Katariina Nilsson-Hakkala ja Kristiina Huttunen ovat tutkineet Kiinan kaupan vaikutusta työtehtävien, työllisyyden ja palkkojen muuttumiseen Suomessa. Johtopäätöksiä on esitelty T&Y-lehden numerossa 4/2016. Tulokset näyttävät vahvistavan sen, mikä sormituntumaltakin on tuntunut faktalta. Tutkimuksessa Suomen verrokkimaana on käytetty USA:ta.
Seuraavassa tarkastellaan kaupan muutoksia teollisuuden näkökulmasta.
Kiinan tuonti Suomeen alkoi voimakkaasti lisääntyä vuosien 2002-2004 vaiheilla. Tutkijat toteavat aiheellisesti, että Kiinan tuonti ei vaikuta välttämättä työllisyyteen Suomessa siinä tapauksessa, jos se korvaa tuontia muista maista. Tuontiahan joka tapauksessa tarvitaan.
Mitä tilastot osoittavat?
Tarkemmin tuontilukuja analysoitaessa käykin ilmi, että Venäjän tuonti kasvoi erittäin voimakkaasti vuosina 2001-2007. Korvasiko Venäjän tuonti Kiinan tuontia? Onko Kiinan tuonnin vaikutuksia liioiteltu? Ei ole, koska Venäjältä tuotiin eri tuoteryhmiä (polttoaineet, kemikaalit, sahatavaraa) kuin Kiinasta (TV- radio- ja tietoliikennetuotteet, tietokoneet, muut sähkölaitteet). Venäjän tuonti ei ole siis syrjäyttänyt tuontia Kiinasta. Nämä kaksi maata ovat ne, joista tuonti lisääntyi voimakkaasti ennen finanssikriisiä.
USA:ssa kehitys on ollut Suomen kaltainen: Kiinan tuonti on voimakkaasti lisääntynyt ja vaikuttanut koko teollisuuselinkeinon kokoon. USA:ssa teollisuuden osuus koko maan työllisyydestä on laskenut vuoden 1990 noin 16-17 prosentista vuoden 2010 noin 10 prosenttiin. Suomessakin laskua on tapahtunut, mutta pudotus on tapahtunut USA:ta paljon korkeammalla teollisuuden osuuden tasolla eli vuoden 1990 noin 23 prosentista vuoden 2010 noin 17-18 prosenttiin.
Tietenkin on syytä pitää mielessä, että Kiina ei ole yksin ”syyllinen” pudotuksen, vaan monet muut vastaavat halpatuontimaat täydentävät lopputulemaa.
Kiinan tuonti ei vaikuta tasaisesti kaikkiin työntekijäryhmiin, vaan vaikutus on valikoivaa. Rutiinimaiset työtehtävät ovat suuremmassa vaaravyöhykkeessä kuin vaativammat työt. Voimakkaimmin vaikutukset kohdistuvat keskitason koulutettuihin ainakin lyhyellä aikavälillä.
Tutkimus vahvistaa, että matalasti koulutettujen työntekijöiden työllisyys heikkenee erityisesti välituotetuonnin (panos, jota tarvitaan lopputuotteen tuottamiseen) kasvaessa.
Entä miten on käynyt ansioiden? Johtopäätös tutkimuksesta on, että sekä lopputuotteiden että välituotteiden tuonnilla on tuotantotyöntekijöiden palkkoihin pienentävä vaikutus. Suuruusluokaltaan palkkavaikutukset ovat pienempiä kuin työllisyysvaikutukset. Lopputulema Nilsson -Hakalan ja Huttusen tutkimuksesta on että sekä välituotetuonnilla että lopputuotetuonnilla on alentava vaikutus sekä työllisyyteen että palkkoihin ainakin lyhyellä aikajänteellä.
Sekä Suomessa että USA:ssa hyvin palkatut teollisuustyöpaikat ovat vähitellen vähentyneet ja korvautuneet palvelualojen työpaikoilla samalla kun työllisyys ainakin Suomessa on heikentynyt. Yhdysvaltojen finanssikriisin jälkeinen hyvä työllisyyskehitys johtunee nimenomaan markkinoiden määrittämien palkkojen heikkenemisestä. Työtä on, mutta pienellä palkalla varsinkin palvelualoilla.
Yksi vaikutus, joka näkyy työmarkkinoilla on kahta (tai kolmea) työtehtävää tekevien määrän lisääntyminen työmarkkinoilla. Kahta työtä tekevien määrä on lisääntynyt Suomessa vuoden 2000 noin 90 000 tuhannesta hengestä vuoden 2016 yli 150 000 henkeen. Helsingin Sanomat 4.1.2016 aloittaa asiaa koskevan artikkelinsa haastattelemalla henkilöä, joka kokee useamman työn hoitamisen siunauksellisena. Näin varmaan onkin, jos kohderyhmäksi vaaditaan osaavimmat, koulutetuimmat ja henkisesti liikkuvimmat, mutta useimpien kohtalona on hakea useampaa työtä pelkästään siitä syystä, että 1-2 työtä ei riitä elättämään perhettä.
Tulevaisuuden näkymänä esitetään ns. alustatyön lisääntyminen. Tämä tarkoittaa, että työtä tarjotaan erilaisissa nettipalveluissa. Työt ovat keikkaluontoisia. Työsuhdeturvaa ei ole ja työn välillisistä kuluista huolehtii työntekijä itse. Myöskään työsuhdetta toimeksiantajaan ei ole. Työpalkat vaihtelevat nälkäpalkasta kohtalaisiin ansioihin.
Joka tapauksessa globaalin tuotannon muutokset, joita on kuvattu tämän kirjoituksen alkuosassa muuttavat yhteiskunnan rakennetta voimakkaasti suuntaan, jota en usko juuri kenenkään pystyvän arvioimaan. Alustatyön lisääntyminen ja 2-3 työn vastaanottaminen vaikuttavat varmaankin perheiden muodostumiseen. Yleinen epävarmuus lisääntyy ja vakaus työmarkkinoilla edellyttää äärimmäisen sopeutumiskykyistä työvoimaa. Väistämätön seuraus on, että osa töistä on todella heikkopalkkaisia verrattuna aiempaan teollisuustyövaltaiseen ympäristöön. Seuraavan sukupolven työmarkkina on huomattavan jakautunut hyvin palkattuihin töihin ja huonosti palkattuihin töihin, johon viittaa tutkimuksemmekin, koska se nimenomaan osoittaa suunnan kohti palkka- ja työllisyyspolarisaatiota.
Valtiovarainministeriön korkea virkamies Mikko Spolander totesi jokin aika sitten Hesarin haastattelussa, että ”jos kasvu syntyy työllisyyden kautta, se parantaa julkisen talouden rahoitusasemaa paljon enemmän kuin työn tuottavuuden paranemisen kautta syntyvä talouskasvu”. Työvoiman väärä koulutus ja väärä sijainti ovat meidän ydinongelmia. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvun haamu väijyy taustalla ja tuo vaikeuskertoimia työllistymiseen. Tarvitaan edelleen hyväpalkkaisia kokoaikatöitä, jotta maan talous saadaan kasvuun. Keikkatöillä ei maata rakenneta.
HS:n artikkelissa 5.1.2016 ”Unohda ylimielisyys” haastatellaan tutkija Olli-Pekka Vainiota. Hän toteaa, että demokraatit hävisivät presidentinvaalit USA:ssa, koska pitivät puolta kansasta roskaväkenä. Ettei mennyt tämä mielipide vähän överiksi! Se oli Hillary Clinton, joka ajoi minimipalkan reilua korottamista juuri sen takia, että ihmiset ovat joutuneet monien halpatöiden loukkuun! Republikaanit näyttävät torjuvan minimipalkkaan puuttumisen. Sinänsä Vainion haastattelussa esiin nostama hyveiden ja hyveellisen elämän pohdinta on paikallaan, mutta silloin on syytä välttää ylilyöntejä.
Tästä päästäänkin laajempaan kuvaan, jossa Donald Trump pyrkii näyttämään suuntaa. Hän on kehittämässä tulliasetta niitä amerikkalaisia yrityksiä vastaan, jotka perustavat tehtaan esimerkiksi Meksikoon. Rankaisutulli olisi kaavailun mukaan huomattava. Eikö Trump toimi silloin niiden puolesta, jotka ovat Kiinan kaupan takia menettäneet työnsä ja joutuneet monen pienipalkkaisen työn loukkuun? Näinhän se tuntuisi äkkipäätä menevän.
Paul Krugman tarkastelee New York Timesin tuoreessa kolumnissan ”And the Trade War Came” asiaa monipuolisesti ja päätyy synkkiin johtopäätöksiin. Trumpin protektionistinen politiikka johtaa kauppasotaan…
Trumpin menestys vaaleissa johtui suurelta osin siitä, että hän taivutti työväenluokan äänestäjät puolelleen. Hän lupasi tuoda teolliset työpaikat takaisin (samaan aikaan kun hän uhkasi viedä Obamacaren heiltä). Kongressissa republikaanit, jotka ovat olleet yleensä vapaakaupan kannalla, antavat Trumpille periksi, olettaa Krugman.
Perustellakseen tuonnin rajoittamisia, Trump kehittää pelottelukuvia, joista voisi mainita ”kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan uhkan”. Hän on uhannut käyttää tullimuuria kauppataseen vajeen kuromiseksi umpeen ja muita keinoja silloin, kun kilpailijamaat ovat ”epäreiluja” USA:ta kohtaan. Ketkä määrittävät epäreilut tahot? Amerikkalaiset yritykset itse!
On erittäin vaikeaa suojata omaa teollisuutta, kun teollinen tuotanto perustuu tässäkin kirjoituksessa mainittuihin välituotteisiin, joita on tuotava kansainvälisen työnjaon takia ulkomailta.
Trumpilla on kampanjalupauksensa tuoda työpaikat takaisin kotimaahan. Jos ja kun hän käyttää edellä esiteltyjä keinoja, joudutaan kansainvälisen kaupan kostonkierteeseen. Seurauksena on Paul Krugmanin arvion mukaan kauppasota. Krugman: ”Parasta lyödä vetoa kauppasodan puolesta. Kiinnittäkää turvavyönne.”
Suomelle tällaisen ennustuksen toteutuminen olisi myrkkyä, koska viennin osuus bkt:stä on niin suuri. Mieluummin siis Kiinan kaupasta aiheutuvat sopeuttamishaasteet kuin kansainvälisen kaupan vaurioittaminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti