Friedrich Engels ja Engelsin paussi

Friedrich Engels kirjoitti vuonna 1845 teoksen ”Die Lage der arbeitenden Klasse in England”. Kirja kuvaa sitä järkytystä, jonka Engels koki seurattuaan teollisuuden työntekijöiden asemaa Englannissa noina 1800-luvun puolivälin vuosina. Kirjan ilmestyessä Engels oli vain 24 vuotias.

Teos on suomennettu nimellä ”Työväenluokan asema Englannissa”. Sen kautta saamme kurkistuksen niihin olosuhteisiin, joiden seurauksena syntyi Karl Marxin ja Engelsin opit. Jotkut ovat pitäneet teosta jopa Engelsin parhaana. Joka tapauksessa kirjan avulla saa kuvan, mistä olosuhteista nousi Marxin yhteiskuntafilosofinen rakennelma. Kirjoitin Engelsin kirjasta arvion vuonna 2015 nimellä ”Friedrich Engels – kapitalisti, jonka sydän sykki työväelle”. Seuraava teksti on osin lainausta tuosta blogikirjoituksesta, mutta nyt olen lisännyt uuden lähestymistavan - ”Engelsin paussin” - silloiseen kirjoitukseeni.

Kaukoidän hikipajojen työolosuhteita juuri nyt voidaan verrata Englannin 1800-luvun olosuhteisiin, joten kirjan sanoma on ajankohtainen. Ja kyllä kehittyneissä länsimaissakin joudutaan pohtimaan isoa ongelmaa: joustavatko palkat alaspäin? Meillä on tänä päivänä uusköyhälistö, joka on joutunut globaalin pääoman rengiksi. Sopeutumistaistelusta tulee kova.

Engelsin kaksoisrooli kapitalistina (tekstiiliteollisuuden suuryrittäjänä) ja radikaalina vasemmistolaisena avaa mahdollisuuksia monenlaisiin tulkintoihin. Vaikeaksi roolinsa koki myös Engels itse, jota hän valitteli kirjeessään Marxille.

Eräällä tavalla Engels toimii hämmentävästi siltana (muttei sillanrakentajana) kovan bisneksen ja työväen olosuhteiden ymmärtäjänä kuitenkin niin, että hänen myötätuntonsa on selkeästi työväen puolella.

Engels lainaa kirjassaan raportteja, joita viranomaiset laativat tuohon aikaan seuratessaan huolestuneina työolojen huononemista. Eräs raportti toteaa: ”Tehtailijat palkkasivat ensi alkuun harvoin viisivuotiaita (!) lapsia, usein kuusivuotiaita ja hyvin usein seitsemänvuotiaita sekä tavallisimmin 8-9-vuotiaita lapsia”. Työpäivän pituus oli usein 14-16 tuntia ilman taukoja ja ruokatunteja. Tehtaan valvovat piiskasivat ja pahoinpitelivät lapsia. Vielä pahempaakin tapahtui, mutta olkoot nämä esimerkkeinä tuon aikaisista menettelyistä.

Jatkuva työttömyys, yötyöt, lastenhoito-ongelmat ja jatkuva työtä rationalisoiva koneistaminen sekoittivat ihmisten päivä- ja yörytmin ja tuhosivat monien terveyden ennen aikojaan. Työolosuhteet olivat sanoinkuvaamattoman kehnot. Raskaissa ruumiillisissa töissä kuoltiin 35-45-vuotiaina. Hiojien ammattikunnassa kuoltiin keskimäärin 28-32-vuotiaina.

Tehtaanjohtajana toimiminen Manchesterissa, Englannissa avasi Engelsin silmät työväen kurjille olosuhteille. Samalla hänelle valkeni, miksi englantilaiset pystyivät tuottamaan niin halvalla tekstiilejä saksalaisiin verrattuna. Alhaiset hinnat otettiin työläisten selkänahasta.

Kirjasta ilmestyi toinen saksankielinen laitos vuonna 1892. Siinä Engels myöntää saavutetut työväenluokan olosuhteiden edistysaskeleet (jopa niin, että sosialismi hävisi Englannista joksikin aikaa!) , mutta samalla huomauttaa, että pääomien keskittyminen jatkuu. Kapitalistit jopa itse huomasivat työväestön aseman parantamisen toimivan omaksi edukseen.

Tässä kirjoituksessa haluan liittää Engelsin tekstin historioitsijoiden käyttämään käsitteeseen ”Engelsin paussi”. Sillä tarkoitetaan ajanjaksoa, joka ulottui 1800-luvun vaihteesta osapuilleen vuoteen 1840. Teollisuus koki ennenkuulumattoman nousun näinä vuosikymmeninä. Samaan aikaan työväestö koki ihmisarvon alenemisen Engelsin edellä kuvaamalla tavalla. Teollistuminen tarvitsi valtavasti työvoimaa ja samalla kaupungistumisaalto löi läpi.

Teollisuuden läpimurto merkitsi yhteiskuntasuhteissa radikaalia muutosta. Ristiriidat tehtaanomistajien ja työläisten välillä kiristyivät äärimmilleen: palkat olivat todellisia nälkäpalkkoja ja työläisten elintaso lasku.

Engels myöntää vuonna 1892, että kirjan ensimmäisessä painoksessa esitetyt vallankumouksen odotukset osoittautuivat hätäisiksi, mutta silti hän ei halunnut poistaa niiden kuvauksia uudesta laitoksesta. Vallankumous on kuitenkin lopulta tuleva! Jälkikäteen tarkasteltuna ainakin osa Marxin ja Engelsin vallankumousinnosta selittyy 1800-luvun runsailla talouskriiseillä: pankkikriisit seurasivat toisiaan kymmenen vuoden välein ja loivat kuvan kapitalismin kriisiytymisestä ja jatkuvasta vallankumouksen tarpeesta.

Kapitalistinen järjestelmä todella näytti ajautuvan 1800-luvulla kriisistä toiseen. Kumma kyllä tähän aspektiin on kiinnitetty vain vähän huomiota käsiteltäessä Marxin ja Engelsin vallankumouslogiikkaa: se oli vahvasti aikaan sidottu. Engels myöntää kirjansa uudessa laitoksessa, että sosialismista on tullut 1890-luvulle tultaessa hyväksytty yhteiskunnallinen liike, se on jopa salonkikelpoinen! Engels puhuu vuoden 1892 laitoksessa kuinka ”vesitetyllä sosialismilla” jopa keikaroidaan porvaripiireissä. Hän hakee aitoa sosialismia kaihoisasti Lontoon East Endin slummien keskeltä heräävästä uudesta sosialismista!

::::::::::::::::::::::::::

Engelsin kirjan ensimmäisen laitoksen kirjoitusajankohta osuu vaiheeseen, jossa varhainen teollisuus tuotti kyllä uusia tuotteita, mutta ne tuotettiin työläisten heikkenevän hyvinvoinnin kustannuksella. Aikaa jota juuri nyt parhaillaan elämme on verrattu Engelsin paussiin. Ollaan siirtymässä ajankohdasta toiseen, vanhasta maailmasta uuteen. Vanhat elinkeinot, erityisesti teollisuus ja palvelut ovat siirtymässä automaation, tekoälyn ja robotisaation aikaan. Muutos on pahasti kesken, mutta merkit ovat nähtävissä. Olemmeko nyt samanlaisessa välitilassa kuin Engelsin kirjan ensimmäisen laitoksen ilmestymisen aikoihin? Uutta tuottavaa ei ole vielä näkyvissä, joka nopeuttaisi kasvua, mutta paikallaan polkevien tai alenevien palkkojen rautainen laki painaa päälle.

Maailma toipui Engelsin paussista 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja nuo ankeat dickensiläisen teollisen murroksen päivät ovat jääneet unholaan, mutta ne elävät Marxin teksteissä. Marxin tuotannossa odotetaan vallankumouksen syttyvän hetkenä minä hyvänsä. Engelsin paussi selittää paljolti noiden aikojen synkkyydestä, joka taas oli Marxin kirjoitusten lähtökohta. Marx ja Engels tarjosivat vallankumousta ihmisten olosuhteiden parantamiseksi, jossa ei ole mitään yllättävää, kestihän paussi tuon ajan ihmisten elinajan verran, siis toivottaman pitkään.

Entä tänä päivänä? Joudummeko odottamaan kymmeniä vuosia, jotta nykyinen heikon kasvun aika, ”nykypaussi” on ohitse. Kehitys on johtanut keskiluokan aseman heikkenemiseen, pientuloista jämähtämiseen pieniin palkkoihin ja tuloerojen kasvuun.

Historia harvoin toistaa itseään, mutta Engelsin paussia voitaneen pitää jonkinlaisena tulevaisuuden enteenä: monet asiat ovat tänä päivänä muutoksen kohteena ja heikko kasvu länsimaissa johtaa ajatukset 1800-luvun alkupuolen tilanteeseen.

Vahvin johtopäätös on sittenkin toteamus, että Marx oli oman aikansa profeetta, jonka profetiakin eli ajassa. Kun Marx ja Engels ikääntyessään vielä jännittivät vallankumouksen puolesta, olivat ajat jo parantuneet ja ajaneet vallankumoushaaveiden ohi. Sosialismi oli laimentunut kilpaileviksi sosialismin ja sosialidemokratian fraktioiksi.

Joka tapauksessa Engelsin paussi saa ainakin minut ymmärtämään paremmin marxilaisen yhteiskuntafilosofian syntyä, eliväthän ihmiset tuota aikaa tietämättä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Paremman puutteessa Marx ja Engels ennustivat kurjistumisen jatkuvan.

Teollinen vallankumous näyttäytyy edellä esitetyn oletuksen ollessa voimassa tämän ajan airuelta: moderni tuotanto automaatioineen ja tekoälyineen sortaa pieni- ja keskituloista, kunnes joskus kaikesta sinnikkyydestä lankeaa kiitos palkkioksi. Niinkö?