perjantai 4. tammikuuta 2013

Miksi finanssikriisiä ei pystytty ennakoimaan ?

Tilastokeskuksen julkaisussa Tieto ja Trendit 12/2012 eritellään ansiokkaasti finanssikriisin syitä syviä. Miksi finanssikriisiä ei pystytty ennakoimaan? Lehdessä Suomen OECD-suurlähettiläs Antti Kuosmanen esittelee artikkelissa ”Sopuleita äidin oomme kaikki…” tulkintoja kyvyttömyydestä ennakoida kriisi.

Lähteisiinsä (Michael Shermer) viitaten Kuosmanen erottaa kolme kategoriaa, joilla hän kuvaa sitä, miksi finanssikriisin tuloa ei nähty: 1) Intellectual Capture. Pelättiin auktoriteettien reaktioita (auktoriteetteja edusti esim. Yhdysvaltain keskuspankki), jos totutusta poikkeavia näkemyksiä esitetään. Sorruttiin lauma-ajatteluun (groupthink) ja ajateltiin, ettei suurta kriisiä tule, koska viimeisestä oli niin kauan aikaa (1930-luku). Viimemainitusta käytetään nimeä jatkuvuusolettama. 2) Mukauduttiin vallalla oleviin näkemyksiin. Ylemmille tahoille ei puhuttu negatiivisia totuuksia. Riittävä vuorovaikutus puuttui eri tahojen välillä. 3) Vallitseva makrotaloustiede (markkinat hakeutuvat itse tasapainoon, sääntely tulee purkaa) esti kritiikin.

Kaikki edellä mainitut ovat tärkeitä palasia kriisin näkemisen esteiden analysoimisessa. Luultavasti useimmat kriisin syitä analysoivat käyttäisivät samantyyppisiä faktoja.

Olen itse jaotellut kolme kategoriaa, jotka ovat lähellä edellä esitettyjä, mutta kuitenkin saattavat tuoda uusia ulottuvuuksia kriisin arviointiin. Kolme kategoriaa ovat 1) Ideologia, 2) Asenteet ja tunteet sekä 3) Tieto. Oleellinen lähtökohta on, että syvällisimmin ihmisen käyttäytymiseen vaikuttava tekijä on ideologia, toiseksi tärkein on asenne ja vasta kolmantena on tieto.

Tieto

Riskien kartoitus puutteellista. Riskitietoisuus laski dramaattisen alas. Talouden lakien toistuvuus unohdettiin. This time is different -ilmiö. Ei nähty tai haluttu nähdä 1980-luvulta alkanutta jatkuvien kuplien ja rahamarkkinakriisien vaihetta oireellisena ilmiönä.

Tuloeroja kasvatettiin tietoisesti. Tuloerojen kasvun vahingollisuutta ei huomioitu.

Uusien rahoitusinstrumenttien aiheuttama sokeus (niitä kehiteltiin ”tieteellisesti”, kaikkea ei kuitenkaan pystytty huomioimaan), rahoitusalan ylikoulutus oli silmiinpistävä ilmiö.

Ylikoulutus johti rahoitusalan ylisuureen kasvuun. Rahan kiertonopeus nostettiin äärimmilleen velkavivun ja uusien rahoitusinstrumenttien avulla. Näitä ei nähty vaaratekijöinä. Rahamarkkinatoimijoiden ylisuuriin palkkioihin herättiin liian myöhään.

Velkavivun vaarallisuus sivuutettiin, koska kasvun kuviteltiin olevan teknologiavetoisesti ”ikuista”.

Teknologista kehitystä yliarvioitiin (ajateltiin, että muutti talouden lait). Suhdannevaihteluiden kuviteltiin väistyneen.

Investoinnit pakenivat teollisuudesta rahamarkkinatuotteisiin.

Keskuspankin rooli. Keskuspankin johto erityisesti Yhdysvalloissa omaksui uusliberaalit, vapaiden markkinoiden periaatteet. Tehokkaiden markkinoiden ajateltiin itse huolehtivan tasapainon saavuttamisesta.

Epänormaalia alettiin pitää normaalina. Totuttiin meneillään olevaan kehitykseen, vaikka monet tunnistivatkin tuhon oireet.

Liian moni sai hyötyä kriisin kehittymisvaiheessa.

Globaalisaation aiheuttamien muutosten huomiotta jättäminen. Kehittyneet maat velkaantuivat kehittyville maille.

Todellisesta asioiden kulusta ei oltu selvillä. Tapahtui Fog of War -ilmiö, jossa heikko rahamarkkinanäkyvyys esti objektiivisen analyysin.

Asenteet ja tunteet

Auktoriteettien pelko, ei uskallettu asettua valtavirtaa vastaan. Esim. IMF:n analyyseissa ei asetettu ylempien näkemyksiä kyseenalaiseksi. Alemmat portaat toteuttivat ylempien ajattelua.

Laumasieluisuus. Mielipidejohtajia ei kyseenalaistettu. Vakavaraisina pidetyt vanhat pankit yrittivät taistella uusien innovaatioiden tuomia riskejä vastaan, mutta antoivat lopulta periksi , kun joidenkin muiden alkumenestys oli vaikuttavaa. Halu irtautua sääntelyn kahleista (”jospa vain saisin mahdollisuuden itseni toteuttamiseen”).

Moraalittomuus, ei haluttu asettua tavallisen ihmisen asemaan. Moraalikato. Väärä optimismi (=toiveajattelu). Arvostelijat leimattiin pahanilmanlinnuiksi. Yhteiskunnallisten asenteiden koveneminen (rasismi, uskonnon korostuminen, uskonnollinen suvaitsemattomuus). Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu korostui.

Ideologia

Uusliberalismin läpimurto (1930-luvulla alkaneen sääntelyn vastaisuus, joka jatkui sodan jälkeen).

Tehokkaiden markkinoiden teoria. Markkinat hakeutuvat automaattisesti tasapainotilaan (antiteesi: markkinat pyrkivät koko ajan pois tasapainosta).

”Kun jokainen tekee parhaansa, aiheutuu kaikkien hyvä”.

Uusliberaali omistajuusyhteiskunta muodostui ideologian ytimeksi.

Trickle-down teorian mukaan ylhäälle ohjatut veronkevennykset valuvat kaikkien hyväksi.

(Markkinoiden) vapaus muodostui itseisarvoksi. Kuplaa ei voi tunnistaa ennenkuin se puhkeaa.

Tavoitteeksi asetettiin pieni valtio. Yhteiskunnan piti puuttua mahdollisimman vähän kansalaisten elämään. Unohdettiin, että yksityinen ja julkinen voivat toimia parhaiten yhdessä.

Johtopäätöksiä….

Arkiajattelun mukaan rakennamme sivistysvaltiossa ymmärryksemme tiedon varaan tai niin me sen ainakin kuvittelemme. Jokaisella ihmisellä on ideologia (maailmankuva tai ajatuskehikko), jonka varassa toimitaan. Tässä erittelyssä viedään ideologia pidemmälle. Se muodostuu dogmiksi. Kun ideologia jyrää tiedon (tunteet ja asenteet toimivat välikäsinä) on kysymys dogmaattisesta ideologiasta. Tässä ajattelussa sekä sosialismi että uusliberalismi edustavat dogmaattisia ideologioita (oppiin perustuva ideologinen ajattelu). Dogmaattiseen ideologiaan joko lähdetään mukaan tai siitä sanoudutaan irti.

Ideologisesti voidaan uusliberalismin ja sosialismin väliin muodostaa akseli, jonka ytimessä on omistajuuden käsite. Sosialismissa omistajuus on kollektiivista aina pakkokollektivismiin saakka. Uusliberalismissa taas yksityisomistus on viety äärimmäisen pitkälle. Yhdysvalloissa uusliberalistinen ns. omistajuusyhteiskunnan (ownership society) kehittely oli käsittääkseni yksi finanssikriisin keskeisiä syitä. Omistajuusideologia sumensi tietoon perustuvan argumentoinnin ja kritiikin. Cato-instituutti määritteli 2000-luvun alussa omistajuusyhteiskunnan seuraavasti: jokainen isi ja äiti omistaa lastensa koulutuksen (koulu ei siis ole yhteiskunnan verovaroilla ylläpitämä instituutio), jokainen omistaa oman terveydenhuoltonsa (ei ole yhteisesti kustannettua terveydenhuoltojärjestelmää) ja jokainen omistaa oman eläkkeensä (ei ole meidän tuntemaamme eläkejärjestelmää). Omistajuusyhteiskunta-ajattelu ei koskaan levinnyt sosiaaliturvaan saakka, vaikka George Bush nuorempi pyrkikin viimetöinään yksityistämään 4 % sosiaaliturvasta.

Finanssikriisin kehittymisen kannalta oli kuitenkin ratkaisevaa, että yksi osa omistajuusyhteiskuntaa eteni, nimittäin kodinomistajuus (home ownership). Tavoitteena oli sitoa amerikkalaiset ”amerikkalaiseen unelmaan” kodinomistajuuden kautta. Dogmaattisesti toteutettu ”pakonomainen” köyhille suunnattu kodinomistajuuden ohjelma (johon köyhillä eikä vähän parempituloisillakaan ollut varaa) asuntokuplineen oli finanssikriisin välitön syy.

Finanssikriisi näyttäytyy eräänlaisena omistajuuden kiihdytysprosessina, johon liittyi oleellisesti rahankierron kiihdytysprosessi (jota olen käsitellyt blogikirjoituksessa ”Hitaamman rahan puolesta”). Nämä prosessit edellyttivät rankkaa velkavivun käyttöä, joka johti akuuttiin kriisiin. Teknologiaa ja ikuista kasvua korostava ideologia ei mahdollistanut analyyttistä kritiikkiä.

Ideologisen omistajuusakselin avulla voidaan ymmärtää, miksi jotkut uusmarksilaiset ovat siirtyneet uusliberaaleiksi (esimerkiksi Irving Kristol Yhdysvalloissa ja Björn Wahlroos Suomessa).

Mahdollisimman objektiiviseen tietoon perustuvan (toki henkilökohtaisen ideologian hyväksyvän) ajattelun edistäminen olisi siis yhteinen tehtävämme, jotta dogmaattisten ideologioiden painajaisilta voitaisiin välttyä. Tietenkin on myönnettävä, että kaikki oppiin perustuvat ideologiat tai ideologialuontoiset aatteet eivät ole tuhoisia (esimerkiksi osuustoimintaliike, alkiolaisuus jne.). Mutta tässä olikin tarkoitus avata sitä, miksi finanssikriisin syntyä ei havaittu.

Moniarvoinen yhteiskunta syvällisemmin ymmärrettynä ei antaudu mielipidejohtajien vietäväksi kritiikittömästi. Vaivihkaa tapahtuva mielipidejohtajien suorittama manipulointi tuhoaa tehokkaasti aivan tavallisen ja hyödyllisen arkikriittisen näkemyksen. Ideologisista paineista huolimatta on jaksettava taistella tiedon, tiedon levittämisen ja tiedon saannin puolesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti