Päätöksenteon laatu heikkenee

Kahdella viimeisimmällä hallituksella tuntuu olevan sama ongelma, päättämisen vaikeus. Pohdin seuraavassa, mistä moinen voisi johtua. Samalla käsittelen asiaa hieman laajemminkin: miksi yleensä yhteiskunnallisten asioiden eteenpäin vieminen takkuilee?

Jotakin on tapahtunut päätöksentekoympäristössä, joka on tehnyt päätöksistä kroonisesti hapuilevia.

Yksi lähtökohta on populismin leviäminen. Populismihan oikeasti tarkoittaa sitä, että vaikeita päätöksiä on itse asiassa helppo tehdä, kunhan vain oikeat ihmiset ovat päättämässä. Voihan tietysti olla, että onnistumme valitsemaan kerta toisensa jälkeen väärät henkilöt parlamenttiin ja puolueet sitten valitsevat väärät henkilöt hallitukseen. Ihan näin asia ei taida olla. Vaikuttaa siltä, että monimutkaistuvassa yhteiskunnassa päätöksenteon tuska lisääntyy ja demokratiassa kompromissit vaativat suunnattomasti aikaa. Toista on autoritäärisissä yhteiskunnissa: kun yksi henkilö ( tai pieni joukko) päättää, yksinkertaistuu päätöksenteko: oikein tai väärin minun päätökseni. Sitä paitsi vääristä päätöksistä ei saa hevillä rangaistusta, koska päätöksenteon arvioinninkin suorittavat samat päättäjät. On toisaalta hyvä, että autoritäärisesti johdetut valtiot haastavat liberaalit demokratiat: kansanvaltaisesti johdetuissa yhteiskunnissa pysytään virkeinä.

Päätöksenteon valmisteluun käytetty aika näyttää lyhentyvän. Kun lainsäädäntö on monimutkaistunut ja huomioon otettavien asioiden määrä on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt, tarvitaan huolellista valmistelua. Nyt näyttää käyvän niin, että puutteellisen valmistelun seurauksena tehdään virhepäätöksiä, ja ne korjataan edelleen puutteellisella valmistelulla, jolloin syntyy uusia virhepäätöksiä. Hätiköiminen tuottaa sutta.

Näyttäisi siltä, että myös aiemmin vahvan tietopohjan tarjonnut virkamieskoneistokin takeltelee. Taustalla on tässäkin liian suuri kiire usein pienennetyllä organisaatiolla. Laskelmat ovat oletuksia, ja kun päätösehdotukset ovat riittävän monen oletuksen (oletusketjun) päässä, heikkenee valmistelun taso. Entä onko virkamiesten laatu heikentynyt? Vai sorrutaanko kaikkialla infoähkyyn?

Olemme siirtyneet lobbauskulttuuriin. Yhä useammin päätöksentekijöiden kintereillä liikkuvat ”paremmin tietäjät”, jotka auliisti jakelevat neuvojaan taustaryhmiensä mielen mukaisesti. Neuvot ovat usein ristiriitaisia, ja tarvitaan kylmäpäisyyttä nähdä aita risuilta. Neuvojen lisäksi neuvoille tulee hinta, josta riippuvaiseksi päätöksentekijä jää.

Ylätason päätöksenteko on irronnut väli- tai suorittavan portaan työstä. Päätöksenteon vaikutuksia ei seurata, vaan päätös ikään kuin uppoaa mustaan aukkoon, josta sen onkiminen on työn ja tuskan takana. Vähän ajan päästä voidaan ihmetellä, mihin päätöksenteon vaikutukset ovat kadonneet. Viimeisin vaihe on, että tähän kaikkeen totutaan: tehdään päätöksiä, joita ollaan toteuttavinaan, ja joita ollaan seuraavinaan. Voi olla mielenkiintoista havaita, kuinka meneillään on useita saman tyyppisiä projekteja, joista mitään ei viedä päätökseen.

Sopimusyhteiskunnan rapautuminen on ollut viime aikoina vahvasti esillä. Jouduttaessa vaikeuksiin yritetään käyttää oikotietä, pakkoa ym. Voihan tietysti olla, että kriisitietoisuus ei ole edennyt riittävän pitkälle, mutta vielä pahempaa on, että ongelma yritetään ratkaista keinoilla, joilla sitä ei voida ratkaista. Ongelmatietoisuus saattaa olla kunnossa, mutta ongelmanratkaisukyky on hukassa.

Tulosorientoituneisuus on tavoiteltavaa liiketoiminnassa, mutta yhteiskunnallinen lainsäädäntö vaatii - paitsi tuloshakuisuutta – niin myös pitkäjänteistä hötkyilemätöntä perehtymistä ongelmaan ja huolellista valmistelua.

Luottamuksen merkitystä eri päätöksenteko-osapuolien välillä ei voida liioitella. Luottamusyhteiskunta perustuu vuosikymmenien varrella kerättyyn luottamuspääomaan. Tämän pääoman hävittäminen tai rapauttaminen on kohtalokas virhe. Siksi kaikkien osallisten pitäisi varjella sitä. ”Luottamuspääomamuistia” voidaan pitää yllä tietoteknisesti, mutta sen henki ja ajatus on pitkäaikaisen kulttuurin tuote.