Mutta ehkä tämä on vain taktiikkaa. Nytkin Dmitri Medvedev
”tasoitti” Putinin sanomisia käyttäen uhkakuvanaan ohjusten sijoittamista Suomen rajalle. Tuomas
Forsberg ilmaisi asian niin, että Putin on
nyt hyvä poliisi ja Medvedevistä on tullut paha poliisi. Tarkoituksellinen
muodonmuutosten vaihto-operaatio?
Mutta mitä Putin sitten sanoi?
Sekä Sergei Lavrov että Putin ovat sanoneet Suomelle ja Ruotsille suurin
piirtein samoin sanoin, että ”miksi liitytte/pyritte Natoon, teitä ei ole uhannut mikään”. Putin on
todennut tämän asian nyt kahdestikin. Vladimir Putinin mukaan Suomi ja Ruotsi voivat liittyä Natoon koska
vain, jos näin toivovat. Se on niiden oma asia. Terve. Mistä päin nyt
tuulee? Suomessa tällaisia odotusten vastaisia kommentteja on arvioitu hieman
hämillään. Venäjän ”linjasta” on luotu aggressiivisempi kuva. Toinen tapa on kompromettoida koko puhe.
Putin totesi lehdistötilaisuudessa nyt, että Venäjälle ei ole
ongelma, jos Suomi ja Ruotsi liittyvät
Natoon. Ongelmat nousevat esille vasta, jos Suomen ja Ruotsin alueelle pystytetään
tukikohtia, sijoitetaan pysyviä joukkoja (joka voidaan vesittää kierrättämällä
eri maiden joukkoja ja sotilasosastoja tukikohdassa) tai tuodaan ydinaseita.
Jopa Naton johtava kenraali antoi ymmärtää, että em. siirroilla – joista
ydinaseet eivät muutoinkaan tule kysymykseen -
ei kannata ärsyttää Venäjää.
Tarkemmin luettaessa ei Putinin ja Medvedevin välillä ole lopulta
suurta eroa. Medvedev vain käytti lausuntonsa ohessa omituisia historiaa
vääristäviä kielikuvia.
Tuntuu omituiselta napata Putin lausahdusten keskeltä lainaus: ”Kaikki
on välillämme hyvin”. Mutta kun ei ole. Ukrainan konfliktinäyttämö ei poistu agendalta vuosiin. Niin syvästi
loukkaavia ovat olleet Venäjän toimet. Tässä tullaan Ukrainan ja Suomen tilanteiden
eriparisuuteen, jota olen näissä
kirjoituksissa korostanut: on ajateltu, että ensin Ukraina, sitten Suomi…. Ukrainalla
on erityinen paikka venäläisten mielissä, eikä ainoastaan sen vuoksi, että Ukrainassa
on suuri venäjänkielinen vähemmistö. Myös Valko-Venäjä on ajautunut vuosien varrella
erittäin lähelle Venäjää. Tarvitaan enää vain yksi askel…
Ukrainan lähihistoria muodostaa sokean pisteen Putinin verkkokalvolla.
Teoriassakaan sodan loppuminen ei ole näköpiirissä. Tykistön ja ohjusten
summittaiselta vaikuttava käyttö on siviilien kannalta musertava
sodankäymistapa. Mikään ei muuta tehtyä tekemättömäksi. Putinia ei usko kukaan,
kun hän väittää, ettei Venäjä ole vastuussa esimerkiksi Krementshukin
kauppakeskusiskusta. Mitä Putinia sitten pitäisi uskoa?
Kaiken keskellä Venäjä pyrkii lähettämään täkynä rauhantahtoisempia
viestejä ehkä kokeillakseen kepillä kansainvälisten suhteiden jään vahvuutta.
Kannat ovat periaatteellisia ja niiden konkretisoituminen on uskonvarainen asia.
:::::::::::::::::::::::::::::
On selvää, että Venäjä vastaa Naton mahdollisiin tukikohta-aikeisiin
omilla vastatoimillaan. Tosin varsin yleinen ajattelu on ollut se, että Venäjä olisi aloitteellinen asejärjestelmien
siirroissa rajalle!
On kaksi tapaa kommentoida Putinin puheita Suomesta, Ruotsista ja
Natosta. Toisen mukaan ei korosteta jännitteitä toistemme taholta, mutta toisen
mukaan Suomen ja Ruotsin takana on Nato-potentiaali, joka nostattaa jännitteitä.
Joskus on eri perustein (mm. väittämällä, että Venäjän johdon pelko
länttä kohtaan johtuu sisäpoliittisista syistä) pyritty väheksymään Naton
merkitystä Venäjän (tai Ukrainan kautta Venäjän) uhkana tai viholliskuvana. Mutta
venäläisten esille tuomaa Nato-pelkoa on vaikeaa osoittaa pötypuheeksi. Venäjä
koki Ukrainan Nato-toiveet (tai yleensä länsiyhteydet) eri tavalla uhkaksi kuin
Suomen ja Ruotsin pitkäaikaisten läntisten kumppanuuksien muuntumisen potentiaaliseksi
Nato-yhteistyöksi. Ukraina oli ja on Naton laajentumisskenaariossa uhka tai kirjoittamaton
lehti Venäjän kannalta. Ja samalla se halutaan pitää osana Venäjän etupiiriä –
tavalla tai toisella.
Yksinkertainen johtopäätös kaikesta voisi olla , että Suomi ei ole
enää pelkkä (hyvä) naapuri Venäjälle vaan myös vihamieliseksi arvioidun sotilasliiton
jäsen. Lähes kaikkea Suomen tekemistä
arvioidaan nyt ja tulevaisuudessa korostetusti
sotilaspoliittinen strategia taustana. Suomi on näin halunnut ja sen on syytä ottaa tämä huomioon tulevissa skenaarioissa.
Mikä on siis totta ja mikä vain mielipiteenilmaisua käytävissä
yksinpuheluissa tai epäilyksen sävyttämässä vuoropuhelussa? Poliittinen varjonyrkkeily
jatkuu sodan kestäessä ja joskus joku taho kertoo, miten päästiin epävakaaseen
rauhantilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti