Kirjoitan Suomesta. Aihe pälkähti päähäni, kun kuulin erään
venäläisen politiikanasiantuntijan mielipiteen Suomesta ja siitä Suomesta
erityisesti, jolle emme osaa antaa syvällistä arvoa. Hän puhui Suomesta, jonka
tulevat sodat voivat hävittää, jos emme osaa pelata korttejamme oikein. Hän
totesi jotenkin kyynisen osaaottavasti suomalaisten ymmärtämättömyydestä, että
on meikäläisten asia, jos haluamme luopua paratiisista paitsi itsenäisenä sivistysvaltiona
niin myös koko maan olemassaolosta kaikkine siihen kuuluvine arvolatauksineen.
Tämä tuli mieleeni, kun kuulin presidentti Alexander Stubbin
kehuvan aseistuksemme määrää, tykkejä, merivoimia, ilma-asetta, jalkaväkeä, ilmatorjuntaa,
panssareita, drooneja….. kaikkea puolustuksessa tarvittavaa. Entä jos hän olisi
jättänyt kaikki aselajikehut väliin ja puhunut nyky-Suomesta, rauhansuomesta.
Mutta ei, hänen piti opastaa ilmeisesti venäläisiä aseistuksemme niin suuresta tehokkuudesta
ja laadukkuudesta, että venäläisille voisi sanoa, että ”kokeilkaapa niin nähdään,
miten käy”. En pidä tällaisesta uhoamisesta. Joskus koiruuksissani olen
miettinyt, että jos joku ihmettelisi, millä Suomi puolustaa itseään, niin vastaisin, että ”kysykää
venäläisiltä, heidän tiedustelupalvelunsa kyllä tietää”.
Nykyaikaisen sodan julma kurjuus ei tarkoita yksin rintamasotaa,
kuten ensimmäisessä maailmansodassa vaan sotaa, jossa tuhotaan inhimillisiä voimavaroja
raunioiden keskellä ja infraa ml. teollisuuslaitokset ja muita työpaikkoja
sekä tietenkin asuinkerrostaloja. Kun katselee kuvia Ukrainan kaupungeista tai
vaikkapa Gazasta, tajuaa, miten totaalista sota on tänä päivänä. Ja samaan aikaan
kaikki puhuvat rauhasta. Venäläisellä radio Jerevanilla oli vanhaan huonoon
aikaan kasku, jonka mukaan sota ei syty, mutta sen sijaan syttyy niin kova
taistelu rauhasta, ettei jää kiveä kiven
päälle.
Edellä kuvattu
muodostakoon kontrastin suomalaisille
pienoisparatiiseille, joita ovat mm. hyvin varustellut tai muuten
houkuttelevat omakotitalot ja kesäasunnot, joita uhkaisi menetys tavalla tai
toisella. Mutta toki on paljon muutakin menetettävää, joka on ehkä merkityksellisempää,
kun ajatellaan kokonaisuutta.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Dokumenttisarjassa ”Metsien kätkemä” vieraillaan
merkittävillä Suomen saaristorannikon osa-alueilla ja edetään sitten ”ylöspäin”
Lohjan lehdoista Ahvenanmaan, Kolin, Kalajoen, Kainuun, Lemmenjoen kautta
etelän luontopääkaupunkiin Helsinkiin, joka on nimensä ansainnut. Vehreys alkaa
lähestulkoon rautatieasemalta. Tässä sarjassa Helsinki ja Helsinkiä ympäröivä
luonto pääsee oikeuksiinsa.
”Metsien kätkemä” korostuu
juontajien kiireettömästä tavasta tutustua eri kohteisiin tavallaan luonnon
itsensä asettamilla ehdoilla. Liki kaikki Suomessa vierailevat ulkomaalaiset
arvostavat Suomen luonnonkauneutta ehkä pientä kohteliaisuuslisää lukuun
ottamatta. Arvostus pysyy korkealla, kun vain itse ymmärrämme pitää huolta
luontoarvoista ja siisteydestä metsäpohjia myöten.
Vertailen ohessa ”Luontopääkaupungin” kuvallista kavalkadia
omiin Helsingin lähimerialueen risteilyllä saamiini vaikutelmiin.
Helsinki – valkoinen, merenrannallinen iso pikkukaupunki -
on parhaimmillaan kesäisenä iltapäivänä pienen tuulenvireen pöllyttäessä
tukkaa. Merituuli on kuitenkin Helsingin edustan isojen saarien takia
useimmiten varsin levollista, joten risteily vanhoilla aluksilla onnistuu
mainosti. Ohikulkevat moottoriveneet ja isommat purret ovat pääasiallisia
vaahtopääaaltojen tuottajia.
Matkustajien puheensorinasta erottuvat saksan, ruotsin,
italian, englannin ja ranskankieliset lauseet suomenkielisten ohella. Ainakin
matkailumarkkinointina tämä toimii.
Mietin joskus, mitähän ulkomaalaiset ajattelevat rannikon
purjeveneistä, isoista moottoripaateista joita vapaa-ajan asuntojen ja huviloiden äveriäät omistajat ovat
hankkineet vapaa-aikojensa sulostuttajiksi. Kaikkiaan Suomessa on eritasoisesti
varusteltuna noin 508 000 kesämökkiä (v. 2021). Pienveneitä on 1,7 miljoonaa
kappaletta, joista rekisteröityjä noin 243 000 kappaletta (v. 2024).
Helsingissä on venepaikkoja 12 000 ja kymmeniä
venesatamia sekä 26 yleistä uimarantaa, joten vilskettä ja vilinää pitäisi
riittää rannoilla. Mutta yllätys, yllätys vesielementissä liikkujia on juuri
tällä risteilyllä varsin maltillisesti. Ehkä lämmin sää on houkutellut
hiekkarannoille lepäämään.
Kun risteily päättyi
oli aikaa hieman hengähtää ja palauttaa mieleen, mitä oli jäänyt jäljelle pohdinnoista.
Kaikki edellä kuvattu on osa hyvinvoivaa Suomea, vaikkakin koskee
vain osaa ihmisistä, mutta sittenkin suurta osaa ja on tärkeä osa ”paratiisia”.
Paratiisissakin henkinen huonovointisuus on monen ihmisen
pahoinvoinnin takana. Sitä on lisännyt useiden kohdalla toimeentulon
leikkaukset. Aineellisen menetys on kuitenkin toissijaista jouduttaessa venyttämään
henkistä kestävyyttä äärimmilleen.
Mutta vielä pahempaa tapahtuu, jos kansakunnan kyky
puolustaa omia rajojaan heikkenee
oleellisesti.
Paratiisi tuntuu monien ihmisten mielisestä paratiisilta ehkä
vasta sitten, kun sitä uhkaa menetys tai se menetetään osittain tai kokonaan.
