lauantai 7. huhtikuuta 2018

NHL: nuoret suomalaiset murtautuvat seurojensa kärkipelaajiksi

Amerikkalaiset (kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset) ovat äärimmäiset kiinnostuneita ammattilaissarjojen tilastoinnista. Melkein mitä tahansa voidaan mitata. Mittausperusteita on satoja. Keskityn seuraavassa vain muutamiin tähdellisiin tilastoihin kaudelta 2017-18 ja lähinnä vain suomalaisten menestymisiin niissä. Yritän syventää erittelyjä laajentamalla arviointia tilastojen ulkopuolelle.

Maailman paras jääkiekkoliiga NHL tarjoaa mahdollisuuden suomalaisten urheilijoiden kansainväliseen menestymiseen paremmin kuin mikään muu laji. Juuri tänä vuonna (2017-18) monet suomalaiset ovat yltäneet parhaaseensa. Kausi on nyt runkosarjan osalta valmis , joten johtopäätöksiä voidaan vetää. Usein uutisoinnissa korostuvat suomalaisten menestymiset, mutta itse kiinnitän huomiota myös siihen, ketkä ketjussa tai kentällisessä pelaavat. Kun pystyy lunastamaan pitkäaikaisesti paikan ykkös/ kakkosketjussa tai ykkös/kakkospuolustajaparissa syntyy tulosta. Menestymistä edesauttaa pääsy pelaamaan ylivoimaa. Tässä kategoriassa asetan Carolinan kaksikon Sebastian Aho - Teuvo Teräväinen arvoasteikossa korkealle siksi, että kärkiketjussa pelaa kaksi suomalaista. Aho oli odotetusti heti tähti, kun hän siirtyi NHL:ään ja Teräväinen kypsyi hieman hitaammin, mutta on nyt lunastanut luottopelaajan statuksen.

::::::::::::::::::::

Seuraan hyvin tarkkaan eri pelaajien peliaikaa, joka usein sivuutetaan tilastoissa. Huikeinta tässä statistiikassa suomalaisittain on, että Floridan Aleksander Barkov pelasi runkosarjan toiseksi kovimmat minuutit kaikkien liigan hyökkääjien osalta! Lopputulos, 22.04 minuuttia per ottelu on huikea saavutus (ykkönen oli Anze Kopitar, 22.05 minuuttia). Lisäksi Barkov oli joukkueensa rankkarispesialisti. Melkoista lahjakkuutta osoittaa Barkovin tehtyjen alivoimamaalien määrä (5 kappaletta), jossa hän on myös liigan ykkönen! Barkov on varsinainen kiekon ryöstäjä!

On vaikeaa kuvitella parempaa yleispelaajaa, kuin mitä Barkov on. Hän hallitsee kaikki pelin osa-alueet.

Puolustajat ovat minuutteineen sitten asia erikseen. Buffalon Rasmus Ristolainen pelaa liigan neljänneksi isoimmat minuutit lukemalla 26.29 minuuttia per ottelu (Drew Doughtyn kärkiminuutit ovat 26.51). Buffalo on koko joukon heikoimpia seuroja, joten Ristolaisen minuutit eivät ole pelastaneet seuraa. Ristolainen on myös suomalaisten puolustajien pistepörssin kärjessä lukemin 6+35 = 41 pistettä.

Muista suomalaistenpuolustajista 200 eniten peliaikaa saaneiden listalla ovat Sami Vatanen (22.24 minuuttia) ja Esa Lindell (22.04 minuuttia). Tällä perustella voitaneen sanoa että puolustajapula on edelleen maajoukkuetasolla ilmeinen. Ilahduttavaa oli Sami Vatasen piristyminen nykyisen seuransa New Jerseyn parhaimmistoon loppukaudesta. Lohduttavaa on, että uusia nuoria jo NHL:ssä pelaavia on nousemassa parrasvaloihin. Markus Nutivaara (23 v.) ja Sami Niku (21 v.) mainittakoon esimerkkeinä.

Maalivahtien osalta tilanne on huomattavan valoisa, osin suorastaan loistokas, torjuntaprosentit sen kertovat: Antti Raanta 93.0 % (liigan kakkonen, vain kymmenyksen päässä kärjestä!), Pekka Rinne 92,7% (6.), Juuse Saros 92.5% (9.), Tuukka Rask 91,9 % (16.), Kari Lehtonen 91,2%. Suomi on maalivahtien maa!

Patrik Laineen maineteot maalintekijänä ovat kaikkien tiedossa. Hän on 44 maalilla koko liigan kakkonen. Laine on maalinteon erikoislahjakkuus, harvinainen tapaus millä tahansa mittapuulla mitattuna. Mutta ovat muutkin suomalaiset menestyneet: Erik Haula, Sebastian Aho ja Mikko Rantanen tekivät kukin 29 maalia sekä Barkov, 27 maalia. Ylivoimamaalien tekijänä kunnostautuu Patrik Laine, jolla niitä on peräti 20 kappaletta. Tällä lukemalla hän on koko liigan ylivoimainen ykkönen. Suomalaisista hyvin ovat onnistuneet myös Erik Haula (15 maalia, jolla hän sijoittuu liigassa sijalle 11.), Mikko Rantanen (12 maalia) ja Sebastian Aho (8 maalia).

Pistenikkareina (maali + syötöt) ovat kunnostautuneet Mikko Rantanen, 84 pistettä, Barkov, 78 pistettä, Laine 70 pistettä, Aho, 65 pistettä, Mikael Granlund 67 pistettä, Teräväinen 64 pistettä ja Haula, 55 pistettä. Erityisesti Mikko Rantasen menestys on ollut mahtava. Hän on saanut pelata Coloradon ykkösketjussa liigan ehkä parhaan hyökkääjän Nathan McKinnonin (eri mieltä saa olla vapaasti) ja ruotsalaisen Gabriel Landeskogin kanssa. Eivät ainoastaan ketjukaverit ole tehneet Rantasesta hyvää, vaan Rantanen itse on tehnyt ketjukavereistaan hyviä!

Liigan parhaisiin pelinrakentajiin Rantanen ilman muuta kuuluu ja hän on vasta kehityksensä alkutaipaleella, otaksun. Muista suomalaisista pelintekijöinä ovat menestyneet erityisesti Mikael Granlund, Sebastian Aho ja tietenkin Aleksander Barkov. Voisi kuvitella, että maajoukkue voitaisiin rakentaa näiden hyökkääjien ympärille siten, että kukin heistä pelaisi kolmessa kärkiketjussa. Maalintekotaitoa toisi Laine ja luistelunopeutta Erik Haula.

Vielä yksi tilasto kannattaa nostaa esille, nimittäin +/- -tilasto, jossa menestyy yllätysnimi, Columbuksen nouseva puolustajatähti Markus Nutivaara (+ 13). Hänestä on kehittymässä yksi kärkipuolustajista maajoukkueeseen, veikkaan. Mikael Granlund on kakkosena suomalaisista lukemalla + 13. Täytyy kuitenkin todeta, että suomalaiset eivät tässä tilastossa juhli, sillä Vegasin William Karlsson on 49 plusmaalilla ykkösenä, joka on todella kova lukema!

Uusia jännittäviä pelaajia ovat Eeli Tolvanen ja Miro Heiskanen. Muitakin toki on: Kristian Vesalaiselta on lupa odottaa murtautumista NHL:ään. Henrik Borgström on jo näyttänyt mallia. Nuoria putkahtelee esille jatkuvasti, joka on hieno asia, mutta niin tapahtuu muuallakin: nimenomaan nuoria varhaiskypsiä lahjakkuuksia on juuri nyt todella runsaasti ja he murtautuvat joukkueidensa eturiviin hämmästyttävän nopeasti.

Pelin nopea tempo (pelinopus) on kehittynyt viime vuosina niin, että suomalaisilla on ollut vaikeuksia sopeutua moderniin jääkiekkoon. Tämä on kyllä onneksi valmennuksessa huomattu.

Mitkä ovat nykykiekkoilijan optimaaliset ominaisuudet? Iso koko yhtyneenä vähintään hyvään luistelunopeuteen, menestymiseen laitakahinoissa ja pelisilmään on se tie, jolla esimerkiksi Mikko Rantanen on saavuttanut nykyisen asemansa.

Kilpailu pelipaikoista on kova, selvä se. Tänäkin vuonna on tullut esille hiipuvia tähtiä, jotka eivät ole pystyneet lunastamaan paikkaa joukkueessaan. Jotkut ovat vetäneet johtopäätöksen ja siirtyvät KHL:ään tai sitten pohjoismaisiin liigoihin.

4 kommenttia:

  1. KHLvetää puoleensa,koska käteenjäävä ansio pelaajilla on suurempi,kuin nhl liigassa,koska verot ja maksut ovat siellä selvästi korkeammat,vaikka bruttoansio on parempi siellä.
    Kunhan Tamperelle valmistuu uusi areena luulen maamme saavan toisen khl joukkueen.

    VastaaPoista
  2. Paljon saa tilanne muuttua ennen kuin NHL:n vetovoima häviää KHL:lle. Näyttää siltä, että monille KHL on turvasatama, kun tie NHL:ssä katkeaa

    VastaaPoista
  3. Jääkiekon tulevaisuuden kannalta,ruplaliigan laajeneminen Kiinaan tulee olemaan jääkiekkobisneksen näkökulmasta oleellista,kun uuden silkkitien infastruktuuri valmistuu,silloin nopeaarataa pitkin suurten yleisömassojen kuljettelu helpottuu.
    Tamperen arenaa rakennetaan sopivasti ja fiksusti juuri radan päälle,jolloin siirtymät peleihin ja niistä pois helpottuvat huomattavasti.
    Olen viikonlopun aikana lueskellut venäläisiä verkkolehtiä,kielenkääntäjä ohjelman avulla,siellä yleinen henki tuntuu olevan uusista henkilöpakotteista,mitäs me sanoimme,turha venäläisten on nöyristellä yhdysvaltalaisia,he kuitenkin mielihalunsa mukaan hankaloittavat ja vainoavat sellaisia venäläisiä tahoja joita kulloinkin tarpelliseksi katsovat.
    Mielenkiintoista on, ettei Roman Abramovitsh ole pakotteiden pirissä,vaikka kuuluu kiistatta Putinin lähipiiriin,jopa enemmän, kuin Deripaska,jota Putin nöyrytti muutama vuosi sitten Pietarin lannoitetehdasta koskeneessa kiistassa.

    Myös nhl liigassa venäläisten osuus näyttää olevan pelaajatasolla merkitävä,maalintekokuninkuuden voittanut,siperialaisen alkuuroksen näköinen kaveri,tuki muuten vaaleissa erittäin näkyvästi Putinia,siis Alexander Ovetshkin.

    Urheilupuolella tapahtuu muutakin kummia, vapaaottelun kevyemmän sarjan tittelin voitti venäjäläinnnnen tatarstanilainen Nurmegdomedov on uusi maailmanmestari,oreellista ettei maamme mediassa asiasta ole juuri uutisoitu,vaikka ottelun olisi pitänyt olla mitä mediaseksikkäin, olihan kehässä verissäpäin tappelemasa yhdysvaltalainen ja venäjäläinen

    VastaaPoista
  4. Onhan venäläisiä perinteisen ammattinyrkkeilyn huipulla. Tilanne on ollut jo pitkään tälleinen.
    KHL on liian paljon muutamien miljardöörien varassa. Koko ajan tilanne on se, että liigasta saattaa poistua joukkueita. KHL ei ole rahoituksen osalta terveellä pohjalla, velaksi rakennetaan tulevaisuutta.....Kiinan panos jää nähtäväksi. Nythän kysymyksessä on olympiaprojekti.

    VastaaPoista