Pelon palkka?

Olen käsitellyt useissa blogikirjoituksissa kännykkä-Nokiaa eri näkökulmista, myös johdon eli Jorma Ollilan ja Stephen Elopin näkökulmasta.

Nyt Nokian johtamisen arviointi on noussut esille uudelleen, kun ranskalaisen johtamiseen erikoistuneen kauppakorkeakoulun Inseadin professori Quy Hu ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Timo Vuori julkaisivat tutkimuksen ”Distributed Attention and Shared Emotions in the Innovation. Process: How Nokia Lost the Smartphone Battle”.

Jorma Ollilan mukaan Nokia oli tietoinen suuresta ongelmastaan jo varhaisessa vaiheessa. Hän toteaa muistelmissaan, että Nokia ei ollut vahvoilla internet-vallankumouksessa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen uusien sisältöjen, palveluiden ja sovellusten kehitys oli keskittynyt Yhdysvaltoihin eikä Suomessa käsitetty riittävän hyvin muutosta. Totta joka sana.

Kuinka vaikeaa onkaan muuttaa suuntaa isossa yrityksessä, vaikka tarve olisi tajuttu hyvissä ajoin!

Entä miten Vuori ja Huy näkevät tutkimuksessaan Nokian johtamisen haasteet? Tutkimuksen mukaan keskeinen ongelma oli, että huippujohto pelkäsi osakkeenomistajia ja kilpailijoita, kun taas keskijohto pelkäsi esimiehiään. Seurauksena keskijohto ei uskaltanut paljastaa ylemmilleen vakavia ongelmia, joita yhtiöllä oli puhelinvalmistuksessa.

Jorma Ollilan huutaminen on nostettu vähän sensaatiomielessäkin avainasiaksi Nokian ”tuhoon”. Tuskinpa asia on näin yksinkertainen. Johto teki vääriä valintoja, joita itsekin olen käynyt perusteellisesti läpi esimerkiksi blogikirjoituksissa ”Jorma Ollilan mahdoton menestys” (2.12.2013) ja ”Stephen Elop ja Nokian tuskien taival” (30.10.2014). En niitä lähde tässä kertaamaan. Mielestäni niissä on edelleen relevantteja perusteita, miksi kännykkä-Nokialle kävi niin kuin kävi. Nyt julkaistu tutkimus valottaa osaltaan ongelmien taustoja.

Pelon kulttuuri ja huutaminen on helppoa nostaa tikun kärkeen, koska ne ovat kaikkien johtamistaito-oppaiden inhokkilistalla. Niitä ei pidäkään ohittaa väheksyen. Parempi johtaa ilman niitä.

Kuitenkin selitykset ontuvat. Pääkilpailija Applen johdossa oli samaan aikaan vaikealuonteinen mies, joka huusi ja pelotteli johtaessaan. Tarkoitan Steve Jobsia. Jossakin yhteydessä Timo Vuori viittasi Applen johdon kyvykkyyteen teknisessä osaamisessa. Hän vertasi keskenään vuonna 2006 Nokian toimitusjohtajaksi tullutta Olli-Pekka Kallasvuota ja Steve Jobsia. Ainakin päällepäin tuntuu, että olisi vähän sama, jos vertaisi visionääriä ja hallintomiestä keskenään. Jobs oli - jos olen oikein ymmärtänyt – hyvin lähellä tuotekehitystä. Hän oli johtajana käytännön laite- ja ohjelmatoiminnan ideoija. Tämä on haasteellinen laji, sillä johtajan pitäisi osata pysyä myös helikopteriperspektiivissä. Minusta Vuori on oikeassa siinä, että tässä johtajakamppailussa Jobs oli ylivertainen. Ja peruste on juuri tässä teknisessä suuntautumisessa ja visionäärin näkökyvyssä sekä siinä, että hänen ”tuoteymmärryksensä” oli ylivoimainen.

Vuoren ja Huyn tutkimusaineistosta käy ilmi, että Nokiassa oli jo vuosi ennen Applen puhelinjulkaisua tieto tulevasta kosketusnäytöstä. Kun siis Kallasvuo – ilmeisen hyvin ymmärtäen, mistä oli kysymys - antoi määräyksen ”Ryhtykää toimiin!” (”Please take action on this”), ei hän periaatteessa ollut teknisesti eikä taloudellisesti eksyksissä. ”Hän (Kallasvuo) tunsi, että se (kosketusnäyttö) oli seuraava iso asia”. Ja vielä: ”jokaikisessä johtoryhmän kokouksessa kosketusnäyttö oli esillä”.

Pieni ryhmä Nokian sisällä tiesi kuinka hyviä tuotteita kilpailijoilta oli tulossa (vuonna 2007 Google julkaisi oman lähestymistapansa puhelimiin). Asian tiedostaneiden määrä oli liian pieni. Laajempi tietoisuus olisi varmaan vaikuttanut yhtiön kriisiytymisen tiedostamiseen. Osa keskijohdosta tajusi - kuultuaan, että Apple käyttää iOS-käyttöjärjestelmäänsä myös matkapuhelimissa - että kysymyksessä oli ylivoimainen uhka Nokialle, ja että sille piti kehittää vastine. Ulkoisen uhan kanssa samaa tahtia etenivät vaatimukset tehdä parempaa tulosta….. Vanhassa ja vanhentuneessa Symbian-käyttöjärjestelmässä roikkuminen oli todellinen ongelma. Se oli täysin altavastaajana iOS:ään verrattuna. Tiedettiin, että Symbianin korvaaminen veisi vuosia. Paine kasvoi……

:::::::::::::::::

Nokian ongelman ydin oli ehkä siinä, että viestit eivät edenneet johdon ja keskijohdon välillä tai pikemminkin siinä, että alempana organisaatiossa ”ei ryhdytty toimiin”. Ongelmat alkoivat kasautua jo Ollilan aikana, kun Nokialla päällisin puolin meni vielä hyvin. Tästä avautuu kahdensuuntainen ongelma: keskijohto ei välittänyt heikosti edenneiden projektien todellista tilannetta johdolle ja johto ei seurannut riittävästi alaspäin menevän ohjeistuksen tai määräyksen perille menoa. Toisaalta aamu ei ollut iltaa viisaampi: johdon strategiat ja ohjeistus muuttuivat jatkuvasti sen mukaan, ketä kuunneltiin. Nokia hermostuminen ilmeni toistuvina uudelleen organisointeina, jotka häiritsivät keskittymistä työhön.

Johdolla oli diktatorisia elkeitä: alempien piti kertoa ylemmille kuinka hyvin kaikki menee……. Samaan aikaan uhkailut ympäröivät kehittämisvastuussa olevia nokialaisia. Pelon palkka oli pelon leviäminen….. Tuotteiden ajoitus oli pielessä : ”Ne (puhelimet) tulivat yhden tai kaksi vuotta myöhässä, mutta keskusteluissa (johdon kanssa) sanottiin, että ne ovat valmiita…… yhdessä tai kahdessa kuukaudessa”. Ylioptimistisesti esitetyissä aikatauluissa petkutettiin tietoisesti johtoa.

Jotkut soimaavat Vuoren ja Huyn tutkimuksen haastatteluissa itseään rohkeuden puutteesta: ”Minun olisi pitänyt rohkeammin ravistella ihmisten häkkejä”. Tietenkin kritiikki olisi nokialaisessa kulttuurissa, esimiesten silmissä kertonut sitoutumisen puutteesta jotain, joten vaati suurta uskallusta puhua totuuksia…..

Mitä opetuksia tapaus Nokia sisältää? Tutkimuksesta käy ilmi, että nokialaisessa kulttuurissa tunnettiin lievää ylemmyyttä kilpailijoihin, olivathan vanhat näytöt vahvoja (Applea sanottiin ”hedelmäfirmaksi). Oli vaikeaa luopua markkinoiden ykköspaikasta. Nokialaiset olivat arrogantteja, tunsivat olevansa luokkansa priimuksia.

Toisaalta on muistettava, että tuskin mikään olisi pysäyttänyt Apple-hypetystä. Parhaassakin tapauksessa Nokia olisi käsittääkseni pudonnut markkinakolmoseksi Android-vaihtoehdolla. Ja vielä: eikö kysymys ole lopulta koko ajan markkinoilla tapahtuvasta ilmiöstä, jossa innovatiivisemmat firmat sivuuttavat vähemmän kekseliäät yritykset.

”Historia jatkuu”-perspektiivistä johtopäätös kuitenkin on, että Nokia on Suomen teollisuushistorian uskomattomin saavutus asetettaessa se globaaliin yhteyteen. Ja tarina jatkuu….