tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vaihtoehto Mäntsälälle: kirkkaat valot, iso kaupunki

Tämä on 100. blogikirjoitukseni tänä vuonna.

Kotikuntani Mäntsälän väkiluvun muutokset kytkeytyvät oleellisesti niihin muutoksiin, jotka tapahtuvat pääkaupunkiseudulla tai laajemmalla Helsingin seudulla. Yksi oleellinen osa muutosta on kehyskuntien ja pääkaupunkiseudun keskinäinen muuttoliike. On totuttu siihen, että pääkaupunkiseudulta muuttaa nuoria lapsiperheitä väljempään asumisympäristöön kehyskuntiin. Mäntsälän on saanut tästä muuttoliikkeestä reippaan osuuden. Väkiluku on miltei kaksinkertaistunut 35 vuodessa.

En väheksy kunnan omia toimenpiteitä. Tonttimaata on oltava ja sitä on ollut saatavissa, kiitos kunnan ennakoivan maanhankinnan ja kaavoitustyön. Mäntsälän sijainti ja yleinen elintason nousu ovat olleet kuitenkin ratkaisevia tekijöitä. Ennen 1980-lukua staattinen maaseutuyhteisö ei kasvanut juuri lainkaan. Väkiluku päinvastoin taantui.

Tilanne muuttui, kun Suomeen vihdoin levisi kaikkialla länsimaissa vaikuttanut esikaupunkibuumi ja sen mahdollistaja, henkilöautoistuminen.

Kun pääkaupunkiseudulta on muuttanut parhaassa työiässä olevia ihmisiä Mäntsälään, on se mahdollistanut kunnan vaurastumisen. Mitenkään itsestään selvää kehityskulku ei ole ollut. Itse asiassa Mäntsälä on tulotasoltaan ollut Uudenmaan pohjamutia. Vasta viime vuosikymmenien (ja ahtaammin arvioiden vasta viime vuosien) tulomuutto on nostanut Mäntsälän tulotasoa.

Onko tulotaso niin tärkeä? Eikö kysymys ole eräänlaisesta syrjinnästä? Eikö humaaneihin periaatteisiin kuuluu ”sallia” kaikenlainen muutto? Tähän on oikeastaan helppo vastata: niinhän tapahtuukin. Nykyisin kerrostaloista omakotitaloihin muuttavien on pakko olla kohtuullisen hyvätuloisissa ammataissa, jotta muutto mahdollistuu. Nykyinen kotitalouksien velkaantumiskehitys – josta pääosan muodostavat asuntovelat – on sitten trendi, jonka vaikutukset voidaan arvioida vasta jonkin ajan kulutua. Itse olen pitänyt kehitystä huolestuttavana.

Olen kiinnostuneena seurannut voisiko nykyinen esikaupunkitrendi muuttua päivastaiseksi eli muuton suunta kääntyisi kohti suurkaupunkeja. Mitään aivan varmoja osviittoja tästä ei ole, jos puhutaan korkean elintason länsimaista – kehittyvät maat ovat sitten erikseen. Yhdysvalloissa on tosin ollut jo pitkään meneillään trendi, jossa muuttovirrat ovat kääntyneet maaseudulta kaupunkeihin. Tätä kehitystä on syytä tarkkailla. Edelleen jossain amerikkalaisessa tutkimuksessa todettiin, että ”pienet” yliopistokaupungit (so. 200 000 - 400 000 asukasta) voivat olla vetovoimaisia kehyskuntien asukkaiden näkökulmasta. Helsinki voisi täyttää ehdot!

Muutoksen merkkejä on muutoinkin ohuesti havaittavissa. Sinkkuvaltaistuminen johtaa helposti kaupunkiympäristöasumisen priorisointiin. Sama ilmiö näkyy nuorimpien aikuisten ikäluokkien irtaanumisena kesämökkikulttuurista. Ympärillä pitää olla säpinää. Cityihmiset miettivät Juhannuksenkin traditioiden murtamista: kyllä kaupungissa voi viihtyä myös keskikesällä.

Mäntsälän väkiluvun kasvu laantui 1990-luvun lamavuosina lähelle nollapistettä. On selvää, että talouden taantuma ei mahdollista niin helposti työn perässä kulkemista kuin mitä tapahtuu korkeasuhdanteessa: siispä muutto vähenee. Laman jälkeen väkiluvun kasvu 1990-luvun jälkipuoliskolta aivan viime vuosiin saakka on ollut tosi reipasta. Syy on selvä: Suomen taloudella on mennyt lujaa ainakin vuodesta 1994 vuoteen 2008 saakka.

Nykyisessä taantumassa väkuluku käyttäytyi hyvin pitkälle samalla tavalla kuin 1990-luvun alussa. Kasvuluvut putosivat 2-3 prosentin lukemista ensin 1,5 prosenttin ja sitten alle prosenttiin (2011). Vuonna 2012 tapahtui ainakin minun mielestäni yllättävä käänne. Palattiin takaisin kovalle kasvu-uralle (väkiluvun kasvu 1,7 %). Nyt ollaan meneillän olevan vuoden osalta taas todella matalissa lukemissa.

Mitä johtopäätöksiä voitaisiin vetää? Ensimmäinen ajatus on, että ei kannata ennustella juuri mitään, koska aikaväli (vuodesta 2008 tähän hetkeen) on aivan liian lyhyt pitkäaikaisten trendien arviointiin. Jos jotain sanoisin, niin taantuma 2009-2011 vaikutti odotetusti, väkiluvun kasvu tyrehtyi . Ehkä vuoden 2012 muutos johtui patoutuneesta kysynnästä joka purkautui ennenkuin talous vaipui uudelleen nollakasvuun. Tämän vuoden osalta lisäys on tosi pieni (vain +38 henkeä viidessä kuukaudessa). Viime aikoina on ollut poikeuksellisen runsaasti myös yksittäisiä miinusmerkkisiä kasvulukuja kuukausitasolla.

Voi olla, että kysymys on myös pitkävaikutteisemmista trendeistä, jos ei vallan paradigman muutoksesta. Tähän viittaa muutokset Helsingin väkiluvussa. Tuoreeseen Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaukseen viitaten (numero 2/2013: Hannu Kytö: Paluu pääkaupunkiseudulle) Helsingin muuttotappio oli vielä 9000 henkeä vuosina 2002-2007 muuhun maahan. Samaan aikaan Espoo voitti 4000 ja Vantaa 600 henkeä.

Vuosina 2008-2012 Helsingin kokonaismuuttovoitto oli 8500 henkeä. Samaan aikaan Helsingin muuttotappio kehyskuntiin on pienentynyt dramaattisesti (ollen tosin vieläkin 400 henkeä vuositasolla). Helsinki kerää muuuttovoittonsa nyttemmin paitsi maahanmuutosta niin myös Helsingin seudun ulkopuolelta – maakunnista - tapahtuvasta muutosta (vuosittain +3000-4000 henkeä, vuonna 2011 tarkalleen 3797 henkeä). Muuttajia eivät ole enää pelkästään opiskeluikäiset (17-29 vuotiaat), vaan myöskin 30-44 vuotiaat. Samaan aikaan 30-44 vuotiaiden poismuutto Helsingistä on pienentynyt.

Jälleen kerran on syytä todeta, että pitkän aikajänteen johtopäätöksissä kannattaa olla varovainen. Spekulaatio kuitenkin sallittakoon. Onko tuo alussa mainittu ”takaisin suurkaupunkeihin” - ilmiö vahvistumassa? Jos siis Helsingin tappio kehyskunnille on enää noin 400 henkeä vuositasolla, niin Mäntsälän osuus ei voi olla kaksinen. Ja kuitenkin Helsinki on ollut ykköskunta Mäntsälän muuttovoittotilastoissa.

Onko Helsinki onnistunut kasvattamaan pientaloasumisen määrää? Epäilen, ettei se ole voinut tapahtua näin nopeasti. Onko Espoo onnistunut pysäyttämään Helsingin muuuttoliikenteen aiempaa paremmin Espooseen kehyskuntien sijasta? On se mahdollista, ainakin osittain. Sitten tullaan isompaan muutosmahdollisuuteen. Jokin seikka tai jotkin seikat ovat alkaneet vaikuttaa pääkaupunkiseudun profiilia nostavasti nimenomaan helsinkiläisten itsensä näkökulmasta. Asuntojen hintataso se ei voi olla, sillä hintojen nousuvauhti ei ole maltillistunut. Onko kysymys kaupungin onnistumisesta, kun se on taistellut paremman viihtyvyyden puolesta? Ainakin itse näen, että kulttuuritarjonnan puolesta Helsinki on elinvoimaistunut. Kesäkaupunkina pääkaupunki on lyömätön, sen arkkitehtuuri on upeaa. Mutta antavatko helsinkiläiset itse arvoa rakennusarkkitehtuurille?

Ihmisiä vetää Helsinkiin myös kovat asiat: keskituloisilla ja rikkailla on varaa muuttaa kehyskunnista takaisin kalliiseen Helsinkiin siellä jo opiskelevien lasten ja oman työn perässä. Tämä trendi saattaa vahvistua lähitulevaisuudeessa. Osa alunperin pääkaungista muuttaneista on pettynyt maaseudulla asumiseen, palvelujen tasoon jne.

Myös ihmiset muuttuvat: kesällä kaupungista ei paeta, terasseilla viihdytään. Entä omakohtainen kokemukseni? Itse näen asian niin, että meikäläisessä on kaksi puolta: sound of the city - suurkaupungin syke - vetää puoleensa toisaalta, mökkikulttuuri toisaalta. Olen siis eräänlainen hybridi. Ymmärrän kyllä, että ei voi olla kauempaa haettua asiaa perushelsinkiläisen näkökulmasta kuin perinteinen työleiri mökillä.

Kun osa ihmisistä edelleen kaipaa kehyskuntien väljiä tontteja, niin toinen osa muodostuu cityihmisistä – bright lights, big city, kuten vanhassa blues-kappaleessa todetaan - jotka eivät missään tapauksessa halua poistua Helsingistä lyhyitä visiittejä lukuunottamatta. Kaupunki ikäänkuin tiivistyy ja täyttyy kaupunkihengellä.

Jos rohkeasti veikkaisin, niin olettaisin cityelämisen viehättävän tulevaisuudessa yhä enemmän. Tämä johtaa Helsingistä ulospäin suuntautuvan muuttoliikkeen maltillistumiseen. Onko suomalaista vihdoin tullut Olavi Paavolaisen "nykyajan etsijöitä", suurkaupunki-ihmisiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti