Maailmanpolitiikan arkipäivää vuonna 2024

 

 

Maailmanpolitiikan epäjärjestys jatkuu, kuten on jatkunut siitä lähtien,  kun Venäjä valtasi Krimin. Suuri osa kansakunnista tuudittautui kylmän sodan jälkeiseen vain ajoittain säröilevään rauhantilaan, Sitä rikkoivat toki ajoittaiset kriisit ja niihin liittyvät konfliktit. Tähän voisi tietenkin lisätä vastaväitteenä, että WTC-tornien tuhoutuminen vuonna 2001oli kaikkea muuta kuin odotuksissa ollut vastoinkäyminen rauhan tyyssijassa. Muutos oli tuleva 2010-luvulla. Etniset vastakkainasettelut  ja eri ryhmien  keskinäiset konfliktit ovat rikkoneet kokonaiskuvaa mitä syvällisimmällä tavalla.  

Maailmankyläajatus näytti vihdoinkin olevan täällä 1990-luvulta lähtien. Uudet kommunikointikeinot ovat tehneet pitkistäkin välimatkoista merkityksettömiä. Mutta toisaalta se kanssakäymisen ihanuus, mistä internetin synnyn aikoihin haaveiltiin ei toteutunut läheskään niin lupaavana kuin kuviteltiin. Myös maailmanpahuus saavutti meidät sekunneissa netin avulla.

Yksi nykyajan turhautuneimmista hetkistä koetiin, kun Donald Trump vieraili liberaalidemokratian pahasti vaurioituneella rikospaikalla Capitolin kukkuloilla Washingtonissa. Hän kysyi, ”mitä hyötyä siitä olisi,  jos Ukraina voittaisi”. Tässä Trump osoitti kyynisen mielenlaatuunsa täysimääräisesti. Hän voisi myydä vaikka isoäitinsä,  jos hinnasta sovitaan.

Mikään ei siis ole pyhää.

Trump heittelee irrationaalisia mielipiteitään, kuten: ”Venäjälle pitäisi antaa ´vapaat kädet`, jos Naton jäsenmaat eivät hoida omaa osuuttaan (puolustuksestaan)”. Vaikka Trumpin lausunnoissa olisi ripaus totuutta, on poliittisesti epäviisasta tarjota syöttöpaloja pahalle kilpailijalle. Hän samaistuu näillä puheillaan tsaari Putinin retoriikkaan.

Tuleva Yhdysvaltain presidentti (?) on saanut vankkaa tukea juuri valitulta Trumpin varapresidentiltä J.D.  Vancelta, joka vaikuttaa tosi kovaksikeitetyltä oikean laidan myyrältä. Trumpin vanhat tavoitteet, Natosta eroamisuhkailu, vannominen USA:n suuruuden nimiin ja kilpailijaan kohdistuvat vaalipetossyytökset ovat avoimessa hyllykössä valmiina vedettäväksi esiin milloin tahansa tulta tappuraa olevien kannattajien iloksi.

Äärioikeiston (kuka keksi tämän käsitteen laitaoikeisto?)  pyhä lehmä, maahanmuuttoteema on edelleen voimissan ja joiltakin osin vahvistunut. Toinen suuri teema, ilmastonmuutos (ml.  luonnon ennallistaminen) on osin kesytetty  oikeiston rumputulessa sekä lännessä että idässä. On selvää, että uusien liberaalien vaihtohyödykkeiden markkinat ovat nyt poliittisen pelin välineinä.

On selvää, että Trump on valmis käymään kauppaa Ukrainasta Ukrainan itsensä kustannuksella, mutta myös muiden maiden kustannuksella. Entiset ja nykyiset liittolaiset eivät ole suojassa, jos panokset kasvavat riittävän suuriksi. Toki kysymys voi olla myös suuresta pelistä, jossa kortit katsotaan loppuun saakka. Putin on jo osoittanut olevansa valmis suuriin riskeihin. Seuraako Trump häntä näissä pyrinnöissä?

Trumpin lausunnot löytävät varmaankin vastinparin läntisten ”asiantuntijoiden” lausunnoista, joiden mukaan Natolla on vain pari kolme vuotta aikaa valmistautua suureen yhteenottoon. Putinin tappoheitosta on otettu koppi. Varmaankin joku näistä arvausluontoista ennusteista löytää totuuden jyvän tai ainakin jotain  vähän sinne päin. Näiden arvioiden mukaan Venäjä testaa Naton viidettä artiklaa ennen pitkää.

Suomi on tehnyt ratkaisunsa ja jättänyt kohtalonsa USA:n käsiin (DCA,  esikuntayhteistyö, tukikohdat, joukkojen sijoittelu jne.). Sotaisa retoriikka on Suomessakin suosittua rohkeimpien upseerien ja poliitikkojen puheissa. En jaksa uskoa, että puhe tehoaa vastapuoleen. Minulla on omat epäilyni USA:n valmiuksista  tulla apuun tiukan paikan tullen riittävillä resursseilla varsinkin, jos ”suojelijan” peräsimessä on Trumpin kaltainen hahmo. On jo käynyt ilmi, että USA ei vastaa Venäjän  hybridi (ja kyber) toimiin, jotka kohdistuvat länteen. Sen sijaan Venäjällä on tunnistettu kriittiset kyberkohteet esim. Suomessa (vesi, sähkö, tietoliikenne).  Suomen suojaustoimet on suunniteltu rauhanajan poikkeusoloja varten.

;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;

Olen hämmentyneenä seurannut sotaisan ajattelun leviämistä. Ikään kuin haluttaisiin unohtaa kaikki se murhe, ja kaikki ne rauniot,  jotka sota tuo tullessaan.

Tulisi kiinnittää huomiota, mihin toimiin suojauksessa pitäisi kohdistaa lännen  yhteiskoordinaatio. Mutta riittääkö yhteinen tahto kattamaan nämä vaatimukset.

Euroopassa on jo näkemyksiä, että vanhan mantereen pitäisi ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Huomiota kiinnittää, mikä on ollut yhteistyön pitävyys tai sitovuus viime vuosina tai menneinä vuosikymmeninä. Levottomuuteen on syytä. Puolustuksen vuotokohtia voi nytkin ennakoida.

On kysyttävä, onko luottamus sillä tasolla, minkä USA ansaitsee. Suhteiden taso ei ole välttämättä stabiili, vaikka haluaisimme hyväuskoisina niin kuvitella. Se vaihtelee kumppanien henkilömuutosten seurauksena. Tehtiinkö Nato-ratkaisu oikea-aikaisesti ? Olisiko sille ollut vaihtoehtoa? Esitän (ja olen esittänyt) ehtimiseen näitä kysymyksiä itselleni.

Spekulaatioita on maailma pullollaan. Yhden mukaan ne valtiot, jotka täyttävät Naton kahden prosentin puolustusmenojen osuuden pääsevät yhteisen puolustusvelvoitteen piiriin ja muut asettuvat  järjestykseen alenevilla tuilla. Ehdot eivät siis ole kiveen hakattuja vaan vaihtelevat aikojen muuttuessa.

Moniin asioihin liittyy historiatulkinta. Näin on laita esimerkiksi piskuisen Itä-Karjalan osalta. Rajakysymykset näyttävät liittyvän yleensä naapuruussuhteiden tilaan. Niistähän olemme nähneet esimerkkejä viimeisen vuoden ajalta, kuten käännytyslain käsittely osoittaa.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Lännen ja idän suurvaltojen välillä vallitsi pitkään tietynasteinen konsensus. Noudatettiin kohtuullisesti yhteisiä pelisääntöjä. Tämä oli osa globalisaation aikakautta. Nyt tilanne on muuttunut. Johtotähtinä ovat Etlan tuoreen selvityksen mukaan suurvaltojen blokit (Etla: ”Geopolitiikka muuttaa maailmantaloutta”). Nämä blokit kilpailevat geotalouden keinoin. Geotalouden keinoja on käyttänyt erityisesti Kiina. Geopolitiikka  on myös ulkopolitiikan väline.

Suurvaltojen konsensus – jos siitä voitiin puhua aiemminkaan – on tipotiessään. Taistelua käydään kilpailuedun  saamisesta monialaisesti. Erityisen kovaa taistelu on, sanokaamme sähköautoissa. Suurvaltojen kilpailussa on mahdollista, että pienet joutuvat - pahimman tapahtuessa - tyytymään murusiin, mutta rehellisesti sanottuna kyllä nekin palaselle pääsevät. Esimerkiksi Suomi tarjoaa kansainväliseen kauppaan ja tuotekehitykseen osaamisen alueita, joita se voi hyödyntää  geotaloudessa. Suomen osaamiselle on kysyntää kapeilla tuote-  ja innovaatioalueilla ja uusilla sektoreilla (esim. vihreä siirtymä).

Euroopan sisällä ongelmaksi ovat muodostuneet kilpailu tukien avulla, joka vääristää kilpailua. Ja kyllähän Kiinan käymässä kaupassa valtiontuet ovat vertansa vailla. Silti maat tarvitsevat toisiaan ja kauppasuhteet ovat mittavat em. valtioiden välillä: kilpaillaan ja tehdään yhteistyötä.

Kiinan tie huipulle on käynyt Japanin jalanjäljillä. Japanilaisetkin ”imitoivat” 1970-luvulla länsimaisia tuotantomenetelmiä.

::::::::::::::::::::::::::::

Suvi Turtiaisen (HS:n   artikkeli 27.5.2024: ”Euroopassa riittää sympatiaa Venäjälle”) kierroksella vanhalla mantereella  kävi ilmi, että Eurooppa on täynnä Venäjä-mielisiä! Suvi Turtiainen muotoilee asian siten, että Euroopassa riittää Venäjälle paljon enemmän sympatiaa kuin Suomessa ymmärretään. Turtiaisen arvion mukaan erityisen paljon Venäjää ymmärtäviä on Slovakiassa, Unkarissa ja entisen Itä-Saksan  alueella. Puola ja Baltia ovat taas suhtautumisessa Venäjään Suomen linjoilla.

Berliiniläisessä museossa (”Antautumismuseo”, per. 1967) käy ilmi, kuinka Neuvostoliittoa pidettiin vapauttajana natsivallasta toisessa maailmansodassa.  Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus selitettiin siten , että Neuvostoliitto tarvitsi turvatakuut.

Turtiainen kertoo myös muista huomattavista Neuvostoliiton muistamisesta kertovista kohteista (puistot).

Edellä kuvatussa katsannossa saattaa piillä herkän tasapainon kriittinen piste: kansakuntien toisiin kansakuntiin kohdistuvat empatia- ja sympatiapisteet ratkeavat osana blokkipolitiikkaa, geotaloutta ja geopolitiikkaa.