sunnuntai 5. elokuuta 2018

Kirkkaat valot, iso kaupunki

Otsake on lainaus vanhasta blues-kappaleesta (myös kirja, elokuva), ”Bright Lights, Big City”. ”Kirkkaat valot” tarkoittaa suurkaupungin houkutuksia ja ”iso kaupunki” sen mahdollisuuksia, vaaroja.

Olen pitkään seurannut kotipaikkakuntani, Helsingin kehyskunnan, Mäntsälän väestönkehitystä. Se noudattaa monista muistakin yhteyksistä tuttuja trendejä. Mäntsälän kanssa parivertailuun sopii Helsinki heijastamaan näiden kahden toisistaan riippuvuutta.

Kun muutin Mäntsälään 1980-luvun vaihteessa, asukkaita oli noin 11 500. Nyt väkimäärä on noussut lähes 21 000 asukkaaseen. Väestön kasvu ei ole ollut mitenkään lineaarista. Kahdeksankymmentäluvun lopulla kasvu oli erittäin voimakasta. Välillä, mahdollisesti 90-luvun laman seurauksena hidastunut kasvu sai uutta virtaa ns. Nurmijärvi-ilmiöstä (yhtä hyvin voitaisiin puhua Mäntsälä-ilmiöstä). Niinpä kaksituhattaluvulla väestönkehitys on ollut ripeää. Kasvuluvut ovat vaihdelleet vuosina 2000-2012 huonoimmillaan +156:sta parhaimmillaan aina +456:een. Tämä kausi edustaa tyypillistä kehyskuntiin muuttamisen trendiä, jossa koti sijaitsee ”maalla” ja työ kaupungissa.

Kaksituhattaluvun alussa maankäytön asiantuntijat varsinkin pääkaupunkiseudulla paheksuivat voimakkaasti ”pelloille muuttamista”. Moitittiin yhdyskuntarakenteen kalleudesta. Tosiasiassa hyvin suuri osa muuttajista perusti kodin ydinkeskustan laajennusalueille. Junayhteys vuodesta 2006 lähtien Helsinkiin ja Lahteen vaikutti sekä tuota vuotta edeltäneisiin että sen jälkeisiin koviin kasvulukuihin.

Vallinneen trendin mukainen on myös vuosien 2013-2017 väestönkasvu. Se nimittäin romahti muutamiin kymmeniin (poikkeusvuonna 2016 kasvu oli 168 henkeä). Viime vuonna pohjanoteerauksena väestö väheni 50 hengellä. Olen selittänyt tätä ilmiötä – kuten monet muutkin - suurkaupunkien kasvavalla vetokyvyllä, eikä kantaa ole syytä muuttaa. Sama suunta on nähtävissä vuoden 2018 alun kuukausitilastoissa: alaspäin mennään. Kysymys ei ole niinkään syntyvyyden alhaisuudesta vaan nimenomaan muuttotappiosta.

Vastaavasti Helsingin väestönkehitys on osin peilikuva Mäntsälän kehityksestä. Vaatimattoman väestönkehityksen kausi osui vuosiin 1995-2004, mikä vastaavasti hyödytti kehyskuntia. Viimeisin pääkaupunkiseudun nousutrendi osuu 2000-luvun alkuvuosiin ja siitä eteenpäin aina näihin aikoihin saakka.

Helsingin väkiluku oli vuodenvaihteessa 2017-2018 pienen suurkaupungin suuruinen eli 643 000 henkeä, kasvun ollessa yli 8000 vuonna 2017, jota tasoa lisäys on ollut liki 10 vuoden ajan. Koko pääkaupunkiseudun väestönkasvu oli vuonna 2017 hulppeat 16 500. Nurmijärvi-ilmiö on korvautunut pk-seudun nopealla väestökehityksellä. Ja kasvua tapahtuu kaikissa ikäryhmissä. On syytä huomata, että Helsingin väestön lisäyksestä kolme neljäsosaa on ulkomaalaistaustaista. Kehitys ei ole ollut yksin myönteistä, sillä pääkaupunki menettää nuoria osaajia Vantaalle.

:::::::::::::::::

Mistä tarkemmin ottaen on kysymys? Lähdetään liikkeelle hyvin laajoista kehitystrendeistä. Käytän ohessa soveltuvin osin aiempaa blogikirjoitustani, ”Pikkukaupunkien taantuminen ja romahtaminen?”, 14.1.2018).

Talousmaantieteen ekspertti, nobelisti Paul Krugman on kytkenyt ajattelunsa Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin ja katsoo monien muiden tavoin, että syrjään jääneiden pikkukaupunkien syrjäytynyt väestö ratkaisi vaalit. Niin tai näin, on mielenkiintoista verrata omia mielikuvia Krugmanin teeseihin. Hän katsoo, että megacityt tarvitsevat - voidakseen hyvin - yhä vähemmän ympärillä olevia pikkukaupunkeja. Hän jopa kysyy, mitä varten – modernissa taloudessa - pikkukaupungit ovat olemassa. Mitä tarkoitusta ne palvelevat?

Sen sijaan megacityt tarvitsevat toisia suuria megakaupunkeja. New York tarvitsee Lontoota tai Tokiota tai Shenzheniä. Helsinki tarvitsee Tukholmaa tai pienemmässä mittakaavassa Tallinnaa. Samalla nämä kaupungit kilpailevat keskenään. Aiemmin pikkukaupunkien roolina oli ruokkia isoja kaupunkeja, jolloin ne tekivät olemassa olostaan tärkeitä. Nyt monet ovat taantuneet, Yhdysvalloissa paljon suuremmassa määrin kuin meillä Suomessa. Meillä todennäköisesti valtion tasausjärjestelmät ovat vaikuttaneet eroja tasoittavasti.

Megakaupungistumista on edesauttanut korkeatasoista osaamista vaativien työpaikkojen siirtyminen suurkaupunkeihin. Esimerkiksi ohjelmointityö keskittyy asukastihentymiin. Klusterirakenteet kiihdyttävät kehitystä asukastihentymissä: ne luovat kumulatiivisesti uusia työpaikkoja. Globalisaatio on vienyt työpaikkoja, mutta myöskin luonut niitä, koska kansainväliset yhteydet vaativat lainsäädännön ja olosuhteiden tuntemista (talous, verotus, sääntely, markkinoiden ymmärtäminen jne.). Korkeimmin palkatut työt todennäköisimmin jäävät kehittyneiden maiden suurkaupunkeihin.

Teknologiakehitys on yksi syy suurkaupungistumisen eduille: ei tarvita enää aiempia määriä fyysisiä tehdasrakennuksia (Google, Facebook, Twitter…..).

Maaseudun antipatia suurkaupunkeja kohtaan on pikkuhiljaa kasvanut kaikkialla, joten se ei ole mikään Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittynyt uusi teema.

Mutta tarvitseeko Helsinki ”pikkukaupunkia” nimeltä Mäntsälä? Samalla kun Helsinkiin perustetaan hightech-yrityksiä, ovat teollisuusalueet Helsingin sisällä muuttuneet teollisuuden sijasta asumisen paikoiksi. Suurteollisuus, suuret teollisuuslaitokset sijoittuvat hiukan loitommalle suurkaupunkiympäristöstä. Mutta ne eivät siirry periferiaan maaseutumaiseen ympäristöön kauas asukastihentymistä ja hyvistä logistisista yhteyksistä, vaan Helsingin kehysalueille hyvien kuljetusyhteyksien varrelle.

Mäntsälä on vanhastaan ollut vahva asumiskunta omakotitaloalueineen. Joitakin ovat houkutelleet ”hevostilat” (tai muu väljä erillään asuminen) , mutta suurin osa sijoittuu Mäntsälään muodostuneisiin uusiin ”kyliin”, joista useimmat sijoittuvat ydinkeskustan välittömään tuntumaan. Tämä kaikki käy havainnollisesti ilmi Hesarin vanhoja ja uusia kyliä koskevasta grafiikasta (30.12.2017): Mäntsälä on vanha ”kylien kunta”, mutta – kuinka ollakaan – se on uusien määritysten mukaan juuri nyt enemmän keskustan tuntumaan syntyneiden ”kylien” (taajamien) kunta kuin koskaan.

Samaan aikaan eräänlaisena rinnakkaisilmiönä asumiskunnalle Mäntsälästä on muodostumassa työssäkäyntikunta suurien teollisten tai logististen yritysten sijoittuessa kuntaan. Kuin varkain ilmestyi tilasto, jonka mukaan Mäntsälän kunta on koko maan ykkönen tieliikenteen tavarankuljetussuoritteessa (EK:n selvitys). Vanha perinne on voimissaan: Mäntsälä oli aivan kärjessä 1970-luvulla linja-autoliikenteen määrässä.

Julistamaton taistelu asukkaista jatkuu ja on saanut uusia muotoja: suurkaupunki vai puutarhakaupunki kehysalueella? Muutostrendi on pitkään ollut meneillään: Helsingin kaltaiset suurkaupungit eivät enää vieroita ihmisiä, vaan vetävät päinvastoin ihmisiä puoleensa. Näin jatkuukin, jos Helsinki ei hinnoittele asumista pois ihmisten ulottuvilta. Kehysalueelle muutossa puutarhan raapiminen ei enää ole ainoa autuaaksi tekevä asia.

Taantuvia väestönkehitysalueita on heti kehyskuntia seuraavalla vyöhykkeellä. Näitä ovat esimerkiksi Hanko, Karkkila, Lohja, Raasepori ja Siuntio. Harvimmin asutuilta seuduilta muuttajista neljä viidesosaa on alle 35 vuotiaita. Kunnat imetään nuorista lähes tyhjiksi syvältä maaseudulta.

Vuorovaikutus siis jatkuu suurkaupungin ja sen lähiympäristön välillä. Mutta Krugman on oikeassa siinä, että maaseutumaista ympäristöä uhkaa taantuminen: ihmiset ja palvelut pakenevat suurempiin keskuksiin.

::::::::::::::

Halutaanko koko Suomi säilyttää asuttuna? Kyllä, vastasivat kansalaiset tuoreessa kyselyssä. Mutta kehitys kehittyy päinvastaiseen suuntaan sekä meillä että muualla. Suomen kunnista 80 prosenttia on muuttotappiokuntia. Muuttovoiton ovat keränneet kaikkein suurimmat kaupungit. Aivan ilmeisesti kaupungit tuottavat mittakaavaetuja verrattuna harvaan asuttuihin alueisiin. Tämä on pystytty tieteellisesti todistamaan. Kaivattu maaseudun elävöittäminen on lähinnä mökkiläiset varassa. Nuori sukupolvi voi laistaa tästäkin perinteestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti