Keskellä on turvattominta - tulonjako muutoksen kourissa

Olen useissa blogikirjoituksissa käsitellyt keskiluokan asemaa tulonjaollisesti. Keskiluokan aseman heikkeneminen on ollut nähtävillä jo vuosia varsinkin Yhdysvalloissa. Vasta nyt meillä Suomessa näytetään kiinnitettävän huomiota asiaan laajemmin. Kiinnostus on varmaankin yhteydessä parhaillaan tapahtuvaan hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvään muutokseen.

Helsingin Sanomissa 18.10. 2015 on herätty asian käsittelyyn. Pääkirjoituksessa ”Yhdysvaltain keskiluokka kurjistuu” todetaan, että USA:ssa keskiluokka (johon kuuluu 38 prosenttia koko väestöstä ) omistaa varallisuudesta 19,6 prosenttia. Lukema on huippualhainen. Varallisuus painottuu 1 prosentille, 0,1 prosentille ja 0,01 prosentille. Suomessa keskiluokkaan kuuluu 45,6 prosenttia väestöstä ja se omistaa 50.9 prosenttia koko varallisuudesta. Ero maiden välillä on hämmästyttävä, vaikka tiedossa onkin ollut Yhdysvaltain kehitys pitkältä aikaväliltä.

Entä tulojen osalta? Mitä muutoksia on tapahtunut? Käytän ohessa esimerkkinä amerikkalaisen autoteollisuuden tulotasoa, koska autotyöntekijät symboloivat aiemmin hyvinvoivaa keskiluokkaa. Tulojen alenema on silmiinpistävän räikeä, kuten seuraava taulukko osoittaa.

Taulukko 1

Autoteollisuuden vastapalkattujen tuntipalkka Yhdysvalloissa vuosina 1961-2015 (inflaatiotarkistettuna vuoteen 2011). Vuoden 2015 palkka on arvio. (Lähde: Yhdysvaltalainen Autoteollisuuden liitto, UAW):

Vuosi..... dollaria

1961...... 18.97

1970...... 23.58

1982...... 19.17

1990...... 23.66

1996...... 19.11

2007...... 15.25

2011...... 14.78-15.78

2015...... 13.63-14.55

Pienituloisten asema on Yhdysvalloissa heikentynyt vielä selkeämmin. Euroopan johtavien maiden pienituloiset ovat sännänneet joukolla ohi Yhdysvaltojen paljastaen tulonjaon pahan polarisoitumisen USA:ssa.

Onko meillä Euroopassa syytä riemuun? Tuskinpa, sillä sama tauti eli keskiluokan aseman heikkeneminen uhkaa myös Länsi-Euroopan maita. Toistaiseksi varsinkin Skandinavian maiden hyvin kehittynyt tulotaso ja laaja sosiaaliturva ovat pitäneet elintason korkealla. Samalla tuloerot ovat pysyneet kohtuullisina. Monet merkit viittaavat siihen, että tämä kausi on nyt päättymässä. Seuraamme Yhdysvaltain viitoittamaa tietä ja se tulee näkymään palkkakehityksessä, jos emme halua jättityöttömyyttä. Tasa-arvon säilymistä painottava sosiaalipoliittinen rakenne on toistaiseksi pehmentänyt muutosta esimerkiksi Suomessa.

Seuraavassa pohdin hiukan tapahtuneen/tapahtuvan kehityksen syitä.

Viime aikojen trendi on ollut, että solidaarisesta palkkapolitiikasta on haluttu luopua myös Suomessa. Viimeisin palkkaratkaisu oli keskitetty, ja eräänlainen muunnos solidaarisesta palkkapolitiikasta. Entä jos yritys ei pysty maksamaan uusien sopimusten mukaisia palkkoja? Raa’asti sanottuna se merkitsee yritystoiminnan loppumista, kuten Gösta Rehn ja Rudolf Meidner totesivat jo 1940-luvun lopulla luodessaan solidaarisen palkkapolitiikan idean. Solidaarinen palkkaratkaisu on aina liian rankka joillekin yrityksille. Niin kauan kuin työmarkkinoille virtasi väkeä, Aasian maiden kilpailu loisti poissa olollaan ja kaatuneiden yritysten ja menetettyjen työpaikkojen tilalle löytyi helposti uusia, ei tapahtuneesta kehityksestä ollut kansantalouden kannalta suurta haittaa. Päinvastoin solidaarinen palkkapolitiikka kiihdytti luovaa tuhoa ja piti elinkeinoelämän kilpailukykyisenä.

Perimmältään hyvinvointiyhteiskuntaan sisältyvä luovan tuhon rakenne on varsin kunnianhimoinen. Järjestelmä vaatii paljon innovatiivisuutta, jotta uusia työpaikkoja syntyisi riittävästi poistuneiden tilalle. Laaja keskiluokka voi säilyä vain, jos yhteiskunnallisessa uudistumiskyvyssä onnistutaan. Yksi keskiluokan menestyksen perusta on tunne oikeudenmukaisuuden tarpeesta yhteiskunnassa. Koska keskiluokka pitää yhteiskuntaa käytännössä pystyssä, on sen saatava nauttia myös itse työnsä hedelmistä. Kansanedustaja Elina Lepomäki totesi vastikään kriittiseen sävyyn, että ”suuri osa nykyisen julkisen sektorin tulonsiirroista tapahtuu keskiluokalta keskiluokalle eikä esimerkiksi hyvätuloisilta pienituloisille”. Juuri se, että tulonsiirroista suuri osa tapahtuu keskiluokalta keskiluokalle (ja suuri osa myös pienituloisille) on taannut järjestelmän pystyssä pysymisen. Keskiluokan on myös itse hyödyttävä maksamistaan veroista eli yhteiskunnan palvelujen tulee siis olla universaaleja, kaikille tarjottavia, muutoin verojen maksumoraali rapautuu pitkällä aikavälillä. Tämä on raadollinen totuus. Vain hyvin yksinkertaisella logiikalla voidaan väittää, että kysymys on ainoastaan rahan siirrosta taskusta toiseen.

Nyt tilanne on muuttumassa. Uusien työpaikkojen synty on entistä vaikeampaa kovassa globaalissa kilpailussa. On syntynyt tarve pitää kiinni olemassa olevista työpaikoista, vaikka sitten palkanalennusten kautta. Tämä käy ilmi yllä olevasta taulukosta. Tämä ennakoi muutosta myös meille skandinaaveille. Amerikkalainen malli on alullaan…..

Teollisuustyön kilpailukyky alkoi heiketä Yhdysvalloissa jo 1980-luvulla. Kaukana takanapäin tuntuivat olevan 1950-luvun kultaiset päivät. Silloin syntyi perheidylli, jossa mies kävi ansiotyössä ja vaimo hoiti kodin, elintason noustessa yhdenkin työssäkävijän taloudessa nopeasti. Yhdysvallat oli vielä 1950-luvulla melko patriarkaalinen yhteiskunta, niinpä tilanteen muuttuessa naisille löytyi työmarkkinoilta tilaa. Elintason nousua eivät hidastaneet edes suuret syntyvien ikäluokat (Babyboomers 1946-1964).

Mutta tilanne muuttui…..

Yhdysvaltain keskiluokan rimpuilu elintasokilpailussa on ollut hätkähdyttävää seurattavaa. Ensin vaimot menivät töihin, sitten työaikoja pidennettiin ja lopuksi elintasoa ylläpidettiin pankkilainoilla. Viime mainittu kehitys huipentui finanssikriisiin, kun omistusasuntojen nopeasti nousseita arvoja käytettiin aivan yleisesti kulutusluottojen vakuutena. Kaikki tämä loppui aikanaan tunnetuin seurauksin.

Onko Suomessa tapahtumassa sama kehitys kuin Yhdysvalloissa? Varmaankin, ainakin osittain. Kaikilta osin vertailu ei kuitenkaan toimi. Meillä molemmat aviopuolisot ovat jo usein töissä. Työaikojen pidentäminen on vaikeaa, koska meillä on vahva ammattiyhdistysliike. Yhdysvalloissa palkat joustavat helpommin alaspäin, Suomessa jähmeämmät palkat johtavat irtisanomisiin. Meillä hyvinvointiyhteiskunnan kunnianhimoiset tavoitteet pitää kiinni hyvistä työpaikoista kaatavat yrityksiä, jotka eivät pysty vastaamaan kansainväliseen kilpailuun.

Koska Yhdysvallat on tämän trendin ajuri, on syytä muutamalla sanalla referoida sitä, miten maailmankaupan ja teollisuustuotannon tasolla on päädytty nykytilanteeseen.

Teollisuustuotteiden valmistus siirtyi 1990-luvulta lähtien yhä laajemmin Kauko-Itään samaan aikaan, kun teollisuuden osuus BKT:stä putosi USA:ssa lähelle 10 prosenttia. Teollisuuden tuotanto ja hyvätuloinen keskiluokka irtautuivat toisistaan. US Steel ei työllistänyt enää 400 000 työntekijää, vaan vaivaiset 50 000 työntekijää. Teollisuus loi aikanaan myös runsaasti hyväpalkkaisia palveluelinkeinojen työpaikkoja, jotka nekin luonnollista syistä vähenivät. Sen sijaan syntyi valtava määrä heikkopalkkaisia palveluelinkeinojen työpaikkoja. Wallmart ei työllistänyt ketään vuonna 1961, mutta nyt työntekijämäärä on 2,1 miljoonaa. Keskipalkka lienee noin 9 dollaria tunnilta.

Sijoittajien kannalta teollisuusyritykset eivät olleet enää ainakaan pääosin hyviä sijoituskohteita. Ne muuttuivat huonotuottoisiksi ja korvautuivat rahamarkkinasijoituksilla. Tapahtui kapitalismin rahallistumisilmiö (finansialization).

Teollisuuden muuttuminen epäseksikkääksi ei ollut omiaan vankistamaan keskiluokan asemaa, tapahtui päinvastainen ilmiö.

Keskiluokan heikkeneminen on yhteydessä tuloerojen kasvuun. Erityisesti 1980-luvulta alkaen ilmenneet talouden kuplat nostivat joidenkin ansiotasoa räjähdysmäisesti samaan aikaan, kun tosilla palkat taantuivat. Finanssikriisin jälkeen tuloerot ovat jatkaneet kasvuaan.

Työmarkkinoilla on tapahtunut ja tapahtumassa polarisoitumista hyvä- ja huonopalkkaisiin. Keskiluokan merkitys nykyisen järjestelmän keskeisenä rakennuspalikkana on pienentynyt ja pienenee myös jatkossa.

Yhdistelmän keskiluokan kukoistus – hyvinvointiyhteiskunta – demokratia -osat kytkeytyvät elimellisesti toisiinsa. Niinpä yhden palikan epävakaus horjuttaa koko järjestelmää. Juuri nyt olemme tässä tilanteessa.