maanantai 5. lokakuuta 2015

Päätöksenteon laatu heikkenee

Kahdella viimeisimmällä hallituksella tuntuu olevan sama ongelma, päättämisen vaikeus. Pohdin seuraavassa, mistä moinen voisi johtua. Samalla käsittelen asiaa hieman laajemminkin: miksi yleensä yhteiskunnallisten asioiden eteenpäin vieminen takkuilee?

Jotakin on tapahtunut päätöksentekoympäristössä, joka on tehnyt päätöksistä kroonisesti hapuilevia.

Yksi lähtökohta on populismin leviäminen. Populismihan oikeasti tarkoittaa sitä, että vaikeita päätöksiä on itse asiassa helppo tehdä, kunhan vain oikeat ihmiset ovat päättämässä. Voihan tietysti olla, että onnistumme valitsemaan kerta toisensa jälkeen väärät henkilöt parlamenttiin ja puolueet sitten valitsevat väärät henkilöt hallitukseen. Ihan näin asia ei taida olla. Vaikuttaa siltä, että monimutkaistuvassa yhteiskunnassa päätöksenteon tuska lisääntyy ja demokratiassa kompromissit vaativat suunnattomasti aikaa. Toista on autoritäärisissä yhteiskunnissa: kun yksi henkilö ( tai pieni joukko) päättää, yksinkertaistuu päätöksenteko: oikein tai väärin minun päätökseni. Sitä paitsi vääristä päätöksistä ei saa hevillä rangaistusta, koska päätöksenteon arvioinninkin suorittavat samat päättäjät. On toisaalta hyvä, että autoritäärisesti johdetut valtiot haastavat liberaalit demokratiat: kansanvaltaisesti johdetuissa yhteiskunnissa pysytään virkeinä.

Päätöksenteon valmisteluun käytetty aika näyttää lyhentyvän. Kun lainsäädäntö on monimutkaistunut ja huomioon otettavien asioiden määrä on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt, tarvitaan huolellista valmistelua. Nyt näyttää käyvän niin, että puutteellisen valmistelun seurauksena tehdään virhepäätöksiä, ja ne korjataan edelleen puutteellisella valmistelulla, jolloin syntyy uusia virhepäätöksiä. Hätiköiminen tuottaa sutta.

Näyttäisi siltä, että myös aiemmin vahvan tietopohjan tarjonnut virkamieskoneistokin takeltelee. Taustalla on tässäkin liian suuri kiire usein pienennetyllä organisaatiolla. Laskelmat ovat oletuksia, ja kun päätösehdotukset ovat riittävän monen oletuksen (oletusketjun) päässä, heikkenee valmistelun taso. Entä onko virkamiesten laatu heikentynyt? Vai sorrutaanko kaikkialla infoähkyyn?

Olemme siirtyneet lobbauskulttuuriin. Yhä useammin päätöksentekijöiden kintereillä liikkuvat ”paremmin tietäjät”, jotka auliisti jakelevat neuvojaan taustaryhmiensä mielen mukaisesti. Neuvot ovat usein ristiriitaisia, ja tarvitaan kylmäpäisyyttä nähdä aita risuilta. Neuvojen lisäksi neuvoille tulee hinta, josta riippuvaiseksi päätöksentekijä jää.

Ylätason päätöksenteko on irronnut väli- tai suorittavan portaan työstä. Päätöksenteon vaikutuksia ei seurata, vaan päätös ikään kuin uppoaa mustaan aukkoon, josta sen onkiminen on työn ja tuskan takana. Vähän ajan päästä voidaan ihmetellä, mihin päätöksenteon vaikutukset ovat kadonneet. Viimeisin vaihe on, että tähän kaikkeen totutaan: tehdään päätöksiä, joita ollaan toteuttavinaan, ja joita ollaan seuraavinaan. Voi olla mielenkiintoista havaita, kuinka meneillään on useita saman tyyppisiä projekteja, joista mitään ei viedä päätökseen.

Sopimusyhteiskunnan rapautuminen on ollut viime aikoina vahvasti esillä. Jouduttaessa vaikeuksiin yritetään käyttää oikotietä, pakkoa ym. Voihan tietysti olla, että kriisitietoisuus ei ole edennyt riittävän pitkälle, mutta vielä pahempaa on, että ongelma yritetään ratkaista keinoilla, joilla sitä ei voida ratkaista. Ongelmatietoisuus saattaa olla kunnossa, mutta ongelmanratkaisukyky on hukassa.

Tulosorientoituneisuus on tavoiteltavaa liiketoiminnassa, mutta yhteiskunnallinen lainsäädäntö vaatii - paitsi tuloshakuisuutta – niin myös pitkäjänteistä hötkyilemätöntä perehtymistä ongelmaan ja huolellista valmistelua.

Luottamuksen merkitystä eri päätöksenteko-osapuolien välillä ei voida liioitella. Luottamusyhteiskunta perustuu vuosikymmenien varrella kerättyyn luottamuspääomaan. Tämän pääoman hävittäminen tai rapauttaminen on kohtalokas virhe. Siksi kaikkien osallisten pitäisi varjella sitä. ”Luottamuspääomamuistia” voidaan pitää yllä tietoteknisesti, mutta sen henki ja ajatus on pitkäaikaisen kulttuurin tuote.

10 kommenttia:

  1. Toivottavasti tämä ei mene kohdallani jankkaukseksi,mutta kansanvaltaisuuuta tavoittelevan demokrattisen hallinnon pohjimmainen haitake on kansalaisyhteiskunnan kateus hyvinpalkattuja politikkoja ja eritoten paremminpalkitttuja virkamiehistöä kohtaan. Tuloksena on juuri mainitsema lobbareiden ja konsulttien näkymätön valta.

    VastaaPoista
  2. Kansalaisten ymmärryksen lisääminen sekä polittinen kamppailu , jos oikeasti tahdotaan tehokkaan ja kykenevän julkisen sektorin puolesta, siihen vaaditaan epäpopulistista julkiseen päätöksenteon palkitsemista kilpailukykyisin ehdoin,että saammme riittävän kyvykästä politikko ja virkamies ainesta. Myöskin dokventuresissa Mika Panzrin mainitsema ekonomisti broilereiden kasvatuksen ilmiantama epäkohta, eli korkeimmassa kaupallisessa opetuksessa poistettu taloushistorian syklisten ilmiöiden tutkimus ja opetus mukaan ohjelmaan, nykyisen lähinnä käytännon ja ideologisen opetuksen oheen palauttaminen. Sekä mikä tärkeintä ,kansalaisaktivismi, eri aloilla, itselleni tuli Tere Wadenia kuunellessa, edellä mainitussa ohjelmasssa levitää talouden toiminnan ymmärrystä eri paikkakunnille levittäytyvän parasiitti sijoitus toiminta keskusten ja samalla dokumenttielokuva kerhojen puitteissa, Wadenin edustama osuustoiminta ajattelu ainakin mahdollistaa demokratian laajentamisen lisäksi talouden toimintaa ymmärrettäväksi tekevän toiminnan. Lisäksi itsellenikin yllätyksenä viiime viikolla paikkakunnallani nytkähti eteenpäin eräille paikallispolitikoille esittämäni idea siirtolapuutarha hankeen toteuttamiseksi ,olin itse asian jo lähes unohtanut,aikaa idwan esittämisestä oli kulunut jo pari vuotta.Ehkäpä kansantaloutemme lähtee nousuun vähän tällaisin pienin askelin , isompi harppaus tapahtuu ,kuten odotan Paavo Väyrysen edustaman realistisen koulukunnan lähiaikoina tapahtuvan talous, raha sekä ulkopolitikaa koskevan mylllerryksen ,kautta. Vielä parikymmentä vuotta sitten en olisi tällaista tunnustusta Paavolle pystynyt kirjoittamaan.

    VastaaPoista
  3. Jos otan kuitenkin kyynisen katseen asioiden tilaan , kuten uusliberalismin oppeihin kuuluu, kuviteltu tai olemassaoeva kriisi on mahdollisuus ohjata kehitystä kyvykkäiden tahojen ja tahtojen haluamaan suuntaan. Näiden nykyisten päättäjöiden toive on totaalinen yhtiövalta sekä kansallisvaltioiden kuihduttaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsä on vanha ideaali "valistuneen itsevaltiaan" tai "kyvykkäiden" suuntaan.
      Suhtaudun skeptisesti ajatukseen, koska kyvykäs eliitti irtaantuu kansasta. En tunne yhtään valistunutta itsevaltiasta, joka olisi pysynyt valistuneena.
      Demokratian kehittäminen tapahtunee pieninä askelina sitä uhkaavia vaaroja torjuen. Tästä esimerkkinä muutaman vuoden takainen poliittisen lahjusrahan vastainen taistelu, joka onnistui kohtalaisen hyvin.
      Demokratia uhkaa tukehtua infoähkyyn.....Tiedon optimaaliseen ja mahdollisimman taloudelliseen käsittelyyn kannattaa uhrata vähiä rahoja.
      Mutta asiahan on jatkuvan keskustelun kohteena....

      Poista
  4. Eräälainen ideaali, valistuneen itsevaltiaan ajasta oli Urho Kekkosen aikakausi loiston aikoinaan. Kekkosen valta kotimaassa perustui pitkälti kansakunnan alempien kastien muodostaman kansanrintaman tukeen. Tietenkin tietynlainen menestystarina rämettyi pitkän valtakauden aikana, osin siksi ettei hän sietänyt lähelään itseään uhkaavia nousevia kykyjä. Tulevaisuudessa siitä aikakudesta tulaan tekemään korkeakultturisia ,valtaa ja ihmisyyttä pohtivia kultuurijärkäleitä. Ne tämän suvereenin demokratian vallankäyttäjän jalkoihin sotkeutuneet pikkusielut saavat ja ovat saaneet terapoida itseään viimevuosikymmenet ja nyt on tulossa aika, jolloin Kekkosen suuri linja alkaa olla ajankohtainen ja uudeleen otettavissa ohjenuoraksi. Liberaali lännettyminen on tulossa tiensäpäähän.

    VastaaPoista
  5. Tästä tulisi pitkä juttu. Länsimainen demokratia viivästyi Suomessa Kekkosen aikana.

    VastaaPoista
  6. Hedelmistään puu tunnetaan,ja ne hedelmät jotka ovat edessämme nähtävinä ,varsinkin uus-liberalismin aikakauden osalta eivät ole kovinkaan vakuttavia, päinvastoin yhteiskuntamme on kriisiytymässä vähän joka sektorilla. Uusin esimerkki on nokian renkaiden tilanne, ruplan edullisen kurssin vuoksi tuotanto uhkaa siirtyä kokonaan venäjälle sekä uutena kohteena serbiaan. Jos olisimme omassa valuutassa ja markka kelluisi tilanne voisi olla moniltaosin parempi. Sahateollisuutemme menetää asemiaan niin ruotsille kuin venäläisillekin, vaikka toki pärjäisimme osin myös toisiamme palvellen, on kuitenkin hyvä saada myös jotain viedyksikin. Päivän uutisia oli myös venäläisten turistien lajamittainen poistuminen kaupoistamme ja uusin pelonaihe ,he penteleet ohittavat maamme leviävän verkkokaupan ansiosta. Joten Kekkosen ulkopolittiset doktriinit tulisi pika pikaa kaivaa kaapista ja alkaa lääkäriksi maailmassa, tuomarin viran sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkosta olen käsitellyt mm. seuraavissa blogikirjoituksissa: "Lauri Sutela ja Urho Kekkonen - Suomen pelastajat?", "Kekkonen - uhri, konna vai sankari", Raija Oranen ja Kekkosen myytti", "Lasse Lehtinen ja Paasikiven-Kekkosen -linjan harhautukset", "Zavidovo muiskuvissani", "Miehemme Moskovassa", "Suomettumisen variaatioista", "Kuka on suomettunut", + viitisentoista muuta.

      Poista
  7. Suurimmalla osalla mainitsemistasi historian tulkitsioista ja tekijöistä oli asenteeseensa taustalla oma ahdistus. Lehtisen kohdalla olen ymmärtänyt asenteen aiheutuvan eräänlaisesta kateudesta, koska Lehtisen henkiset ja muut sisäiset kyvyt olisi riittäneet suorastaan Kekkosen tasolle. Suomettumis termi on saksalaisten oikeistopolitikkojen , tuon ajan Halla-ahojen kielenkäytön ja käsitteiden lanseeramisen avulla harjoitettua politikaa. Kielitieteikijänä Halla-aho on ollut luomassa uutta kansallista käsitteiden avula käytävää sodankäyntiä , suvaitsevaisto, maahanmuuttokriitikko sekä mamu , ovat nousemassa polittisen puheen valtavirtaan,aivan kuten suomettuminen aikoinaan.

    VastaaPoista