleita? Oli tärkeää luoda aluksi puhdas rotu, eräänlainen ”Välimeren rotu”, sittemmin italialaiset ottivat suoraan mallin Saksalta ja tekivät itsestään arjalaisia! Välillä siis opit kulkivat toiseenkin suuntaan.

Vielä on tuotava esille merkittävä imperialistinen piirre kummassakin maassa: rinnan molemmat maat alkoivat laajentaa elintilaa. Italia Etiopiaan, joka saatiin vain vaivoin vallatuksi. Lopullisena tavoitteena oli luoda imperiumi ja tehdä Välimerestä Italian sisämeri. Tämä tavoite vahvistui vaiheessa, jossa Mussolini luopui kiistämättömistä epäilyistään Hitleriä kohtaan ja omaksui eräänlaisen opetuslapsen roolin maailmanvalloituksessa.

Mahtipontinen, koominenkin hahmo, Il Duce pystytti yksipuoluediktatuurin, joka kesti vuodesta 1922 vuoteen 1943. Puhujan lahjoillaan hän saavutti kansakunnan sielun sopukat. Italialaisilla on ollut kova tehtävä selvittää itselleen fasistinen menneisyys. Ehkä kuitenkin Italian kauttaaltaan sekava poliittinen järjestelmä toisen maailmansodan jälkeen tekee Mussolinin vallan selitettävämmäksi kuin Hitlerin vallan Saksassa, niin vaikeaa on ollut saavuttaa poliittinen vakaus.

Mitkä seikat edellä olevasta pitäisi huomioida, jos oletuksena on epäily uudesta fasismin nousu? Mielestäni seuraavat:

1) Talouden taantuman tai laman seuraamukset (erityisesti työttömyys ja suurien kansanosien köyhtyminen).

2) Ylikorostunut kansallismielisyys ja muukalaisviha.

3) Suuren johtajan kaipuu.

4) Demokratian väsähtäneisyys ja eripura.

5) Menneen - kuvitellun tai todellisen - suuruuden haikailu.

6) Otollisen historiallisen hetken syntyminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti