lauantai 20. lokakuuta 2012

Mitä minä sanoin !

Laskin juuri kädestäni Esko Seppäsen uusimman kirjan ”Emumunaus”. Se on - kuten arvata saattaa - kovinta rahamarkkina- ja EMU-kritiikkiä, mitä tältä planeetalta voi löytyä. Jo edellisessä kirjassaan ”Oma pääoma” Seppänen harjoitteli EU-kritiikkiä 20-30-sivun verran. Sitä ennen ilmestyi pamfletti ”Hullun rahan tauti” finanssikriisistä. Se on kirja, joka yhdessä Timo Harakan ”Luoton loppu” -pamfletin kanssa avasi mainion näkymän finanssikriisin syntyvaiheisiin. Nyt hän paneutuu EMU-kritiikkiin kokonaisen kirjan verran. Emumunaus on haastavaa luettavaa.

Kirjoittaja hallitsee sekä yksityiskohdat että kokonaisuuden. Hän vierittää päällemme lyhyen EU-historian Maastrichtin sopimuksesta lähtien, koukaten välillä Yhdysvaltain puolelle, mutta palaten sitten rahaliittokritiikkiin.

Kirjassa käydään läpi mm. virtuaalirahan, johdannaisten, ERVV:n, EVM:n, kriisimaiden ja tietenkin Suomen koettelemusten (myös 1990-luvun alun lama !) historia neljässä luvussa Taustapeili, Sivupeili, Päivän peili ja Kerro, kerro kuvastin. Se on tiivistetty yhteenveto eteemme avautuneesta tapahtumien taivaanrannasta, sellaisenaan mainio kertauskirja Euroopan Yhteisön viime vaiheiden historiaan.

Vaikka kirja on kokonaisesitys EMU-kriisin vaiheista on se samalla pamflettimainen kärkevyydessään. Tai sitten ei. Kärkevyys on nimittäin Seppäselle tyylilaji eikä mikään juuri tätä kirjaa varten valittu linjaus.

Seppänen on tunnettu värikkäästä kielenkäytöstään. Uusi kirjakin on täynnä - läkähdyksiin saakka - erilaisia kielikuvia. Hän on luonut Seppäsen kieliopin ja sanaston. Seppänen on merkityksien ymmärtäjä. Hän pystyy pelkistämään monimutkaisia asioita sortuen vain harvoin yksinkertaistuksiin. Tämä tulee esille niinkin triviaalissa asiassa kuin kolmekirjaimisten aakkosmössöjen ”käännöksissä”. Esimerkiksi CDO on ”vakuuksin turvatut joukkovelkakirjat” ja CDS on ”kahden osapuolen välinen sopimus luoton maksamatta jättämisen varalta”. Käännökset ovat oikein, vaikka käytännössä tuotteet finanssikriisissä kääntyivät itsensä vastakohdiksi. Seppänen on tieteen popularisoija positiivisessa mielessä.

Esko Seppänen on aina osannut ärsyttää. Puolueessaan hän oli mielestäni usein keskeinen riidanhaastaja. Hän tuntui aina olevan eri mieltä muiden kanssa - totta vai luulottelua ? Hän perehtyi jo varhain taloustiedon saloihin ja pörssiyhtiömaailmaan. Tiedoista on ollut viime aikoina tavattomasti hyötyä. Vaikkei olisikaan asioista yhtä mieltä, on tunnustettava, että hän tarjoaa teesin tai antiteesin lähes kaikkiin EU-kriisin pääkohtiin.

Aiemmin hän saattoi ärsyttää ”väärillä” mielipiteillään. Joskus tulee mieleen, että hänen on tarvinnut vain odottaa ja maailma on tullut hänen mielipiteidensä kohdalle. Onko tässä siis yksi näistä vääristä ihmistä joka on ollut oikeassa ? Ainakin kirjaa voi suositella oikeille ihmisille, jotka ovat olleet väärässä. Omahyväisyyttä hän välttelee: suusta ei pääse lausahdusta ”mitä minä sanoin”. Hän jättää sen muiden tehtäväksi.

Uudessa kirjassa ei juuri sosialismi -sanaa käytetä. Siinä mielessä ideologinen indoktrinaatio on taakse jäänyttä elämää.

Parasta kirjassa on se, että Seppänen ei sorru syljeskelemään mielipiteitään vasemalle, oikealle tai keskelle. Hän pyrkii argumentoimaan sanottavansa. Seppäsen puheenvuorot ovat sen verran painavia, että jos Seppästä ei olisi, hänet pitäisi keksiä.

Itse odottaisin, että Seppänen paneutuisi tulevaisuudessa luihin ja ytimiin alkuperäisen amerikkalaisen finanssikriisin synnystä. Nyt hän erittelee kirjassaan ansiokkaasti subprime-lainat, CDO-arvopaperit ja CDS-johdannaiset ja pankkien, mukaan lukien varjopankkien roolin, mutta tarkoitan nyt enemmän. Mikä olisi suuri linja Marxista Keynesin kautta Minskyyn ? Hän ei puhu kirjassaan omistajuuden olemuksesta finanssikriisissä. Miksi omistajuus (vrt. sosialismin (pakko)kollektiivinen omistus/ uusliberaalien äärimmäisen pitkälle viety - pakonomainen - yksityisomistus) on finanssikriisin keskiössä ? Mikä olisi keynesiläisyyden ja Chicagon poikien vastakkainasettelun ytimessä ? Pitäisikö ideologiat vielä kerran perata finanssikriisin ”sodan sumun” takaa ?

Vai onko Seppänen ensisijaisesti finanssiturbulenssin lähitaistelija, joka ei sittenkään halua paneutua pitkään linjaan ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti