tiistai 1. joulukuuta 2015

Entä jos suurituloisten veroprosentti olisi 90 %?

Talouselämä-lehdessä ilakoitiin näsäviisaasti ekonomistien Fabian Kindermann ja Dirk Krueger ehdotukselle (2014), että Yhdysvalloissa parhaiten ansaitsevia verotettaisiin 85-90 prosentin veroasteella. Vastaavasti muutamien kymmenien tuhansien dollarien ansioissa verotus pienenisi nykyisestä. Kysymys on itse asiassa Huffington Postin vuoden takaisesta jutusta, josta lyhennelmä on vasta nyt julkaistu Talouselämässä.

Yhdysvalloissa korkein marginaaliveroprosentti on tänä vuonna 39,6 prosenttia, jota maksetaan yli 413 200 dollarin vuosituloista. Ohessa on taulukko yhden tulonsaajantalouden verotuksesta Yhdysvalloissa vuonna 2015 (summat dollareina).

Verotettava tulo ...............Veroaste

0-9225 $...........................10 %

9226 - 37450 $ .................922.50 $ + 15 prosenttia 9225 $ ylittävältä osalta

37451 - 90750 $.................5156.25 $ + 25 prosenttia 37450 $ ylittävältä osalta

90751-189000 $ ................18481.25 $ + 28 prosenttia 90750 $ ylittävältä osalta

189301- 411500 $ .............46075.25 $ + 33 prosenttia 189300 $ ylittävältä osalta

411501 - 413200 $ ............119401.25 $ + 35 prosenttia 411500 $ ylittävältä osalta

Yli 413201 $ .....................119996.25 $ + 39,6 prosenttia 413200 $ ylittävältä osalta

Korkeimmassa tuloluokassa on alle 1 prosentti tulonsaajista eli noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Kindermann ja Kruger väittävät, että kaikki osapuolet hyötyvät heidän esityksestään.

Tavallisen amerikkalaisen on ollut vaikeaa ymmärtää, että vero on tietyn suuruinen vasta tietyn rahamäärän ylittävältä osalta. Eli 39,6 prosentin veroa maksetaan vasta 413 200 dollarin ylittävältä osalta, ei koko summasta. Sitä ennen prosentit ovat edellä mainitut 35, 33, 28, 25 ja 15 % tulorajojen mukaan. Propagandassa tällaiset argumentit poljetaan helposti jalkoihin.

Vastaavasti 90 prosentin veroa (jos sellainen tulisi voimaan) maksettaisiin kongressin päättämän dollarisumman ylittävästä summasta, mutta vain ylittävästä summasta.

Yhdysvalloissa korkeimman tuloluokan veroprosentti on vaihdellut rajusti vuosikymmenien kuluessa. Oheinen verokäyrä on Wikimedia Commonsista, jota sovellettuna käyttävät Kindermann ja Krueger tutkimuksessaan ja Huffington Post artikkelissaan ”Economists Say We Should Tax The Rich At 90 Percent”, 22.10.2014:

Verokäyrää voi lukea projisoiden sitä Yhdysvaltain taloushistorian vaiheisiin. Ylimmän tuloluokan marginaaliveroprosentti nousi ensimmäisen maailmansodan vaiheilla peräti 70-80 prosenttiin. Sen jälkeen 1920 luvulla, laissez faire -kaudella veroprosenttia laskettiin dramaattisesti, jotta saataisiin kasvu päälle. Kasvu kiihtyikin 1920-luvun lopulle tultaessa ylittäen kaikki odotukset. Seurauksena talous ylikuumeni, kupla puhkesi ja maa ajautui lamaan 1930-luvun alussa. Lama oli itse asiassa kaksihuippuinen (1933 ja 1937) ja taloutta jouduttiin pönkittämään rajuilla veronkorotuksilla . Näin poikkeustila jatkui toiseen maailmansotaan saakka, eikä veroprosentti päässyt alenemaan sodasta aiheutuneista syistä.

Hämmentävää on, että suurituloisten veroprosentti säilyi ennätyskorkeana, yli 90 prosentissa 1940-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. Lyndon B. Johnsonin aikana ylintä marginaaliveroa laskettiin 70 prosenttiin. Veronalennukset toimivat katalyyttina 1960-luvun yltäkylläisyydelle: verotulot lisääntyivät dramaattisesti, vaikka veroprosentteja alennettiin, tai ehkä juuri siitä johtuen.

Eivätkö Eisenhowerin aikaiset korkeat veroasteet olleet kansantaloudelle haitta? Tosiasiassa korkeiden veroprosenttien seuraukset eivät olleet käytännössä erityisen dramaattisia. Tämä johtui siitä, että erilaisten verovähennysten jälkeen useimpien verotuksen taso säilyi kohtuullisena.

Ronald Reaganin kaudella maksimiprosentti laski ensin 50:een ja sitten 28:aan.

Korjausliike tapahtui Clintonin kaudella, jolloin pakitettiin 39 prosenttiin. Republikaanipresidentti Bush nuoremman aikana veroa pudotettiin jälleen alaspäin, 35:een, ja sitten demokraatti Obaman aikana nostettiin jälleen kovan taistelun jälkeen 39,6 prosenttiin (kuviossa ”where we are”). Poliittisen kentän polarisoituminen näkyy erittäin selkeästi suurituloisten verotuksesta käytävässä taistelussa. Päätöksenteko tuntuu pääpuolueiden välillä ajoittain toivottomalta.

Kindermannin ja Kruegerin malli on hyvin matemaattinen enkä pysty ottamaan kantaa sen nyansseihin. Siitä puuttuvat esimerkiksi pääomatulot, jotka ovat suurituloisilla avainasia. Enemmän kuin konkreettisena asiana ottaisin kantaa tällaisten mallien esittämisen tärkeyteen. On välttämätöntä, että tuodaan esille vaihtoehtoja, koska tulorakenne on vahvasti muuttumassa. Tulo- ja omaisuuserot ovat kasvaneet dramaattisesti samaan aikaan, kun keskituloisia on suurin määrin pudonnut pienituloisten joukkoon. Hyvinvointiyhteiskunnat ovat perustuneet vahvasti keskituloisten veronmaksukykyyn. Tilanne on muuttumassa, ja siksi verorakenteidenkin pitää muuttua.

Kindermannin ja Kruegerin ydinajatus näkyy kuviossa oikean yläkulman ympyränä (”where we should be”). Se osoittaa, kuinka paljon tutkijoiden tavoite poikkeaa todellisesta tilanteesta.

Tutkijat ovat huomauttaneet, että korkeat tulot ovat monille henkilöille väliaikainen tila. Tässä he tarkoittavat kärkiviihdetaiteilijoita ja huippu-urheilijoita.

Oikeistolainen Cato-instituutti on odotetusti kritisoinut tutkijoiden esitystä mm. toteamalla, että esitetty malli ei motivoi varakkaita parempaan suorituskykyyn, vaan päinvastoin lannistaa. Myöskin on arveltu, että suurituloisten rahat löytävät väylän ulos maasta, jos näin korkeita veroprosentteja otetaan käyttöön. Liioin eivät korkeatuloiset ole pelkästään viihdyttäjiä, vaan joukossa on kymmeniä vuosia korkeita tuloja nauttivia yritysjohtajia ja pankkiireja. Cato-instituutin mielestä mallilla on siis heikentävä vaikutus talouden aktiviteetteihin.

Mikään edellä esitetystä kritiikistä ei yllätä. Silti on tärkeää, että nykyisistä verotusrakenteista käydään keskustelua konkreettisten ehdotusten pohjalta.

8 kommenttia:

  1. Korkea osinko ja yritysverotus voisikin toimia, tuolloin yritysten tulisi kannattavaksi lisätä investointejaan , siis pitää pääomat aktiivisena velkaantumalla. Samantapainen vaikutus olisi myös korkealla tulovero prokressiolla, jolloin palkansaajille olisi kannustin tyytyä pienempiin palkkoihin, jolloin taas yrityksillä jäisi enemmän olisi mahdollista investoimalla kiertää verotusta. Luultavasti tuon ymmärtämiseksi tulisi aikamme ihmisten ja varsinkin päättäjien saada jonkin asteinen aivotärähdys, että heidän ymmärrys ja arvot muuttuisivat, joten olen entistäkin vakuuttuneempi ,ettei nykyistä kapitalismin kriisiä korjata muuten , kuin sotimalla ensin särkevät jotkin höyrypäät paikkoja, vaikkapa vauraassa euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoksen kourissa ollaan, mutta että sota.......

      Poista
  2. Yleisinhimilliseltä kannalta katsoen , niin ikävältä ,kuin se meistä rauhantahtoisista vanhenevista kermaperse porvareista tuntuukin, on se toimettomien ja osatomien europpalaisten nuorten, ei huippusuorituja erikoisosaajien kohtalo ja elämäntarina juuri sellainen joka antaa tarttumapintaa käytää heitä osana tuhovoimia, koska jokaisella terveellä nuorella on tehdä elämästään merkityksellistä. Historiasta muistamme edellisen liberalistisen 1800 luvun valmisteleen viimevuosisadan tulevia melskeitä.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Lisäksi vielä samalla kun, olemme tavallisen keskiverto osaamisen kanssa vaarassa syrjääntyä tulee samalle puurokupille uusia innokkaita jakajia, ei ihme että xenofobia jota ilmiönä virheellisesti luulemme rasismiksi saa vallan työväenluokassa, varsinkin sen nuoremmassa polvessa. Tarjontapuolen taloustieteilijäthän ovat tällaisesta tilanteesta juuri nähneet päiväunia, päoman asema vahvistuu, niin kauan kunnes.....

    VastaaPoista
  5. Siitä varmaan on kysymys, miten nopeasti turvapaikanhakijat pystytään integroimaan työelämään, ettei jää turhan paljon aikaa pohti vaihtoehtoja.
    Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että tarjonnan taloustieteen kannattajat haluaisvat ajaa työvoiman tarjontaa tällaisella mekanismilla, mikä nyt on meneillään.

    VastaaPoista
  6. Näillä Vartiaisilla ei ole riittävää historian tuntemusta, se kun yhdistetään viellä orastavaan ahneuteen, kaikki on mahdollista. Harmillista on että, yleinen ymmärrys tilanteista tulee vasta historian tutkimuksen muodossa. Ilmiö tulee erittäin selväksi esimerkiksi Ville Yliaskan teoksessa Tuottavuuden toiveuni, joka kertoo ajautumisesta nykyisiin olosuhteisiin uusliberalismin henkeyttämänä, ajanjaksona jonka itsekkin olen aikuisvuosinani kyennyt seuraamaan. Yliaskan huomio uusliberalismin ja bolshevismin antidemokraattisisesta suhtautumistavasta on oikeasti tajunnan portteja avaava. Kekkosta siteeraten nyt olisi ainekset aloitaa demokrarian itsepuolustus, tälläkertaa rajoidetun demokratian agendaa oppijärjestelmänsä sydämmessä pitävää uusliberalismia vastaan. Fridmannilaisille nykyinen maahanmuutto on ,kuin mannaa sataisi.

    VastaaPoista
  7. Näillä Vartiaisilla ei ole riittävää historian tuntemusta, se kun yhdistetään viellä orastavaan ahneuteen, kaikki on mahdollista. Harmillista on että, yleinen ymmärrys tilanteista tulee vasta historian tutkimuksen muodossa. Ilmiö tulee erittäin selväksi esimerkiksi Ville Yliaskan teoksessa Tuottavuuden toiveuni, joka kertoo ajautumisesta nykyisiin olosuhteisiin uusliberalismin henkeyttämänä, ajanjaksona jonka itsekkin olen aikuisvuosinani kyennyt seuraamaan. Yliaskan huomio uusliberalismin ja bolshevismin antidemokraattisisesta suhtautumistavasta on oikeasti tajunnan portteja avaava. Kekkosta siteeraten nyt olisi ainekset aloitaa demokrarian itsepuolustus, tälläkertaa rajoidetun demokratian agendaa oppijärjestelmänsä sydämmessä pitävää uusliberalismia vastaan. Fridmannilaisille nykyinen maahanmuutto on ,kuin mannaa sataisi.

    VastaaPoista