sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Säästäjä sijoittajana vasten tahtoaan

Kauppalehdessä oli juttu (29.11.2011), jossa Britannian hallituksen perustama finanssikomitea ehdottaa finanssikriisin analyysin pohjalta, että vähittäispankkitoiminta on eristettävä muusta finanssibusineksesta.


Onko tässä jotain tuttua ? No varmasti on ! Kun varsinkin Yhdysvalloissa 1920-luvulla talous ylikuumeni rajusti aina jättimäiseksi pörssikuplaksi saakka seurasi 1930-luvulla tiukkoja talouden säätelytoimia. Yksi merkittävistä säätelytoimista oli Glass-Steagall Act (tunnetaan myös nimellä vuoden 1933 pankkilaki). Lähtökohta oli, että 1920-luvulla säästöt ja riski-investoinnit olivat samassa pankissa. Niinpä ihmisten eläkesäästöt olivat osa riskaabeleja sijoituspyrintöjä. Seuranneessa katastrofissa syntyi talletuspako, jossa vain harvat onnistuivat pelastamaan säästönsä. Näin joulun alla kannattaa muistuttaa Frank Capran 1930-luvulle sijoittuvasta elokuvasta Ihmeellinen on elämä, jossa kuvataan riipaisevalla tavalla talletuspakoa. James Stewartin esittämä pankinjohtaja kertoo, että säästäjät eivät voi nostaa rahojaan, koska ne ovat ”herra Smithin autolainassa ja rouva Brownin asuntolainassa”.


Mikä oli siis Glass-Steagall Actin sisältö ? Itse laki on laaja kokonaisuus, jolla puututtiin siihen holtittomaan rahan käyttöön, jolla aiheutettiin kriisi. Tässä yhteydessä kiinnitettäköön huomio lain kohtaan, jolla talletuspankkitoiminta (voidaan käyttää myös liikepankki-nimeä) haluttiin irroittaa investointipankkitoiminnasta. Tavoitteena oli suojata säästäjien rahat talletuspankeissa. Investointipankkitoiminnassa jokaisen sijottajan tulikin tietää, ettei sijoitus välttämättä ollut kannattava.


Samassa laissa päätettiin myös FDIC:n perustamisesta. FDIC on talletustakuulaitos, jonka tehtävänä oli taata tavallisten kotitalouksien säästöt tiettyyn summaan saakka. Tämä lainsäädäntöyhdistelmä toimi tehokkaasti kymmeniä vuosia (1930-luvulta aina 1970-luvulle saakka).


Sitten tuli muutos. Monimutkaisen tapahtumaketjun päätteeksi Glass-Steagall Act kumottiin vuonna 1999. Pankkien siis sallittiin jälleen omistaa toisiaan. Seurauksena oli finanssitavaratalojen perustaminen, jossa pankkien osina olivat talletukset, investointitoiminta ja vakuutukset. Keskeisesti tässä oli takana uusliberaalin taloupoliittisen ajattelun läpimurto. Lähdetiin siitä, että markkinat säätelevät itse itseään. Kaikkien tiedossa on, miten sitten kävi. Itsesäästelystä ei ollut tietokaan, vaan Leach-Bliley Actilla kumottu Glass-Steagall Act johti aluksi investointipankkitoiminnan kukoistukseen, mutta sitten samojen pankkien tuohoutumseen liiallisen riskinoton takia. Tämä tapahtui vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena. Käytännössä tuho tapahtui siten, että pankit perustivat ns. varjopankkeja, joihin ohjattiin surullisenkuuluisat subprimelainat, jotka sitten arvopapaperistettiin. Varjopankit perustettiin eksoottisiin paikkoihin sen vähäisenkin säätelyn kiertämiseksi, mikä vielä oli jäljellä uusliberaalien aatosten jäljiltä.


Carmen Reinhardt ja Kenneth Rogoff todistavat kirjassaan This Time is Different, että talouden kuplat käytännössä katosivat ajanjaksolla 1930-1980. Ei voi mitenkään välttyä ajatukselta, että kolmekymmentäluvun vahva sääntely esti kuplien muodostumisen useiden vuosikymmenien ajan. Uusi talouspoliittinen ajattelu yhdessä rahamarkkinainnovaatioiden kanssa 1980-luvulta alkaen oli aiheuttamassa tilanteen, jossa ”boolimaljaa ei viety pois, kun juhlat olivat parhaimmillaan”, kuten Yhdysvaltain keskuspankin johtaja sanoi 1950-luvulla. Itse menisin ilonpilaamisessa vielä paljon pidemmälle: boolimalja pitäisi viedä pois hyvissä ajoin ennen kun juhlat ovat parhaimmillaan.


Miksi 1980-2000-luvulla palattiin uudelleen 1920-luvun kuplatalouteen ? Siinäpä kysymys. Yksi syy oli varmaan kuvitelma, että oli päästy ”uuteen talouteen”, josta inflaatio oli kytketty pois ja jatkuva talouden kasvu mahdollistettu. Kaikki huomio piti keskittää teknologiseen kehitykseen. Liiallinen teknouskovaisuus oli yksi pääsyistä, miksi finanssikriisiin ajauduttiin. Ei ymmärretty, että talouden rautaiset lait olivat yhtä lailla voimassa 2000-luvulla kuin 1930-luvulla. Mikään ei ole näiden ajanjaksonen välillä perusteiltaan muuttunut. Vielä esitän yhden syyn: mielipiteen kaikkivoipaisuus. T-kutsuliikkeen kellokas, totesi että ”there is nothing to know”. Jos siis mitään ei tarvitse tietää maailmasta voidakseen luoda totuudenmukaisen kuvan jää jäljelle pelkästään mielipiteet. Taloustieteen lainalaisuudet ovatkin siis jonninjoutavuuksia ! Yksi suurimmista häviäjistä finanssikriisissä oli järkiperäinen ajattelu. Että meikäläinen saattoikin olla niin naivi, että kuvitteli faktojen voittavan !


Vielä palaan tuohon ensimmäisen kappaleen aiheeseen Kauppalehden jutussa. Ilmeisesti kysymys ei Englannissa ole finanssitavaratalojen purkamisesta, vaan vähittäispankkitoiminnan ”aitaamisesta” finanssikonsernin sisällä erilliseksi toiminnaksi. Tällä toiminnalla ainakin kuvitellaan saavutettavan etu, etteivät saman konsernin investointipankin ottamat riskit pääse tuhoamaan tavallisten kansalaisten säästöjä. Jäädään odottamaan.

1 kommentti:

  1. Hyvää päivää teille kaikille teille nimeni on Christine Holland, olen Yhdysvalloissa, Texas, olen erittäin tyytyväinen, koska olen kirjallisesti todistuksen miten sain laina tästä laina lainanantaja, uskon Jumala on suunnitelma minulle, kun olen oli huijatuksi rahani monet ns lainanantajista, i petettiin ja melkein mielestä ottaa elämäni, mutta Jumala on tarkoitus minulle, jos haluat saada lainaa tahansa yritys täytyy valita Mike Johnson Firm, kun olin ensimmäinen alkoi hänen kanssaan, ajattelin hän oli kuin loput, ja minun Greatest yllätys sain lainaa $ 69,000.00 tililläni ja se oli tarkka summa i haettu hänen yritys, ja teille, että on tunne, että siellä mitään toivoa sinulle? on valhe, koska jos olet kiinnostunut saamaan tahansa laina, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse, hänen sähköposti on: mikejohnsonfirm@yahoo.com, God Bless pidät hän siunannut minua Mike Johnson saamalla lainaani jälkeen ollut laskussa käsissä huijauksia.

    Kiitos.
    Christine Holland

    VastaaPoista